Vasemmiston ja työväestön haasteet

Työväenluokkaa entisenä tehdastyöluonteisena massiivisena työntekijävoimana ei enää ole. Ei muutos kuitenkaan ole dramaattinen varsinkaan Suomessa, sillä täällä ammattiyhdistyksen edunvalvonta on edelleen vahvaa, vaikka tehdasteollisuuden työpaikkoja onkin menetetty. Toisaalta palvelutyöammattien rinnalla teollinen työ siihen liittyvine palveluineen (huolto, tuotekehitys ym.) on juuri nyt orastavan nousun kynnyksellä. On vaikeaa ajatella, että palvelutyö söisi nopealla aikataululla tehdastyön alas Suomen elinkeinorakenteessa, jossa investointitavaroiden tuotanto on edelleen vahvoilla. Tämän hetkinen anemia johtuu enemmänkin globaalin talouden kasvun ja kysynnän heiveröisyydestä kuin siitä, että investointitavaroiden tarve olisi pysyväluontoisesti heikkenemässä maailmanlaajuisesti.

Vasemmiston kannatus jatkuu tästäkin lähtökohdasta suhteellisen tasaisena, vaikka kasvupotentiaalia onkin aiempaa vähemmän. Teollisuustyön tilalle vasemmiston kannatuspohjan lähteeksi ovat tulleet osittain pieni- ja keskipalkkaiset palveluelinkeinojen (naisvaltaiset) työpaikat , joka prosessi on parhaillaan meneillään. Teollisuustyöstä vapautuneiden miesten tilanne on mutkikkaampi. Perusuomalaiset ovat ottaneet tästä ryhmästä kannatuslisäystä itselleen, joskin kovat lupaukset ennen viime vaaleja ja niiden jääminen täyttymättä ovat romahduttaneet kannatusta. Paluumuutto demareihin on ollut merkittävää. Työttömiksi jääneet miehet etsivät poliittista kotia ja ovat ottavaisia populistisille lupauksille, joskin uskon suomalaisten olevan tässäkin realistisempia monien muiden maiden työläisten.

Mihin suuntaan maltillisen vasemmiston poliittinen kannatus on kehittymässä meillä ja muualla?

Yhteiskunnallinen tilanne on monessa suhteessa hahmottumaton läntisessä maailmassa. Yhdysvaltain olosuhteissa vasemmistolaisille arvoille on yllättävän kova kysyntä (vrt. Bernie Sandersin menestys). Donald Trumpin menestyksen yksi kivijalka oli työväestön äänestyskäyttäytymisen muutos (työväen äänet jopa suhteessa kahden suhde yhteen republikaaneille), joskin nyt näyttää, että republikaanihallitus on erittäin oikeistolainen ja on pettämässä niitä lupauksia, joita se antoi. Esimerkiksi Clintonin ajama minipalkan korotus ja työväkeä erityisesti suosinut ja suosiva Obamacare ovat selvässä vastatuulessa.

Suomessa vasemmiston ja porvarien polarisaatio on voimistunut ajatuspaja e2:n tutkimuksen mukaan, joka heijastanee leikkauspolitiikan seurauksia ja yhteiskunnallisten arvojen kovenemista. Suomessa on tästä syytä – varauksin – sosiaalinen tilaus vasemmiston vahvistumiselle.

Kaiken kaikkiaan poliittinen puhuri molemmin puolin Atlanttia käy ristiin johtuen ihmisten kokemasta ristiriitaisesta tilanteesta. Tämä heijastuu sekä oikeisto - vasemmisto -akseliin että liberaalit - konservatiivit -ulottuvuuteen.

Syntynyt tilanne on ollut otollinen erityisesti oikeistopopulistisille liikkeille molemmin puolin Atlanttia. Eurooppalaisessa poliittisessa kehikossa oikeistopopulistit ovat vetäneet nationalismin narusta, johon sisältyy jyrkkä pakolaispolitiikka ja protektionismi. Itseensä käpertyminen on valtavirtaa ainakin puheissa sekä Yhdysvalloista että Länsi-Euroopassa (Ranska, Englanti, Saksa, Hollanti…). Meillä Suomessa perussuomalainen protesti kohdistuu nimenomaan maahanmuuttoon seurausilmiöineen. Sen sijaan meillä ei ole saanut kannatusta laaja-alainen protektionismi ehkäpä siitä syystä, että persut eivät saa tukea tälle ajatukselle hallituskumppaneista. Myöskään oppositiopuolueet eivät ole ottaneet protektionismia ohjelmiinsa.

Asenneilmasto on meillä vähemmän populistinen kuin Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Meillä tajutaan paremmin, että protektionismi osuu vientiriippuvaisessa Suomessa omaan nilkkaan. Tilanne on haastava, sillä poliittinen yksimielisyys vallitsee siitä, että työpaikkoja olisi orastavassa talouden nousussa saatava muodostumaan pikaisesti ilman protektionistisia pyrkimyksiä sekä teollisuudessa että palveluissa. Teollisuudessa näkyy elpymistä, mutta toisaalta kovat leikkaukset ovat nipistämässä tarvittavat kasvusysäykset kotimaan kysynnältä.

Meillä Suomessa vasemmisto voi siis käydä viivytystaistelua suhteellisen vahvan teollisuuden työvoiman, pienituloisten palveluelinkeinojen työntekijöiden ja vasemmistoa kannattavien työttömien potentiaalisella tuella.

Samaan aikaan populistinen rintama Euroopassa on luomassa edellä mainittujen kansallismielisyyden ja itseensä käpertymisen varaan rakennettuja ohjelmia, jotka ovat vasemmistolta pois, koska vasemmiston perinteiset kannattajat ovat antautuneet nationalistisille ja protektionistisille houkutuksille ja rientäneet kannattamaan populisteja.

Oikeistopopulistien linja on kaksiteräinen miekka, sillä lyhyellä aikavälillä sillä saadaan ehkä hyötyjä, mutta pitkällä aikavälillä valittu poliittinen linja johtaa taloudellisiin menetyksiin, jotka heijastuvat myös populistien kannattajien omaan palkkapussiin. Perinteisen oikeiston taholta tunnettu vahingonilo vasemmiston menetyksistä on Pyrrhoksen voitto, sillä vasemmiston ja oikeiston ”asevelipohjalta” meillä ja muualla harjoitettu yhteistyö on ollut menestyksekästä, ja silloinkin, kun nämä voimat ovat olleet vaihtoehtoina vallanjako on ollut selkeää.

Helsingin Sanomat pyrkii pääkirjoituksessaan (Populismi tunkee demarien tontille, 11.12.2016) luomaan kuvan, jossa luokkavastakohdat ovat menettämässä merkitystään (mitä vastaan sotii mm. e2-tutkimuksen tulos) ja työväestö mieltää vastapuolekseen ”globalisaation ja samalla ulkomaisen työntekijän”. Vaikka tämän tyyppistä kehitystä on tapahtunut varsinkin Yhdysvalloissa ja Länsi-Euroopassa, on kuva kovin yksioikoinen: meillä tapahtuu liikettä sekä luokka-asetelmaa mataloittavaan suuntaan keskiluokkaistumisen myötä, että niitä kärjistävään suuntaan keskituloisiin kohdistuvan palkanalennuspaineiden ja toisaalta – pitkällä aikavälillä - tuloerojen kasvamisen myötä.

Helsingin Sanomien hiukan vahingoniloinen asenne vasemmistoa kohtaan eurooppalaisten populistien kehitellessä omaa ”Forssan ohjelmaansa” protektionismeineen ja nationalismeineen (pyrkien sillä syömään vasemmiston kannatusta) kuulostaa pikkunäppärältä taktikoinnilta eikä missään tapauksessa miltään kantavalta linjalta.

Eurokriisi, Venäjän kaupan anemia, globalisaatio ja teknologinen kehitys ovat kaikki olleet osatekijöinä Länsi-Euroopan rimpuilevien talouksien rämettymisessä. Vasemmiston halu pysyä modernina kansainvälistymistä kannattavana tahona, hyvätapaisena länsimaisena oikeusperiaatteita kunnioittavana liikkeenä sekä solidaarisuutta kannattavana avoimena joukkovoimana on paradoksaalisesti iskenyt loven sen kannatukseen. Populistit ovat riemuinneet tästä ”vanhakantaisuudesta” ja noukkineet poliittisia pikavoittoja. Perinteisessä oikeistossa ei kannattaisi tuntea suurta iloa vasemmiston tavoitteiden haaksirikosta kannattavathan liberaalin oikeiston voimat monia em. arvoista.

PS

Muhevimmat syytökset vasemmistoa kohtaan koskevat ”pysähtyneisyyttä”. Vaikka osa väitteistä onkin poliittisten vastustajien ylläpitämiä, näen juuri nyt meneillään olevan sdp:n puheenjohtajataistelun erilaisten uudistumislinjojen näyttämönä: asiakysymysten ja persoonallisuuksien kautta varioidaan maltillisen vasemmiston tulevaisuutta.