Tuore uutinen kansainvälisen Punaisen Ristin kidutuksen sallimista koskevasta maailmanlaajuisesta tutkimuksesta: Vuonna 1999 tutkimukseen vastaajista 66 prosenttia tuomitsi kiduttamisen avulla tehdyt kuulustelut. Tänä vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan vain 48 prosenttia vastaajista tuomitsi kidutuksen.
Toinen päivän uutinen (HS 6.12.2016): Rynnäkkökiväärillä varustautunut mies tunkeutui…. washingtonilaiseen pitsaravintolaan tutkiakseen verkossa liikkuneita huhuja, joiden mukaan ravintolan kellarissa pyöritetään salaista lapsiseksirinkiä (hyväksikäyttäjinä mm. Hillary Clinton). Väitettä on twitterissä levittänyt mm. Donald Trumpin tulevan turvallisuusneuvonantajan poika Mike Flynn jr.
Kaksi uutista, eri aihe, mutta uutisten sukulaisuussuhde on tunnistettavissa. Moni kysyy, mihin olemme menossa. Samantyyppinen tilanne tulee vastaan, kun pohditaan kumpi on erkaantumassa kansasta, perinteiset poliittiset puolueet vai populistit itse, jotka ovat moittineet perinteisiä puolueita vieraantumisesta….. no, kompromissina valitaan sitten presidentiksi Donald Trump! Hannes Swoboda, itävaltalainen poliitikko, on todennut, että populistien voitossa ei ole kysymys välttämättä siitä, että anti-eliitti voittaa, vaan siitä, että voiton vie toisenlainen eliitti (siis esimerkiksi Trump seurueineen). Ja todellakin, jos katsoo Trumpin kampanjan vanhan poliittisen eliitin vastaiseksi taisteluksi, niin nyt on paljastunut, että tilalle on tulossa rikkaita, konservatiivisia tahoja, eräänlaista ”kaverikapitalisteja”. On vaikea löytää tästä porukasta työväenhenkisyyttä, jota Trump on toitottanut vaalikampanjansa aikana.
Jan Hurri toteaa Taloussanomien artikkelissaan, että populisteiksi väitetyt tavalliset kansalaiset ovat tunnistaneet oikein ”kurjistumisensa” syyt: kysymys on työn ja pääoman väärästä suhteesta. Hyvä näin, ollaan Marxin ja Fordin jalanjäljillä, jotka kaipasivat tasapainoista jakaantumista työn ja pääoman välille.
Mutta kysymys ei olekaan ensisijaisesti ”populistisista” kansalaisista, jotka reagoivat aivan oikein ”miltä tuntuu”, vaan siitä, mihin populistiset kansanjohtajat haluavat kansalaisia johtaa ja heidän vaikuttimiinsa on syytä kiinnittää kriittinen syväluotavaa analyysi.
Ehkä asia on niin kuin eräs Trumpin avustaja sanoi, että muodosteilla oleva hallitus on ”voittajien hallitus”. Muut tyytykööt joko ihailemaan tai kadehtimaan voittajia. Tästä voisi vetää johtopäätöksen, että myötätuntoiset miljonäärit ovat säälittäviä!
:::::::::::::::::::::::::::
Tästä sekavasta vyyhdestä on vaikeaa löytää punaista lankaa. Yhdestä näkökulmasta katsottuna demokratian arvokkainta asiaa eli sananvapautta ollaan käyttämässä räikeästi sitä itseään vastaan. Tuntuu siltä, että kyyninen välinpitämättömyys on leviämässä: mitäs pienistä, kun ei paljon suuristakaan.
Yhtäältä voidaan puhua valemedian tuotoksista, itse puhuisin väitetodellisuudesta: saa esittää oikeastaan minkä tahansa absurdin väitteen ilman seurauksia. Tai oikeastaan seurauksia tulee, sillä jos yksi kahjo viestittää uutisen (väitteen), niin vahinko aiheutuu, jos toinen samanlainen lukee ja omaksuu sen. Se, että Yhdysvaltain tuleva presidentti käyttää toistuvasti lähteinään valemedioita on tuhoisaa perinteiselle uutistuotannolle. Enää ei ole kysymys äärimmäisen puolueellisesta uutisoinnista (johon esimerkiksi USA:ssa on totuttu jo vuosien ajan), vaan uutisten tahallisesta vääristämisestä. Totuus muuttuu täysin suhteelliseksi.
::::::::::::
Onko toisen maailmansodan jälkeen käynnistynyt demokratisoitumisprosessi saavuttanut kyllästymispisteen? Ihmiset kaipaavat vähän jännitystä elämään? Voihan se niinkin olla, että villi-ihminen ihmisessä saa jälleen vallan, kuten 1900-luvullakin tapahtui. Johan tätä rauhaa on piisannutkin. Tietenkin selitystä voidaan etsiä myös edustuksellisen demokratioiden kärsimistä tappioista talouden kilpailussa. Lineaarinen eteneminen hyvinvoinnin tuottamisessa kansalaisille on pysähtynyt toistaiseksi tai ainakin jarrutusvaiheessa.
:::::::::::::::::::
Sivilisaatioiden taistelussa arabimaailma on turhautunut olemaan pelkkiä tappioita kokeva maailmankolkka. Väkivaltainen pyrkimys korjata asiaa on käynnistänyt uudentyyppisen sissisodan, jota käydään Euroopan suurkaupungeissa. Länsimaat ovat itse syyllisiä monilta osin tapahtuneeseen pidettyään arabimaita lähinnä hyväksikäyttökohteina. Loputon sota Lähi-Idässä on totuttanut ihmiset väkivallan jokapäiväisyyteen. Ovatko arabisivilisaation julmat väkivallan käytön muodot leviämässä tartuntana länteen? Profeetta Muhammad lausui jäähyväispuheessa: ”Arabi ei ole muita parempi, eivätkä muut arabia parempia, valkoinen ei ole mustaa parempi eikä musta valkoista parempi”. Ja viesti jatkuu: ei saa tapella, sortaa, miehittää, käännyttää eikä terrorisoida, vaan tuntea yhteenkuuluvuutta…. Kovinkin maallistunut kriitikko heltyy näiden ajatusten äärellä. Alkuperäinen Muhammadin maailmanrauhavisio on hukkunut johonkin loputtomien väärintulkintojen mereen.
Vastareaktiona nationalismi eri muodoissaan on voittamassa alaa kehittyneessä lännessä: rajat joiden madaltamisen piti olla jatkuva prosessi, ja kaupan vapauden, jonka piti olla kaikille siunauksen tuova prosessi, ovat molemmat kohdanneet ankaraa vastustusta.
TV:n ajankohtaislähetyksessä poliittinen filosofi Luuk van Middelaar totesi, että ihmiset kokevat niin, että päättäjät ovat liiaksi asettaneet vapauden turvallisuuden edelle tärkeänä elämisen ehtona. Paljon mahdollista, että ihmiset käsittävät asian niin. Tuntuu tylsältä puhua pelkästä polarisaatiosta, kun ääri-ilmiöt ovat tunkeutumassa jokaiselle elämän alalle. Tavallinen koti-ilta tuntuu haalealta voikukkateeltä villin maailman eliksiirin rinnalla. Jos samalla särkyy muutama näyteikkuna, niin mitä sitten. Silmiinpistävää on, että omakohtaisesti koetulle pahoinvoinnille täytyy löytyä syyllinen.
::::::::::::::::::::::::
Ääri-ilmiöistä tulee mieleen Ayn Rand, venäläis-amerikkalainen kirjailija, jonka teoksia on myyty miljoonapainoksina Yhdysvalloissa. Olen käsitellyt häntä useissa blogikirjoituksissani. Miksi hän kiehtoo ihmisiä, ja miksi hän ei kiehdo minua? Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi - millä maagisella kyvyllä - joku poliitikko viekottelee ihmiset puolelleen.
Randin liikemies-jumala oli kapitalismin kruunu. Maailma saastui tavallisista ihmisistä, jotka keksivät päätöksenteon pohjaksi enemmistöperiaatteen. Enemmistö rupesi tyrannisoimaan vähemmistöä, joka muodostui ihanteellisista kapitalisteista. Lopulta enemmistön tyrannia johti eliitin irtautumiseen omaksi yhteisökseen, joka Randin pääteoksessa Atlas Shrugged pakeni vuorille.
Näen Trumpissa Randin alter egon, joka pyrkii eristämään maailman parhaan kansakunnan, Yhdysvallat (mielellään pois lukien latinot ja mustat) muusta maailmasta. Trump on ottanut suuren tehtävän (”Make America Great Again”) ja haluaa viedä kansansa ”vuorille”, pois pahasta maailmasta. Entä jos hän epäonnistuu? Silloin hän tekee randit ja pyrkii viemään vuorille ainakin parhaat kaverinsa. Edellä kerrotun voi johtaa vain yhdestä perustellusta syystä: arvot ja ideologiat ovat hyvin syvällä ihmisessä ja esimerkiksi ajattelu on ”vain” pintaa. Siksi ideologi voi työntää syrjään faktat kovin helposti.
Rand vihasi altruismia, uhrautumista toisen hyväksi käsittäen sen ikään kuin totaalisena uhrautumisena. Harva tähän yhtyy. Tänä päivänä sorrutaan helposti egoismiin ja nationalismiin. Kysymys: jos ajattelet, että voit olla myötäelämiskykyinen, niin mikä siinä on niin paheksuttavaa ?
:::::::::::::::::::::
Entä Itävalta? Eikö sen presidentinvaalien tulos osoita, että populismi on saavuttanut taitekohtansa? Onhan se mahdollista, mutta Tanskan ja osin Suomen esimerkki osoittaa, että jäljessä voi tulla uusia populismin sukupolvia sitä mukaan kuin edelliset sulautuvat perinteisiin poliittisiin liikkeisiin. Tässä mielessä Ranskan tulevat presidentinvaalit ovat avainasemassa koko Eurooppaakin ajatellen.
Entä edellä kuvatun ajatuksenjuoksun vastaväitteet? Liberaali demokratiahan on todettu hyvin elinvoimaiseksi monin eri testein, joista vähäisimpinä eivät ole Pohjois-Euroopan menestyksekkäät yhteiskunnat. Suomi on näyttänyt mallia, jossa yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin asioihin esittävät populistit otetaan panttivangiksi monipuoluehallitukseen ja tukahdutetaan populistien radikalismi alkuunsa.
Rauhantilan säilyttämisen kannalta Euroopan laajuinen yhteisö on koettu ensiarvoisen tärkeäksi. EU:sta luopuminen on vaikeaa, koska se on alusta alkaen mielletty nationalismin torjuntayhteisöksi: Ranskan ja Saksan välille ei enää koskaan haluttu sotaa. Nyt olemme tilanteessa, jossa yhteistä Eurooppaa vastassa ovat kansallisvaltioiden kulttuurisen identiteetin ja itsemääräämisoikeuden tarpeet. Olemmeko siis konfliktiin johtavalla tiellä, sen alkupäässä?
Viime kädessä ihmiset tukehtuvat kaiken vastaantulevaan tiedon paljouteen, maailman monimutkaisuuteen, voimattomuuden tunteeseen sen hallitsemiseksi.
Jotkut ennustavat uutta digitalisaation synnyttämää menestyksen aikaa länsimaihin. Jos näin käy, saa demokratia lisäaikaa sopeutua uuteen maailmaan. Avoimuuden yhteiskunta ja kansalaisvapaudet voivat toteutua vain, jos liberaali demokratia osoittautuu perustellummaksi vaihtoehdoksi kuin illiberalismi eli populistinen demokratia tai populistinen autoritäärisyys, mihin uskon.
PS
Tekstini kirjoittamisen jälkeen washingtonilaisen pizzerian tapaus (ns. ”pizzagate”) on muodostunut esimerkiksi siitä, mitä ns. fake newseillä (valeuutisilla) saadaan aikaiseksi. Hillary Clinton on kiedottu mukaan pedofiliarinkiin järjettömällä tavalla. Uutisten levittäminen ja leviäminen totena on saanut järkyttävät mittasuhteet. Presidentinvaalikampanjan yhdeksi keskeiseksi juonteeksi nousi juuri lukemattomien valeuutisten levittäminen toisesta pääehdokkaasta, Hillary Clintonista. Vaalien tulos voidaan aiheellisesti asettaa kyseenalaiseksi toistuneiden valeuutisten takia. Missään tapauksessa asiaa ei voi kuitata ”vaalien tulos on ratkennut, pulinat pois” -hokemalla, koska miljoonat ihmiset ovat presidentinvaalikampanjan aikana lukeneet valemedian uutisia ja miljoonat ihmiset ovat niihin uskoneet.
Vai ovatko uskoneet? Voidaan uskottavasti väittää, että ainakin näiden salaliittoteorioiden kehittäjät ja levittäjät eivät usko tarinoihin (lukijat ovat sitten erikseen), vaan haluavat vain vahingoittaa Hillary Clintonia keinolla millä tahansa – vieläpä vaalien jälkeen. Vainoharhaisuus tuo minulle mieleen nettiversion Joseph McCarthyn tekaistuista kommunistivainoista 1950-luvun alussa.
Läntinen mailma on menettämässä järkensä,Vladimir suuri hieroo käsiään.
VastaaPoista