”Olitte ihan hulluja”

Donald Trump on kiitoskiertueellaan pitänyt puhutteluja kannattajilleen. Floridassa hän totesi uutisointien mukaan seuraavaa: ”Olitte rajuja, väkivaltaisia. Huusitte, missä muuri on, ja että haluatte muurin. Huusitte vankilaa, ja että hänet (vastaehdokas Hillary Clinton) on teljettävä vankilaan. Olitte ihan hulluja. Olitte inhottavia ja ilkeitä ja halusitte voittaa, eikö vain? Mutta nyt olette lempeitä, ettekä ollenkaan enää niin pahansuopia, sillä voitimme.”

Vielä on uutisoitu samasta Floridan puheesta seuraavaa:

”Trumpin Floridassa pitämän puheen aikana väkijoukko puhkesi vaatimaan Clintonin lukitsemista vankilaan sen jälkeen, kun Trump totesi kannattajiensa nyt rauhoittuneen”.

Vaalikampanjan aikana hän käytti hyväkseen ihmisten mielentilaa ja kiihotti itse väkijoukkoja saadakseen kampanjalleen nostetta. Nyt hän arvostelee samaisia kannattajia ylilyönneistä – muina miehinä. Pystyykö hän pysäyttämään vihan valtaan saattamansa kannattajat? Tässä vihassa on yksi iso ongelma ja Trump tietää sen: hänen kilpailijansa ei ole tehnyt mitään oikeudellisesti tuomittavaa.

Nyt hän haluaisi olla kaikkien mukava presidentti, joka ilmoittaa alamaisilleen, että nämä voivat rauhoittua, kampanja on ohi. Valehtelu voidaan lopettaa! Mutta yli-innokkaat kannattajat eivät näytä uskovan presidenttiään. He haluavat Clintonin edelleen lukkojen taakse. Se mikä Trumpille oli vain peliä, jolla kampanja voitetaan, olikin kannattajille faktaa, sanoihan ihailtu presidenttiehdokas kampanjan aikana haastavansa presidenttinä Clintonin oikeuteen.

Yhtä vastenmielisiä ovat Trumpin opportunistiset perässä kulkijat (heitä on myös Suomessa!). He eivät ole välttämättä olleet lainkaan Trumpin kannalla, mutta ovat nyt voiton jälkeen kääntäneet kelkkansa ja toteavat, että ”mies on parantanut käytöstään”, tai että ”hän esiintyy nyt sovittelevasti”. Vähintäänkin nämä ihmiset ovat tulleet varovaisiksi sanoissaan. Ties vaikka jossain vaiheessa tulisi kutsu presidenttiä tapaamaan! Tässähän on ruvettava varomaan tulevan presidentin twitter-viestiä.

Olen usein näissä kirjoituksissa viitannut populistisiin kansanliikkeisiin, joihin opportunistisesti ajattelevat älypäät lähtevät mukaan vasta sitten, kun he ovat varmistuneet liikkeen suosiosta. Sitä ennen kelvottomia kansanjohtajia on voitu arvostella. Tarkoitus on pyhittänyt keinot. Kaikki on annettu anteeksi, nyt voidaan siirtyä normaaliin elämään.

Olemme hymähtäneet tai osoittaneet vastenmielisyytemme diktaattorien kannattajille, jotka sokeasti ovat seuranneet mestariaan. Nyt meillä on tuore esimerkki kansanjohtajasta, joka armeliaasti pyytää kannattajiaan rauhoittumaan. Hänellä näyttää olevan siihen varaa. Kysyn vieläkin: miltähän Hillary Clintonista tuntuu kaiken jälkeen? Clintonin suureksi virheeksi näyttää jääneen se, että hän otti vaalikampanjan tosissaan. Vanhanaikaisuudessaan hän kuvitteli, että vaalien alla luvattu pitää myös vaalien jälkeen pitää.

Onko demokratia ja yleissivistys näin löyhässä? Välillä tuntuu, että kaikki työ, mikä on tehty yleissivistyksen laajentamiseksi on mennyt pieleen. Pelottaa! Joseph McCarthyn kampanja liberaaleja amerikkalaisia vastaan tulee mieleen.

Ihmiset eivät näytä huomaavan, että Trumpin valehtelukampanja jatkuu edelleen. Irvokkaasti hän luettelee kansan toisensa perään, jotka ovat ”ihmeellisiä”, ”älykkäimpiä maailmassa” tai sitten vain ”ansaitsevat kaiken ihailumme”. Miltei hävettää, kun me suomalaiset kuulumme joukkoon.

Niin pahaa diktaattoria ei tule vastaan, etteikö kehuja satelisi. Ai niin, eihän Trump kehunut johtajia, hän välitti puhelimitse johtajan kautta ihailun tämän upealle kansalle!

Jos maailman mahtavimman kansakunnan suuri johtaja saa valehdella estottomasti, niin miten meidän muiden tulisi käyttäytyä? Miltähän Sauli Niinistöstä tuntuu, kun hän joutuu selittelemään, että ”Trump on muuttanut puheitaan rauhallisemmiksi”. Kai se on niin, että maneeri on pidettävä. Murheellisena joutuu katselemaan, kun joku ns. asiantuntija yrittää selittää ihailua äänessään, että suuri mestari taikasauvallaan ohjailee tapahtumia haluamaansa suuntaan. Keksitään mitä ihmeellisempiä selityksiä, että pystyttäisiin erittelemään tämän helppoheikin käyttäytymistä.

Harvoin jos koskaan tulevan presidentin avustajilla on näin suuri vastuu. En edes viitsi lausua arvioita tähän mennessä nimitetyistä.

Muistaako joku vielä, että meillä on nyt Yhdysvaltain tulevana johtajana työväen presidentti? Kannattaa rauhoittua, vaalit ovat ohi. Työväen presidenttiyskin on haalistunut. Savupiipputeollisuuden puolesta elämöinti on miltei lakannut. Nyt ovat kovassa huudossa suuret it-yritykset, jotka kampanjan aikana olivat röyhkeitä rosvoja. Mutta ehkäpä velkavipua tarmokkaasti vääntämällä kouluttamattomille työläisillekin löytyy paikka Amerikassa.

Entä ulkopolitiikka? Eikö pitäisi iloita siitä, että Vladimir Putin ja Donald Trump tuntevat sielunveljeyttä keskenään? Voisiko Trump myöntää, että Yhdysvallat on osasyyllinen kansainvälisen jännityksen lisääntymiseen edetessään Naton kera Venäjän rajojen tuntumaan ja vastaavasti Venäjä syyllinen tunkeutuessaan Ukrainaan? Asetelma on arvaamaton juuri siksi, että Trumpin maailma jakautuu vaaleja edeltävään ja vaalien jälkeiseen aikaan.

Paul-Erik Korvela tekee Politiikka-lehdessä karhunpalveluksen totuuden tavoittelulle todetessaan, että ainahan politiikassa on valehdeltu. Korvela sotkee ”tulkinnat” ja ”näkökulmat” ja räikeän valheen keskenään. Ainahan politiikassa joutuu tulkitsemaan, mutta jos ei pysty erottamaan Barack Obaman tapaa tehdä politiikkaa Donald Trumpin tavasta tehdä politikkaa on sokea ja kuuro.

Trumpin kohdalla on kysymys siitä, miten hereillä demokraattinen kontrolli on suhtautumisessa säännöistä piittaamattomaan, diktatorisesti käyttäytyvään valtionpäämieheen. Valehtelu Trumpin tarjoamassa räikeässä muodossa on nimittäin ollut ominaista vain yksinvaltaisissa järjestelmissä.

En käytä mielelläni nimeä ”totuuden jälkeinen aika” (osin siksi, että se on niin helppo ampua alas), mutta kiinnittäisin huomiota siihen, että Trumpille totuus ja valhe ovat samanarvoisia. Niillä on vain välinearvo.