Miten saan menestystä ja vaikutusvaltaa?

Katarina Baerilta ilmestyi Helsingin Sanomissa laaja artikkeli ”Hitler oli vihapuheen mestari” 20.11.2016 pohjautuen hänen isovanhempiensa kokemuksiin (kirja: ”He olivat natseja”) natsi-Saksassa. Baer ei artikkelissaan fiksusti sanallakaan viittaa tämän päivän kokemuksiin, mutta Hitlerin keinoissa hankkia kannatusta on jotain tuttua.

Natsien menestys ei käynnistynyt hyperinflaation seurauksena syksyn 1923 jälkeen eikä nousua tapahtunut ennen kuin 10 vuotta myöhemmin pörssiromahduksen (1929) ja sitä seuranneen suurtyöttömyyden seurauksena. Itse asiassa Weimarin tasavallan aika 1920-luvun puolessa välissä ja loppupuolella oli mielestäni varsin menestyksekästä aikaa. Vuoden 1929 jälkeen natsien eteneminen oli nopeaa.

Mitkä olivat Hitlerin menestyksen salaisuudet? Ensinnäkin hän tuhosi maasta inhoamansa vähemmistöt, eikä ainoastaan juutalaiset, vaan myös kommunistit. Myös sosiaalidemokraattien puoluerakenteen hän pystyi rapauttamaan. Demokratian edellytykset tuhottiin osaksi juuri sen takia, koska sen katsottiin antavan valtaa vähemmistöille.

On vastaansanomatonta, että Hitlerin menestyksen syy oli 1930-luvun alun lama ja valtava työttömyys. Hitler lupasi poistaa molemmat. Ulkoa tulevan uhkan nimiin vannominen oli alusta alkaen hänen ohjelmansa perusta. Hän vei nationalismin äärimmäisyyksiin ja ihmiset hurrasivat kuten tänään populisteille.

Miksi Hitler saavutti menestyksensä? Koska häntä aliarvioitiin. Konservatiivit näkivät hänet vain omien tavoitteidensa välikappaleena, joka oli kontrolloitavissa. Tosiasiassa Hitler hiljensi ja alisti konservatiivit yhteistyökumppaneikseen. Kannattajat sivuuttivat ilmiselvät vallantavoittelun räikeydet ja vastaanottivat vain parhaat puolet, kuten sen, että hän lupasi tehdä Saksasta suuren. Ihmisillä oli kyllä jokin käsitys vallantavoittelijan nurjasta puolesta, mutta propaganda ja ennen kaikkea propagandaan uskominen sellaisenaan vei pohjan kritiikiltä.

Kaiken tämän keskellä (Weimarin) demokratia näytti heikolta. Autoritäärisyyden aalto pyyhkäisi demokratian tiehensä eikä sitä näytetty jäävän kaipaamaan.

Hitler saavutti useat tavoitteensa 1930-luvulla, mutta Baerkaan ei kerro, että vuosina 1937-38 Saksan talous oli kuralla, konkurssitilassa, vaikka talouden kasvu oli ollut huippuluokkaa laman jälkeen. Talous pyrittiin oikaisemaan tekemällä ryöstöretki muihin maihin.

Olen useasti ihmetellyt, miksi valhekampanja meni tuolloin ja menee nyt läpi niin helposti. Syynä täytyy olla että, halutaan kuulla juuri tietynlainen viesti. Se naamioidaan muutokseksi (odotukseksi), joka käy kaiken yli. Vaalien jälkeen lupaukset voi unohtaa tai vesittää ne mitättömiksi. Demokratiassa on periaatteessa rankaisumekanismi, ja se on kannatuksen menetys, mutta kuka lopulta vastaa äänestäjän kuluttajasuojasta autoritäärisessä järjestelmässä? Kun vaalit on käyty ja valta saadaan, ei oikaisumahdollisuutta ole.

On vielä eräs selitys, jonka Baer nostaa esille: Hitlerin puheisin suhtauduttiin kampanjapuheina, niitä ei otettu kirjaimellisesti. Vain ulkoiset iskulauseet ja suuri odotus jäivät mieleen. Baerin mukaan elettiin totuuden jälkeistä aikaa! Silmiinpistävä piirre oli, että vastustajat elivät vielä vanhassa enemmän tai vähemmän tahdikkaassa totuudessa ja noudattivat joka tapauksessa eri sääntöjä.

:::::::::::::::::::::

Donald Trumpista on tunnistettavissa muukalaisviha, poliittisen eliitin vastaisuus, äärimmäinen kansallismielisyys ja ulkomaisten tahojen syyttäminen omista vaikeuksista (työpaikkojen vieminen!).

Yhdysvaltain vaalit toivat poikkeuksellisen elementin valtataisteluun. Avoin valehtelu näytti kannattavan ja siitä vieläpä palkittiin presidentin viralla. Himottu (kuviteltu) muutos on niin väkevä voima, että se peittää alleen kaiken, valehtelunkin.

Hillary Clintonista on valehdeltu niin paljon, että tuskin haukkujat itsekään uskovat juttuja: hän on murhaaja, itsensä kaksoisolento, kuolemansairas ja vielä kaiken päälle kiero. Olisi varmaan tärkeää tutkia, mikä oli Clintoniin kohdistuneen viha- ja inhoreaktion perimmäinen syy. Yhdestä syystä olen melko varma: mustan presidentin jälkeen nainen presidenttinä oli monille amerikkalaisille aivan liikaa.

On sanottava suoraan, että harvoin jos koskaan olen kuullut paneteltavan ketään niin virheellisin perustein kuin Hillary Clintonia. Hän pelasi eri säännöillä ja hävisi (mutta ei äänissä). Ei hän mikään puhdas pulmunen ole, mutta Trumpin räikeä käytös piti jotenkin tasapainottaa ja niinpä kilpailija leimattiin samanlaiseksi! Tästä kehittyi sitten suosittu hokema: miten voin äänestää kumpaakaan kahdesta huonosta ehdokkaasta? Yksi tapa saada menestystä ja vaikutusvaltaa on vastustajan, jos ei tuhoaminen, niin mitätöiminen.

On jo ilmestynyt paljon jälkiviisauden valaisemia selityksiä siitä, kuinka koko Clintonin vastainen kampanja oli tarkasti suunniteltu.

On sanottu, että Donald Trump menestyi valkoisten huonosti pärjänneiden työläisten äänillä. Sitten on päinvastoin sanottu, että hän sai äänensä hyvätuloisilta. Ristiriitaisuus on ratkaistavissa sillä, että Trump sai ääniä runsaasti hyvätuloisilta, mutta mielestäni se ei ollut aiemmista vaaleista erottava tekijä; republikaanithan ovat viime vuosikymmeninä saaneet äänensä parempituloisilta, mutta nyt demokraateilta vallattiin enemmistö valkoisten teollisuustyöntekijöiden äänistä, ja se lopulta ratkaisi vaalit.

Mitä enemmän vaaleista kuluu aikaa, sitä enemmän Trump tulee lähestymään republikaanien oikeaa reunaa. Epäilen, että valkoiset teollisuustyöntekijät olivat hänelle vain vaalikarjaa. Hänen todellinen vastakappaleensa politiikan markkinoilla oli Bernie Sanders, jonka uskomaton menestys on hätkähdyttänyt vähintään yhtä paljon kuin Trumpin menestys – sillä ratkaisevalla erolla, että Sanders villitsi kansalaisia paljon realistisemmilla lupauksilla.

Politiikan markkinoilla oli hetken todella hämmentävä parivaljakko, jolle ei tullut tilaisuutta ottaa yhteen keskenään. Olen tarjonnut monta kertaa populismin ja autoritäärisen populismin suodattimeksi koulutusta, mutta kun amerikkalainen lakimies toistaa äärioikeiston propagandasta kuulemaansa pajunköyttä Clintonista monikertaisena verityöntekijänä, alkaa usko horjua. Tähän umpiuskovaisuuteen ei voi olla muita syitä kuin tietolähteiden polarisoituminen: äänestäjän keskittyy vain yhden tai kahden yhtä ja samaa propagandaa suoltavan kanavan kuuntelemiseen tai katsomiseen. Se moniarvoisesta kanavapaljoudesta!

Demokratian sekatavarakaupassa on syytä valmistautua jatkossakin yllätyksiin. Valitettavasti liberaali demokratia ei näytä olevan vahvoilla näissä kaupankäynneissä.