Väärin äänestetty, väärin ymmärretty, väärin polarisoitu

Mikael Jungner on nopeasti ja jyrkästi reagoivaan tyyliinsä pistänyt demokratian kuriin lausumalla, että ”yritykset ovat tänään jalompia, suvaitsevaisempia, ympäristön huomioonottavampia ja muutoinkin parempia kansalaisia kuin julkinen valta konsanaan. Moni luottaa markkinoihin enemmän kuin oikutteleviin äänestäjiin.”

Ainakin tällä pääsee otsakkeisiin. Mielestäni Jungnerilta unohtuu kokonaan se ympäristö, jossa yritykset toimivat. Se on tietenkin demokraattinen kehys, jonka sisällä nämä erinomaiset yritykset suunnittelevat ja toteuttavat liiketoimiaan. Asiaa voi tarkastella vaikka autoritääristen tai diktatuurimaiden näkökulmasta. Miten jaloja tuossa ympäristössä toimivat yritykset ovat? Eiköhän siellä tule helposti vastaan korruptio, nepotismi ja taloudelliset rikokset. Kansanvaltainen historia on itse asiassa taannut mahdollisuuden kehittää innovatiivista yritystoimintaa sekä valtion että yksityisten toimesta. Yhdessä ja erikseen, kuten Markku Kuisma on mainiosti todennut.

Tulee mieleen vanha tutkimus poliisin rehellisyydestä, jossa tutkimuksen lopputulos oli, että poliisi on juuri niin rehellinen kuin ympäröivä yhteiskunta. Väitän siis, että demokratian aste määrää hyvin pitkälle yritysten ”jalouden”. Ei siis tule asettaa demokratiaa ja yritysten päätöksentekoa vastakkain. Se, että Suomessa on ”jaloja ja suvaitsevaisia” yrityksiä on osoitus demokraattisen järjestelmän toimivuudesta.

Jungner saa juttunsa juuren äänestäjien käyttäytymisestä muutamissa viime vaaleissa. Brexit ja Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat hänellä päällimmäisinä mielessä. Kansa on äänestänyt väärin, sanoo Jungner.

Tarkemmin sanottuna, Jungnerin mukaan, ”joensuulainen iäkäs rasisti (höpötyksineen)”, on äänestänyt väärin (Britannian ja Yhdysvaltojen vaalien kaltaisessa tilanteessa) eikä fiksujen citykansalaisten tarvitse ottaa moisien torveloiden ääniä huomioon. Ja syyllinen on tietenkin demokratia, joka sallii tyhmyyden esille tulemisen. Toista on yrityksissä, joissa kaikki päätökset tehdään harkitusti fiksujen ihmisten kesken. Arvoliberaalina itseään pitävässä Jungnerissa meillä on varsinainen suvakki. Tulee mieleen Arvo Salon vanha sutkaus: ”kaikki suvaitsemattomat ihmiset pitäisi ampua”.

Ehkä kannattaisi miettiä koko valtion yhtiöittämistä meneillään olevan trendin mukaisesti! Tavallinen äänestäjä olisi siis pienosakas, joka jää odottamaan osinkoa kevään korvalla. Mutta tämähän on oikeastaan vanha vitsi, jota jo Björn Wahlroos aikoinaan lämmitteli.

Jungner saa itsensä kuulostamaan juuri sellaiselta arvoliberaalilta, jota populistit karsastavat viimeiseen saakka. Ei tuossa edellä esitetyssä ainakaan mistään sovun hieronnasta polarisoituneessa tilanteessa ole kyse.

Olen samaa mieltä mainittujen vaalien tulosten odottamattomuudesta. Ja myönnän minä senkin, että vihastuin ihmisten ajattelemattomuudesta. Kaivoin esille lohdutukseksi Winston Churchillin suuhun pannut sanat, että demokratia on maailman huonoin yhteiskuntajärjestelmä, lukuun ottamatta kaikkia muita.

Demokratiaan kuuluvat ikävät päätökset. Ilkka Yrjä toteaa Demokraatissa aivan oikein, että Pohjois-Koreassa ei tule (päättäjien näkökulmasta) ikäviä päätöksiä!

Demokratian vastaiskuna olen puoltanut ajatusta, jossa kansanvallan toteutumisen ehto on hyvä yleissivistys. Jos yleissivistyksen hyvästä laadusta tingitään, tingitään myös demokratiasta. Kuulostaako pliisulta? Ei se ole pliisua, jos ehto otetaan kirjaimellisesti, niin kuin se mielestäni pitää ottaa. Jos kansanvallan päätökset kuulostavat monimutkaisilta, on parempi hankkia tietoa päätösten ymmärtämiseksi kuin hyljeksiä tietoa liian monimutkaisena. Tieto lisää tuskaa, mutta hyvä yleissivistys lieventää tuskaa, koska ymmärrys lisääntyy.

Jungnerin mukaan valtiouskossa ”valtiovalta valuu patakonservatiivisen muukalaisvihamielisen riistäjän käsiin”. Tuntuu siltä, että Jungner samaistaa kansanvallan ja valtiouskon. Miksiköhän? Kuka määrittää valtiouskon? Mekö olisimme poikkeuksellisen valtiouskovaisia? En usko, että suomalainen järjestelmä tarjoaa valtiouskoisen esimerkin. Eivät myöskään Iso-Britannia ja Yhdysvallat, joissa on ”äänestetty väärin”. Pikemminkin molemmissa maissa sosiaaliturva on niin heikko, että se antaa ihmisten valua ilman pehmennysvaikutuksia osattomuuteen. Vaalitulokset voidaan osaltaan johtaa kyseisten yhteiskuntien demokratiavajeista, ei suinkaan ”valtiouskosta”.

Käsitän niin, että kummassakin valtiossa ns. tavallinen ihminen on joutunut kasvottoman konglomeraatin, globalisaation, suurten valtiollisten yhteenliittymien ja suuryritysten kaltoin kohtelemiksi tai siltä ainakin kapinoivista ihmisistä tuntuu. Poliittisen eliitin pitää kantaa ainakin osavastuu, kun ei aiemmin ollut riittävästi kiinnittänyt huomiota ihmisten tuntemuksiin. Jungnerin katkeruus ihmisten äänestyskäyttäytymisestä on siis ainakin jossain määrin jälkijättöistä. Skandinaavinen demokratia taas tukee pientä ihmistä verrattomasti paremmin. Uskon vahvasti, että yhteiskunnan reagointi huono-osaisuuteen on vahvempaa kuin kahdessa mainitussa esimerkkimaassa.

Jungnerin kaltaiset hieman kyseenalaisesti arvoliberaaleina itseään pitävät ihmiset eivät puhtaassa edistysuskossaan näe, että valtavirta on saattanut kääntyä ihmisten turvallisuudentarvetta korostavaksi. Juuri turvallisuudentunteen vajaus on ihmisten tuntemuksissa kiikkulaudan toisessa päässä, jos toisessa on tarve työntuottavuuden tehostamiseen ja yhteiskunnallinen nopealiikkeisyys.

Onkohan tässä tapahtunut niin, että polarisaation vauhtia hillitessä on itse asiassa vauhditettu sitä? Ainakin Jungnerin ajatuksenjuoksu viittaa tähän.

Vanhan Neuvostoliiton aikaan ihmisten piti ymmärtää, että jonottamainen on vain välivaihe: hyvää kannattaa odottaa eli siis sosialismin toteutumista. Nyt maalaillaan mielikuvissa, että hyvää kannattaa jälleen odottaa ja kärsiä ”unohdetun kansan” kirot, koska uusi uljas maailma tarjoaa parempaa tulevaisuudessa. Usko vain tahtoo loppua kesken.