Nykypopulismin syntymekanismin juurilla

Foreign Affairs -lehden marras-joulukuun 2016 numerossa oli teemana populismi. Aihetta käsiteltiin muun muassa intialais-amerikkalaisen Yalen ja Harvardin kasvatin ja toimittajan Fareed Zakarian artikkelissa ”Populism on March”. Oikeastaan teemoja oli yhdessä artikkelissa kaksikin nimittäin 1) vasemmisto- ja oikeistopopulismin keskinäinen vertailu ja 2) nykypopulismin synnyn juurien selvittäminen. Ensimmäistä aihetta käsittelin edellisessä kirjoituksessa, tällä kertaa tarkastelen jälkimmäistä. Täydennän omilla johtopäätöksilläni Zakarian arvioita.

Läntisen Euroopan ja Yhdysvaltain viime vuosikymmenien sosiaaliselle, poliittiselle ja taloudelliselle kehitykselle on ollut luonteenomaista muutamat yhteiset piirteet. Äänestysvilkkaus on laskenut tasaisesti. Taloudessa on ollut nousuja ja laskuja, mutta erityisesti finanssikriisin jälkeen yhteistä on ollut talouden alavireisyys. Yhteinen tekijä Puolasta Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin on ollut syntyvyyden lasku. Tällä katsotaan olevan negatiivinen syy-yhteys talouden kasvuun. Muita useimmin mainittuja yhteisiä ongelmien lähteitä ovat olleet ja ovat edelleen globalisaatio, jonka seurauksena on aiheutunut pieni- ja keskituloisten työttömyyttä muun muassa tehdasteollisuuden vähenemisen myötä, uuden teknologian tuomat muutokset mm. automaation kautta ja useiden valtioiden velkasuhteen (velan suhde bkt:hen) kasvaminen. Konkreettisesti voidaan ottaa esille esimerkiksi kolmen miljoonan amerikkalaisen kuljetustyöntekijän (bussit, kuorma-autot, taksit) työtilaisuuksien potentiaalinen väheneminen tulevaisuudessa tapahtuvan kuljetuskaluston automatisoitumisen takia. Velkaantumista on aiheutunut mm. kasvavien eläkkeelle siirtyneiden terveydenhoitomenojen takia. Näiden ja muiden sosiaalisten menojen kasvun takia infrastruktuurin korjaukset ja koulutus ja tutkimusmenot ovat olleet leikkausten kohteena.

Kaikki edellä oleva on rajoittanut poliittista liikkumatilaa ja on toiminut populismin kasvualustana. Toisaalta hallitusvastuuseen päässet populistit ovat joutuneet samojen reunaehtojen saartamiksi kuin perinteiset poliittiset puolueet. Retoriikka oikeistopopulisteilla on luvannut paljon muutoksia, mutta talouden rautainen kehikko aiheuttaa ja on jo aiheuttanut sen, että käytännön politiikka ei voi poiketa paljoa perinteisten puolueiden politiikasta. Ne populistit, jotka eivät ole hallitusvastuussa ovat kuitenkin pääsääntöisesti hyötyneet ihmisten turhautumisesta toimintaympäristön supistumisesta johtuvien vaikeuksien keskellä. Populistien viha on kohdistunut liberaalia demokratiaa ja eliittiä kohtaan. Pelko ohjaa valkoisten keski- ja pienituloisten häviäjien elämää. Pettymys kumpuaa kansallisvaltion voimattomuudesta ongelmien edessä. Samaan aikaan on haettu suurta johtajaa, joka ratkaisisi ongelmat.

Talouden suuresta painoarvosta huolimatta kulttuuriset tekijät ovat sittenkin populistien fokuksessa kärjessä. Tämä ilmenee siten, että erottavana tekijänä perinteisiin poliittisiin tahoihin on, että tulonjakokysymykset eivät ole päällimmäisinä vaan rotuun, maahanmuuttopolitiikkaan ja samaa sukupuolta olevien avioliittoon liittyvät kysymykset. Länsi-Euroopassa perinteisen politiikan väitettyyn saamattomuuteen ja kosmopoliittisen liberalismin maailmoja syleilevään politiikkaan kyllästyneet ovat perustaneet uusia puolueita. Yhdysvalloissa liberaaleja perinteitä vaalivat demokraatit ovat joutuneet eurooppalaisten kanssasisarien ja -veljien tavoin populistien hyökkäysten kohteeksi.

Yhdysvaltain presidentinvaalien uusi piirre oli, että republikaanit veivät demokraateilta työväen ääniä. Republikaanit onnistuivat kulttuuristen tekijöiden ja taloudellisesta ahdingosta johtuneiden syiden fuusiossa. ”Three G:s, guns, God ja gays” ovat avainsanat.

Vaikeaa on silti käsittää valkoisten pieni- ja keskituloisten äänestyskäyttäytymistä. Republikaanit eivät ole olleet pienituloisten asialla eivätkä ole sitä nytkään Trumpin hallinnon ollessa voimassa. He ovat joutuneet melkoisen huijauksen kohteeksi kulttuurisia tekijöitä palvoessaan.

Zakarian mukaan teekutsuliike on korostuneesti kulttuurinen ilmiö, ei niinkään taloudellinen. Trump vetoaa kulttuurisiin pelkoihin ja nationalismiin. Republikaanit ovat jakautuneet jopa samaa sukupuolta olevien avioliittokysymyksissä, mutta yhdistäväksi siteeksi jää maahanmuuttopolitiikka. Zakaria korostaa maahanmuuttoa ennen tavaroiden viheliäiseksi koettua tuontia. Toisaalta Trump on kannattanut tuontitulleja kuvitellessaan, että tämä lisää työllisyyttä omassa maassa. Maahanmuutto nähdään kasvokkain, siinä ei ole tavaratuonnin abstraktiutta, siksi se herättää voimakkaita tunteita.

Maahanmuuttopolitiikasta on maailmalla useita eri versioita: Japani on ottanut hyvin torjuvan linjan, kun taas Eurooppa – tosin epäröiden populistien vastarinnasta johtuen – on ottanut suuren vastuun pakolaispolitiikassa. On toisenkinlaisia esimerkkejä: Kanadassa on noudatettu pehmeää linjaa vastaanotossa ja populismi on lähes tuntematon ilmiö.

Yhdysvaltojen aiemmin suhteellisen suvaitsevainen linja on joutunut koetukselle nimenomaan koskien meksikolaisten muuttoa. Yhdysvalloissa oli vuonna 1970 viisi prosenttia ulkomailla syntyneitä, nyt 14 prosenttia. Toisaalta muutto-ongelma on supistumassa, ei kasvamassa. Valeuutiset kylvävät epäluuloa ja vääristävät maahanmuuton laajuutta. Kaikkialla lännessä ollaan samassa tilanteessa: jos muuttoa ei saada rajattua järkevän kokoiseksi kansakunnan kantokykyyn suhteutettuna joudutaan ongelmiin. Liian nopea kulttuurimuutos näyttää johtavan isoihin poliittisiin haasteisiin.

Vaikka Suomessakin oikeistopopulistien mielenosoituksissa nähdään paljon nuoria miehiä, on nähtävissä, että yleisellä tasolla nuoret suhtautuvat avarakatseisemmin muuttajiin kuin vanhemmat sukupolvet. Tämä lupaa hyvää tulevaisuutta ajatellen.

Yhteenvetona voisi todeta, että jos kulttuuriset tekijät vaikuttavat populismiin vahvemmin kuin taloudelliset kysymykset ja toisaalta kulttuurissa kysymyksissä maahanmuuton seuraukset on ylivoimaisesti vaikuttavin elementti, on ongelma kiteytettävissä tarkasti rajatulle alueelle. Oikein suunnattu sopeutukseen resursoiminen on populismin torjunnassa avainasia meillä ja muualla.