Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) teettämä kysely osoittaa, että Naton suosio on laskussa. Jäsenyyden kannatus on laskenut parin vuoden takaisesta 30 prosentista viimevuotisen 27 prosentin kautta nykyiseen 25 prosenttiin. Jostakin syystä uutisointi on korostanut, että kannatus on pysynyt ennallaan. Samaan aikaan jäsenyyshakemuksen vastustajien määrä on lisääntynyt vuodessa 58 prosentista 61 prosenttiin. Prosenttilukujen yhteisvaikutus on kasvavassa määrin liittoumattomuutta tukeva. Entä miltä asiat näyttävät virallisen ulkopoliittisen linjan kannalta?
Ulkoasiainvaliokunta antoi vastikään mietinnön hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta, johon otan kantaa vain hyvin rajoitetulta osin eli idän ja lännen suhteiden kiristymisen ja Itämeren tilanteen näkökulmasta. Tärkeää on, että varsinkin netissä vellovaa keskustelua tasapainotetaan muutamilla tarkoilla ulkopolitiikan asiantuntijoiden huomioilla.
Valiokunta on ottanut kantaa kieli keskellä suuta, mutta ei siinä mielessä kuin se yleensä käsitetään, siis lännen ja varsinkin idän mielipiteet huomioiden. Tarkoitan tasapainoilulla, että ollaan aidosti huolestuneita esimerkiksi Itämerellä vallitsevasta tilanteesta sen ongelmallisuutta kuitenkaan liioittelematta. Valiokunta toteaa, että ”kansainvälisen tilanteen kiristymisestä huolimatta Suomen asema on vakaa. Vaikka Itämeren alueella on esiintynyt Venäjän ja Naton kasvavaa voimannäyttöä, ei alueella ole sellaisia vain täällä esiintyviä ristiriitoja, jotka voisivat johtaa voimankäyttöön. Yksinomaan Suomeen kohdistuvan erillisen hyökkäyksellisen toiminnan todennäköisyys on edelleen hyvin pieni.” Siinä se on koko asia pähkinänkuoressa ja hyvin tasapainotetussa muodossa!
Tärkeää on, että Naton rooli tuodaan esille myös kriittisessä mielessä, minkä se totta vieköön ansaitsee. Kansainvälistä jännitystä ei synny vain toisen osapuolen agitoimana, ja nyt tunnustetaan selvästi, että länsi ja itä ovat ajautuneet kylmäsotamaiseen vastakkainasetteluun, joka ei tosin Itämerellä ole merkki mistään akuutista konfliktin vaarasta.
Tärkeää on myös huomio, että ”Venäjän ja lännen suhteiden kiristyminen on pitempiaikainen kehityskulku.” Pidän tärkeänä, että historiallinen perspektiivi huomioidaan eikä puhuta vain Krimin ja Ukrainan tilanteen synnyttämästä asetelmasta. On liian aikaista arvioida mitään lopullista kriisin syntymekanismeista, mutta selvää on, että tahattomien ja tahallisten väärinymmärtämisten seurauksena on synnytetty kansainvälistä jännitystä.
Tietenkin mietintö painottaa länsisuhteita ja muotoilee niin, että ”Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa, joka toteuttaa käytännönläheistä kumppanuutta Naton kanssa ja ylläpitää edelleen mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä.” Näin se todetaan, vaikka itse ilmaisisin asian paljon varauksellisemmin. Tunnen voimattomuutta, kun kumppanuuden – miten hyvää tarkoittava sana! – taakse on kätketty monimutkainen sitoumusten verkosto. Nykylakien mukaan suomalaista sotilasta ei voi lähettää ulkomaille sotimaan, mutta vireillä on lakiesitys, joka mahdollistaisi tämänkin.
Ulkoasiainvaliokunta toteaa, että ”Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisella toiminnalla on selkeä ja kestävä arvopohja. Ihmisoikeudet, oikeusvaltioperiaate, demokratia, vapaus, suvaitsevaisuus ja tasa-arvo ovat suomalaisen yhteiskunnan perusarvoja, joita Suomen tulee edistää myös kansainvälisessä toiminnassaan. Valiokunta korostaa, että näistä arvoista vallitsee suomalaisessa yhteiskunnassa laaja yhteisymmärrys ja että ne muodostavat Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan yli vaalikausien ulottuvan perustan. Perusarvojen painottamisen merkitys korostuu epävakaassa ja epävarmassa kansainvälisessä toimintaympäristössä, jossa niitä kyseenalaistetaan monissa niissäkin maissa, joiden katsotaan kuuluvan samaan demokraattisten maiden arvoyhteisöön kuin Suomi”.
Erityisen tärkeänä pidän, että mietinnössä - kuten edellä olevasta katkelmasta käy ilmi - välillisesti tunnustetaan, että toimintaympäristössämme on maita, jotka siitä huolimatta, että kuuluvat periaatteessa läntiseen arvoyhteisöön, harjoittavat politiikkaa, jossa yhteiset arvot asetetaan kyseenalaiseksi. Tätä valiokunnan kantaa voisi sanoa reaalipoliittiseksi toteamukseksi sen sijasta, että aiemmin Nato-maita hymisteltiin ”yhteisen arvopohjan maiksi”.
Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta linjasta todetaan, että ”toimintalinjan peruselementtejä ovat ….. monenkeskisen yhteistyön edistäminen, toiminta kansainvälisen rauhan ja vakauden edistämiseksi, kokonaisvaltainen lähestymistapa konfliktien ehkäisyyn ja kriisinhallintaan, yhteiskunnan toimintakyvyn turvaaminen, kansallisen puolustuskyvyn ylläpitäminen ja sotilasliittoon kuulumattomuus”.
Selvä kannanotto, jonka pitäisi viestiä sapelinkalistelijoilla ja rautaa rajalle jengille, että Suomen linjassa panostetaan rauhan ylläpitämisen tarpeellisuuteen.
Paljon viime viikkoina esillä olleesta Ahvenanmaan kysymyksestä mietintö toteaa öljyä laineille valaen, että ”Ahvenanmaalla on vakiintunut kansainvälisillä sopimuksilla vahvistettu kansainvälisoikeudellinen asema demilitarisoituna ja neutralisoituna alueena, jota ei muiden valtioiden toimesta ole kyseenalaistettu, ja jonka turvaaminen on Suomen intressissä. Ahvenanmaan asema ei poista Suomen velvollisuutta vastata Ahvenanmaan puolustuksesta, eikä estä Suomen sotilaallisen yhteistyön tiivistämistä Euroopan unionissa, kansainvälisissä järjestöissä ja pohjoismaisesti”.
Minusta tämä suurin piirtein viimeinen sana, joka Ahvenanmaan kysymyksestä voidaan sanoa. Jopa puolustusministerin esittämille spekulaatioille pistetään näillä lauseilla piste.
Mikä on tärkeintä omassa puolustus- turvallisuustyössämme? Tietenkin omat uskottavat puolustusvoimat. Tästä mietintö aivan oikein toteaa, että ”puolustusvoimien uskottava suorituskyky tukee osaltaan Suomen mahdollisuutta pysyä sotilaallisten konfliktien ulkopuolella. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön nykyisessä tilassa ja kehitysarvioiden perusteella Suomen tulee harjoittaa aktiivista vakauspolitiikkaa sotilaallisten uhkien ennaltaehkäisemiseksi ja torjumiseksi sekä ylläpitää turvallisuusympäristöön suhteutettua kansallista puolustuskykyä ja jatkaa sitä tukevaa puolustusyhteistyötä”.
Helsingin Sanomat antoi vain vähän palstatilaa valiokunnan mietinnölle. Lehti totesi otsikossa hiukan turhautuneena, että ”ulkoasiainvaliokunta pehmenteli hallituksen Venäjä-kirjauksia” (HS 23.11.2016). Mielestäni oikeampaa on sanoa, että mietintö on tasapainoisempi kuin hallituksen selonteko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti