Tätä kirjoitettaessa Milano Cortina 2026 -olympiakisat ovat juuri päättyneet. Kokonaisarvo on tehtävissä niin haluttaessa. En
sitä kuitenkaan tee, vaan keskityn kisojen luonteen erittelyyn penkkiurheilijan
näkökulmasta. Historia tarjoaa tässäkin kirjoituksessa parhaan taustan. Puntaroin
asiaa Cortinan kaksien kisojen 1956 ja 2026 avulla.
::::::::::::::::::
Wikipediassa talviolympialaiset määritetään yksinkertaisesti
seuraavasti: ”talviolympialaiset ovat
lumella ja jäällä suoritettavissa talviurheilulajeissa käytävät olympiakisat,
jotka järjestetään neljän vuoden välein”. Nyt meneillään olevat kisat ovat
kolmannet Italiassa järjestetyt talviolympialaiset ja ensimmäiset, jotka on
järjestetty virallisesti kahden kaupungin välillä.
Tuskinpa Cortinan talviurheilukeskus olisi selvinnytkään
yksin kisoista. Olympiakisat ovat
paisuneet vuosikymmenien varrella valtavasti kuten kesäkisatkin. Suurkaupunki
Milanon mukana olo on lisännyt hohtoa kisoihin.
Mitä paisumiseen tulee, niin mietitäänpä lajia, kuten ”vuorihiihto”,
joka nyt on Cortinassa mukana ensimmäisenkerran. Ja heti kättelyssä sekä miehille
että naisille. Ja sprinttinä myös! Enää ei taida puuttua kuin pyllymäki,
rattikelkkailu toki on jo.
Keskityn ohessa perinteisten olympialajien ja moderniempien
lajien välisen sopusointuun ja ristiriitaan. Kiinnostuksen kohteena on myös
modernin olympialiikkeen ja kisojen tradition välinen konfrontaatio.
Ensimmäiset Cortinan kisat järjestettiin vuonna 1956, silloin
käsittääkseni isäntäpaikkakunnan omin voimin. Tarkoitus lienee ollut järjestää
pienimuotoiset kisat, mutta uusi aika kolkutti kantapäillä. Jo ennen ensimmäisiä
olympiakisoja Chamonixissa 1924, kisat yritettiin varmistaa suurkaupunkiyhteistyöllä.
Chamonixin tapauksessa yhteistyökumppani oli Pariisi. Vuonna 1956 ohjelmassa
oli 22 kilpailutapahtumaa kahdeksassa urheilulajissa. Osallistuneita maita oli
32 ja urheilijoita 821. Nyt järjestettävät kisat ovat vielä hiukan kesken tätä
kirjoitettaessa, mutta suuntaviivat ovat selvät : Hiihdon nykyinen suurmaa
Norja on voittamassa mitalitaulukon yli 30 mitalilla. Yhdysvallat on hyvä
kakkonen noin 30 mitalilla ja isäntämaa Italia sinnittelee kolmantena
Yhdysvaltain luokkaa olevalla mitalimäärällä. Maailmanpoliittinen tilanne on
mitätöinyt Venäjän potentiaalisen mitalisadon nollaksi.
Cortinan talviolympiakisat 1956 järjestettiin Cortina
d´Ampezzossa. Ne olivat ensimmäiset
televisioidut talvikisat. Neuvostoliito osallistui ensimmäisen kerran
talvikisoihin ja voitti heti mitalitaulukon. Saksat osallistuivat yhteisellä
joukkueella ja mitaleja kertyi kaksi kappaletta! Suomen menestys oli
erinomainen: seitsemän mitalia, joista kolme kultaista, kolme hopeista ja yksi pronssinen.
Mitalitilaston ikähaitari ulottui pikaluistelija
Juhani Järvisestä (20 v.) hiihtäjä Eero Kolehmaiseen (37 v.). Mitalitaulukossa
Suomi sijoittui peräti kolmanneksi! Sitä vasten voidaan asettaa tämän vuoden
Cortinan kisat, jotka tarjosivat Suomelle
viisi kappaletta himmeämpiä mitaleja.
Suomalaisittain ensimmäiset Cortinan kisat muistetaan
erityisesti Veikko Hakulisen läpimurtovuotena. Hakulisen (kultaa 30
kilometrillä ja hopeaa 50 kilometrillä) lisäksi kultamitalivoittajia olivat
mäkihyppääjä Antti Hyvärinen ja naisten viestijoukkue Siiri Rantasen johdolla.
Nuorena poikana minua inspiroi myös joukkueeseen kuulunut kotipaikkakunnaltani Savitaipaleelta kotoisin oleva Mirja Hietamies (Eteläpää).
:::::::::::::::::
Tavataan sanoa, että kaikkinainen kilpailu on kiristynyt ja hiihtokin meinaa hukkua lajirunsauteen. Mutta onhan siinä se etu, että kasvaneet mitalimäärät
jakautuvat monelle urheilijalle ja maalle. Niin, paitsi jos kysymys on norjalaisesta
hirmuhiihtäjästä, kaikkien matkojen erikoisosaajasta Johannes Kläbusta, joka rohmusi
melkein kaiken ja on 11 kertainen olympiavoittaja ja 15 kertainen
maailmanmestari. Jostakin syystä logiikka toimii myös niin päin, että
kiristynyt kilpailu luo yhä suurempia ja ylivoimaisempia tähtiä urheilun
maailmankartalle.
Pohjoismaalaisille olympiakisat merkitsivät ensi sijassa maastohiihtoihin
osallistumista, vaikka lajikirjo onkin vuosien varrella monipuolistunut. Vuoden
1956 lajivalikoima kalpenee nykypäivän rinnalla. Ei ollut takaa-ajoa, ei
sprinttikisoja, jotka nyt ovat koko kisojen suola. Muistan, kuinka sprinttikisoja
vierastettiin niiden alkuvaiheessa. Nyt sprinttikisat sähäkkyydessään ja värikkyydessään
ovat yleisön suuria suursuosikkeja. Lisäksi
ne merkitsivät uusien hiihtotrendien kertakaikkista läpilyöntiä varsinkin
Keski-Euroopan maissa.
Cortinassa ja pitkään sen jälkeen lajivalikoimaan kuului 15 km hiihto, joka
korvasi aiemmin hiihdetyn 18 km pikamatkan. 15 km säilyi vakiopikamatkana
vuoteen 1988 saakka. Muina matkoina olivat perinteiset 30 km ja 50 km ”hiihtomaraton” sekä 4x10 km viesti. Nekin ovat
viime vuosina kokeneet isoja järistyksiä.
::::::::::::::::::::
Olympialiike on
monien ristiriitojen runtelema, mutta aina se nousee uudelleen
parrasvaloihin, jos ei muuten niin
ainakin kerran neljässä vuodessa. Ongelmat olympiakisojen osalta ovat suoraan
yhteydessä niiden kokoon ja eri suuntaan vetävien tahojen erilaisiin intresseihin.
Näyttää siltä, että ainakin kesäkisat voidaan järjestää enää vain kaikkein
rikkaimmissa maissa. Niistä monet ovat autoritaarisesti hallittuja maita,
joissa ihmisoikeuksia laiminlyödään. Ei puhettakaan ihmisoikeuksista
universaaleina oikeuksina.
On monia muitakin olympialiikkeen haasteita, joista
mainittakoon tässä muutama:
-ilmastonmuutoksen aiheuttamat paineet talviolympiakisojen
järjestelyille ja olosuhteille.
-poliittisten ja ideologistenkysymysten aiheuttamat turvallisuus- ym. ongelmat.
-dopingin käytön valvonnan vaikeus. positiivista: nyt
pystytään saamaan kiinni käyttäjät jopa Rio De Janeiron (2016) kisojen
aikaisesta käytöstä pakastenäytteiden avulla, kunhan näytteen säilyvyys on varmistettu.
-Kerta toisensa jälkeen kisojen kustannukset ylittävät isäntämaan
budjetit. On paljon mahdollista - tai
peräti todennäköistä - että
kustannusarviot laaditaan tahallisesti optimistisesti.
TV-yhtiöt ja muu tiedotusvälineet käyttävät mahtavaa (rahan)valtaa
pyörittäessään koko mediaorkesteria.
PS
Olen seurannut intensiivisesti 17 talviolympiakisat siitä
lähtien, kun aloitin ”urakkani” Innsbruckin Seefeldistä 1964. Minulla on vain hämärä
muistikuva Squw Valleyn vuoden 1960 tapahtumista. Monia ilon ja surun hetkiä on
koettu Cortinankin 2026 olympiamatkalla.
Jotenkin tällä kertaa eroaminen olympialaisista tunnelmista oli
erityisen haikea. Se johtui varmaan kuvasta, joka jäi viipyillen verkkokalvolle
nähdessäni Iivo Niskasen liikuttuneena ja apeana jättämässä hyvästit (?) aivan
kovimmalle huipulle ennen kuin Iiron päämatka 50 kilometrin hiihto oli kerennyt
edes kunnolla alkaa. Menestyksen edellytykset tuhosi jatkuva sairastelu, jonka torjunta
on osoittautunut erityisen haasteelliseksi.
Ensi tuntuma on, että Suomi on jäänyt menestyksen kaikkein
kirkkaimpien valojen katveeseen varsinkin 2000-luvun, mutta tarkempi syynäys osoittaa,
että kohtuullinen menestys on seurannut
Suomea läpi koko 2000-luvun. Kun nyt irtaannuin Cortinan taikapiiristä, joka tällä
kertaa tuotti seitsemän kultaa himmeämpää mitalia (ihan hyvä saavutus!), mietin
tapahtuiko vahdinvaihto Suomen maastohiihdon lipunkantajana Arsi Ruuskasen (26
vuotta) ja Iivo Niskasen (34 vuotta) välillä juuri näissä kisoissa.
Historia on jatkunut, sillä järjestelmä on tuottanut tähän saakka lahjakkuuksia
ainakin kohtuullisesti. Miksei tästä eteenkinpäin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti