Luvassa jääkylmää sotaa

Tiedotusvälineissä on tiheään käsitelty ilmaliikenteen gps-paikannuksen laajaa häiriötä Trident Juncture -sotaharjoitusten yhteydessä. Kuka tämän takana onkin, on erittäin tärkeää, että tekijätaho selvitetään ja pyritään varmistumaan, ettei koettu toistu.

Valitettavasti edellä esitetty toive ei käytännössä johtane mihinkään ratkaisuihin, koska tekijä ei jäänyt kiinni verekseltään. Merkittävin epäilty - ja itse asiassa ainoa epäilty – on Venäjä.

Sinänsä se, että Venäjä on kieltänyt olevansa syyllinen on täysin odotettua. Dmitri Peskovin kommentti kuului, että Kreml ei ole tietoinen häirinnästä. Saivarrellen tästä voi vetää johtopäätöksen, että häirintä voi olla hyvin Venäjä-peräistä, mutta Kreml ei siitä tiedä. Ei Putinkaan ihan jokaisesta yksityiskohdasta määrää, vaikka kupletin juoni on toteutettu hänen hengessään. Olisi yllätys, jos Venäjä ilmoittaisi jonkin verukkeen kautta, että he olivat syyllisiä tapahtumaan.

Suomalaiset poliitikot ovat pyrkineet olemaan suorapuheisia arvioissaan. Sekä ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen että pääministeri Juha Sipilä ovat pitäneet tapausta vakavana ja ”ilmatilan loukkaukseen rinnastettavana”. Sipilä on leimannut Venäjän epäilynalaiseksi. Presidentti ei nimennyt omassa lausunnossaan todennäköistä syyllistä.

Oliko siviililiikenteen onnettomuusvaara olemassa? Trafin ilmailujohtajan Pekka Hentun mukaan Suomessa ei ole lentoturvallisuuden kannalta syytä huoleen oheisten kaltaisten tapausten johdosta. On monia varmistuskeinoja, joilla onnettomuusvaara eliminoidaan. Tämä tyyppisiä häirintätapauksia on varmaankin ollut tuhkatiheään sotaharjoitusten yhteydessä.

Itse sijoittaisin häirintäepisodin kansainvälisten jännitteiden koko kuvaan. Suomi on nykyisellään osa kansainvälistä jännitteistä rauhantilaa. Se on ollut Nato-kumppanuutta jatkuvasti syventämällä tietoisesti luomassa syntynyttä tilannetta eli olemme nyt osa suurvaltojen vastakkainasettelua.

Venäjän puolustusministeri Sergei Soigu on muun muassa kritisoinut juuri päättynyttä harjoitusta toteamalla, että harjoituksia järjestetään yhä lähempänä Venäjän rajoja. Vastaavasti Venäjä on järjestänyt jättimäisiä harjoituksia Itämeren alueella ja sen lähituntumassa. Venäjältä on monta kertaa todettu, että he vastaavat lännen toimiin tehostamalla omia toimenpiteitään.

Mitä tästä pitäisi ajatella? Tekopyhyys ei auta. Kun on lähdetty mukaan jännityksen lisäämiskilpailuun, on siitä ilmeisen vaikea irtautua, eikä siihen edes pyritä. Voidaan olettaa, että Venäjä tiivistää vastatoimia nykyisestään ja pyrkii omalta osaltaan kiihdyttämään varustelua Itämeren alueella.

Valitsemamme tie näyttää vakaalta ja harkitusti valitulta ja laskelma perustunee siihen, että viime kädessä Nato tukee meitä vaikkemme olisikaan kirjaimellisesti mukana sotilasliitossa.

Mikä neuvoksi? Aivan ilmeisesti jännityksen lieventämisen pitäisi lähteä liikkeelle Venäjän ja Yhdysvaltain johtajien tapaamisista ja perustua todellisiin – ei propagandakeskeisiin – neuvotteluihin. Kaikki muu tuntuu jonninjoutavalta näpertelyltä. Venäjä ja USA ovat ajautuneet ansaan, jossa eri osapuolien jyrkkyys ja keskinäinen polarisaatio ei hevillä anna mahdollisuutta avata lukkiutunutta tilannetta esimerkiksi Ukrainaa ja Krimiä koskien.