keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Idealisti Charlie Chaplin vastaan vainoharhainen J. Edgar Hoover

 

Yle Areenassa on nähtävillä ranskalainen dokumentti ”Chaplin vastaan FBI”.  Liittovaltion poliisi taisteli Edgar J. Hooverin johdolla olettamaansa kommunistivaaraa vastaan, kun taas legendaarinen koomikko, tuottaja ym. Charlie Chaplinin halusi paitsi tietenkin viihdyttää ihmisiä,  niin myös komiikan varjolla nostaa esille yhteiskunnallisia teemoja.

Liittovaltion poliisi seurasi Chaplinin vaiheita yli 50 vuoden ajan. Kaiken kaikkiaan jää kuva, että ”vapaan” Amerikan sietokyky  toisinajattelevia kohtaan oli ja on edelleen  alhainen, sillä Chaplinilla ei ollut tavoitteena kaataa amerikkalaista  yhteiskuntajärjestelmää eikä hän olisi  sitä pystynyt tekemäänkään.

Periamerikkalaiseen tapaan Hoover leimasi hieman humaanimpaa  ja yhteiskuntavetoisempaa järjestelmää ajaneen Chaplinin kommunistiksi niin kuin monen muunkin vastaavasta syystä. Chaplin ei menettänyt kansansuosiotaan, päinvastoin. Hän toimi käsittääkseni jonkinlaisena inhimillisempänä varaventtiilinä kivikovan kapitalismin keskellä.

Chaplinia vakoiltiin ja salakuunneltiin vuodesta 1922 vuoteen 1978 asti. Chaplin tuli Englannista Amerikkaan vuonna 1910 varieteeryhmän mukana etsimään onneaan, kuten niin moni muukin kotimaan ahtaita oloja paetessaan. Juuri Chaplinin tulon aikaan Hollywood oli nousemassa elävän kuvan keskukseksi. Nuori Charlie kiinnittyi Mack Sennettin hupitehdas Keystoneen (”Keystone kops”), kunnes havaitsi, että hän tuhlaa kykyjään toisen leivissä.

Omissa lyhytelokuvissaan Chaplin loi kulkurihahmonsa. Dokumentissa aivan oikein oivalletaan, että kulkurin rääsyisten housujen yhdistäminen yläluokkaiseen  knalliin ja kävelykeppiin oli ”se jokin”, joka teki hahmosta ikonin. Kuvan täydensi viikset.

Älykkäänä ja ahkerana miehenä hän keräsi nopeasti omaisuuden töillään. Silti hän ei unohtanut lähtökohtiaan. Jo ennen vuotta 1920 hänellä oli oma studio. Kulkurista kehittyi sorrettujen esikuva, joka  uhkasi auktoriteetteja ja puolusti heikkoja. Katsojan oli helppo mieltää kulkuri maahanmuuttajaksi tai työläiseksi. Virkavallan edustajat, umpityhmät poliisit joutuivat usein höynäytetyiksi. Näistä piirteistä kuoriutui chaplinilainen kapinallinen roolihahmo, joka joutui muiden silmätikuksi. Asetelma oli usein Daavid vastaan Goljat, joiden välillä syntyi sovittamaton ristiriita, mutta kulkuri selvisi nokkeluudellaan. Nämä teemat kulkivat läpi koko Chaplinin elokuvauran. Lapsuuden köyhyys toimi hyvin myöhempien aikojen ohjaustöiden yhteiskunnallisena kehyksenä.

Korostetun pyhä ja loukkaamattomana pidetty ”uudisraivaajahenki” ja Chaplinin ankeaa todellisuutta kuvaavat (lyhyt)elokuvat muodostivat ärhäkkään kontrastin,  jota viranomaisjohdon oli valkeaa sulattaa. Chaplinin lisäsynti oli, että hän torjui Amerikan kansalaisuuden pitäessään itseään maailmankansalaisena. Tästä huolimatta hän tuki Yhdysvaltain sotaponnistuksia ensimmäisessä maailmansodassa.

Talouden, mykkäelokuvan ja Hollywoodin kulta-aika 1920-luvulla totuttivat ihmiset nousevaan vaurauteen. Yhdysvalloissa oli kymmeniä tuhansia elokuvateattereita, joissa katsojat viihdyttivät itseään. Kaikki tämä suli vuoden 1929 pörssiromahduksessa. Mutta Chaplin menestyi. Hän perusti jo vuonna 1919 yhdessä Mary Pickfordin, Douglas Fairbanksin  ja D.W Griffithin kanssa United Artists -jakeluverkoston elokuville. ”Chaplinin poika” -elokuvassa Chaplin jatkoi tuttuja teemojaan myötätuntoa herättävien hahmojen kuvaajana.

Bolsevismin nousu toimi sytykkeenä käynnistettäessä  - J Edgar Hooverin  johdolla – Chapliniin kohdistunut tarkempi seuranta. Hoover loi tekaistuja uhkakuvia  ja tartutti kommunismin pelon muihinkin. Kommunistijohtajat karkotettiin Yhdysvalloista. Pääosa Hooverin uhreista oli liberaaleja toisinajattelijoita. Älyköt ja taiteilijat olivat erityisesti silmätikkuina. Hollywoodin juorut toimivat tietolähteinä. Chaplin oli ykkösepäiltyjä johtuen hänen kuuluisuudestaan. Charlie Chaplinin ”kansioon” kertyi vuosikymmenien varrella 2000 sivua, johon kerättiin mm. Chaplinin haureudet. Elokuvaohjaajan naiset syyttivät häntä uskottomuudesta ja sukupuolisista perversioista. Kaikki hyvää aineistoa ”kansioon”. Chaplinin pilkan kohteena oli  Yhdysvaltain konservatiivinen puritaanisuus. Suuret massat taas jumaloivat Chaplinia.

Liberaali suhtautuminen alastomuuteen ja vapaamielisyys yleensä oli laajentuva ilmiö elokuva-alalla.

Vastatoimena käynnistettiin elokuvasensuuri (MPPDA-järjestö), jolla elokuvien tuottajat itse asettivat  ”sopivaisuussäädökset”. Johtoon tuli Will Hays (puhuttiin Hays-koodista).  Säännösten valvonta oli lepsua ja niistä lipsuttiin laajalla rintamalla. Chaplin jäi säännösten ulkopuolelle,  koska hän oli itsenäinen elokuvatuottaja. Vastaavasti FBI:n ote Chaplinista tiukkeni.  Chaplinin piiriin kuului liberaaleja ja myös vasemmistolaisia ystäviä.

Kolmekymmentäluvun lama johti sekä äärioikeiston että -vasemmiston valvonnan tiukentumiseen. Chaplin seurasi valppaasti yhteiskunnallisia muutoksia ja ohjasi mykkäelokuvan ”Kaupungin valot”, joka kertoi laman vaikutuksista.

Chaplin kohtasi myös uuden ongelman, kun äänielokuva voitti nopeasti alaa. Chaplinin mielestä hänen kulkurihahmonsa ei toiminut äänielokuvassa. Kulkuri kommunikoi mimiikalla. Vasta 1936 Chaplin siirtyi äänielokuvaan ja onnistui siinäkin päinvastoin kuin monet muut mykkäelokuvan tähdet. Seurasi elokuva ”Nykyaika” (1936), jossa paneuduttiin maaseudulta kaupunkiin tulvivien työläisten elämään. Erityisen etevä Chaplin oli kuvatessaan liukuhihnatyötä. Chaplinin myötätunto oli työttömyysuhan alaisten työläisten puolella automaatiota vastaan. Elokuva oli menestys, vaikka vihamiehet pitivät sitä ”kommunistisena”.

Totta on, että 1930-luvun jälkipuoliskolla äärivasemmisto (sanottakoon vaikka kommunismi) sai jalansijaa tuplalaman koettelemassa USA:ssa.  Vain hiukan liioitellen vallankumouksen aave leijui Yhdysvaltain yllä.  Samaan aikaan nouseva fasismi ja sodanuhka tiivistivät nationalistisia voimia: vaadittiin yksimielisyyttä,  kun kysymys oli maanpuolustuksesta. Hoover käynnisti propagandafilmien teon kumouksellisia vastaan. Chaplinia vastaan hän ei löytänyt todisteita.

Toisen maailmansodan uhka ja käynnistyminen laukaisi ”Diktaattorin” (The Great Dictator) valmistelut. Chaplin paneutui käsikirjoitukseen poikkeuksellisen huolellisesti. Hän todisti elokuvallaan taistelevansa kaikilta suunnilta uhkaavaa totalitarismia vastaan. Elokuvan toteuttaminen koki vastustusta sekä kansallisella tasolla että Chaplinin aivan lähipiirissä.  Vahva saksalaismielinen suuntaus ulottui Yhdysvaltoihin saakka. Elokuvallaan Chaplin todisti taistelevansa ihmisoikeuksien puolesta vaikka omalla riskillä.

Monet pitivät Diktaattoria mestariteoksena,  kun se ilmestyi elokuvateattereihin syksyllä 1940. Toisaalta myös kommunistisyytökset yltyivät. Elokuva sisälsi natseja vastaan suunnatun pasifismin julistuksen, mutta toimi myös niitä vastaan,   jotka halusivat maan pysyvän irti sodasta. Saksalaismielisyyden (America First Comittee) äänitorvena toimi kansallissankari Charles Lindbergh, joka johti 8 miljoonan jäsenen liikettä! Elokuvan valmistumisen aikaan Yhdysvallat ei ollut vielä liittynyt sotaan.uhtautuminen muuttui kertalaakista,  kun Saksan liittolainen Japani hyökkäsi Pearl Harboriin joulukuussa 1941. Eikä tässä vielä kaikki: sodan logiikka johti siihen,  että Neuvostoliitosta tuli Yhdysvaltain liittolainen. Kommunistit olivat yhtäkkiä amerikkalaisten puolella!  Liberaalit ja vasemmistosympatioita tuntevat kutsuttiin propagandataisteluun mukaan. Kutsujana oli itse presidentti Roosevelt. Chaplin oli tässä mukana, mutta hän vaati monien muiden tavoin tukea myös Neuvostoliitolle, koska edusti kantaa, että Saksan voitto itärintamalla merkitsisi Euroopan loppua. Seurauksena  FBI:n  Chapliniin lyömä kommunistileima vahvistui. Asiaa pahensi,  kun Chaplin kutsui eräässä kokouksessa osanottajia nimellä ”toverit”. Poliitikot Yhdysvalloissa alkoivat  kääntyä Chaplinia vastaan.

FBI keitti juonen, jolla Chaplin saatiin kiikkiin aviottomasta lapsesta erään epävakaan naisen kanssa. Juridisten kiemuroiden jälkeen Chaplin tuomittiin maksamaan elatusapua lapsen täysi-ikäisyyteen saakka.

Tässä vaiheessa Chaplinin elämään astui Oona O´Neal, joka pysyi Chaplinin rinnalla loppuun saakka. O´Nealin tuki oli kullanarvoinen Chaplinin vaikeina aikoina.

Ritari Siniparta (Monsieur Verdoux, 1947) oli heijastuma Chaplin kokemuksista sodan vuosina. Sen tunnuslauseeksi on muodostunut lausahdus ”Wars, conflict – it´s all business. One murder makes  a villain; millions, a hero”. Se kritisoi kapitalismia ja sotaa vastaan eikä Ranskaa lukuun ottamatta muodostunut menestykseksi.

Sitten astui peliin Joe McCarthy, kommunistiajojahtien käynnistäjä. Elettiin sodan jälkeisiä vuosia, jolloin vanhat liittolaiset – USA ja Neuvostoliitto - ajautuivat kylmän sodan kurimukseen. Elokuva-alan liberaalit ja vasemmistosympatioihin suuntautuneet olivat syytösten ykköskohde. Heidät voidaan nähdä sodan uhreina, olivathan monet mukana lännen ja idän liittolaisuuden aikana. Nyt he olivat Amerikan  pahimpia vihollisia.  Käynnistettiin vaino,  jolle on vaikea löytää vertoja läntisissä demokratioissa. Chaplinia vaadittiin karkotettavaksi.

Lopulta kutsuttiin todistajiksi 10 elokuva-alan toimijaa, joiden joukossa ei ollut Chaplin. ”Hollywoodin kymmenikkö” tuomittiin vankeusrangaistuksiin  kongressin halventamisesta. Mustat listat estivät kommunisteiksi epäiltyjen työnsaannin vuosiksi tai jopa loppuelämäksi. Ja tämä kaikki vainoharhaisen, demokratialle vastenmielisen prosessin tuloksena.

Chaplinin yrittäessä lähteä kuvaamaan uutta elokuvaa Englantiin hänen lähtöänsä vaikeutettiin monin tavoin. Lopulta hän perui matkan. Chaplin päätti kuvata elokuvan ”Parrasvalot” (Limelight, 1952) Los Angelesissa. Kaiken kaikkiaan Chaplin oli uskomattomassa kiirastulessa sodan jälkeisissä oikeudenkäynneissä.

Parrasvalojen valmistumisen jälkeen Chaplinin matkusti Englantiin lanseeratakseen elokuvaa. Jo laivalla mestariohjaaja sai kuulla,  että takaisin Yhdysvaltoihin ei ollut asiaa. Pääsy evättiin poliittisista syistä. Chaplin menetti kaiken, studiot, asunnon, sijoitukset….. Chaplin lähetti Oonan  Amerikkaan hoitamaan omaisuuden myynnin.

Parrasvalojen ensi-ilta Lontoossa oli valtava menestys. Samoin kävi Pariisissa, Roomassa…. Euroopassa Chaplin asettui asumaan Sveitsiin.

Chaplin teki vielä kaksi elokuvaa.  ”Kuningas New Yorkissa” -elokuvassa (1957) arvostellaan kitkerästi amerikkalaista yhteiskuntarakennetta.

Myöhemmin on paljastunut, että Englannin ja Sveitsin tiedustelupalvelut avustivat Hooveria  tiedonhankinnassa.

Seitsemänkymmentäluvun alussa - poliittisen tilanteen muututtua - ryhdyttiin  Yhdysvalloissa vaatimaan Chaplinin maahanpääsykiellon kumoamista. Chaplin palasikin  voittajana Amerikkaan. Chaplinin myöhäinen  kunnianpalautus tapahtui myöntämällä Hollywoodissa mestariohjaajalle  Oscar-kunniapalkinto (1972).  Palkintoja suorastaan  sateli  huonoa omatuntoa poteneilta palkitsijoilta. Syntymäkotimaassaan hänet aateloitiin.

Chaplinin viimeinen elokuva oli ”Hongkongin kreivitär”, joka ei saanut enää arvostelijoiden suitsutusta. Chaplinin valtavan työteliäs elämä päättyi  joulukuussa  1977.

:::::::::::::::::::::::::

Elokuvan historia ei tunne toista yhtä tunnettua hahmoa kuin Charlie Chaplin. Chaplinin  ura ei ollut moraalisesti rikkeetön, mutta se humanismin purkaus, minkä hän jätti ohjaajana, roolihenkilönsä kautta ja ihmisenä jää mieliin ikuisiksi ajoiksi. Häntä voi pitää John Lennonin sanoin unelmoijana, joka laskee sen varaan,  ettei ole ainoa laatuaan.

Chaplinin kohtelu on klassinen esimerkki pyrkimyksestä rajata taiteilijan vapauksia, joka kääntyy lopulta  taiteilijan eduksi,  koska  hän onnistuu kääntämään itseensä  kohdistuvan hylkimisen edukseen yhdessä suuren yleisön kanssa.

Ei ole sattuma,  että voitto saavutetaan huumorin keinoin. Sitä valtaapitävien on vaikeaa kahlita.

 

 

 

 

4 kommenttia:

  1. Valitettavasti juuri vainoharha on maailmassa erittäin yleinen vaiva,siihen voi sairasua suuretkin ihmisjoukot, mistä on liikaa historiassa esimerkkejä.
    Chaplin oli toki humanismisaan vasemmistolainen,mutta samalla osoitus elokuvan mielenmuokkauksen tehokuudesta.
    Samaan aikaan toisaalla Stalin organisoi omaa vakauksellista vastavallankumoustaan, mikä paradksaalisesti lumosi läntiset edistykselliset, koska heiltä jäi huomaamatta mikä prosessi Neuvostoliitossa oli tapahtunut, bolshevikkien vallakaappauksen jälkeen ja stalinismin vahvistuessa.
    Historian viekkaus yllättää meidät,liian usein, emmekä me yksilöt koskaan kykene oivaltamaan, mitä tapahtuui, ennen kuin jokin jälkiviisas historioitsia sen meille kertoo.

    VastaaPoista
  2. 1930-luvulla monet huomattavat taiteilijat ja tiedemiehet olivat vasemmistolaisia (kts. esimerkiksi blogikirjoitukseni Albert Einsteinista), kuten huomioit. Yhdysvallatkin oli laman seurauksena vallankumouksen partaalla. Toisessa maailmansodassa Yhdysvallat liittoutui Neuvostoliiton kanssa. Sodan jälkeen 1940-luvulla ja 1950-luvun alussa vasemmistolaiset saivat tuntea historian oikut, kun heidät - kylmän sodan olosuhteissa - leimattiin kommunisteiksi mccarthyismissa.
    Olen jonkin verran pohtinut tiedemiesten taipumusta vasemmistolaisuuteen 1930- ja 1940 luvulla ja päätynyt kannalle, jossa osa tiedemiehistä uskoi todella ihmiskunnan rauhan ja tasa-arvon tarpeeseen. Tietynlainen naiivius ja stalinisminn todellisen laadun irrottaminen todellisuudesta pilasi heidän maailmankuvansa, mutta heidän vilpittömyyttään en epäile. Tiedemiehet, jos ketkä voivat asettaa tavoitteekseen maailmanrauhan.
    Tämä ajattelu törmäsi elämän realiteetteihin: kun Robert Oppenheimer tapasi presidentti Trumanin - ja puhui vetypommin kehittämistä vastaan - viime mainittu käytännössä heitti "atomipommin isän" ulos Valkoisesta talosta. Idealismin aika oli silloin viimeistään ohi.
    Charlie Chaplin oli osa tätä kaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös tässä ihmisten maailmassa on tärkeää, että voimalla on aina vastavoimansa, Neuvostoliitto onnistui saamaan oman ydinasensa kiitos siitä kuuluu ameirkkalaisille, jotka tajusivat vaaran, joka oli tarjolla jos uusi mahtava ase jää vain Yhdysvaltain käyttöön.
      Pentagonissa oli liikaa sotilaita, jotka elivät suorastaan vainoharhaisessa maailmassa, yksi niistä oli kenraali Patton.
      Tietenkin myös venäläisten kehittynyt tiedustelu,eli ilkeämmin todettu vakoilu oli asian ympärillä ansiokasta,siinä kyettiin hyödyntämään yksilöiden, mitä kummallisempia kykyjä.
      Muös Sudoplatovin kaltaisilla yksilöillä oli suuri merkitys.

      Poista
    2. Nimenomaan tiedemiehet (osa heistä) halusivat jakaa tiedon atomipommista pyrkiessään siihen, ettei tieto ja taito pommin valmistuksesta jäisi vain USA:n käyttöön.
      Toisaalta "cold war warriorit". kuten fyysikko Edward Teller toimivat sotahaukkoina.

      Poista