Liian laaja oikeisto

 

Äärioikeiston menestys on venyttänyt ja laajentanut oikeistopuolueiden kannatushaitaria. Näin on tapahtunut Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Miksipä ei siis Suomessakin. YYA-aikaan virallinen kokoomus oli kompakti kokonaisuus, joskaan ei silloinkaan täysin yhtenäinen. Harri  Holkeri ja  Ilkka Suominen pitivät kokoomuksen kurissa ja nuhteessa ja heidän jälkeensä puolueen fraktiot  ovat pysyneet pieninä näihin aikoihin asti.

Laitaoikeiston muodostivat  Suomen politiikassa mm. Tuure Junnila, Georg C. Ehrnrooth ja Kullero Rainio. Nämä olivat reilusti oikeistolaisia puoluekannasta riippumatta ja samalla Kekkos-  ja YYA-Suomi -vastaisia. Joka tapauksessa kysymys oli yksittäistä oikeistopoliitikoista (ei ryhmästä),  jotka joutuivat valtavirtaoikeistosta sivuraiteelle. Eri asia on sitten,  että noiden aikojen  ilmapiirissä oikeistolaisiksi kutsuttuja ei tänään  luokiteltaisi äärioikeistoon.  Leimakirves toimi tehokkaasti.

Kysymys oli ehkä enemmän siitä, että vanhoina hyvinä aikoina puolueiden ”reunat” pitivät paremmin mölyt mahassaan kuin nyt, jolloin some-keskustelu houkuttelee  ihmiset paitsi riehaantumaan niin myös loukkaamaan vastustajia.

Monet asiat poliittisessa kentässä ovat muuttuneet viime aikoina. Merkittävin muutos on ollut perussuomalaisten kasvanut suosio. Ajoittain suurimmaksi puolueeksi noussut perussuomalaiset on heiluttanut vuoronperään  sdp:n, keskustan ja kokoomuksen kannatusta. Samaan aikaan puolue on siirtynyt poliittisessa kentässä oikeistokonservatismin lipunkantajaksi.

Kokoomuksen oikeistokonservatiivisten fraktioiden syntyyn on vaikuttanut paitsi yleiseurooppalainen oikeistopuhurin vaikutus niin myös  perussuomalaisten kasvu. Kokoomuksessa ei ole haluttu jäädä syrjään konservatiivivirtauksista ja vanha liberaali kokoomus on ollut hätää kärsimässä. Kokoomuksen havaittava tempoilu eri suuntien ristiaallokossa on heikentänyt puolueen uskottavuutta.

Kokoomus yrittää siis hallita koko oikeistolaista kenttää, mutta se  lienee mahdoton tehtävä,  koska liberaalissa päässä olevat eivät tule toimeen oikeassa reunassa olevien konservatiivien kanssa. Kokoomuksesta on puhuttu väliinputoajana,  koska se ei ole päässyt itsensä kanssa yksimielisyyteen,  mitä väylää se etenee.

Kaiken mielipideilmaston takana on käynnissä oleva nettikeskustelu, joka on omiaan repimään puoluetta hajalle. Luontevalta tuntuisi, että kokoomus säilyttäisi liberaalin valtalinjan ja jättäisi perussuomalaiset omaksi konservatiivipopulistiskeksi saarekkeeksi. Mutta uskalletaanko niin tehdä?

Politiikanteko on tänä päivänä todella hankalaa. Mielipiteet sinkoilevat ympäriinsä ja kaikkein kovimmilla ovat puolueiden johtohahmot. Pahinta on,  että demokratia ja demokraattinen päätöksenteko kärsivät vallitsevasta hämmennyksestä.

Autoritaarinen malli ei ole kuitenkaan  länsimaissa todellinen vaihtoehto.

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa (1.3.2021) summataan  kehitys siten,  että oltaisiin liikkumassa kohti blokkeja,  joista toinen muodostuisi  vasemmalle ja toinen oikealle. Tällaista ei ennusteta ihan ensimmäistä kertaa. Itse en usko,  että puoluekentän jako muuttuu oleellisesti suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Kaksipuoluejärjestelmissä tuntuu tapahtuvan  pirstoutumista.