Pandemiat ennen ja nyt

 

 Saska Saarikoski kirjoitti Hesarissa ”Merkintöjä”-kolumnissaan  ”Kun Sputnik oli vielä tekokuu” 23.3.2021 siitä,  mitä koronapandemiasta  voitaisiin ajatella vuonna 2070. Saarikoski luo kuvitteellisen ”tutkijan”  (välttääkseen itse asettumasta ällistelijäksi),  joka pohtii asiaa ja ihmettelee,  miksi epidemiaan reagoitiin niin voimakkaasti. Nykyinen pandemiahan tuskin saa kuolleisuuskäyrää värähtämään Suomessa (joissakin muissa maissa  käyrään kyllä tulee poikkeama ylöspäin).  Mistä kaikki ylitsepursuava huomio?

Olen toki itsekin miettinyt,  mihin merkittävyysluokkaan  koronapandemia sijoittuu historiallisessa tarkastelussa. Onko siis kysymys siitä, että epidemia hukkuu vain mainintana historian taustahälyyn?

Saarikoski ottaa vertailukohdaksi ns. ”aasialaisen”, joka aiheutti epidemian muun muassa Suomessa 1957-58.  Se tappoi 1300 suomalaista. Referoimalla tuon ajankohdan Helsingin Sanomia Saarikoski pyrkii selvittämään,  kuinka vakavasti tautiin suhtauduttiin tuon ajan mediassa. Tulos: melkoisen vaatimattomin otsikoin. Toki influenssa huomioitiin. Kouluja suljettiin jne. Tuon ajan erilaisessa ilmapiirissä menehtyneet kerrottiin nimeltä ja todettiin 25-30 prosenttia ihmisistä sairastuneen.

Ajat ovat tietenkin muuttuneet. Pitkiin aikoihin ei ole ollut liikkeellä pahoja kulkutauteja. Monet tuhoa aiheuttaneet sairaudet lääketiede on voittanut. Mutta silti!  Miksi nyt kerrotaan jokaisessa päivän lehdessä sivutolkulla pandemiasta. Olemmeko tulleet herkemmiksi tavanomaisesta poikkeaville uutisille? Olemmeko säikähtäneet katteettomasti?

Toteutunut on selvässä yhteydessä netin ja muiden kanavien viesti-ilotulitukseen Huono uutinen kelpaa edelleen hyväksi uutiseksi, ehkäpä vielä aiempaa häikäilemättömämmässä muodossa.

Saadakseni vastauksen kävin läpi viimeisen sadan vuoden aikana meitä vainonneiden epidemioiden historiaa.

Yksi syy siihen,  etteivät erilaiset tautipesäkkeet herättäneet aikanaan nykyisen kaltaista huomiota on muutamia vuosikymmeniä sitten vaivanneet lukuisat  krooniset  vitsaukset. Niihin jouduttiin tottumaan. Sairauksia tuli ja meni.

Ensimmäinen käyttökelpoinen tuhkarokkorokote otettiin käyttöön vasta  vuonna 1963. Neuvoloissa rokotukset alkoivat vuonna 1975. Seurauksena Suomessa ei ole enää ollut tuhkarokkoepidemioita, joskin yksittäistapauksia ilmenee. Aika näyttää muuttuuko suhtautumistapa rokotuksiin ja altistaa seurauksena ihmiset vanhoille tartuntataudeille nykyistä suuremmassa määrin.

Lapsena muistan  tulirokon mainitun vaarallisena,  mutta jo hiukan taakse jääneenä ongelmana. Sata vuotta sitten tulirokko olikin merkittävä kuolinsyy Suomen kaupungeissa. Penisilliinin käyttö 1950-luvulta alkaen auttoi taudin leviämisen tyrehdyttämisessä.

Tuberkuloosikuolleisuus 100 000 henkeä kohden vuonna 1945 oli 200. Vuoden 1967 jälkeen tautiin on menehtynyt alle 10 ihmistä 100 000 henkeä kohden vuosittain.

Entä sitten influenssakuolleisuus? Kolmekymmentäluvun puolessa välissä menehtyi 50 henkeä jokaista 100 000 henkeä kohden. 1945-50 päästiin alle 10 henkeen, mutta aasialaisen seurauksena kuolemantapaukset nousivat  vuonna 1957 hetkellisesti 30:een ja yli. Viimeiset 40 vuotta on pysytelty pääsääntöisesti alle viiden hengen suuruusluokassa

::::::::::::::::::::::::::::::

Paljon kovempiakin aikoja on eletty.

Influenssa nimeltä Espanjantauti riehui heti ensimmäisen  maailmansodan jälkeen vuosina 1918-1920. Itse asiassa se oli saanut alkunsa sodan aikana  täyteen ahdetuilla laivoilla tapahtuneista miehistönkuljetuksista.  ”Pandemiasodan” uhrien määrä oli 30-50 miljoonaa henkeä, paljon suurempi kuin itse sodan uhrimäärä, joka oli siviilit ja sotilaat yhteen laskien 16 miljoonaa. Espanjantauti eteni neljänä aaltona. Tavalliseen influenssa-virukseen verrattuna sen lisääntymisnopeus oli 50-kertainen.

Varttunut nykypolvi muistaa hyvin edellä mainitun ”aasialaisen”, joka surmasi globaalisti 1-4 miljoonaa ihmistä. ”Hongkongilainen”, joka riehui  1968-69  tappoi 700 000-1 000 000 ihmistä maailmanlaajuisesti.

Vastaavasti koronapandemiaan on tätä kirjoitettaessa menehtynyt 2,7 miljoonaa ihmistä, mutta luvut tulevat vielä kasvamaan reippaasti. Suomessa menehtyneitä on nyt noin 800. Tartuntoja on kertynyt tähän mennessä 73 000.

Kyllä vakavalle suhtautumiselle ja uutisoinnille löytyy perusteet, ei kahta sanaa. Nyky-yhteiskunnassa on paljon herkkiä ja haavoittuvia rakenteita.

:::::::::::::::::::::::::::::::::

Yhteenvetona voidaan sanoa, että influenssa on hyvin arvaamaton sairaus. Kovin kevyesti heitellään nykyisin vaatimuksia siitä,  että  on esitettävä päivä/viikko/kuukausi,  jolloin pandemia on voitettu. ”Exit-strategia”  kuulostaa lopulliselta ja mietityltä irtautumiselta,  mutta veikkaanpa,  että kovin tarkkaa päättymisajankohtaa ei pystytä määrittämään. Arviot liikkuvat ennustehaarukoissa ”kevään aikana”, ”kesän aikana” tai ”syksyyn mennessä”. Kukaan ei tiedä tarkasti. Sitä paitsi maskeja nähdään vielä pitkään näiden aikamääreiden jälkeenkin.

Valmistelussa ja akuutissa päätöksentekotilanteessa asiantuntijoiden mielipiteet ovat hajonneet esimerkiksi liikkumisen rajoitteita koskevassa kysymyksessä. Tämä on omiaan sekoittamaan kansalaisten käsityksiä pandemian vaikuttavuudesta,

Koronan aiheuttamiksi  menetyksiksi voidaan laskea taloudelliset tappiot,  kun pienyritysten tilanne heikkenee ja suurempienkin vientiponnistelut muodostuvat kivikkoisiksi. Työikäiset joutuvat arpomaan etä-  ja lähitöiden välillä. Sama tulee vastaan kouluissa, toisen asteen opinnoissa ja yliopistoissa. Päivähoitoikäiset, heidän vanhempansa ja päiväkotien henkilökunta  ovat kokeneet omat murheensa.

Kaiken kaikkiaan normaalit  tunti-,  päivä-, viikko- ja kuukausirytmit ovat menneet sekaisin. Ihmisiltä vaaditaan tottumuksista vapaata joustamista.

Oma lukunsa ovat psyykeen ongelmat, jotka tyypillisimmin esiintyvät arjen tylsistymisinä, mutta jotka monien kohdalla ovat ylittäneet kestokyvyn sietorajan.

Jotkut ovat rinnastaneet koronan kausiflunssaan, mutta koronan sairastuttavuus on paljon suurempi kuin vuotuisten influenssien. Nyt  (2020-21)  puhutaan vain muutamista kymmenistä tapauksista.  Itse asiassa koronan suojautumistoimenpiteet ovat pitäneet kausiflunssankin poissa.

Pandemioiden vertaaminen vuotuisiin influenssaepidemioihin on kyseenalaista senkin takia , että  pandemioiden vastustuskyky on heikompaa johtuen niiden harvinaisuudesta verrattuna kausiflunssiin.  Vastustuskykyä ei ole ehtinyt muodostumaan, kun pandemia - silloin harvoin kuin se iskee - iskee lujaa.

Johtopäätös julkisuuden määrästä nykypandemian yhteydessä: asioita punnittaessa suuri julkisuus on perusteltua,  vaikka se sisältääkin salaliittoteorioita, vaihtoehtoisia totuuksia ja suoranaisia huijauksia.