maanantai 13. marraskuuta 2017

”Sodan ja rauhan miehet” koettuna tämän päivän näkökulmasta

Yksi Suomen TV-historian mielenkiintoisimmista töistä on vuonna 1978 valmistunut ”Sodan ja rauhan miehet”, joka on nyt nähtävissä Ylen Areenassa. Se kertoo 1930-luvun, talvisodan ja jatkosotaan valmistautumisen hermostuneen jännittyneistä hetkistä arkistolähteisiin perustuen. Seurasin aikanaan 10-osaista näyteltyä dokumenttia herpaantumattomalla mielenkiinnolla ja niin seurasi moni muukin. Katsoin nyt kaikki jaksot uudelleen.

Sarja on uusi monelle 50. ikävuottaan lähestyvälle, joten on aika palauttaa mieliin sarjan herättämät muistot. Sarja on ennen kaikkea Matti Tapion urotyö, ”yhden miehen sota”, kuten on sanottu. Hän aloitti historiadokumentin suunnittelun jo 1970-luvun alussa. Päälähteinä hän käytti Paasikiven ja Tannerin muistelmia. Tapio sekä ohjasi että käsikirjoitti sarjan. Hän menehtyi sarjan ensimmäisen osan esittämisen jälkeen joulukuussa 1978.

Sarja oli aikanaan jopa hiukan arkaluontoinen. Naapurin suurlähettiläs Vladimir Stepanov ärtyi näkemästään ja suomalaistenkin mielipiteet jakautuivat sarjan sisällön osalta. Tyypillisiä ensi huokauksia olivat kuitenkin ”dramaattinen”, ”kuohuva”.

Alunperinkin huomiota herättivät eri tehtäviin valitut näyttelijät eikä käsitys uudelleen katsomalla nyt 40 vuoden jälkeen ole muuttunut. Maskeeraus on onnistunut sillä näyttelijöihin on saatu esikuviensa näköä. Se on tärkeää oikean tyyppisten mielikuvien herättämiseksi. Yhtä tärkeää on, että näyttelijöiksi on valittu sen ajan huippukaartia. Monien työ oli ikimuistettava.

Ketkä olivat sitten nuo näyttelijät, jotka valittiin mukaan. Tässä luettelen vain kaikkein mieleenpainuvimmat roolisuoritukset: Keijo Komppa (Paasikivi), Risto Mäkelä (Molotov), Mikko Niskanen (Stalin), Leif Wager (Ryti), Rolf Labbart (Mannerheim).

Selkeäsanaisina asiantuntijoina käytettiin mm. Osmo Jussilaa, Keijo Korhosta, Helge Seppälää, L.A. Puntilaa.

Sodan ja rauhan miehet ei ole vanhentunut tänäkään päivänä. Itse mietin, että tällainen järkäle on kuin muistomerkki, jonka ohi historia kulkee kohdellen muistomerkkiä kaltoin tai hellävaroen. Historiahan nähdään aina siitä näkökulmasta, jota eletään. Sodan ja rauhan miehet oli ja on dokumentti, josta ”jokaisella” historiasta kiinnostuneella on mielipide.

Nyt arvioiden painotukset voisivat joiltakin osin olla toisenlaiset, mutta väitän, että ”Sodan ja rauhan miehet” kestävät hyvin aikaa. Se on jälkikeskustelujen aarreaitta.

Yksi historiasta syvällisemmin kiinnostuneiden kritiikin kohteista oli ns. Jartsev-vaihe talvisodan aattona 1938-39. Antoiko Tapio historian sivupolun johtaa itseään harhaan, ts. liioitteliko hän sodan välttämisen mahdollisuutta, jonka Jartsev tarjosi yhteydenpidollaan? Näytelmäsarjassa ei toki tätä väitetäkään suoraan. Jartsevin toimeksiantaja oli itse Stalin, mutta suomalaiset takertuivat Jartsevin muodollisen aseman vähäisyyteen. Hän oli vain toinen lähetystösihteeri Neuvostoliiton suurlähetystössä. Suomalaisista Tanner, ulkoministeri Holsti ja pääministeri Cajander ottivat tosin Jartsevin kohtuullisen vakavasti haluten kuunnella hänen viestiään. Eljas Erkko, Holstin jälkeinen ulkoministeri osoitti sitten täydellistä ymmärtämättömyyttä ja vaati virallisen hierarkian mukaista yhteydenpitoa (ulkoministeri- tai suurlähettilästaso).

Olen käsitellyt Jartsevia näissä blogikirjoituksissani (”Jartsev-neuvottelut 1938, Vladimir Putin 2014”), joten minulla on tiettyä mielenkiintoa Jartsev-episodiin. Lähetystösihteerin merkitys ei ollut niinkään siinä, että hän olisi tarjonnut väylän rauhaan, vaan se, että hänen kauttaan avautui näkymä siihen suurvaltojen jännitysnäytelmään, joka oli luonteenomaista sodan alla. Kysymys oli pelin paikasta, jossa Neuvostoliito yritti estää pelkäämänsä koalition muodostumisen itseään vastaan ja Suomi pyrki säilyttämään pohjoismaisen puolueettomuuden eri suuntaan vetävien intressien keskellä. Logiikka, joka juuri ennen sotaa oli nähtävissä suurvalta-asetelmissa kaatui viimeistään ns. Ribbentrop-sopimukseen 23.8.1939. On helppoa sanoa, että tapahtumat vyöryivät Jartsevin tarjoamien mahdollisuuksien yli.

Myöhäissyksyllä käytiin erittäin intensiiviset neuvottelut Suomen ja Neuvostoliiton välillä, joiden kliimaksina oli kolme tapaamista Kremlissä. Neuvottelujen tunnelma on erinomaisesti vangittu filmille. Jäin jälleen ihmettelemään kuinka tosissaan Stalin yritti päästä ratkaisuun.

Muistan kuinka kiistelimme työpaikallani dokumentin totuudellisuudesta, esimerkiksi talvisodan välttämättömyydestä, ”Erkon sodasta” ja Paasikiven ja Mannerheimin muuta johtoa suuremmasta myöntyväisyydestä.

Toinen kohta, jossa Tapion näkemys vielä Jartsev-vaihetta enemmän katsottiin historian sivupolulle harhautumiseksi oli talvisodan päätösvaiheen rauhanpyrkimykset. Hella Wuolijoelle syntyi ajatus päästä vaikuttamaan rauhanpyrkimyksiin Neuvostoliiton Tukholman suurlähettilään Aleksandra Kollontain kautta. Wuolijoki-Kollontain linjan katsottiin Tapion työssä paisuneen liian suureksi elävässä elämässä tapahtuneeseen verrattuna. Hyvä näytelmällinen osuus saatiin kuitenkin aikaiseksi.

Kiihkeä tunnelma, joka vallitsi maaliskuussa 1940 taisteltaessa hallituksen sisällä Neuvostoliiton esittämien rauhanehtojen hyväksymisestä, on toteutettu upeasti sarjan seitsemännessä osassa.

Maaliskuun 1940 rauhanneuvottelut Moskovassa viedään läpi samalla dramatiikan ammattitaidolla kuin talvisotaa edeltävät neuvottelut.

Välirauhan aikaa käsitellään sarjan kahdeksannessa, yhdeksännessä ja kymmenennessä osassa varsin yksityiskohtaisesti. Uskon, että monelle avautuu aivan uutta tietoa Suomen, Saksan ja Neuvostoliiton triangelidraamasta. Aikakauden historiaa ennestään tuntevallekin välirauhan ajan läpikäynti on hyödyllistä. Suomessa pelättiin aiheellisesti Neuvostoliiton miehitystä, samaan aikaan, kun Saksalla oli Neuvostoliiton kanssa yhteistyösopimus salaisine lisäpöytäkirjoineen. Neuvostoliiton selusta oli välirauhan alkupuolella turvattu.

Saksalaisten kauttakulkusopimus käydään läpi erittäin perusteellisesti samoin Petsamon nikkeli. Molemmat hiersivät rankasti Suomen ja Neuvostoliiton suhteita. Sitten oli vielä kysymys Suomen ja Ruotsin puolustusliitosta…. Neuvostoliiton kanta puolustusliittoon oli aivan selvä: ei, ei ja vielä kerran ei. Myös Saksa suhtautui viime kädessä puolustusliittoon kielteisesti. Sillä oli tarjota tilalle jotain aivan muuta…..

Paasikiven tuomio noudatetulle politiikalle välirauhan aikana oli ankara: illuusiopolitiikkaa! Paasikivi turhautui Moskovan lähettiläänä, kun hänet pidettiin sisärenkaan päätöksenteosta ulkona. Stalin oli tästä hyvin perillä (Paasikiven mekastus kuului varmaan Kremliin saakka ilman lähetystöön piilotettuja mikrofonejakin): ”Ne eivät taida pitää teistä Helsingissä”.

Tämä jakso kulminoituu Molotovin ja Hitlerin tapaamiseen marraskuussa 1940, jolloin Hitler ilmoitti Molotoville, joka halusi saattaa Suomen kysymyksen loppuun, että hän ei halua sotaa ”Itämeren alueella”. Vierailun jankkaava erimielisyys kuvataan seikkaperäisesti. Molotov ei saanut haluamaansa. Paine hellitti hieman Suomea kohtaan.

Kymmenes jakso ”Suomen valinta” kuvaa Suomen liikkumista vähitellen ja yhä kiihtyvällä vauhdilla Saksan vanaveteen ja Barbarossa-suunnitelmaan. Suomalais-saksalaisten suhteiden kehitystä seurataan intensiivisesti kaikilla tasoilla. Mukana on myös oletettu puhelinkeskustelu Mannerheimin ja Rytin kesken siitä, miten Ryti antaa poliittisen siunauksen sotilaiden sopimalle saksalaisten sotilaiden kauttakulkuluvalle. Eiköhän se jotenkin noin mennyt, jos olisin ollut kärpäsenä katossa….. Asiaan palattiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä….

Itse asiassa vaihe, jossa Suomi hakeutui Saksan kylkeen ja irtautui uhkaavaksi koetusta Neuvostoliiton loputtomasta painostuksesta on yksi parhaiten kuvattuja jaksoja sarjassa. Mainio kuvaus ulkopoliittisen valiokunnan kokouksesta kesäkuussa 1941 (siis vain pari viikkoa ennen sodan puhkeamista) on yksi sarjan tähtihetkiä. Kokouksessa ulkoministeri Witting selostaa edeltävinä kuukausina tapahtunutta Saksan suhteiden kiinteytymistä. Valiokunnan jäsenten näkökulmasta kaikki on tapahtunut aivan liian nopeasti: alkaa turhautunut menettelytapojen arvostelu, johon Witting vastaa parhaansa mukaan. Mitä pidemmälle Wittingin selostus etenee sitä hämmentyneemmäksi käy valiokunta. Sen jäsenille avautuu kokouksen kestäessä, että päätökset on jo tehty aika päiviä sitten. Ärtyneen puhkumisen ydinsisältö on: ”eduskunta on pidettävä ajan tasalla….”.

Onkohan tässä jotain tuttua tämän päivän liittoutumiskeskustelusta? Eri aikakausien historiat keskustelevat keskenään……

::::::::::::::::::::

Tapion näyteltyyn historiadokumenttiin tuovat hienoja väläyksiä aikalaiset - tuon ajan tapahtumissa vaikuttaneet henkilöt - jotka vielä Tapion suurtyön aikoihin olivat elossa. Puheenvuoroja saavat esimerkiksi Johan Nykopp (osallistui oikeasti vuoden 1939 neuvotteluihin) ja Paavo Susitaival, äärioikeiston räväkkä puolestapuhuja. Myös kommunisteille annetaan puheenvuoro.

Tieto talvisodan ja jatkosodan aaton tapahtumista on toki lisääntynyt Matti Tapion päivistä, mutta kokonaiskuvassa en näe pahempia vinoumia. Matti Tapion osin näytellyllä historiadokumentilla on pysyvä arvo jälkipolville.

6 kommenttia:

  1. Asetelmat alkavat nytkin muodostua vastaavaansuuntaan, kuin kahdeksankymmentä vuotta sitten.
    Saksalaisten tilalla vain nyt ovat amerikkalaiset ja sotapolittinen näyttämö globaali,eli meidän maailmankolkka ei ole muuta, kuin yksi osa tuota kokonaisuutta.

    Venäjä on rakentamassa omaa Saghainyhteisön liittoutumaa,tai pikemminkin on osa sitä. Mukana on tarkkailijana jopa natomaa Turkki,myös Intia ja Pakistan ovat samalla statuksella.

    Yhdysvaltain innokkuus maamme puolustamiseen ilmeisesti aiheutuu kuolanniemimaan sotilallisesta merkityksestä,siellä ovat Venäjän mmerittävimmät ohjuskeskittymät.

    Väitetään nyt meneillään olevan ajanjakson olevan yhdysvalloille otollinen aikaikkuna, muodostumassa olevan manterellisen vastavoiman muodustumiselle,koska ensiksikin venäjän mannertenväliset ohjukset ovat nyt haavoittuvia,avaruudesta kohdistuville yhdysvaltalaisille uuden sukuplven laseriin pohjustuville aseille.
    Kiinalaisiin vähempimääräisiin ohjusjärjestelmiin ei niiin nopeasti päästä käsiksi, koska niille on rakennettu mielettömän pitkät maanalaiset tunneliverkostot,joissa ohjuksia siirrellään paikasta toiseen.
    Armonaikaa venäläisten suhteen ei kestä kauan, koska he pian ovat saamassa uuden sukellusvene arsenaalinsa käyttöön, jolloin vastaisku voisi tulla arvaamatta mistäpäin maailmanmeriä tahansa.

    Yhdysvalloissa on menossa kamppailu maat tulevista polittis sotilaallisista strategioista,esimerkiksi Trumpin vierailu Kiinassa on yksi osa ehkäistä voimakkaan Yhdysvaltojen intressien turvaamista rajoittavan koaliition muodostumista.

    Kehittymässä oleva uusi silkkitie,voi olla pitemmänpäälle myös tekiä joka ei palvele Yhdysvaltain etua,koska silloin sen rooli valtamerien valtiaana heikkenee.

    Olisi muuten ollut 80 vuotta sitten eduksi, jos kansakuntamme keskuudessa olisi ollut enemmän ymmärrystä ja tietoa maailmanpolitikasta,silloin emme olisi joutuneet tyytymään asemaamme ajopuuna.

    VastaaPoista
  2. Entä rauhan vaihtoehto? Kirjoituksesi on kovin sotaisa....
    Demokratiaa kavennetaan, kun lähestytään sotaa. Nyt tuntuu kuitenkin, että Suomesssa kavennetaan demokratiaa varmuuden vuoksi.Jospa kuitenkin eduskunnallekin annettaisiin sanan sija. Lähestyn problematiikkaa tulevassa blogikirjoituksessani "Niinistön-Tuomiojan ulkopoliittinen linja"

    VastaaPoista
  3. Yhdysvalloissa on niin laajat sisäiset ogelmat,ettei niistä selvitä muuten kuin uuden,siis vanhan yhteeisen vihollisen muodostamisella,siis vanha Leo Straussin tuottama teoria,kansakunta tarvitsee säilytääkseen yhtenäisyytensä uskottavan ulkoisen vihollisen, kuvitellun tai oikean.

    Jos viellä pitää paikkansa tuo amerikkalaisten saavuttama etumatka avaruusaseituksessa ja laazerin käytössä,olemme samantapaisessa tilanteessa, kuin atomiaseen amerikkalaisten ensikäytön yhteydessä, sotilaista kiihkeämmät tahtoivat käyttää sitä kaikkia mahdollisia vihollisiaan vastaan,silloin tosin oli sivilipuolella tasapainoisia päättäjiä.

    Myös urheilu ja olympiaboikotti rintamalla tuo hybridisodankäynti on meneillään,venäjää ollaan eristämässä sielläkin. Tulos ei välttämättä ole se mitä eristäjät toivovat,vaan venäläiset muuttuvat entistäkin patriottisimmiksi.

    VastaaPoista
  4. Kimin ja Trumpin välienselvittelyyn en ota kantaa, mutta muutoin en oikein usko, että laajalle sotilaalliselle konfliktille on tilausta. En siis usko, että kytätään jonkun osapuolen tilapäistä heikkoutta ja ensimmäisessä tilaisuudessa ammutaan kovilla. Jos jotain tapahtuu, se tapahtuu tarpeettoman panikoinnin seurauksena.
    Mutta tämä kai eksyi aika kauaksi "Sodan ja rauhan miehistä"......

    VastaaPoista
  5. Yhdysvalloissa on meneelään polittinen hysteria venäjän väitetystä vaikuttamisesta heidän vaaleihinsa,yleensä hysteria yltyy äärimmilleen ja vaaditaan kostoa ja kun suurelle yleisölle tulee ymmäretäväksi tarjoutunut sotilallinen etu,he vaativat toimia muodostuneen uhkan eliminoimiseksi.
    Ei tämä kovinkaan kaukana ole sodan ja rauhan miehistä, yhdessä jaksossa Pasikivi ja Niukkanen olivat erilinjoilla rauhanteonsuhteen,Paasikivi valitti kansan väärää tietoisuutta sotilallisesta tilanteesta,kun taas Niukkanen epäili kansan reaktiota, kun senmielestä hyvässä vaiheessa ollut sota lopetetiin raskaaseen rauhaan.

    VastaaPoista
  6. Onneksi Paasikiven kanta voitti. Niukkasen olisi johtanut sankarilliseen itsemurhaan.

    VastaaPoista