Hesarissa oli artikkeli (30.10.2017. Yhdysvaltain korkeimmasta oikeudesta ja tarkemmin sen yhdestä tuomarista Ruth Bader Ginsburgista, ikä 84 vuotta. Demokraateilla on ongelma. Vapaamielisen Ginsburgin pitäisi pysyä meidän keskuudessamme niin kauan, että (tuleva?) Yhdysvaltain demokraattipresidentti saisi nimettyä demokraatteja lähellä olevan tuomarin Ginsburgin tilalle.
Tässä on useita huomionarvoisia piirteitä. Ensinnäkin tuomarit nimetään elinikäisiksi. Jokaisen tuomarin elämänlangan katketessa joudutaan poliittisen pelin keskelle: kuka on seuraaja? Toiseksi korkein oikeus (joka toimii Yhdysvalloissa osin perustuslakituomioistuimena) tulkitsee pyhäksi koettua perustuslakia. Kysymys on siis lainsäädännön perustuslainmukaisuuden tutkimisesta.
En ole asiantuntija perustuslakikysymyksissä, siksi tarkastelen asiaa enemmänkin yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Yhdysvalloissa, niin kuin muuallakin, perustuslaki on perälauta arvioitaessa lainsäädännön pätevyyttä. Asia ei ole kuitenkaan mitenkään yksinkertainen. Ei tarvitse kuin tarkastella Yhdysvaltain ns. perustajaisien (Founding Fathers) historiaa todetakseen, että joukko, joka oli Yhdysvaltain perustuslakien takana (Washington, Adams, Jefferson, Madison…..) koostui joukosta keskenään eri mieltä olevista poliitikoista. Heistä vain on luotu sellainen kuva, että he ovat kansakunnan kaapin päällä päästämässä tai tuomitsemassa. Tänä päivänä heihin alati vedotaan oikeudenmukaisuuden ylipappeina. Tosiasiassa jokainen nykypoliitikko muokkaa olettamansa perustajaisien mielipiteen oman agendansa ajajiksi.
Korkeimman oikeuden jäsenet valitsee presidentti ja tavaksi on tullut, että presidentit nimeävät omaa puoluetta lähellä olevan henkilön edesmenneen korkeimman oikeuden jäsenen tilalle. Hieman yksinkertaistaen voi sanoa, että mitä epäpoliittisempana (puolueettomampana) korkein oikeus on haluttu nähdä, sitä poliittisemmaksi se on käytännössä muotoutunut.
Tällä hetkellä korkeimman oikeuden yhdeksästä tuomarista viisi on republikaaneja (joista yksi äänestää usein liberaalien rintamassa) ja neljä demokraatteja. Jos demokraatteja lähellä olevaksi koettu Ginsburg kuolee Trumpin kaudella heilahtaa voimasuhde pahasti republikaanien suuntaan, koska republikaanit eivät nimitystilanteessa jätä tilaisuutta käyttämättä edukseen.
Korkeimman oikeuden jäsenet ovat riitaisissa poliittisissa olosuhteissa muodostuneet äärimmäisen tärkeiksi poliittisten päätösten vedenjakajiksi.
::::::::::::::::::
Suomessa mm. Björn Wahlroos monien muiden tavoin on kertonut haluavansa perustuslakituomioistuimen meillä käytössä olevan perustuslakivaliokunnan sijaan. Perustuslakivaliokunta kootaan parlamentaarisesti ja koetaan liian sitoutuneeksi päivänpolitiikkaan. Oletuksena on, että perustuslakituomioistuin toteuttaisi yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta puoluepolitiikasta irrallisena elimenä ja että joko sillä tai korkeimmalla oikeudella on lakien toteutumisen jälkikäteisvalvonta.
Onko asia näin? Ensinnäkin kuka nimeäisi tuomioistuimen jäsenet? Todennäköisesti presidentti valtioneuvoston tai valmistelukoneiston esityksestä. Olisiko perustuslakituomioistuin se elin, joka koettaisiin nykyistä valiokuntatyöskentelyä epäpoliittisemmaksi? Katsotaanpa.
Näkisin niin, että perustuslakivaliokunnasta luopumista tulisi harkita tarkkaan ennen kuin luopumispäätös tehdään. Näyttää siltä, että meillä niin kuin muuallakin (vrt. Yhdysvallat) on vaikeaa tehdä yhteiskunnallisista voimasuhteista irrallisia päätöksiä. On siis suuri potentiaalinen mahdollisuus, että päätökset saavat poliittisen sävyn joka tapauksessa, olipa kysymys tuomioistuimesta tai valiokunnasta. Vaikka perustuslakivaliokunta kootaan puoluepoliittisin perustein, lienevät sen jäsenet hyvin tehtäväänsä vihkiytyneitä ja ymmärtävät vastuunsa perustuslakiin perehtyneinä poliitikkoina. On arvosteltu, että nykyisillä valiokunnan jäsenillä ei ole soveliasta koulutusta, että jäsenet ovat kokemattomia ja että päätöksiä todellisuudessa ohjaavat perustuslakivaliokunnan käyttämät asiantuntijat. Tämä haaste on korjattavissa sillä, että kokoonpanoa muutetaan jatkossa niin, että kokemukselle annetaan suurempi paino ja tehtävään valitaan henkilöitä ao. koulutusta nykyistä enemmän painottaen.
Näen asian niin, että pitkälle viedyssä demokraattisessa järjestelmässä näkyy sivistysvaltion vankka perinne. Demokratia ja kehittynyt sivistysvaltio käyvät rinta rinnan. Mitä paremmin sivistysvaltio on sisäistetty, sitä paremmin valiokuntamalli on perusteltavissa. Sanon näin, vaikka esim. Ruotsissa ja Saksassa on tuomioistuimet.
Meillä on perusajatuksena usein, että koska muualla tehdään toisin, on meidän muutettava omaa järjestelmäämme muiden kaltaiseksi. Ei tästä ainakaan säännöksi ole.
Suomen kaltaiseen liberaaliin demokratiaan sopii perustuslakivaliokunta, koska sen jäsenet ovat hyvin omistautuneet tehtävälleen.
Perustuslakivaliokunnan arvostelijat ovat hermostuneet valiokunnan kriittisestä asennoitumisesta soteen. Osa puolueista haluaisi soten kärsimättömästi voimaan ilman viivytyksiä. Asia kuitenkin lienee niin, että Suomen kaltaiseen demokratiaan kuuluu selkeä kypsyttelyvaihe, jotta tehtävä päätös on kestävällä pohjalla. Tuntuu hätävarjelun liioittelulta kaataa soten etenemisvaikeudet perustuslakituomioistuimen kontolle.
Kokemus muualta osoittaa, että perustuslakituomioistuin tai vastaava ei takaa politiikasta tai ideologiasta irrallaan olevaa tuomioistuinta, vaikka niin helposti kuvitellaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti