Nyky-Venäjän arviointi on mahdotonta ilman palaamista joiltakin osin historianäkökulmaan. Sen jälkeen erittelen nyky-Venäjään liittyen kirjailija Mihail Šiškinin ajattelun kautta piirtyvää kuvaa nyky-Venäjästä syvällisemmin.
On syytä viitata blogikirjoitukseeni, jossa arvioin
venäläisvalmisteisen ”World” Order” -dokumentin (”Vladimir Putin
maailmanjärjestys”, 10.9.2016). Pohdin siinä Putinin arvomaailman suhdetta
ympäröivään maailmaan seuraavaan tapaan: ”Miten itse liittäisin Putinin
esittämät ajatukset maailmanpolitiikan suureen kuvaan? Yksi lähestymistapa on
suhtautuminen liberaaliin demokratiaan. Ainakin pinnalta katsoen Yhdysvallat
(demokratian vienti) ja Venäjä (autoritäärisesti hallittujen maiden tukeminen)
ovat kuin heittäisi bensaa tuleen.
Demokratian vienti ei onnistu maihin, joissa ei ole
tapahtunut kansanvallan juurtumista jo aiemmin. Eikä se onnistu myöskään
Yhdysvaltain asenteella, jossa se julistaa olevansa ainutlaatuinen kansakunta.
Venäjälle autoritäärisesti hallitut valtiot eivät ole piikki lihassa, koska
sillä ei ole tarvetta viedä demokratiaa. Päinvastoin venäläinen ”pragmaattisuus”
- autoritäärisen hallinnon salliminen – on osa ratkaisua Venäjän kannalta,
koska se itsekin on vaatimaton demokratiatavoitteissaan”.
Lavrov jatkaa ajattelua siltä pohjalta, että Eurooppa on
jälkikristillinen yhteisö. Lavrov haluaa tehdä selvän pesäeron nykyisen
liberaalin demokratian periaatteiden ja Euroopan historiallisten kristillisten
arvojen välillä. Lavrovin paheksuma liberaali demokratia on ”kaiken sallivaa”.
Tämän ajattelun mukaan eurooppalainen poliittinen päätöksenteko siis poikkeaa
alkuperäisestä ja arvokkaasta kristillisestä arvomaailmasta.
Lavrov syyttää länttä ”liberaalien lähestymistapojen
ehdottomuudesta”. Siis eurooppalaiseen arvoyhdistelmään kuuluu kaiken
sallimisen ohella liberalismin ehdottomuus (= kaiken salliminen ehdottomasti!).
Tästä voi vetää johtopäätöksen, että liberalismin ehdottomuus on – niin kuin
Lavrov väittää - Euroopan suuri arvo-onnettomuus.
Lavrov puhuu paheksuvasti (liberaalien)
arvojen tuputtamisesta ja Putin yhtä paheksuvasti liberaalin demokratian
viennistä, jotka suhtkoht ovat samansisältöisiä asioita. En kiirehdi tässä
vaiheessa irtisanoutumaan herrojen aatoksista, vaan yritän ymmärtää jotakin
tästä argumentoinnista.
Amerikkalaisella demokratian viennillä,
joka perustuu ekseptionalismiin (oman kansan ainutlaatuisuuden korostaminen) on
pitkät historialliset juuret.
Lavroville lännen ”messianismi” eli
arvojen tuputtaminen ja moralisointi ovat eurooppalaisen jälkikristillisyyden
osia ja syypäitä nykyiseen epävakauteen. Lavrov puhui puheenvuorossaan uudesta
yksinapaisesta maailmasta (ei siis välttämättä Amerikka-johtoisesta
yksinapaisuudesta). Hän tarkoittaa yksinapaisuudella yhden ja saman
arvojärjestelmän omaksuvia maita, jotka muodostavat yhtenäisen ryhmän.
Lavrov viitannut puheissaan venäläiseen
pragmatismiin (vrt. Putin edellä), joka on suunnattu läntistä messianismia
vastaan. Jos siis maassa on kansan valitsema autoritäärinen hallinto, on se
hyväksyttävä lailliseksi vallaksi. Syyria on tästä eräs selkeä esimerkki.
Trump tuntuu ajattelevan niin, että
maailma jakautuu pohjoiseen ja etelään, ei niinkään itään ja länteen. Venäjällä
pelätään ”etelän” terrorismia siinä kuin lännessäkin. Toisaalta myös itä ja
länsi ovat hankauksessa keskenään.
Venäjän oma toiminta lähialueillaan voidaan kyseenalaistaa
monessakin suhteessa. Ei Putin ole pitänyt kiinni laillisten hallitusten
tukemisesta. Myös Krimin anastaminen on torjuttu ylilyönti. Syyriassa rikottiin
lähes kaikkia ihmisoikeusperiaatteita: siviilit jäivät sodan jalkoihin eikä
Venäjä näyttänyt piittaavan tästä. Venäjä toimi ”pragmaattisesti”. Venäläinen
pragmatismi on julmaa ja autoritääristä (tai diktaattorimaista). Lisäksi
sananvapaus ja muut läntiset perusoikeudet eivät paina mitään. Jos Venäjää
epäillään joistakin kansainvälisen oikeuden loukkauksista, se kiistää
syytökset.
Suuri osa Venäjän toimista palautuu lopulta sen
tavoittelemaan suurvalta-asemaan. Se on viime kädessä Putinin opin kivijalka.
Tähän pyrkimykseen sisältyvät edellä mainitut pragmatismi ja lännen
messianismin vastustus.
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
Erittelen nyky-Venäjää kirjailija Mihail Šiškinin ajattelun kautta.
Kirjoituksessa referoin ja arvioin Helsingin Sanomissa ollutta Šiškinin haastattelua.(”Kreml-kriitikolta lohduton ennustus”, 2.11.2024).Haastattelusta
vastaa Anu-Elina Lehti.
Šiškin on pitkäaikainen Putinin
vastustaja, jolla on kyky nähdä syy-seuraussuhteet syvemmältä kuin useimmat
muut.
Haastattelussa Šiškin on
turhautuneen ja kyynisen oloinen, eikä ihme, hän on antanut vastaavia
haastatteluja tusinoittain eikä valoa näy tunnelin päässä. En kuitenkaan yhdy Šiškinin johtopäätökseen, että
koska Kreml on sodassa koko läntistä maailmaa vastaan, ei valituksi tulevan
presidentin henkilöllä, puolueella tai värillä ole merkitystä. Jos Trump
valitaan (kirjoittamishetkellä on yksi päivä vaaleihin!), on se todennäköisesti
Venäjän kannalta houkuttelevampi vaihtoehto
kuin Harrisin valinta. Venäjällä ajatellaan, että koko ajan on ulkopuolinen
uhka päällä. Venäjän lääke tähän on jatkuva sota, jotta ”se voi oikeuttaa
olemassaolonsa”. Tämä (sodan) uhka on syvälle kulttuuriin iskostunut rakenne.
Indoktrinaatio aloitetaan jo koulusta. Nuoret miehet armeijassa saavat
sotaisuuden tartunnan ja siirtävät sen
koteihin. Johdon vaihtaminen ei auta, sillä perinne on liian vanha hiipuakseen.
Perimmäinen haaste saada muutos aikaiseksi on olemassa
olevan menon kyseenalaistaminen. Se ei kuitenkaan ole lähelläkään toteutumista.
Länsimaita on hämmentänyt Putinin kyky löytää aina uusia ratkaisuja sodan
välillisinä seurauksina kasvaville ongelmille. ”Patriarkaalinen tietoisuus”
heikentää yksilöä tunnistamasta vastuutaan omasta maastaan, toteaa Šiškin. Jos tultaisiin tilanteeseen, jossa
Putinin on väistyttävä valittaisiin tilalle vaalien kautta joko Putin uudelleen
tai hänen hengenheimolaisensa.
Demokraattinen muutos ei ole mahdollinen.
Hätkähdyttävä muutos on täysin mahdollinen: länsi saattaa
painostaa Zelenskyä suostumaan aselepoon
tai konfliktin jäädyttämiseen. Menisin vieläkin pidemmälle : kompromissina
osa niistä alueista, jotka Venäjä on vallannut voisi jäädä sen haltuun
pysyvästi. Šiškin on sitä mieltä, että
nykysodassa ei ole rintamalinjoja, vaan ne kulkevat kaikkialla.
Venäläinen kulttuuri elää enää vain maanpaossa, toteaa Šiškin. Murheellinen hän on siksi, että se aiemmin on kuulunut
arvostettuna osana maailmankulttuuriin.
Ukrainan sodan aiheuttaman suuren onnettomuuden uhan
varjossa ei ehkä ole pystytty muodostamaan kokonaiskuvaa tapahtuneen syy-seuraussuhteista.
Šiškinin ajattelu kokonaiskuvan luomiseksi on hyvä yritys.
:::::::::::::::::::::::
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti