Kulta-aika vai kullattu aika?

 

Donald Trump käytti (käyttää) nimeä kultainen aika siitä hetkestä eteenpäin, kun hän otti vastaan toisen presidenttikautensa (2024) virkatehtävät. Mitä hän tarkoitti kultaisella ajalla? Yritän seuraavassa jäljittää käsitteen alkuperää historiasta käsin oletuksella, että Trumpin käyttämällä käsitteellä on historiallinen tausta. Ja nyt tiedossa on, että vastaus on kyllä.

Yhdysvaltain sisällissodan (1861-1865) jälkeistä jaksoa Yhdysvaltain historiassa on tapana kutsua nimellä kullattu aikakausi, siis ei kultainen aika, vaan kullattu (gilded) ilkikurisen Mark Twainin samannimisen romaanin mukaan. Twainin kirjan alaotsake kuluu: ”Tämän päivän tarina”, jolla kuvattiin odotusta, joka kohdistettiin sisällissodan jälkeiseen jälleenrakennuksen  (Reconstruction) ”kultaisen aikaan”, jossa sitten petyttiin.

Kullattua aikaa seurasi Progressive Era, joka tarkoittaa sitä, mitä nimikin sanoo, ”Edistyksen aika”.

Ajallisesti em. käsitteet tarkoittavat ajanjaksoa 1870-luvulta 1900-luvulle (Kullattu aika) ja ajanjaksoa 1890-luvulta 1920-luvulle  (Edistyksen aika). Ne siis menevät osin päällekkäin, mutta kerrankos näin tapahtuu. Kysymys on tietenkin historian tulkinnasta. Katsotaan, onko tässä tarinassa päällekkäisyydelle jokin selitys.

Kullattu aika tarkoittaa häikäilemätöntä poliittisen korruption aikakautta. Samalla se oli nopean teollistumisen aikaa ja merkitsi voimakkaan talouskasvun aikaa kaikille amerikkalaisille ja yltäkylläisen vaurauden aikaa varakkaille. Työväenluokalle se merkitsi pahimmillaan äärimmäistä köyhyyttä.

Kullattua ajanjaksoa seurasi vastareaktiona edistyksen aika, jolloin käynnistyivät sosiaaliset ja poliittiset uudistukset, joilla pyrittiin eliminoimaan juurtuneet epäeettiset ja epäreilut bisneskäytännöt. Korruptiota pyrittiin vähentämään, ja ryhdyttiin toimenpiteisiin, joilla teollistumisen  kielteisiä vaikutuksia torjuttiin. Edistyksen aikakaudella kuluttajan ja työväen asemaa vahvistettiin.

Myös kirjallisuuden luonne muuttui, kun romaaneissa kiinnitettiin huomiota yhteiskunnallisiin ongelmiin yleisen ilmapiirin muutoksen kannustamana.

Vaikka edistyksen aikakausi paransi väestön elintasoa, oli teollistamisella myös pimeät puolensa. ”Rosvoparoneiksi” sanotut liikemiehet eivät piitanneet työntekijöiden hyvinvoinnista, vaan päinvastoin  heikensivät työolosuhteita, johon edellä on viitattu. Edistyksen aikakaudella pyrittiin korjaamaan kullatun kauden virheelliseksi koettua yhteiskuntapolitikkaa. Uudistuksilla pyriittiin reformeihin, jotka merkitsivät sääntelyn lisääntymistä teollisuudessa.

Yhteiskunnan kahtiajako ei toki poistunut vaan jatkui vain vähän seestyneenä. Konkreettisen poliittisen taistelun taustalla  käytiin myös periaatteellista filosofista taistelua  ihmisluonteen muuttamisesta/muuttumattomuudesta. Kaksi periaatetta nousi muiden yläpuolelle: 1) ihmisen käyttäytymistä voitiin tervehdyttää parantamalla yleissivistystä ja rankaisemalla asetetuista säännöistä poikkeamisesta ja 2) Ihmisluonne on muuttumaton. Ihminen on oman onnensa seppä. Ajatteluun kuului, että liittovaltion valtaa piti rajoittaa minimiin. Sivuutan tässä kokonaan tarkemman analyysin ”henkien taistelusta” muuttuvan ihmisen ja muuttumattoman välillä.

:::::::::::::::::::::::::::::::

 

Voidaanko historiasta vetää jokin yhteys Trumpin virkaanastujaispuheessa mainitsemiin (ja presidentin haluamiin) muutostrendeihin?

Trump julisti puheessaan : ”Yhdysvaltojen kultainen aika alkaa nyt”. Maailmalla - totesi Trump - Yhdysvaltoja tullaan taas kunnioittamaan eivätkä muut maat enää ”käytä sitä hyväkseen”. Edelliset hallitukset eivät Trumpin mukaan torjuneet hyväksikäyttöä ja syyllistyivät sen takia ”hirvittävään petokseen”.

Trumpin periaatteet noudattivat presidentin äkkiväärää ”ohjelmaa” esim. koskien ”aluevaltauksia”, hätätilojen julistamista, vakiintuneiden maantieteellisten nimien uudelleennimeämistä, ilmastosopimusten laaja vastustamista.

Tässä tullaan kahden historiallisen aikakauden saumakohtaan, jonka yli Trump kävi taisteluun tapahtunutta muutosta (”petosta”) vastaan. Trump haluaa tulla leimallisesti kutsutuksi kultakauden presidentin William McKinleyn (s.1843 - k.1901, presidenttinä 1987-1901) seuraajaksi, koska on ottanut McKinleyn politiikan ohjenuorakseen.

 Kaikkein selvimmin kahden presidentin politiikkaohjelmien yhtäläisyydet löytyvät tullipolitiikasta, jossa molemmat ovat kannattaneet suojatulleja tavoitteena oman maan kilpailukyvyn parantaminen ja valloitushenkisestä ulkopolitiikasta.

 McKinleyn ensimmäisen presidenttikauden aikana suojatullit nostettiin ennätyskorkealle tasolle. Toisen kautensa alkuun mennessä McKinley oli kuitenkin luopunut korkeiden suojatullien kannattamisesta ja puhui juuri ennen kuolemaansa (murhattiin 14.9.1901) kansainvälisen kaupankäynnin puolesta! Vahinko ehti kuitenkin vaikuttaa seuraavissa valtakunnallisissa vaaleissa,  joissa McKinley menetti huomattavan joukon kannattajistaan. Poliittinen ura hiipui. Ihmekös tuo, kun lukuisien arjen tavaroiden hinnat nousivat tullien takia. Ja siitähän amerikkalaiset  eivät pitäneet. Viisas oppii virheistä: tullipolitiikan liberalisointi käänsi suhdanteet uudelleen edullisiksi McKinleylle.

Ulkopolitiikassa McKinley hylkäsi eristäytymispolitiikan ja ryhtyi aktiivisesti puuttumaan muiden valtioiden sisäpolitiikkaan. Hän osallistui useisiin konflikteihin eri asteisesti (Kuuba, Filippiinit, Puerto Rico, Guam, Havaiji…..) Päinvastoin kuin Suomessa on joskus väitetty, kysymys ei ollut monroelaisesta eristäytymispolitiikasta vaan imperialistisesta ekspansiopolitiikasta sekä McKinleyn että Trumpin (Panama, Grönlanti, Kanada, Gaza (!) osalta. Mark Twainin johdolla Yhdysvalloissa vastustettiin laajalti  Yhdysvaltojen ryhtymistä siirtomaaisännäksi, jota se itse oli  Englannin harjoittamana vastustanut  jyrkästi. Yhdysvallat otti opikseen, mutta korvasi perinteisen kolonialistisen politiikan toisen maailmansodan jälkeen tukikohtaimperialismilla, kunnes Donald Trump jälleen käänsi kolonialismivaiheen päälle.

:::::::::::::::::::::::::::::

Löysin edellä mainittujen lisäksi ainakin seuraavia yhtymäkohtia historiallisen ”kullatun kauden” ja (Trumpin mainitseman) nykypäivän ”kultakauden” välillä:

        -äärimmilleen repeytyneiden tulo- ja varallisuuserojen salliminen ja edistäminen.

- selkeät yhteydet pohattapiireihin. Liike-elämän johtajien osallistumisen (vaikuttamisen) salliminen politiikkaan presidentin luvalla, jotta voisi ajaa näiden avulla omia etujaan.

-vahvemman oikeuden hyväksyminen maailmanpolitiikassa.

-valtioiden rajojen kunnioittamisen halveksunta.

-eri osapuolien uhkaileminen sisä- ja ulkopolitiikassa oman edun nimissä.

Esimerkit osoittavat, että Trump on McKinleyn jalanjäljissä omaksunut politiikan, josta McKinley itse oli jo luopumassa, kun kohtalo murhamiehen hahmossa puuttui peliin. Voisiko historia kerrankin toistaa itseään ja luvata, että ”kullatun ajan ” jälkeen tulee taas edistyksen aika?