Maailmankirjat sekaisin

 

 

Kun on opiskellut niitä aihealueita, jotka nyt ovat kansainvälisen politiikan polttopisteessä, jää miettimään kuuluuko kaikki aiemmin  koettu ja opittu mitätöitävään vanhentuneeseen tietoon. Joka tapauksessa yritän tässä kirjoituksessa päivittää oman ymmärrykseni ja tietoni lukuisista  punaisen langan päistä, jotka ovat nyt nähtävissä ja seurattavissa. Keskityn pääosin Euroopan tapahtumiin.

En yritä toki löytää totuutta kaikesta  aineistoista, mitkä tällä hetkellä on koottavissa kokemukseen perustuvista tiedonmurusista. Valikoin faktoista joitakin näkökulmia, joiden uskon olevan relevantteja  maailman paremmaksi ymmärtämiseksi.

Aloitan viime vuosisadan maailmanlaajuisista sodista, ensimmäisestä ja toisesta maailmansodasta, jotka englantilaisen historioitsijan Eric Hobsbawin mielestä olivat ja ovat yhtä ja samaa sotaa. Ensimmäisen maailmansodan epätasapainoinen lopputulos aiheutti toisen maailmansodan.

Toisen maailmansodan  loppuhetkillä julistettiin ikuisen rauhan sanomaa: ei enää koskaan sotaa! Kuinkahan monta  kertaa tuota julistusta on huudettu toreilla ja turuilla - turhaan….

Toisen maailmansodan jälkeen oli kova yritys saavuttaa jotain uutta rauhan säilyttämiseksi.  Perustettiin YK Kansainliiton epäonnistumisten korjaamiseksi ja Europan Unioni vanhan mantereen valtioiden valtion yhteistyön tiivistämiseksi. Yksi perustavaa laatua oleva syy oli estää sota Saksan ja Ranskan välillä (niin epäuskottavalta kuin se nyt kuulostaakin).

Muodostui kaksi napaa ts. ”valtapiiriä” länsiliittoutuneiden ja Neuvostoliiton Jaltalla tekemien jakosopimusten mukaisesti. Lisäksi muodostui puolueettomien (sitoutumattomien) maiden blokki: harva puhui puolueettomuudesta sittemmin epäsuosioon tuomittuna ”harmaana vyöhykkeenä”. Kyllä puolueettomat valtiot käsitettiin harvaa poikkeusta lukuun ottamatta statukseksi, joka otettiin vakavasti. Puolueettomuutta vain muokattiin kaksinapaiseen maailmanjärjestykseen soveliaaksi. Luopuminen joustavasta puolueettomuuden statuksesta saattaa tulla Suomea vastaan vielä jossakin muodossa.

Kaikki edellä kuvattu toimi uuden maailmanjärjestyksen rakennuselementteinä. Maailma saatiin rauhoitettua suursodista vapaaksi ainakin 80 vuodeksi, joka on rauhantilana maailmanhistoriassa  pitkä aika. Yksinkertaisesti sovittiin, että keskeisillä alueilla Euroopassa ei rikota status quota idän ja lännen välillä. Se piti pääosin kutinsa. Sotia kyllä käytiin, mutta niitä käytiin pääosin etupiirien reuna-alueilla Afrikassa, Itä-Aasiassa ja Väli- ja Etelä-Amerikassa. Toki on muistettava, että Itä-Euroopan maat kokivat kovia Neuvostoliiton asettamassa rautaisessa häkissä.

Vallitsi ideologinen kaksinkamppailu kapitalismin ja sosialismin välillä, josta on vaikeaa irrottaa puhtaasti valtapoliittisia näkemyksiä. Vastakkainasettelu piti suursodan mahdollisuuden läsnä arjessa, mutta samalla ”kauhun tasapaino” omalta osaltaan torpedoi ydinsodan mahdollisuuden. Vaikka kauhistelimme Itä-Euroopan kohtaloa, saavutettiin pakkojärjestelyllä balanssi, joka pidätteli pienten ja vähän isompienkin kriisien puhkeamista.

Maailmalla luovuttiin  perinteisestä kolonialismista – kokonaisten alueiden tai valtioiden valtauksesta -  ja siirryttiin pääosin tukikohdin ja kaupallisin sitein ylläpidettävään imperialismiin.

::::::::::::::::::::

Jossakin vaiheessa edellä kuvattu toisen maailmansodan jälkeinen sääntömääräinen kansainvälinen maailmanjärjestys alkoi horjua ja lopulta rapautui.  Odotukset YK:n osalta olivat ylimitoitettuja, vaikka YK:n rooli keskustelufoorumina olikin tärkeä. Vähitellen kansainvälisessä kanssakäymisessä ilmeni kitkaa. Yhdellä jos toiselle kansakunnalle kertyi rasitteita matkan varrella. Esimerkiksi  Venäjä katsottiin lännessä pysyvästi alisuoriutujaksi kansainvälisessä kanssakäymisessä, vaikka sitä pönkitti loppumattomat luonnonvarat. Ristiriita piili siinä, että Venäjä piti itseään rankasti aliarvostettuna. Tapahtumien kulminaatiopiste lähestyi, kun Vladimir Putin käynnisti omissa nimisään kulkevan maailmanjärjestyksen luomisen, jossa Venäjällä on sen itse kokemaa arvoa vastaava asema. Samaan aikaan aggressiivinen Kiina eteni dynaamisesti tuote- ja vientimarkkinoilla ja asetti tavoitteeksi olla 2000-luvun ensimmäisen vuosisadan puolessa välissä johtava maa maailmassa.

Euroopan ja Pohjois-Amerikan avainvaltioiden kunniaksi on sanottava, että ne käsittelivät eteen tulleita ongelmia vastuuntuntoisesti. Rauhan säilyttäminen muodostui yhteiseksi tavoitteeksi. Sotia ja kriisipesäkkeitä toki syntyi eri puolilla maapalloa, mutta ne eivät uhanneet maailmanrauhaa. Jälkikäteen Saksa ja eräät muut Euroopan  valtiot ovat saaneet syytöksiä osakseen, kun eivät varustautuneet silloin vielä näkymättömissä ollutta idän vaaraa vastaan, vaan ajattelivat kaupan menestyksen sulattavan tarpeen asevarusteluun.  

Sosialismin romahdus ja neuvostokansojen vapautuminen Neuvostoliiton ikeen alta näytti vahvistavan länsimaiden asettamaa rauhaa myös Venäjän osalta. Mitä pidemmälle 2000-luku eteni, sitä enemmän Venäjä koki alisuoriutumista ja  vaikutusvalta-vajetta. Asiaan haluttiin korjaus.

Suursodan vaara näytti siis olevan kytköksissä Venäjän asemaan. Se oli tyytymätön ainaisena häviäjänä olemiseen. Nyt se otti tavoitteeksi Vladimir Putinin johdolla luoda uusi maailmanjärjestys uusin säännöin, jossa Venäjällä  oli pysyvä sija. Neuvostoliiton hajoaminen vuosituhannen vaihteessa ja vapautuneiden valtioiden liittyminen Natoon loivat uuden tilanteen Eurooppaan. Venäjä koki länsimaat (lue: Yhdysvallat) vallan anastajiksi itäisessä Euroopassa. Ristiriita lännen ja Venäjän kanssa kasvoi avoimeksi vihamielisyydeksi. Vastakkainasettelu kulminoitui Ukrainassa, jota venäjä lähti miehittämään 22.02. 2022.

Saman aikaan Yhdysvalloissa presidentiksi valittiin Donald Trump kahdesti 2016-2020 ja 2024-alkaen      neljäksi vuodeksi.

Maailma on ajautunut mullistukseen vähitellen, ensin Putinin toimesta, sitten Donald Trumpin toimesta. Vakka on valinnut kantensa!

Maailmanpalo on ollut vakava uhka vuodesta 2022 lähtien. Trump yllätti sekä liittolaiset että vastustajat vaatimalla Grönlantia hallintaansa. Sama - vielä toteutumaton -kohtalo uhkaa Panamaa ja jopa Kanadan asema  on asetettu kyseenalaiseksi. Kiristyskeinona Trump käyttää fossiilisten polttoaineiden kiristystulleja: ”Jos ette tee niin kuin minä sanon, niin….”

Miksi tämä kaikki pyrkii tapahtumaan ikään kuin improvisoiden. Tapahtumien kululla on sinänsä pitkä historia, mutta näyttää siltä, että olemme jättäneet tarkastelematta lukuisan määrän arkaluontoisia  ja avoimia kysymyksiä, jotka nyt kaatuvat päälle.

Tuntuu siltä, että Trumpilla ja Putinilla on tiedostamaton ajatusten synergia, joka vie pohjaa oikeudenmukaisuudelta. Vahvemman oikeus määrää. Samalla rikotaan valtioiden suvereniteettia. Miksi tämä ajatusten synergia on saanut niin suuren vallan ja poikkeaa täysin edeltävien muutamien                             kymmenien  vuosien valtiomieskäytännöistä? Selvältä näyttää, että nähty kehitys luo ristiriidan  joidenkin avainvaltioiden välille. Monet valtiot haluavat suuremman vaikutusvallan uuteen kehitteillä olevaan maailmanjärjestysten kompromissiin. Uusia maailmanjärjestyksiä ei ole suunniteltu yhteistoimin vaan rinnakkain johtavien valtioiden kesken. Jostakin syystä vallanhimoiset suurvallat ajautuvat eri leireihin.  Yhtä selvää on, että yhden tahon väkivaltaiset sopimusrikkomukset herättävät vastareaktioita tulevien maailmanjärjestysten osapuolien kesken.

Näyttää väistämättömältä, että Euroopan yhteisvastuuta tulee lisätä, vaikka se johtaakin vanhan mantereen valtioiden kansallisvaltioluonteen ohenemiseen, jollei peräti  kokonaan katoamiseen pidemmällä aikavälillä. Miten se onnistuu itsenäisten kansallisvaltioiden kesken – siis ilman liittovaltiokehitystä - muodostaa oman problematiikkansa. Paradoksaalisesti USA:n toisen maailmansodan jälkeen omaksuma rooli Euroopan valtioiden pyyteettömänä avustaja, ja siitä – kustannusten takia - aiheutunut halu irtautua sitoumuksista ajaa Euroopan valtioita yhteen aluksi yhteisen velan muodossa.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Monet langettavat vastuun tapahtuneesta kehityksestä Vladimir Putinille, joka teki konkreettiset aloitteet hyökkäyksillään ja miehityksillään. Putinin panos sisältää merkittävän osatotuuden. Tavoitteena on pitkäjänteisesti laajentaa omaa reviiriä aluksi naapureiden kustannuksella. Lopullisena tavoitteena on ”uusi maailmanjärjestys” niin kuluneelta kuin tuo sanonta kuulostaakin.

Vastaavasti Donald Trump liittyy maailmaa jakaviin pyrintöihin omalla logiikallaan. Hänen vallanhimonsa on laadultaan itsekästä oman kunnianhimon tyydyttämistä. Toisen lyöminen ja henkinen  nöyryyttäminen ovat korvanneet hyvät valtiomiestavat. Trumpin psyyken täyttää diileihin perustuva kilpailunhalu riippumatta siitä onko vastapuoli vihollinen vai kumppani.

Putin ja Trump ovat päältä katsottuna kuin kaksi marjaa. Nyt kun sosialismi ja kapitalismi eivät jaa näitä kahta toistensa vastustajiksi, ainoaksi jakoperustaksi jää autoritäärisyys/liberaalisuus. Kun tätäkään ei hyvällä tahdollakaan voi soveltaa parivaljakkoon, jää jäljelle mahdollisuus sulkea Putin ja Trump samaan autoritäärisyyden karsinaan.

Suomi on lastu laineilla, vaikka sen puolustuskyvystä onkin pyritty pitämään huolta. Suomen  turvallisuuspolitiikalta voi pudota pohja pois kansainvälisen politiikan yhteentörmäysten seurauksena. Esimerkkinä voisi käyttää  Donald Trumpin amerikkalaiseen liberalismiin tuomaa pöhötystautia. Naton viides artikla tai Yhdysvaltain apu eivät ole kiveen hakattuja, jos kriisi tai konflikti repii Euroopan valtioita erilleen. Viime aikaisen kehityksen valossa Suomen päätöksentekoa on ohjannut 2020-luvulla hyväuskoisuus, eivät niinkään kylmä rationaalisuus.

::::::::::::::::::::::::::::::

Oma lukunsa ovat aseistuksen  ajantasaisuutta ja käyttökelpoisuutta koskevat muutokset Euroopan tasolla. Resurssien tulisi riittää modernin sodankäynnin vaatimuksiin. Menemättä yksityiskohtiin totean tämän päivän hitin olevan miehittämättömyys. Tästä seuraa, että sodankäynti saattaa olla dramaattisen muutoksen kohteena. Onko hävittäjillä ja panssarivaunuilla enää läheskään entisenlaista merkitystä? Niillä kyllä säästetään ehkä arvokkainta (aselaji)osaamista, ihmistä, mutta maksatetaanko tämä kaikki siviilien henkisillä ja aineellisilla menetyksillä totaalisen sodankäynnin keinoin?

Suotuisassakin tilanteessa voidaan ajautua uuteen pitkäaikaiseen kylmään sotaan. Koetut hybridi- ja kybervälikohtaukset olivat vasta alkua.

Maailmalla rakennellaan epäpyhää kolminaisuutta, joka muodostuu liike-elämästä, politiikasta ja rikollisuudesta. Liberaalilla demokratialla on edessään valtava ponnistus yrittäessään vapautua  pahan kosketukselta.

Juuri nyt vallitseva militarismiin taipuvainen mieliala ei lupaa hyvää tuleville ajoille. Tämän blogikirjoituksen lähtölaukaus oli ensimmäisen maailmansodan käynnistyminen. Kuinka iloisilta sotaan marssivat joukko-osastot vaikuttivatkaan vanhoilta filmeiltä katsottaessa! Tosiasiassa joukot joutuivat rypemään mutavellissä konekivääri-  ja tykistötulen  jauhaessa niitä.

Nykykehitys on tempaissut mukaan  jopa maailman  rauhallisimpia kansoja, kuten Tanskan. On hyvin vaikeaa ennakoida  nykyisen kaltaista jännittyneisyyden kuormittavuutta.  Suurimman tappion näyttää kärsivän sääntösidonnainen maailmanjärjestys.

PS

Donald Trump on osoittautumassa juuri niin vaaralliseksi uhkaksi maailmankaupalle ja -rauhalle kuin olen näissä kirjoituksissa ennakoinut. Tässä katsannossa hän tarjoaa kovan vastuksen Vladimir Putinille niin erilaisia kuin miehet muuten ovatkin. Suomi ja Eurooppa suhtautuvat alentuvasti Trumpiin. Ei uskalleta suoraan sanoa, mitä mahdollisesti ajatellaan. Trumpin käyttäytymistä ”analysoidaan” erilaisilla sanakäänteillä. Tehtävä on vaikea: se on kuin selittäisi järjetöntä järjelliseksi.