Donald Trump on hätkähdyttänyt lievästi sanottuna epäsovinnaisella
käytöksellään presidentin tehtävissä. Hän on pyrkinyt tietoisesti
autoritaariseen hallintoon demokratian kyseenalaistamiseksi. Ei ole ihme, että niin
monet näkevät hänen politiikassaan diktatorisia pyrkimyksiä. Hänellä on salainen
toive päästä kuninkaan asemaan. Tämän kaiken taustalla lienee pyrkimys sivuuttaa
perustuslain määrittämät presidenttikausien
rajoitukset. Epäilen, että Trumpin – vanhan miehen - henkiset voimavarat
joutuvat ennen diktatuuripyrkimysten toteutumista liiankovalle koetukselle.
Päästäkseen itsevaltaisiin tavoitteisiinsa Trump antaa kuvan,
että USA on henkisesti ja taloudellisesti hyväksikäytetty valtio, jonka suvereniteettia
uhataan. Näin hän ikään kuin altavastaajan asemasta joutuu taisteleman itse
määrittämänsä ”demokratian” puolesta. Kansanvaltaista vastaliikettä eli demokraattista
”vastavallankumousta” ei ole odotettavissa, sillä kongressi on odottamattoman
heikko ja saamaton. Trumpilla on osin Yhdysvaltain presidentin suurien valtaoikeuksien avulla mahdollisuus saada yliote
vallankahvasta. Juuri nyt näyttää siltä, että kongressi seuraa voimattomana
Trumpin vallankaappausta.
Ihmeellistä tässä kaikessa kuohunnassa on se, miten helpon tuntuisesti
aloite on riistetty Euroopan valtioiden käsistä.
Aikaansaamatonta loputonta kokoustamista suositaan. Onko tämä merkki vanhan mantereen
degeneroitumisesta? Eurooppa on menettänyt
kasvua luovat tekijänsä ja sitä kautta mahdollisuuden kilpailla Yhdysvaltoja ja
sen vallanhimoista presidenttiä vastaan. Viimeisenä keinona yritetään selvitä molemmin
puolin tullimuurien avulla. Toivotonta. Jos Eurooppa epäonnistuu, on sillä - niin
kuin nyt näyttää - ehkä vain muutama
vuosi saada aikaan EU yhteistoimintakykyiseksi, ellei sitten peräti
liittovaltioksi. Isoisten kamppailussa Eurooppa tuntuu liian jähmeältä ja riitaisalta.
Toinen vakava ajan merkki on Yhdysvaltain kongressin alistuminen
kahden miehen, Trumpin ja Elon Muskin, pompoteltavaksi ja nöyryytettäväksi.
Demokraatit tuntuvat - Trumpin ja heidän äänestäjiensä
pelossa – hiljenneen tyystin ja vielä hämmästyttävämpää on, että republikaaninen
puolue on joutunut Trumpin mitätöimäksi.
On aika muistuttaa jälleen kerran Euroopan valtioiden paikalleen
juuttumisesta, ja niiden uusiutumiskyvyttömyydestä.
Trump on valinnut hallintonsa käsikassaraksi Elon Muskin.
Kysymys kuuluu, kuinka paljon Musk pystyy ohjailemaan Trumpia omien mielijohteidensa
kautta mielikuvituksellisiin hallinnollisiin
päämääriin.
Trumpin sekavan improvisoiva johtamistyyli on aiheuttanut
merkillisen tilanteen esimerkiksi Naton sisälle. Monien mielestä Trump on
irtautumassa Natosta osin johtuen siitä,
että monet Euroopan johtavat valtiot eivät maksa riittävää osuutta mantereen puolustamisesta.
Ehkä Trump on omaksunut itsekkyytensä yhdeksi
osa-alueeksi kirjaimellisesti amerikkalaisen Manifest Destinyn (kohtalonuskon) perinnön
samoin kuin siihen oleellisesti liittyvän – ja jo menetetyksi luullun - kansakunnan
ekseptionalismin, ainutlaatuisuuden MAGA-iskulauseen siivittämänä. Amerikan
Yhdysvalloilla on todellakin Trumpin suuruudenhulluudessa erityinen paikka maailman
kansojen joukossa.
Trumpin epäjohdonmukaisuuden myrskytuulet ja selvä valehtelu
ulottavat aallokot suomalaiseenkin keskusteluun, joten sitä on syytä hiukan perata.
Voidaan aidosti asettaa kysymys, olisiko
Suomi liittynyt Natoon, jos olisi tiedetty, miten pirstoutunut Trumpin ajattelu
on ollut hänen ensimmäisen presidenttikautensa, ja varsinkin niiden parin kuukauden
aikana, jotka hän on toisella kaudellaan
ehtinyt olla presidenttinä. Todennäköisesti vastaus on kaikesta huolimatta kyllä,
joskaan en itse jaa tuota varmuutta syvällä omassa mielessäni. Joka tapauksessa
on edetty, kun nyt asetetaan kyseenalaiseksi Nato-sopimuksen sokea yksituumaisuus,
eli naiivi pelastusrengasmainen apu Natolta.
On myös vaadittu Suomen tuoreen puolustusselonteon sisällön uudelleenarviointia.
Professori Tuomas Forsbergin lausunto poikkeaa vahvasti vallitsevasta puolustuspoliittisesta
linjauksesta ja on tärkeä keskustelunvirittäjä
esimerkiksi koskien Naton viidennen artiklan pitävyyttä sanokoon ministeri mitä
tahansa. Forsbergin lausunnosta voi vetää johtopäätöksen, että Naton uskottavuus
on rapautunut. Niinpä niiden lupausten todistusvoima, joita leviteltiin Natoon liittymisen aikoihin on syytä asettaa kritiikin
kohteeksi.
Olen havainnut liittolaisten ja vastustajien suhtautumisessa
Trumpiin erilaisia strategioita, jotka ovat seuranneet alun ymmällä oloa. Yksi
tapa on ollut teeskennellä, että tämän valtiomiehen politiikassa on jokin punainen
lanka. Tällaiset tahot epäilevät, että Trump vain näyttelee ja pyrkii omalla karismallaan
johtamaan ympärillä olevia tahoja haluamaansa tavoitteeseen.
Toinen tapa on ollut valita miellyttämisen tai imartelun linja, jonka varaan
rakennetaan neuvotteluissa menestyminen. Suuri vaara tässä on sortua itsepetokseen,
sillä Trump käyttää keinoja, joihin sivistysmaissa yleensä suhtaudutaan vastenmielisesti.
Seurattuani Macronin ja Trumpin, ”kättelyä” tuli omituinen tunne,
miten lipevästi molemmat käyttäytyivät. Tärkeintä oli hipelöidä toista
osapuolta käsin. Kun kumpikaan ei hevillä luopunut ”otteestaan”, saimme seurata
hupinäytelmää, jonka vaikutusta itse neuvotteluun voidaan vain arvailla. Jatkuu.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti