Hyödyllisiä idiootteja…

 

 Seuraavassa yritän tajunnanvirtojen avulla saavuttaa kosketuksen tämän päivän kansainvälisen politiikan punaisen langan pätkiin niin vaikeaa kuin se onkin. Toivotan lukijalle onnea!

:::::::::::::::::::::::::::::::::::

Ketkä olivatkaan hyödyllisiä idiootteja 1920-1930-luvulla? No, länsieurooppalaiset kuuluisat kirjailijat, kuten näytelmäkirjailija George Bernard Shaw (Pygmalion/My Fair Lady),joka on BoB Dylanin lisäksi ainoa, joka on voittanut sekä Oscarin että Nobelin. Hän kävi aikoinaan hakemassa ajatuksenkukkasia ja uskonvahvistusta itse Stalinilta, ja kas kummaa: Seeing  is believing! Shaw raportoi uskollisesti mielikuvia kotona Englannissa neuvostoliittolaisesta ihanneyhteiskunnasta.

Tämä on se sama Shaw, jonka likipitäen päätuote oli ironissävyiset mietelauseet. Minäkin niistä monille olen hihitellyt. Yksi tulee erityisen lähelle minua ja opintojani: ”Historiasta opimme, että historiasta ei opita mitään”. Minullekin tuppaa jäämään päälle aina silloin tällöin tuo  Shawn lausahdus.

Esimerkkejä löytyy lähempääkin. Hyödyllisiä idioottejahan ovat ihmiset, jotka ovat poliittisesti ja/tai  ideologisesti hyväuskoisia ja naiiveja, ja jotka tiedostamattaan edistävät propagandaa, mitä eivät itsekään ymmärrä. Ensimmäisenä tulee mieleen erään suurvallan presidentti….

Aikaansa seuraava kansalainen ymmärtää kyllä, että puhumme fiksuista idiooteista. Shawn taustalta löytyvät 30-luvun hyväuskoiset rauhan aatteen kannattajat. Erityisesti juuri 1930-luvulla vaikutti 1800-luvun neron John Stuart Millin (1806-1873) vaikutus, jonka mukaan ”kansainvälinen kauppa tekee nopeasti sodasta vanhentuneen, ja toimii rauhan pääasiallisena takeena”. Milliä on pidetty viimeisenä yleisnerona, eikä minulla ainakaan ole kanttia haastaa häntä. Silti on sanottava, että hän arvioi katalaa maailmaa aivan  liian optimistisesti: kilpailu kaupan valtavirroista aiheuttaa sotia siinä kuin poliittiset erimielisyydetkin. Näen kuitenkin selkeän eron Millin analyyttisen ajattelun ja Stalinin hyödyllisten idioottien naiiviuden  välillä. Sen sijaan tarkka havainnoija on pannut merkille, että Millin ajatusta kansainvälisen kaupan rauhaa ylläpitävästä vaikutuksesta on pyritty seuraamaan toisen maailmansodan jälkeen ja erityisesti 2000-luvulla.

Jos ajatellaan tätä päivää, niin Saksa on helppo tuomita tuudittautumisesta Venäjän kaupan rauhaa ylläpitävään idealismiin niiden vuosikymmenien aikana, jotka edelsivät nykyisiä sotaisia vuosia. Kuitenkin arvioin ymmärettävästi saksalaisen ajattelun huomattavasti lähemmäksi tervettä milliläistä rationalismia kuin uskonvaraista ideologiaa.

::::::::::::::::::::::::

Venäjä on terävöittänyt toimiaan. Se on aiheuttanut suurelta osin - ovelaa kyllä  -eripuraisuuden Euroopan ja Yhdysvaltain välille ja siten toteuttanut uutta maailmanjärjestystään.

Vihdoinkin 25.2.2025 pääkirjoituksessa Helsingin Sanomat käsittelee Donald Trumpia tosiasiat tunnustaen.  Keisarilla - jos milloin niin nyt - ei ole vaatteita. Yhdysvaltain presidentti on viimeistään näinä aikoina paljastunut harkintakyvyttömäksi ihmiseksi, kuten myös hänen vastinparinsa Elon Musk. Vaikka olen näissä blogikirjoituksissa käyttänyt inhorealistisia ilmauksia Trumpista, on myönnettävä, että viime päivinä hän on höyrypäisyydessä ylittänyt itsensä. Mutta milloin äänestäjien enemmistö ymmärtää tämän? Milloin ihmiset lakkaavat pelkäämästä Trumpin epäoikeudenmukaisia huitaisutuomioita milloin kenestäkin? Ennen kaikkea republikaanien järkevimmän osan tulisi käsittää, miten alas presidentti on vajonnut.  

Olen aikoinani laatinut myös kartan Putinin maailmanjärjestyksestä, jossa erittelen hänen maailmankuvansa sisältöä. Mielestäni edelleen voidaan puhua maailmanjärjestysten välisestä taistelusta, jossa Putin on hämmentävästi asettunut aggressiiviseksi osapuoleksi ja Trump Putinin nosteessa jonkun mielestä hyödylliseksi idiootiksi. Trump ja Putin ovat kuin kaksintaistelijat, joista Putin on ottanut aloitteen haltuunsa ja painostaa Trumpia  irrottamaan Itä-Euroopan valtiot Natosta. Hän myös ilmoittaa järjestävänsä voitonjuhlat saavuttamiensa ”voittojen” johdosta. Oma lukunsa ovat Putinin syytökset Zelenskiä kohtaan, josta uskomaton esimerkki on Zelenskin kannatuksen valehteleminen kymmenesosaksi todellisesta ja vastuun siirtäminen sodan aloittamisesta Ukrainalle. Vastaanottavaisissa tahoissa sanoma menee helposti perille. Zelenski ei ole pyhimys, mutta ei myöskään Trumpin mainitsema diktaattori, joksi kuningas Trump sen sijaan  itse pyrkii.

Tuskin kukaan osasi nähdä ennen nykyistä vaihetta Venäjää Yhdysvaltain liittolaisena, miltä tilanne nyt  alkaa vaikuttaa. Tätä palvelee Trumpin älytön hyökkäys Zelenskin asemaa vastaan. Yksittäisen ihmisen vääristynyt kunnianhimo voi saada todella paljon tuhoa aikaiseksi. Aivan hyvin voi olla niin, että Trump haluaa Nobelin rauhanpalkinnon maksoi mitä maksoi.

Se, mikä muutama vuosi olisi tuntunut täysin mahdottomalta on nyt toteutumassa, ehkä täysimääräisesti. Tarkoitan niiden tavoitteiden toteuttamista,  jotka on esitetty Putinin maailmanjärjestyksessä. Venäläinen alemmuuskompleksi väistyy uuden uljaan Venäjän tieltä ja etupiirit Jaltan malliin pyritään asettamaan voimaan uuden maailmanjärjestyksen vahvistamiseksi.   

Vaikuttaa siltä, että Ukraina saa katastrofin kustannukset  vastuulleen.  Sitä osoittaa Putinin halu syyllistää Zelenskin Ukrainaa kaikesta tapahtuneesta.

Natosta, EU:sta ja Euroopan maista yleensä on sanottava, että tämä viimeisin testi osoittaa, että vanhan mantereen yhteistyö on liian suurten haasteiden edessä. Ihme pitäisi tapahtua. Ratkaisu saattaisi tosin olla melko yksinkertainen, jos faktat myönnettäisiin. Euroopan täytyy pystyä toimimaan yhdessä muutoin se vaipuu omaan degeneroituneeseen surkeuteensa. Kansallisvaltioiden pohjalta sen liberaalit demokratiat  eivät kykene pitämään puoliaan autoritaarisia voimia vastaan.

Tähän mennessä on tapahtunut niin monta sotaisaa rauhanolojen ylikävelyä, että ihmisten surmaaminen – joukossa paljon lapsia  –  ei tule unohtumaan ihmisten mielistä vuosienkaan päästä.  Tästä lähtökohdasta ukrainalaisten taistelutahto ansaitsee suurimman mahdollisen kiitoksen.