maanantai 14. joulukuuta 2015

Trump ja Trumpin äänestäjät

Donald Trump on demokraattisesti hallitun valtion presidenttiehdokkaaksi pyrkivä liikemies-poliitikko, jonkalaista ei ole koettu aiemmissa kampanjoissa. Aluksi näytti siltä, että pelle-ehdokas joutuu ennen pitkää epäsuosioon ja kannatus sulaa omaan mahdottomuuteensa. Nyt asia ei ole enää ihan niin varma.

Monet republikaanit ovat toivoneet, että epätasapainoinen Trump siirtyisi itsenäiseksi ehdokkaaksi, ja voitaisiin palata vanhaan kunnon kampanjaan. Trumpin kannattajat eivät anna tähän mahdollisuutta, ja tätä kirjoitettaessa Trump on ilmoittanut, ettei hän ikinä luovu ehdokkuudesta. No, se on yhtä paikkansa pitävä lause kuin mikä muu tahansa, mitä Trump on sanonut. Tällä pelillä Hillary Clinton on vahvoilla.

Aiemmissakin presidentinvaalikampanjoissa on ollut hölösuuehdokkaita, mutta he ovat pudonneet parin möläytyksen jälkeen. Mutta Donald Trump nousee yhä uudelleen - entistä ehompana - kuin kumiukko.

Tähän saakka on ihmetelty Trumpia, mutta olisiko syytä ruveta ihmettelemään myös Trumpin kannattajia, joita lienee hieman alle 10 prosenttia kaikista äänestyskelpoisista. Kun äänestysprosentti vaaleissa jää totutun alhaiseksi, saa populistimme joka tapauksessa muhkean äänisaaliin, jos itse presidentinvaalikampanjaan selviää.

Vanhan presidenttikaskun mukaan vuoden 1956 vaaleissa Adlai Stevensonin kannattaja tarttui kiertueella ehdokasta hihasta ja sanoi, että varmaan teitä herra Stevenson äänestävät kaikki fiksut amerikkalaiset, johon presidenttiehdokas vastasi kuivasti: ”hyvä rouva, se ei riitä!” Nyt Trumpin kannattaja, joka haluaisi pysäyttää koko maailman Trumpin kohdalle, voisi sanoa, että varmaankin kaikki samaa mieltä liian kiihkeästä maailmanmenosta olevat äänestävät Trumpia. Ongelma on se, että se ei tule riittämään. Meillä on vielä enemmistö amerikkalaisia, jotka ovat säilyttäneet järkensä.

Voi olla, että joku Hillary Clintonin kannattaja voisi toivoa, että kansan voisi vaihtaa. Miksi? Siksi, että jos Hillary Clinton selviää presidentiksi, hänellä on vastassa tämä sama Trumpin kannattajajoukko sabotoimassa päätöksentekoa.

Onneksi nyt jo viimeisetkin tasapuolisuusintoilijat toteavat, ettei Clintonia ja Trumpia voi käsitellä ”tasapuolisesti” vakavina ehdokkaina. Järjen vaaka on pahasti kallellaan.

Mistä muusta Trumpin menestyksessä on kysymys kuin siitä, että populismi on noussut Trump-mittarilla mitattuna aivan uusiin sfääreihin?

Tietysti voidaan ottaa esille monet jo melkein kliseiksi muodostuneet perustelut, kuten monikulttuurisuuden ihanteen romahdus – Yhdysvallat ei ole monien amerikkalaisten mielestä enää mikään kansojen suulatusuuni. Tai argumentiksi voidaan ottaa fakta, että politiikka on viihdettä – naurattaja saa naurajat puolelleen - tärkeintä on, että on hauskaa.

Mutta vakavammin ottaen……

Äänestäjät tuntevat olonsa epämukavaksi, he ovat kyllästyneet niukasti tai ei lainkaan kasvavaan (tai jopa laskevaan) elintasoon. Näin tuntevat erityisesti potentiaaliset äänestäjät, keskiluokkaiset ihmiset. Kuin tilauksesta tuli juuri tieto, että keskituloisten määrä on ensimmäistä kertaa 40 vuoteen pienempi kuin suuri- ja pienituloisten määrä yhteensä. Ja keskiluokka, jos mikä on Yhdysvalloissa unelmien amerikkalaisuuden symboli.

Panevatko nämä ihmiset toiveensa Trumpiin? Osa heistä, kyllä! Mutta eikö Trump tarjoa heille tuulentupia? Rehvakkaasti hän ilmoittaa, että kiinalaiset palauttavat työpaikat takaisin Yhdysvaltoihin, kun hän sopii asiasta Kiinan johtajien kanssa. Kiinassa uskotaan häneen!

Monet vaalikamppailuissa normaalisti tärkeinä pidetyt asiat, kuten työttömyys (nyt 5 prosenttia) ja taloudellinen tilanne (nyt kohtuuhyvä) eivät näytä vaikuttavan mitään: ”It´s the economy, stupid” ei toimi.

Äänestäjät eivät tunnu löytävän mielenrauhaa, mutta sen sijaan, että etsisivät henkilöä, joka tuo turvallisuuden tunnetta perinteisellä tavalla, he hakevat rääväsuista demokraattisten arvojen pilkkaajaa ehdokkaakseen.

Sisimmässään monet amerikkalaiset ovat saaneet tarpeekseen lobbauskulttuurin tuotteista – normaaleista presidenttiehdokkaista. He haluavat miehen, joka on ”self made rich”, joka kustantaa kampanjansa omasta pussistaan. Köyhiin ja muihin ehdokkaisiin tämä uuden ajan kellokas suhtautuu alentuvasti: pyörikööt mukana.

Aivan oma lukunsa on amerikkalainen supliikkitaide (=alatyylin ilmaisut). Se on kiepsahtanut monta kertaa yli kohtuuden rajojen. Kaikkeen on totuttu ja mikään verbaalinen käsite ei merkitse enää juuri mitään. Niinpä Trump on siirtynyt aivan uudelle verbaliikan tasolle, jossa kutitetaan äänestäjien pohjimmaisia tuntoja.

Ihailin joskus ”facta.org” -totuudenpaljastajia, joiden tarkoitus on kertoa, miten jokin ehdokas puhuu vastoin parempaa tietoa. Nyt meillä on ehdokas, jonka puheista joku faktakanava voisi kääntäen yrittää etsiä järjen ja totuuden hiveniä – kaiken roskan joukosta. Mikään ei ole enää Trumpin jäljiltä hätkähdyttävää. Totuudellisuus on alennusmyynnissä. Sitä voidaan käyttää paremman puutteessa vaalikampanjan osana.

Trumpia ei hänen puheisiinsa kohdistuva arvostelu haittaa, sillä puheitahan voi korjata jälkikäteen: ”puhettani tulkittiin väärin….”

Pahinta on kuitenkin, että Trumpiin vakavasti suhtautuvia on paljon. Se kielii äänestäjissä tapahtuneesta muutoksesta Olen joskus miettinyt Trumpin taktiikkaa siten, että haettuaan ensin riittävän kannatuksen sikamaisilla puheillaan, hän voisi kampanjan loppuvaiheessa ”järkiintyä ja valtiomiesmäistyä”, jolloin hän voisi vetää maton alta joiltakin järkeviä puhuvilta republikaaniehdokkailta. Tällä hetkellä tähän takinkääntöön on vaikea uskoa.

Huolestuttavaa on, jos ihmiset ovat kyllästyneet demokraattiseen päätöksentekoon. Amerikkalainen kaksipuoluejärjestelmä on jakanut kansalaiset kahtia, vieläpä niin, että vähemmistö pyrkii pitämään enemmistöä panttivankinaan.

Kongressissa järjestetyt arvottomat ”päätöksentekonäytelmät” ovat luoneet kuvan demokratian irvikuvasta, joka ei ole jäänyt kansalaisilta huomaamatta. Trump on yksinäisen tähden ratsastaja, joka on saanut luvan kostaa sekä demokraattien, että republikaanien pahat teot.

Eurooppalaisena näen ongelmat republikaanilähtöisinä. Grand Old Partyn nykyinen sukupolvi on ajautunut äärioikealle. Kehitys käynnistyi Barry Goldwaterin rökäletappiosta Lyndon B. Johnsonille. Se, mikä vuonna 1964 kuulosti naurettavalta vaihtoehdolta, sai kuitenkin kolmasosan äänistä. Yhtäkkiä häviäjät huomasivat, että meitähän on paljon. Suunta on nyttemmin kiteytynyt teekutsuliikkeen ympärille, joka on ottanut panttivangikseen republikaanisen maltillisen enemmistön.

Sivumennen sanottuna Goldwater vaikutti vanhoilla päivillään erittäin vastuulliselta evp-poliitikolta, joka kannatti monia liberaaleja uudistuksia. Mutta tätähän ei nyt huomioida!

Trump kaivelee amerikkalaisten sielunelämän pimeitä syövereitä. Se demokratia ja suvaitsevaisuus, joka on luotu muutamien viime vuosikymmenien aikana on monien mielestä ikään kuin teeskentelyä. Miksi teeskennellä olevansa latinojen, mustien tai muslimien ystävä, jos kerran nämä ryhmät ovat lievimmässä muodossaan vain kiusallisia välikappaleita ja pahimmassa tapauksessa uhka hengelle. Trump vain kertoo kannattajien mielestä todelliset tunnot, joita osa tavallisista kansalaisista pitää hampaidensa takana, nyrkki taskuun puristuen.

Mutta onko asia näinkään? Hypoteesina esitän, että - yksinkertaistaen – oikean reunan äänestäjissä on kaksi puolta: toisen puolen nimi olkoon ”Trump” (kaikkine vainoharhaisine lisukkeineen) ja toisen puolen nimi olkoon ”amerikkalaisen demokratian perinne”. Osa ajattelee, että koetellaan demokratian kestokykyä, pannaan se kerta kaikkiaan ”Trumpin” kautta tulikokeeseen ja katsotaan, seuraako ”parannus”. Kun tämä koettelemus on viety riittävän pitkälle palataan hulluuden tieltä useita asteita demokraattisempaan suuntaan. Järjestelmälle halutaan antaa varoitus, joka sen pitäisi ottaa vakavasti.

Epäilen, että kuunneltuaan aikansa Trumpin epäuskottavia patenttiratkaisuja milloin mihinkin ongelmaan, hänen potentiaaliset äänestäjänsä rupeavat epäilemään mestarinsa ontoilta kuulostavia lausuntoja.

Pidän tätä todennäköisenä trendinä, mutta samalla esitän muista kirjoituksistani tutun epäilyn: itse demokratia on astunut suurten haasteiden eteen. On ilmestynyt ihmisiä, jotka haluaisivat lyödä nyrkin pöytään ja sanoa: nyt riitti! Tämä pääosin republikaaneista koostuva joukko kohdistaa arvostelunsa demokraatteihin, jotka saava kuulla olevansa ”kommunisteja”, tai ”viher-vasemmistolaisia”, tai ”kulttuurimarxilaisia”, tai ”liberaaleja” tai ”monikulttuurifanaatikkoja jne. He ovat ihmisiä, jotka - näin arvostelijat sanovat - kuvittelevat tietävänsä enemmän ja paremmin (ja usein he tietävätkin) kuin muut. Mitä enemmän he tietävät sitä enemmän heitä inhotaan. Mikä olisi vaihtoehto?

Sitä ei haluta tarkkaan määrittää. Miksi? Koska kukaan ei tiedä, mikä se on. Voidaan puhua epämääräisesti ”vapaudesta” tai ”valkoisen miehen liian suureksi käyvästä taakasta” tai ”ison valtion” vastenmielisyydestä. Vaihtoehtoa itse asiassa pelätään. Aavistellaan, että voidaan joutua ojasta allikkoon, mutta sitä ei haluta sanoa ääneen.

6 kommenttia:

  1. Otetaampa vertauskohdaksi historiasta, vaikkapa Rooman valtakunnan eri vaiheet,kun kerran yhdysvaltain koko idea on rakennettu tuon roomalaisen idean varaan, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Voitaisko kuvitella että vaikkapa Trump vastaisi vaikkapa keisari Neroa, hänhän oli umpihullu ja viimeistän siitä rooman valtakunnan alamäki alkoi. Kuten aikaisemmissa teksteissäsi totesit yhdysvaltain huippukausi osui Johnssonin valtakauden kohdalle, siitä eteenpäin kyseessä on ollut ainoastaan masiivisten Potemkien kulissien pystytys, sekä liittovaltion tarkoituksellinen alasajo velkaannuttamalla se.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Valkoisen keskiluokan miesten ja heidän lastensa tulevaisuuden T oivottomuus aiheuttaa tuota kun edessä ei ole kuin hajoaminen.

    VastaaPoista
  4. Monet seikat viittaavat amerikkalaisen dynastian tai imperiumin rapautumiseen samaan aikaan, kun autoritääriset valtiot kehuvat kurinpidon järkevyyttä ikään kuin heittäen haasteen, että "olette vikatiellä". USA:n imperiumin vastaisku on valtavista henkisistä voimavaroista pursuava dynaamisuus, joka perustuu estottomaan ryöstöviljelyyn: jokainen selvitköön tavallaan. Sitten meillä on vanhassa Euroopassa hiukan degeneroitunut välimuoto (jonka äärimmäinen versio on skandinaavinen hyvinvointiyhteiskunta). Johnsonin (ja osin Obaman) "hyvinvointiprojektit" ovat tavoitelleet kompromissina eräänlaista "tasan käy onnnenlahjat" - mallia, joka on ankarassa konservatiivien tulituksessa. Yhdysvaltoja on niin moneksi, että pidättäydyn antamasta kovin eksaktia arviota tulevaisuudesta.

    VastaaPoista
  5. Täytyy tosiasiana tunnustaa, että aikaisempina aikoina tuonaikaiset konservatiivit olivat oikeilla jäljillä rajoittaesaan äänioikeutta, nimittäin jos ihmisten petomaisia puolia vahvistava kultuuri, kuten nyt missä elämme viihde pelit koko kansankulturi on sivistystämme rauniottavaa. Esimerkiksi vapaaottelu urheilumuotona, mistä se kertoo, seuraava barbarian aste on häviäjä menetää henkensä, tällaista kultuuria me olemme saaneet yhdysvalloista nykyisin. Kaukana takana ovat ne ajat jolloin, vaikkapa valistuksellinen Reporadio koetti nostaa yleistä ymmärryksen tasoa. Kun meilläkin on tilanne kuvaamani kaltainen ,ei tarvitse sitten yhtään ihmetellä amerikklaisen työväenluokan ihastumista Trumpiin.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista