keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Tomppelipopulistit ja tärkeilevät älyköt

Olen joskus miettinyt lyödäänkö kansanvaltaa sen omilla aseilla: kun on sanan- ja mielipiteenvapaus, voi ”kuka tahansa”, jolla supliikki pelaa, päästä esimerkiksi presidenttiehdokkaaksi. Tämän saman ilmiön toinen puoli on, että ”vakava” keskustelu politiikan sisällöistä kärsii, kun erittelevän keskustelun voi leimata turhantärkeydeksi. Siitähän voi tehdä suorastaan pilkan kohteen.

Vuoden 2000 presidentinvaalikamppailussa Bush leimasi ”ikävän” Al Goren vakavat faktaperusteiset keskusteluyritykset ”sekavaksi matikaksi”. Bush halusi osallistua ”miellyttämiskisaan”. Voiko vaalit hävitä siis asiapohjaisen ylivoimaisuuden takia? Osaaminen muuttuu pahimmillaan irvikuvakseen.

Tärkeintä on, että on säpinää ja lennokkaita mielipiteitä, totuusarvosta viis! Politiikasta on tullut sirkusnäyttämö sillä erotuksella, että sirkuksessa on sentään ammattilaiset töissä.

Tällaisia piirteitä voi havaita Yhdysvaltojen presidenttikampanjassa, ei ainoastaan Donald Trumpin kautta vaan laajemminkin, kun käydään kamppailua presidenttiehdokkuudesta populismin keinoin.

Paul Krugman kiinnittää tuoreessa kolumnissaan huomiota samaiseen ilmiöön. Trump-ilmiö ei ollutkaan tilapäinen populismin kuohu, vaan se kestää ja kestää. Kukaan ei voi silti sanoa, milloin kupla puhkeaa vai menevätkö republikaanit oikeasti tällä hevosella vaaleihin saakka.

Populistinen triumviraatti Trump – Ben Carson – Ted Cruz (yhteensä 60 prosentin kannatus tällä hetkellä) on ottanut komennon ja se ei lupaa hyvää meille, jotka vielä kuvittelevat politiikan olevan analyyttistä pohdiskelua kansakunnan hyväksi.

Muuallakin sivistyneessä maailmassa on toki meneillään tämän saman ilmiön eri versioita. Populismi alkaa tässä katsannossa olla melko lattea käsite. Kansalaisten suosion tavoittelun sisään on rakentunut diskriminointi: hallitukselle kuuliaiset vs. suurempaa vapautta tavoittelevat. Joissakin maissa äänestäjistä näyttää valtaapitävien mielestä muodostuneen kiusankappaleita, joiden oikeuksia pitää kahlita (Venäjän lisäksi Puola, Unkari, Turkki…..). Pikku hiljaa demokratiaa ovat syöneet autoritääriset voimat, joiden uskotaan olevan tehokkaampi tapa hallita maata kuin mihin demokratia pystyy.

:::::::::::::::::::::::::::::::::

Yksi syy, miksi republikaaniäänestäjät eivät näy ymmärtävän vakavan poliittisen keskustelun päälle on, että he ovat jo useita vuosia tottuneet ”sählinkiin”, jossa tavoitteena on hämmennyksen aikaansaaminen, ei johdonmukainen asioiden eteenpäin vieminen. Mutta entä jos joku näistä politiikan helppoheikeistä pääsee valtaan? Miten kävi Bushin, joka yritti esiintyä suurena 9/11 -sankarina, ja joka hyökkäsi ylimielisesti Irakiin suurta vapauden lippua hulmutellen? Hän halusi olla toimen mies, eikä turhanaikainen pohdinta kuulu tehopakkauksen arsenaaliin. Asioiden miettiminenhän on osoitus heikkoudesta.

Ei käynyt hyvin. Bushin kausien saldo oli murheellinen. Pitääkö meidän nyt uskoa, että joku uusi omatekoinen kansanvillitsijä osoittautuu suureksi onnistujaksi, suureksi kansanjohtajaksi jumalan armosta? Ei tarvitse.

Krugman palauttaa mieliin Sarah Palinin, jonka asiaosaamisessa oli samanlaisia aukkoja kuin nyt on Trumpilla, ja joka päästeli harkitsemattomuuksia suustaan. Perinteet velvoittavat!

Republikaanisen establishmentin ehdokkaat (Jeb Bush, Marco Rubio) eivät pysty näköjään hevillä esiintymään – kalabaliikin keskellä - oman uskottavan linjan puolesta, joskaan heidän pelinsä ei ole mitenkään pelattu.

Republikaanien taisteluun verrattuna demokraatit etenevät asiakysymykset edellä. Hillary Clinton ja Bernie Sanders muistuttavat vanhanaikaista argumentoivaa pariskuntaa, joka käy keskustelua sivistyneesti perustellen. Kyllä tällekin keskustelutyylille löytyy kannatusta. Kysymys onkin suuresta polarisaatiosta, kansakunnan jakautumisesta – katupoikakielellä sanottuna - tomppelipopulisteihin ja paskantärkeisiin älyköihin.

Hesarin jutussa ”Vladimir ja neljä miestä” (3.1.2016) Pekka Hakala yrittää luoda ulkopoliittisen ulottuvuuden tälle trumpilaiselle ”amerikanmeiningille”: Putin ja Trump sopivat länsieurooppalaisten valtionmiesten päiden yli Krimin luovuttamisesta lopullisesti Venäjälle. Mikään ei ole pyhää, kaikki on myytävissä, kunhan vain hinnasta sovitaan.

Olen joskus itse pyrkinyt luomaan inhorealistista politiikan kuvaa suurvaltojen pelistä Ukrainan suunnalla ja lausunut ärtymykseni ”heidihautalamaisesta” kirkasotsaisesta moralisoinnista oikeudenmukaisen maailman puolesta – jota ei ole. Mutta kyllä minuakin inhottaisi trumpilainen (ja putinilainen) sopimus isojen poikien kesken toisten valtioiden tai maa-alueiden kohtalosta.

Tämä autoritäärinen ajattelu on luonut sillanpääasemia eri puolille Eurooppaa: monet tahot Ranskassa, Unkarissa ja Puolassa ovat asettaneet kyseenalaiseksi liberaalin demokratian arvot. Tässä on jotain samaa kuin Wienin kongressin ”laillisuus”-, tasapaino- ja turvallisuusperiaatteissa. Muuttumattomuus, ”vakaus” ja paluu vanhaan järjestyksen leimaavat äärikonservatiivien ja -oikeistolaisten tavoitteita.

6 kommenttia:

  1. Yle ykkösellä, eilen filosofi Lähde puhui mielestäni viisaita, länsimaisen populistisen viestintäkultuurin viime vuosikymmenten yksinkertaistavasta, taannuttavasta trendistä, koska tavoitellaan maksimaalisia tuottoja ja niiden saavuttamiseksi täytyy olla mahdollisimman yksinkertaista ja mielelään vastakkainasetteluun tuottavaa tarinointia, jossa myös tunne on mukana, siinä on kasvualusta Trumpismille ja Soinismille, ihmiset oikeasti ylpeilevät yksinkertaisuudelaan. Kuten aikoinaan radio nyt netti on oiva väline taaksekatsovalle ihanteellisuudelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoitan kyllä tämän trendin. Mahdollisuuksiahan TV ja netti tarjoavat, mutta niitä käytetään nuukasti hyödylliseen.
      Otsakkeilla myynti on korvannut sisällön.

      Poista
  2. Toisaalta, sehän sopii uusliberalistien ja uuskonservatiivien pirtaan paremmin, kuin hyvin ,että suuri rahvas tyhmistyy,tuolloin voidaan entistä enemmän toteutaa rajoitetun demokratian doktriinia,totesihan itse Fridmankin, että kansanäänestyksiä tulisi järjestää ainoastaan makuun liityvissä asioissa, siksi esimerkiksi rahapolitikka halutaan eristää polittisen päätöksenteon kentältä. Olen vakuuttunut kyseisen kehityksen aiheutuvan pohjimmiltaan tieteen ja tegnologian kehityksestä, tuotantoprosesiin ei enää tarvita valistuneita kansalaisia, kuluttajana taitaa pärjätä moukempikin, myös politikan kuluttajana.

    VastaaPoista
  3. Seurailen tässä juuri näytön toiselta puolikkalta tinkimättömän Pentti Linkolan henkilökuvaa......

    VastaaPoista
  4. Itselläni on kunnia ollut kahvitlla, kyseisen suurmiehen kanssa, eräässä arajärven rannan talossa. Miehen julkinen persoona ja senhetkinen olemus oli toisiaan vastaava. Taivaallinen tosiasia on, että meitä on liikaa, elinaikanani lajitovereiteni määrä on enemmän,kuin tuplaantunut. Kysymys erikseen on, ketkä meistä on ylimääräisiä, ne kehitysmaiden, vai me aikaisemmin jossain kommentissani todetut kermaperseporvarit, vauraassa mailmassa, onneksi tellus pääsee meistäkin ajallaan eroon,osaksi omaa kiertokulkuaan.

    VastaaPoista
  5. Linkola sanoi sen itse: mielipiteeni sanotaan herättävän ajattelemaan.Silti kukaan ei ryhdy "ajattelemaan" - ei ainakaan linkolamaisella jyrkyydellä. Seurasin eräillä messuilla Linkolan standiä: ihmiset pelkäsivät kohdata häntä ja kiersivät standin kaukaa.

    VastaaPoista