tiistai 2. helmikuuta 2016

Trump – uusi Reagan?

Donald Trumpin kannattajat vertaavat suosikkiaan mielellään Ronald Reaganiin. Lähinnä kai tarkoitetaan sitä, että Reaganin väitettiin tehneen Yhdysvalloista suuren. Toinen seikka, johon usein viitataan on talous, jonka Reagan väitteen mukaan pisti kuntoon.

Minun käsittääkseni Neuvostoliito kaatui pitkän pysähtyneisyyden kauden jälkeen lähinnä omaan mahdottomuuteensa, ei Reaganin propagandaan.

Reaganin mukaan valtiontalouden alijäämistä ei pitänyt välittää, koska talouden dynamiikka toi verokertymät riittävällä tasolla takaisin. Samaan aikaan Reagan purki sosiaaliturvaa lähinnä retoriikassa, ei käytännössä. Tosiasiassa valtiontalouteen syntyi pysyvän tuntuinen alijäämä.

Reagan esimerkiksi korotti monia veroja, vaikka väitti niitä laskevansa. Oli pakko, koska puolustusmenot nousivat voimakkaasti. Entä mitä on sanottava ylevästä arviosta, jonka mukaan Reaganin toimenpiteiden seurauksena ylhäältä valuu vaurautta alaspäin , kun tosiasiassa köyhien määrä oli 7 miljoonaa suurempi presidenttikauden loppuessa kuin alkaessa?

On yksi asia, jossa hän toimi ohjelmansa mukaisesti: hän laski ylimmän marginaaliveron 70 prosentista 28 prosenttiin. Samalla hän nosti alimman veroluokan veroa 10 prosentista 15 prosenttiin!

Reagan ei hänen muistelmiensa kirjoittajan mukaan antautunut syvälliseen keskusteluun kirjoittamisen kestäessä ts. ei paljastanut sisintään kirjoittajalle. Vaikeiden aiheiden kohdalla hän löi leikiksi. Ehkä tässä on perimmäinen syy pinnallisuuteen, mikä oli silmiinpistävää paitsi Reaganin aikaisessa taloudenhoidossa niin myös suurvaltapolitiikassa. Tällaisilla seikoilla ei näytä olevan mitään vaikutusta Reaganin tavallisiin kannattajiin. Legenda on luotu ja kestää!

Nämä seikat tulivat mieleen, kun mietin Trumpin menettelyjä Yhdysvaltain vaalikamppailun kuumetessa. Reagan ei ollut koskaan niin rääväsuinen kuin Trump, ei sinne päinkään. Pikemminkin hän oli herrasmies ”The Donaldiin” verrattuna. Ehkä ero oli siinä, että Reagan oli kohtalainen elokuvanäyttelijä. Lisäksi hän osasi nauraa itselleen, mikä ominaisuus ei ole tullut esille Trumpin kohdalla. Hän käyttää energiaansa muiden pilkkaamiseen. Kun joku kysyi suostuisiko Reagan elinten siirtoon, totesi vanha automies, että hänen ikäiselleen taitavat varaosat olla lopussa.

Useille Trumpin lupauksille voi luvata samaa kohtaloa kuin Reaganin antamille lupauksille, jos hän jollain ilveellä pääsisi presidentiksi.

Muutamia havaintojen Trumpin kannattajista: on käynyt selväksi, että potentiaalisista äänestäjistä suuri osa on valkoisia, heikon koulutuksen saaneita miehiä, jotka varmaan itsekin harrastavat rasistisia vitsejä. Auktoriteetin kaipuu on juuri tällä ryhmällä silmiinpistävän suurta: tulisi ”joku”, joka pistäisi asiat kuntoon!

Kauhistuttavinta on kuulla ja nähdä kommenteissa äänestäjien alhainen sivistystaso, mutta ehkä se on niin, että sellainen ehdokas millainen on äänestäjä. Ajatus menestyneen yritysjohtajan onnistumisesta kansantalouden hoidossa ei tunnu äkkipäätä mahdottomalta, mutta se edellyttää Trumpin kaltaiselta ihmiseltä tosiasioiden tunnustamista: kansantalouden ja yrityksen talouden sotkeminen keskenään altistaa talousajattelun kardinaalivirheisiin.

Barack Obaman kauteen on yritetty lyödä epäonnistumisen leima. Päinvastoin näyttää siltä, että hän on onnistunut hyvin työssään. Epäonnistumisen kuvaa pidetään kuitenkin yhtä vahvasti esillä kuin Reaganin onnistumisen kuvaa. Esimerkiksi työttömyys on juuri nyt viiden prosentin paikkeilla, kun alhaisimmat saavutetut luvut viime vuosikymmeninä ovat olleet neljän ja viiden prosentin välillä. Talous on hyvässä kasvussa ja velkaantuminen kurissa.

Kuitenkin Trumpista luodaan kuvaa, kuinka hän pelastaa huonossa kunnossa olevan talouden. On vaikeaa löytää nykytaloudesta kohtaa, jossa eteenpäin meno voisi olla tuntuvaa. Ainoa asia, joka tulee mieleen on keskiluokan ja pienituloisten palkat. Tässä on Trumpin sauma: hän voi LUVATA parempaa tulevaisuutta perinteisille demokraattien kannattajille.

Millä Trump raivaisi tieltä Kiinan ja muiden kaukoidän maiden kilpailun? Tuotannon takaisin palauttamista Kiinasta Yhdysvaltoihin tapahtuu pikkuhiljaa, mutta massiivisessa mielessä se ei onnistu. Siirrolla täytyy olla liiketaloudelliset perusteet, presidentin mahtikäskyllä se ei onnistu.

Mitä tulee ulkopolitiikkaan niin Reaganin aikaisia kuviteltuja sankaritekoja ei ole näköpiirissä. Sekaantumista Lähi-idän labyrintteihin voidaan George Bush nuoremman jäljiltä pitää lähinnä varoittavana esimerkkinä.

Reaganiin suhtauduttiin skeptisesti hänen taustansa vuoksi, ehkä unohtaen, että pärjätä voi myös hyvällä esiintymistaidolla samanmielisten avustajien tuella. Ajoittain näytti, että avustajat kannattelivat Reagania ”oikeiden” linjojen valinnoissa.

Trump vaikuttaa poliitikon karrikatyyriltä. Hän päästelee suustaan sammakoita niin tiheään, että häneltä jo odotetaan niitä. Joskus tulee mieleen, että sääliksi käy demokratiaa. Poliittiselle kentälle ilmestyy kaikkialla maailmassa yhä autoritäärisempiä tai populistisempia hahmoja.

Johtavienkin amerikkalaisten poliitikkojen asiantuntemus on köykäisellä tasolla. Vasta käytännön (presidentin) työssä – jos siihen päästään – selviää, miten lujille avustajat joutuvat kaikkeen arvokkuuteen välinpitämättömästi suhtautuvan päämiehen kanssa.

Trump ei ole perinteisessä mielessä konservatiivi. Trump ei siis ole Reagan, mutta molemmat ruokkivat äänestäjissä kuvaa isosta pahasta liittovaltiosta ja Venäjästä pahan valtakuntana. Keskiluokan amerikkalaisten ahdinkoa ei Reaganin aikaan vielä tunnistettu, mutta nyt tämä ryhmä odottaa presidentiltä ihmeen kaltaista urotekoa elintasonsa kohottamiseksi.

PS

Edellä oleva on kirjoitettu ennen Iowan esivaaleja. Iowa osoitti, että republikaaninen puolella kaikki on auki. Kuitenkin voitaneen sanoa, että epäilyt Trumpin lennon loppumiseen kasvoivat. Demokraattien puolella Bernie Sandersin menestys vahvistaa kuvaa ilmiöstä nimeltä Sanders. Vastaavaa menestystä vasemmalla en muista lähihistoriasta. Hänen valintansa demokraattien presidenttiehdokkaaksi olisi kuitenkin valtava yllätys.

2 kommenttia:

  1. Ainakin eräiden venäläis sivustojen mukaan, Trump olisi kenties heidän näkökulmastaan paras mahdollinen usa npresidentti.

    VastaaPoista
  2. Kohtaisivatko hulluudet silloin toisensa.....

    VastaaPoista