maanantai 28. maaliskuuta 2016

Liberaalin demokratian haasteet

Liberaali demokratia on valtiomuoto, yksi tunnetuista poliittisista järjestelmistä. Se on myös edustuksellinen demokratia, jossa kansa valitsee edustajansa kunnanvaltuustoon tai parlamenttiin jne. Perustuslailla rajataan enemmistön valtaa suhteessa vähemmistöön koskien yksilönvapautta ja kansalaisoikeuksia.

Liberaaliin demokratiaan kuuluvat monipuoluevaalit. Sen tunnusmerkistöön kuuluu myös itsenäinen tuomiovalta. Näin kai voitaisiin karkeasti määrittää liberaali demokratia.

Liberaalin demokratian tunnusmerkistön täyttää täysimääräisesti vain osa maailman maista. Siis silloin kun ehtona on molempien, sekä liberalismin että demokratian voimassaolo.

Itsekin kiistelty yhdysvaltalainen laitos Freedom House määrittää lähes 40 tarkentavalla määrityksellä liberaalin demokratian piirteitä. Kriittisellä otteella vain harva maailman maa varauksetta täyttää asetetut ehdot. Määritykset koskevat esim. ilmaisun- ja uskonnonvapautta, kokoontumis- ja yhdistymisvapautta, korruption määrää ja yksilön itsemääräämisoikeutta. Freedom Housen maakohtaisiin arvioihin on suhtauduttava terveellä epäilyllä. Määrittelyt muuttuvat hankaliksi, kun em. säännöistä poiketaan joiltakin osin. Jos siis järjestetään normaalit liberaalin demokratian mukaiset vaalit ja valtaan päässyt puolue käyttää valta-asemaansa - esimerkiksi parlamentin enemmistöä - hyväkseen ja rupeaa rajoittamaan kansalaisvapauksia, niin mistä silloin on kysymys? Esimerkiksi Puola ja Unkari ovat rajoittaneet liberaalin demokratian toimintaperiaatteita.

Demokratian hyväksyminen vallitsevaksi valtiomuodoksi vaatii pitkäjänteisyyttä ja sitä nykyisessä kiihkeässä elämänrytmissä ja monien eri suuntaan käyvien mielipiteiden kirjossa on näköjään vaikeaa sulattaa. Liberaaliin demokratiaan liitetään helposti määre ”riitelevä” tai ”poliittinen peli”. Näin tapahtuu myös läntisissä demokratioissa ja siksi populistiset, usein äärioikeistolaiset liikkeet ovat haastaneet liberaalin demokratian ja saavuttaneet kannatusta. Autoritäärisyyden ihannoinnilla halutaan osoittaa nykyjärjestelmän mahous: tulisi valistunut diktaattori ja panisi asiat kuntoon!

Otetaan tästä esimerkki.

Itä-Euroopan maita tarkasteltaessa hämmentää niiden noudattama käytännön politiikka. Tulee mieleen Euroopan itäpuoliskon 1930-luvun diktatoriset hallinnot ja niitä seurannut sosialismin epädemokraattinen kausi 1940-luvulta alkaen. Tuntuu joskus siltä, että mikään ei tänäkään päivänä ole muuttunut noista päivistä, vaan autoritäärinen hallinto on edelleen vallitseva. Mitään kiitollisuutta lännen tukea kohtaan ei idässä osoiteta, vaan noudatetaan itsekästä politiikkaa. Yhteisin pyrintöihin kuten pakolaisongelman hoitoon ei ryhdytä, vaan velvoitteista lipsutaan, vaikka toisaalta ollaan mielellään EU:n jäseniä. Otetaan siis rusinat pullasta ja jätetään sotkut muiden kontolle.

Liberaali demokratia voidaan määrittää myös sen vastavoiman kautta. Tämä vastavoima on nimeltään fasismi. Tällä termillä halutaan rajata pois kaikki se, mitä liberaali demokratia ei ainakaan halua olla.

Fasismi voidaan määrittää kansallismielisyydeksi, väkivaltaan valmiiksi radikalismiksi (joko suoraan tai epäsuorasti) ja yllyttämiseksi väkivaltaan (vähätellen sitä).Usein fasismi määritetään siten, että ”kansakunnan jäseneksi” hyväksytään tietyn kulttuuripiirin tietyn värinen henkilö. ”Oikea kansakunnan jäsen” saa sitten nimen, esim. ”arjalainen”. Suomessa muodostettiin aikoinaan fasistinen termi ”kansankokonaisuus”.

Aiemmassa kirjoituksessani lainasin suomalaista fasistia Martti Pihkalaa, joka totesi, että ”sairaat riistävät elämän terveiltä”. Eikä hän tarkoittanut – sinänsä kuvottavasti - pelkästään fyysisesti tai henkisesti sairaita vaan ”terveen mallista” poikkeavia. Tästä ei ole pitkä matka vaikkapa pääkallon ulottuvuuksien mittaamiseen ”sen oikean” kansakunnan jäsenen määrittämiseksi. Sairaita ovatkin lopulta ne, jotka eivät täytä epätieteellisin kuvitelmin määritettyjä ”terveen” piirteitä.

Itse itsensä epävarmoiksi kansakunnan jäseneksi tuntevat sortuvat - kuten Tarmo Kunnas kirjassaan kuuluisasti totesi - ”fasismin lumoukseen”. Fasismi nappaa otteeseensa niin älymystön jäseniä kuin työläisiäkin. Ainoa ero taitaa olla se, että älymystö taktikoi ja menee usein mukaan sitten, kun ”voittaja on selvillä”.

Liberaali demokratia ei ole erikseen älymystön, keskiluokan tai työväestön liike. Se pyrkii olemaan yhteinen alusta kaikille toimijoille. Usein se kuitenkin mielletään vastustajien taholta itseään parempina pitävien ihmisten yhteisöksi.

Entä mitä tapahtuu vaikeuksien keskellä? Liberaalin demokratian itsepuolustus pettää usein kriisitilanteissa. Se koetaan voimattomuuden lähteeksi, jota arvostellaan tehottomasta moniäänisyydestä.

Eliitti arvostelee liberaalia demokratiaa enemmistön diktatuurista, ja nyt ei vähemmistöllä tarkoiteta pienituloisia syrjittyjä ihmisiä vaan kansakunnan kellokkaita.

Yhtä lailla köyhä väki näkee liberaalin demokratian ylenkatsovan vähäosaisia. Vaaleissa annetut äänet kelpaavat, mutta niillä ei ole käyttövoimaa. Edustuksellinen demokratia liberaalin demokratian käyttövoimana on pidemmällä aikavälillä menettänyt merkitystään. Äänestysprosentit laskevat, ihmiset kaipaavat suorempia vaikuttamiskeinoja. Mutta eivät toisaalta kansanäänestyksetkään – kansainvälisten esimerkkien valossa – saa kansalaisia liikkeelle kuin aniharvassa kysymyksessä.

Usein liberaalin demokratian säilyttämisen peruste on, ettei parempaakaan ole tarjolla. Eihän se kovin hyvä peruste ole.

”Liberaalia demokratiaa” arvosteltaessa korostuu nykyisin käsitteen ”liberaali” osa. Liberaaleiksi leimataan vastustajien taholta suvakit, kommunistit, kulttuurimarxilaiset, seksuaalivähemmistöt, feministit sekä monikulttuurisuuden ja maahanmuuton kannattajat . Näitä ryhmiä ei mielletä oikeasti monenkirjavaksi suvaitsevaistoksi, vaan itseään parempina pitävien ihmisten suljetuksi yhteisöksi. Liberaali demokratia on saattanut saada tartunnan näistä ”epätoivottaviksi ” koetuista ryhmistä ja leimautunut itsekin jotenkin epäilyttäväksi.

Aikamme suuri ongelma pakolaiskysymys on muodostunut todelliseksi haasteeksi demokratialle. Suvaitsevat ihmiset edustavat ratkaisun humaania aspektia, mutta eivät pysty ratkaisemaan itse ongelmaa, koska se vaatisi huomattavan väkivaltaista poikkeamista liberaalin demokratian periaatteista. Ollaan ikään kuin jääty liberaalin demokratian vangiksi.

Liberaalia demokratiaa arvostellaan kyvyttömyydestä ratkaista aikamme suuria poliittisia tai yhteiskunnallisia ongelmia. Silloin annetaan kiertokautta ymmärtää, että ongelmilla on jotensakin yksinkertainen ratkaisukeino, jota ei vain osata käyttää demokratian moniäänisyydestä johtuen. Ei ihan näin. Väitän, että ongelmat alkavat heti, kun nämä toisinajattelivat kertovat yksinkertaisen ratkaisunsa. Siitä vasta haloo syntyy.

Liberaali demokratia pelastuu hellittämättömän muutosryhdistäytymisen avulla. Kaikki keinot on perattava, mutta tämän blogin alussa esitetyistä perusperiaatteista tinkimättä.

2 kommenttia:

  1. Se mitä olemme ajassamme kokemassa, on liberaalidemokratia termin ja käsiteen muuttuminen ontoksi fabulaksi.Mitenkäs se Orvell sanoikaan orjuus on vapautta.Vapauden illuusio on monessakin suhteessa jäämässäkin iluusioksi, minkä kokee konkreettisimmin vapaa yrittäjä,velkoineen. Yleisin käytäntö vapautua veloista, tässä monetarismin pakkopaidan tuottamassa tilanteessa, vaikkapa asuntovelalliselle on vanheneminen, kun sitten olet vapaa, et oikeastaan tee sillä vapaudellasi mitään, olet tullut tottumustesi orjaksi. Tilanne aikaisempien sukupolvien kohdalla oli tässäkin suhteessa parempi, inflaatio avusti yrittävän kansalaisen vapautumista velkavastuistaan. Vanhassa hegenperinteessä velka oli suorastaan synnin synonyymi. Yhdysvalloissa, tuossa vapauden paratiisissa on ennätyssuuri määrä vapaanvaltion kansalaisia vankiloissa ja viikonloppuna kuulin myös mielisairaaliden potilaina on kuulema viisi miljoonaa yhdysvaltalaista, liekkö nekin voittoatuottavia yrityksiä, kuten vankilatkin. Palatakseni alun orjuus teemaan, noiden yksiteistettyjen vankiloiden asiakkaiden asema olisi parempi, jos nämä olisi tuomittu vaikkapa näiden yritysten työvoimaksi, eli vankilayrityksellä olisi intressi kohdella asiakastaan hyvin, jotta liikeyritys voisi meestyä maksimaalisesti, nykyisin vankeja kohdelaan pahemmin, kuin tuotantoeläimiä.Tulee mieleen ajatus, kuuluuko liberalismin idean sen valtapiirissä oleville kansalaisille ansaita oma vapautensa.

    VastaaPoista
  2. En kylläkään laske uusliberalismia liberaalin demokratian ihanteseen kuuluvaksi, pikemminkin päinvastoin.
    Yhdysvaltain tapa sulkea vankilaan (ja tehdä bisnestä) Suomessa sosiaaliturvan piirissä olevia ihmisiä, ei kuulu liberaalin demokratian piiriin. Lähinnä ihannetta ovat Skandinavian maat. Tarvitaan siis todellista demokratiaa ja pohjoismaista luottamusyhteiskuntaa.

    VastaaPoista