sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Mitä konservatiiviliikkeestä on jäljellä?

Movement Conservatism on Yhdysvaltain republikaanipuolueen sisällä kymmenien vuosien ajan vaikuttanut voima. Sen alkujuuret ulottuvat 1930-luvun puoleenväliin ja liberaalien New Dealin vastaiseen reaktioon. Alkuvuosikymmeninä sen vaikuttavina osina olivat libertaarit, traditionalistit ja antikommunistit. Seitsemänkymmentäluvulta lähtien siihen on voitu lisätä uuskonservatiivit ja uskonnollinen oikeisto. Movement Conservatism -nimi on ollut aktiivisessa käytössä ehkä 50-60 vuotta. Konservatiiviliikkeen huomionarvoisin piirre on ollut ”suuren hallituksen” vastaisuus. On katsottu, että iso hallinto tuhoaa yksilön aloitteellisuuden. Skandinaavisesti tarkasteltuna väite tuntuu vähintäänkin liioitellulta, mutta amerikkalaisittain – oikeiston näkökulmasta - relevantilta.

Olen kuvannut konservatiiviliikettä oheisella ”kartalla” pyrkien ottamaan sen ulottuvuudet mahdollisimman hyvin huomioon.

MOVEMENT CONSERVATISM -KARTTA. Näpäytä kuvaa

Yhdysvaltain republikaanipresidenteistä Dwight D. Eisenhower oli selkeästi ”New Deal -presidentti”. Hän ei asettanut kyseenalaiseksi esimerkiksi rikkaiden korkeaa verotusta. Myös Richard Nixonin kaudella – monista ristiriitaisuuksista huolimatta – ei ajauduttu yhteiskuntapolitiikan ydinkysymyksissä syviin ristiriitoihin demokraattien kanssa.

Ensimmäinen konservatiiviliikkeen presidentti oli Ronald Reagan. Tultaessa 2000-luvulle Movement Conservatism oli ottannut ”lopullisesti” vallan republikaanisen puolueen sisällä. George Bush nuorempi pyrki toteuttamaan konservatiiviliikkeen periaatteita ohjelmallisesti. Yritys ei onnistunut kuin osittain, kun finanssikriisi turmeli Bushin maineen ja pyrinnöt. Viimeisin ja radikaalein vaihe Movement Conservatismin sisälle ilmaantui Barack Obaman kaudella, kun radikaalioikeistolainen teekutsuliike otti koko puolueen otteeseensa aiheuttaen jyrkän ristiriidan pääpuolueiden välillä ja osittain myös republikaanipuolueen sisällä. Näin yhdeksänkymmentäluvulta lähtien kärjistynyt pääpuolueiden välinen välirikkoasetelma saavutti ääripisteensä finanssikriisin jälkimainingeissa.

Käytännössä koko yhteiskunnallinen ilmapiiri on Movement Conservatismin aikana oikeistolaistunut.

En käy konservatiiviliikkeen monitahoista historiaa läpi tällä kertaa tarkemmin, vaan keskityn erittelemään Donald Trumpin suhdetta liikkeeseen. Jotta Trumpin toimille saataisiin taustaa, on selvää, että Trumpin ilmeistä irtiottoa Movement Conservatismista täytyy eritellä.

Trump on aloittanut uuden kauden puolueiden välisessä historiassa, sillä hän ei ole puolueuskollinen soturi, vaan on hakenut etäisyyttä molempiin pääpuolueisiin. Hänen filosofiaansa kuvaa inho Washingtonia (= poliittinen establishmentti) kohtaan, josta on tullut puoluemädännäisyyden symboli. Totta on, että korruptio, kongressin miljonäärit ja elitistinen ote kansakunnan johdossa ovat herättäneet laajasti arvostelua amerikkalaisten keskuudessa. Trump käytti kampanjassaan tehokkaasti hyväkseen kansalaisten politiikan ja eliitin vastaisuutta. Oli kuitenkin kohtalainen yllätys, että patoutunut puoluevastaisuus työntyi Trumpin välityksellä näin selvästi läpi koko poliittisen kentän.

Minulle ei ole selvinnyt vielä, mikä rooli republikaanipuolueen establishmentilla on Trumpin hallinnossa. Epäilemättä hänen avustajakuntansa ja ministerinsä ovat republikaaneja, mutta samalla heillä on erityinen rooli ja republikaanien varsinainen johto on hieman sivussa Trumpin valtavirtapolitiikasta. Trump tarvitsee republikaaneja, vaikka yrittääkin hallita heistä riippumatta. Ehkä voitaisiin sanoa, että Trumpin ja republikaanien ohjelmilla on sukulaisuussuhde.

Trumpin hallinto on eriskummallinen sekoitus vanhaa rakennetta ja uutta autoritääristä presidenttikeskeistä hallintoa vähän Itä-Euroopan valtioiden tapaan. Trump on ajautunut noudattamallaan politiikalla ristiriitaan oikeusjärjestelmän, kongressin, ulkovaltojen ja monien eri järjestöjen kanssa, koska hänen hallintonsa yrittää saada legitimiteetin murskaamalla vastustuksen ja saattamalla vastustajat tapahtuneen tosiasian eteen.

Kongressissa 1990-luvulta asti - demokraattien vallassaoloaikana - toteutettu republikaanien poltetun maan taktiikka on vaihtunut Trumpin nyt aloittaessa demokraattien systemaattiseen vastarintaan republikaanien ehdotuksia ja aloitteita vastaan - asiasta riippumatta. Demokratia on näyttänyt heikolta ja avannut tien Trumpin kaltaisen autoritäärisen persoonan läpimurrolle, joka pyrkii vetoamaan suoraan kansaan ohi poliitikkojen.

Piirtämässäni kuviossa en tarkastele Movement Conservatismia (republikaaneja) puoluelähtöisesti, vaan enemmänkin filosofisena ja ideologisena tausta-aatteena. Tähän kehikkoon yritän sovittaa Trumpin sekavan ideologisen ja pragmaattisen toimintatavan. Trump on säilyttänyt kielteisen suhtautumisen isoon hallintoon vähintäänkin Reaganiin verrattavalla tavalla (”hallitus ei ole ratkaisu ongelmiin, vaan se on itse ongelma”). Miten tämä käytännössä ilmenee, on täysin auki, sillä Trump ei ole ainakaan toistaiseksi nimityksissään osoittanut karsintahaluja.

Pohjimmiltaan Trump on kuitenkin välinpitämätön Movement Conservatismia kohtaan. Miksi? Koska konservatiiviliike muodostaa – yhdessä demokraattien kanssa - vieroksutun poliittisen eliitin. Movement Conservatismin valta perustuu pieneen eliittiin ja pienenevään valkoiseen keskiluokkaan. Trump hakee kannatuksensa laajemmasta väestöpohjasta, johon kuuluu mm. työväestöä ja muita ”päähänpotkittuja” ryhmiä. Kansalaiset eivät halua myöskään palata bushilaiseen epäonnistuneeseen uusliberalismi-konservatismisekasoppaan.

Trumpin talouspoliitikka on sekava yhdistelmä erilaisia aineksia. Hän näyttää uskovan valumateoriaan, jonka mukaan rikkaille ohjatut veronalennukset valuvat kaikkien kansalaisten hyväksi. Miljardööreillä on vankka edustus hänen hallinnossaan. Konservatiivien tapaan hän kuitenkin haluaa vähentää byrokratiaa, lisätä armeijan rahoitusta, leikata verotusta radikaalisti, parantaa infraa sekä tukea yrityksiä. Asian kääntöpuoli, eli miten menojen lisäykset ja tulojen vähennykset rahoitetaan, vaikuttaa olevan reaganilaisella pohjalla: veronalennusten oletetaan rahoittavan itse itsensä talouden kasvavan dynamiikan kautta. Reaganin aikana saldo jäi miinusmerkkiseksi, koska noudatettu politiikka rahoitettiin lisävelanotolla. Trump ei ole pystynyt vakuuttamaan, että kehitys olisi toisenlainen tällä kertaa.

Koen myös, että Trumpin suhde uskonnolliseen oikeistoon on ambivalentti. Trumpille sillä on lähinnä välinearvo: sitä on pakko suosia, koska ihmiset ovat keskimäärin niin uskonnollisia.

Kaiken ydin trumpilaisessa politiikassa on uhkakuvien lietsonta, jolla äänestäjät pidetään hallinnassa. Kukapa ei haluaisi tuntea oloaan turvalliseksi. On paljon ihmisiä, jotka tuntevat henkilökohtaisen turvallisuuden vähentyneen (työpaikkojen huononeminen, elämänpiirin rapautuminen, tulevaisuudenuskon heikkeneminen……), mutta he projisoivat henkilökohtaiset turvattomuuspelkonsa etnisten ryhmien mahdolliseen terroriin. Tämä on todellinen tupla-ase Trumpin käsissä.

Donald Trump vierastaa eurooppalaista yhteiskuntamallia monista eri syistä. Se edustaa sosialismia (hyvinvointiyhteiskunta), taloudellista ja poliittista jähmettyneisyyttä, dynaamisuuden kaikkinaista puutetta ja siivellä eläjän elkeitä (armeijamenoista tinkiminen Nato-yhteistyössä). Mutta….. liittolaiset ovat olleet tärkeitä republikaanien establishmentille ja Trumpinkin kanta lieventynee liittolaiskysymyksessä.

::::::::::::::::::::

Movement Conservatism lähestyy eläkeikää – siitä ei taida olla enää dynaamiseksi voimaksi. Voidaan jopa kysyä onko konservatiiviliike Trumpin katsannossa pelkkä illuusio. Onko republikaaninen puolue eri ”lafkoineen” siis vain painostusryhmä muiden joukossa? Ja mitä tulee teekutsuliikkeeseen, joka on vähemmistö republikaanien sisällä, on se kokonaisuus huomioiden vain pienehkö fraktio.

Edellä esitetystä on tullut niin paljon poikkeavuutta ”Movement Conservatism” -karttaani, että voidaan jopa kysyä onko konservatiiviliike sellaisena kuin se on opittu tuntemaan 60 vuoden aikana kuollut? Jotkut ovat aivan aidosti tätä mieltä. Kaikkiaan Movement Conservatism (kts. kuva) edusti sellaista politiikkaulottuvuuksien yhdistelmää, että sen kannatus oli kummastuttavaa ja ristiriitaista: se ei ajanut missään tapauksessa niiden asiaa, jotka olivat joutuneet antamaan periksi tulotasossa, vaan yritti pitää otteen heistä suosimalla konservatiivisia uskonnollisia ja moraalisia arvoja, joita tiesi vanhoillisten kannattavan tulotasosta riippumatta. Movement Conservatism suorastaan ajoi tuloerojen kasvattamista. Oliko kysymys kannattajakunnan huijauksesta vanhoillisten arvojen siivellä? Kun paljastui, että keisarilla ei ollut vaatteita, ihmiset suuttuivat ja ryntäsivät messiaansa (Trump) tykö…..

:::::::::::::::::::::::::

Mitä ihmiset hakivat tukiessaan Trumpia? He eivät halunneet Movement Conservatismin standardeja, vaan jotain, joka pelastaisi heidät kokemastaan ahdingosta.

He eivät halua korostetusti pientä hallitusta, vaan hallituksen räätälöityä apua juuri heille. Keskiluokkaisilta kannattajilta on kadonnut turvallisuudentunne. He kokevat, että amerikkalainen unelma ei ole toteutunut heidän kohdallaan, ja elämä on ollut tavallaan hukkaan heitettyä. Se yhteiskunta, jossa ihmiset ovat eläneet sodan jälkeen ja joka on tuonut amerikkalaisille parhaat hetket, on kadonnut ja uusi ei ole tuonut tilalle kuin heikentyneitä työpaikkoja.

Vapauskaan ei ole itsestään selvästi merkityksellinen asia, jos sillä ei ole ihmisiä hyödyttävää vaikutusta. Tätä kautta on selitettävissä myös Bernie Sandersin vasemmistolaisen ohjelman saama suosio presidentinvaalikampanjassa – tarvitaan elinolosuhteiden parantamista.

Tähän umpikujaan tuli tarjoamaan pelastussanomaa Trump, ilman että ainakaan minä voisin olla vakuuttunut hänen tarjoamansa avun relevanttiudesta. Ihmiset tarttuivat Trumpiin kuin hukkuva oljenkorteen.

Asialla on myös toinen puoli: Trump on tehnyt parhaansa tyrkyttääkseen ihmisille viestiä, kuinka huonosti heillä menee ja päästäkseen korostamaan omaa ”pelastajan” rooliaan. Tosiasiassa työttömyys on ainoastaan 4,7 prosenttia ja perheiden keskimääräinen tulotaso nousi vuodesta 2014 vuoteen 2015 peräti 5,2 prosentilla.

Fakta on, että ongelmat ovat Yhdysvalloissa hyvin samantyyppisiä kuin Suomessa ja muualla Länsi-Euroopassa (keskiluokan kokemat paineet, ym.). Yhdysvalloissa ongelmat on kohdattu kuitenkin paljaammin kuin muualla läntisessä maailmassa, koska ei ole ollut laajaa sosiaaliturvaa pehmentämässä vaikutusta. USA poikkeaa muista myös reagointitavassa: se pyrkii Trumpin johdolla harjoittamaan protektionismia otaksuen sen suojelevan oman maan kansalaisten työpaikkoja. Muualla vannotaan kaupan vapauden nimiin. Yhdysvallat luottaa suurten kotimarkkinoiden kykyyn imeä kysyntä. Venäjällä on meneillään vähän samanlainen ”kotimarkkinaistaminen”, tosin pakon edessä johtuen kauppapakotteista.

Trump tuntuu huijaavan jo kerran Movement Conservatismin pettämää keskiluokkaa. Jälleen luodaan katteettomia odotuksia paremmasta, mutta keinot ovat toivottoman vanhanaikaisia.

Voisivatko presidentin äkkijyrkät päätökset ja autoritäärinen ote johtaa lopulta presidentin valtaoikeuksien supistamiseen? Vai voisiko Movement Conservatism vielä tarjota vaihtoehdon oikeistolle?

1 kommentti:

  1. Me suomalaiset ymmärrämme sanaleikin Trump-petti, jos en ole kvin hakteillä niis se tulee olemaan juuri yhdysvaltalaisen työväestön ja etenkin ns roskaväen kohtalo.
    Nykyisin on ilmeistä muotia ajatella valtiota ikäänkuin yrityksenä, myös meillä,tuo lähtökohta tuotaa juuri tuon autoritäärisen järjestyksen haikailun,mutta kun se ei ole,jos se, olisi täytyisi niin Trumpin kuin Sipilänkin ottaa mallia Stalinista, hänen Neuvostoliittonsa oli oikeasti konserni.

    Uusliberalismi ja uuskonservativismiolivat ja ovat kuin tuli ja vesi,vain sosialismin tuolloinen progresiivisuus,eli yhteinen vihollinen yhdisti niitä,siis epäpyhä avioliitto.

    VastaaPoista