perjantai 12. toukokuuta 2017

Voodoo-opin paluu

Presidentti Donald Trump on julkistanut veronalennusohjelmansa, jolla arvioi olevan dynaamisia vaikutuksia talouteen eli veronalennusten myötä talous alkaa kasvaa voimakkaasti. Dejavu-ilmiö kummittelee taustalla: tämä on kuultu aikaisemminkin – ja monta kertaa.

Aloitetaan tarina alusta. Ronald Reagan ja George H.W. Bush taistelivat republikaanien presidenttiehdokkuudesta vuonna 1980 ja Bush hyökkäsi rajusti Reaganin talouspoliittista ajattelua vastaan, josta on käytetty nimeä supply-side economics eli yksinkertaistaen lasketaan veroja, jolloin opin mukaan liitovaltion talous alkaa kasva ja tuottaa kaikille hyvää. Tämä määritelmä on kuitenkin vajaa. Reaganin ajatus oli nimenomaan tarjota verohelpotuksia rikkaille, joiden käyttäessä/kuluttaessa/sijoittaessa kasvavaa nettovarallisuuttaan, taloudessa tapahtuu ihmeen kaltainen muutos. Liittovaltion tulot eivät suinkaan laskisi verojen vähentymisen kautta, vaan dynaamisten vaikutusten avulla kääntyisivät nousuun.

Bushin käyttämä ilmaus presidenttiehdokkaiden taistelun tiimellyksessä – jolla hän siis kuvasi kilpailijansa talouspolitiikka - tuli kuuluisaksi. Bush käytti nimeä ”Voodoo Economic Policy (johon viitataan yleensä muodossa Voodoo Economics), kuvaten tällä Reaganin epäuskottavia, taikauskoisia dynaamisia vaikutuksia. Myöhemmin Bush Reaganin varapresidenttinä sai selitellä käyttämäänsä ilmausta. Turha sitä oli kuitenkin kieltää, sillä se on jokaisen kuultavissa ja nähtävissä youtube-videolta tänäkin päivänä. Kieltäminen on sikälikin turhaa, että Bush oli oikeilla jäljillä, oltiin tekemässä poppamiehen käärmesoppaa: Reagan asiantuntijoineen oikeasti alkoi toteuttaa supply-side economicsia ja nimeomaan oletuksella että rikkaiden veronalennusten avulla kaikki hyötyvät.

Siitä, että rikkaille veronalennusten kautta kertyneet ”ylimääräiset” varat sitten ”valuisivat alas” koko talouteen on käytetty nimeä trickle-down economics, joka voitaneen paremman puutteessa kääntää ”valumataloudeksi”. Tästä tuli republikaanien virallinen talousoppi Reaganin kaudella.

Miten Reaganin talouspolitiikan kävi? Olen aina ihmetellyt Reaganiin kohdistuvaa ihailua, sillä sille ei tahdo löytyä faktaperusteita. Aluksi Reaganin (tai pikemminkin hänen taustavoimiensa, Arthur Laffer ym.) talouspolitiikka näytti toimivan, mutta pian verotulojen vähentyminen alkoi näkyä, varsinkin kun Reagan panosti samaan aikaan asevarusteluun eikä ”pienentänyt valtiota” läheskään siinä määrin kuin oli luvannut . Syntyi valtavia budjettialijäämiä. Yhdysvaltain velka paisui Reaganin kaudella lähes 300 prosenttia (997 miljardista dollarista 2850 miljardiin dollariin). Maailman suurimmasta velkojasta tuli maailman suurin velallinen. Reagan itsekin myönsi tapahtuneen presidenttikautensa suurimmaksi pettymykseksi. Teoria ei toiminutkaan toivotulla tavalla, minkä George Bush vanhempi jo varhaisessa vaiheessa toi esille.

Donald Trump lupasi vaalikampanjan aikana panostaa pienituloisiin paremman huomisen takaamiseksi. Sen sijaan hän on presidenttinä käyttänyt hyvin reaganilaisia ilmauksia kuvatessaan tulevaa. Törmäsimme tähän terminologiaan itse asiassa jo Trumpin ja Hillary Clintonin käydessä kamppailua presidenttiydestä. Tv-väittelyissä Clinton käytti kekseliästä ilmaisua moittiessaan Trumpin vero-ohjelmaa. Hän nimittäin sanoi, että Trumpin ohjelma on ”trumped-up, trickle-down” -politiikkaa (vyörytetään vero-ohjelmalla rahaa ensin ylös, josta sen ajatellaan sitten valuvan alas) . Nyt vaalien jälkeen Trump ajaa juuri tätä samaa elähtänyttä politiikkaa, jossa on niin monta kertaa epäonnistuttu.

Hillary Clinton ihmetteli, miksi tätä taas kerran yritetään.

Trump on myös siinä suhteessa Reaganin jalanjäljillä, että alentaessaan veroja hän samaan aikaan lisää huomattavasti sotilasmenoja. Suuruuden kaipuu on molemmilla presidenteillä nostalgisena tavoitteena. Ei auttanut, kun Clinton yritti sanoa, että Yhdysvallat on jo suuri.

Toistuuko historia? Nobelisti Paul Krugmanin mukaan budjettialijäämä tulee räjähtämään suurituloisille suunnattujen veronalennusten takia. Suurituloiset eivät ole kokemuksen mukaan panneet kasvavia nettotulojaan kulutukseen. Seurauksena on kansantalouden velkaantuminen, jonka odotus on jo nostanut korkoja ja dollarin arvoa. Seurataanko tältäkin osin Reaganin jälkiä, jonka aikana liittovaltion velka kasvoi räjähdysmäisesti?

Jotenkin tutulta tuntui, kun Trumpin valtiovarainministeri sanoi vastikään, että Trumpin suunnitelma maksaa itsensä tulevan kasvun avulla. Paul Krugman taas sanoo, että ”tämä oppi on testattu yhä uudelleen ja uudelleen - ja epäonnistunut joka kerta”. Bill Clinton nosti 1990-luvulla rikkaiden veroja korjatakseen Reaganin aiheuttamat budjettivajeet ja pysäyttääkseen velkojen kasvun ja onnistui loistavasti. Liittovaltion talous tasapainottui, vaikka republikaanit pelottelivat, että verojen korotukset johtavat tuhoisiin seuraamuksiin. Clintonin aikana talous koki buumin, jonka aikana luotiin enemmän työpaikkoja kuin kehutun Reaganin aikana. Jälleen yksi naula trickle-downin arkkuun.

Clintonin jälkeen George Bush nuorempi leikkasi jälleen veroja odottaen Bush-boomin toteutuvan. Päinvastoin ajauduttiin yhteen läntisen maailman syvimmistä talouslamoista (jolla toki on monia eri syitä). Jälleen demokraattinen seuraaja Barack Obama joutui korjaamaan talouden valuvirheet.

Kerta toisensa jälkeen demokraatit ovat joutuneet oikaisemaan republikaanien hullun rohkeat ja epäonnistuneet talousvisiot. Merkillistä tässä on, että republikaanit ovat – oppositiossa ollessaan - liittovaltion toiminnan sulkemisenkin uhalla vastustaneet demokraattien panostuksia talouteen, mutta itse valtaan päästyään murentaneet talouden pohjan omien intohimojensa mukaisilla menolisäyksillä. Tästä on tullut itseään toistava kierre.

Nyt on Donald Trumpin vuoro yrittää.

Zombit ovat Voodoo-uskontoon liittyviä kerran kuolleita ja kuolleista nousseita hahmoja, joita Paul Krugman osuvasti käyttää supply-side economicsin symboleina: yhä uudelleen kuolleeksi luullut oliot nousevat zombeina keskuuteemme (”zombie doctrine”). Ehkä jonain päivänä näemme Trumpin käyttävän kuuluisaa vaihtoehtoista totuutta, kun hän joutuu selittämään talouspolitiikkansa mustan valkoiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti