Tokiosta Tokioon olympia-aatteen hengessä

Ensimmäiset kesäolympiakisat, joita pikkupoikana seurasin intensiivisesti olivat Tokiossa 1964 lähes 56 vuotta sitten (vastaavasti Innsbruckin kisat 1964 olivat ensimmäiset talvikisani). Rooman kisat muistan vain hämärästi juuri läpimurron tehneen television välittäminä isovanhempieni maatilalla.

Kun mietin taaksepäin historiaa, on Japani ollut tässä välillä monien muutosten kohteena ja kourissa. Japania pidettiin sodan jälkeen kopioijana ja halpatuotteiden maana vielä 1950- ja ehkä 1960-luvullakin. Tuolloin Japanilla ei ollut mainetta elektroniikan ihmemaana, jonka aseman se saavutti ja ansaitsi viimeistään 1960-luvulta lähtien. Tokion kisat 1964 olivat aivan keskeinen lähtölaukaus Japanin modernisaatiolle.

Monet Kaukoidän maat ovat seuranneet Japanin esimerkkiä. Pitkään – aivan liian pitkään - ”Made in Japan” merkitsi halpatavaraa vähän samaan malliin kuin sittemmin Taiwanin, Etelä-Korean ja Kiinan tuotemerkit. Ja nyt nuo idän tiikerit, varsinkin Etelä-Korea ja Taiwan ovat korkeatasoisten tuotteiden kotimaita. Kiinasta saadaan sekä halpaa että korkeatasoista teknologiaa tuotteesta riippuen. Japani on vajonnut matalan kasvun mahtimaaksi, mutta miten kadehdittava onkaan aneemisen kasvun valtio nimeltä Japani! Me muut tulemme monissa asioissa perässä.

Mutta urheilustahan tässä piti kertoa! Vuoden 1964 Tokion kisoja ajatellen käytän muistin virkistäjänä vanhaa ”Urheilun kuva-aittaa” nro 9/1964, jossa on kuvattu myöhään tuon vuoden syksyllä pidettyjen kisojen ennakko-odotuksia. Suomi osallistui 18. kisoihin 89 aktiiviurheilijan voimin. Olympiainnostus oli vanhanaikaisella tavalla suurta: TV:ssä oli ”Kympillä Tokioon”-ohjelmasarja Niilo Tarvajärven johdolla, josta muistan erityisesti Meri Liin ja Sukiyaki-kappaleen. Kansan karttuisaa kättä (olympiamerkkien, tarrojen myynti) tarvittiin, jotta kisoihin yleensä voitiin osallistua: tuntui, että olympiahenki ja silloin vielä voimissaan ollut kansallinen yhtenäiskulttuuri sulautuivat toisiinsa.

Kuva välittyi kisoista uusien tietoliikennesatelliittien (mm. Telstar II) välityksellä. Vielä näissä kisoissa radio oli nopeampi ja välitti kisat reaaliajassa, kun taas TV-kuva tuli puoli vuorokautta myöhemmin.

Suomen menestymisodotukset 1964-kisoissa olivat jo etukäteen vaatimattomat verrattuna Suomen urheilun kultaisiin päiviin. Kolme kultaa ja kaksi pronssia (mitalitilaston 12. sija) kotiin tuomisina ovat toki enemmän kuin tulevilta Tokion kisoilta odotetaan. Urheilun kuva-aitta oli kovin pessimistinen vuoden 1964 kisojen alla menestysmahdollisuuksista ja pääkirjoituksessa todettiinkin, että ”(Suomella ei ole) vakavasti asiaa ajatellen juuri ollenkaan mahdollisuuksia kultaan ja kunniaan”. Jotain onnenkantamoista toki odoteltiin…… Toiveikkaasti ajateltiin, että 1968 Mexico Cityssä on paremmat mahdollisuudet, kun toimeen ryhdytään.

Vuoden 1964 kisojen alla oltiin huolestuneita olympia-aatteen kestävyydestä - kuinkas muuten. Pääpohdinnan aiheita olivat politiikka ja sala-ammattilaisuus! Paroni de Coubertinin hengessä urheiltaessa palkkioiden maksaminen amatööriurheilussa oli pannassa. Tosiasiassa jo tuolloin useimmat huiput harjoittelivat ja kilpailivat ammattimaisesti ja kyllä niitä palkkioitakin jaettiin tiskin alta. ”Ruskea kirjekuori” oli maaginen käyttäjätunnus. Jotain järisyttävää on siinä, että tänä päivänä monet suomalaiset yleisurheilijat ovat tosiamatöörejä tilanteessa, jossa heillä on kaikki mahdolliset luvat tienata rahaa.

Mitä tulee politiikkaan, niin politiikasta irrotettavia kisoja ei olekaan. Mutta Tokion kisat 1964 eivät kärsineet politisoitumisesta, kuten kisat Meksikosta 1968 eteenpäin. Olivatko Tokion kisat viimeiset ”kunnon kisat”?

Dopingista ei Urheilun kuva-aitan Tokio-numerossa puhuttu tietenkään sanaakaan. Se ei ollut ongelma tai pikemminkin sen olemassa olosta ei tiedetty. Jotain viitteitä tuotiin esille kuitenkin: ”….vilppi katkaisee urheilun kehityksen”.

Pääsääntöisesti urheilu ja olympia-aate koettiin tuohon aikaan ihanteellisena ja ylevänä ponnisteluna kohti jaloa päämäärää. Epäilyn siemen oli kuitenkin kylvetty jo tuolloin: urheilun ulkopuolella aatteen palo oli kokenut yhteiskunnan muuttumisen kaupallistumisen keskellä.

Yksi ei ole muuttunut vuosikymmenien kuluessa: kun olympiajoukkue palasi Innsbruckin talvikisoista vuonna 1964, oli juhlittuja sankareita vastassa kansaa kadun täydeltä, vain ”torilla tavataan” uupui. Nykyaikana näyttää siltä, että kaupallisuutta yritetään ympätä olympia-aatteen jaloon yhteyteen kaikessa sovussa. Tästä nähtiin merkkejä jo Tokion vuonna 1964: myönnettiin, että urheilla ei voi ilman rahaa. Urheilun kuva-aitassa 9/1964 urheilun johtotehtävissä toiminut Aaro Laine näkee yhtenä keinona kaupallisuuden kytkemisen aatteen palvelukseen! Kukaan ei tänään oikeastaan puhu yleviä enää pelkästään aatteen nimissä. Ajat, ne muuttuvat! Jos edellä esitetyssä on nähtävissä jotain kaihoisaa kaipuuta menneiden aikojen ihanteellisuuteen, niin Tokio 1964 oli osa sitä alkavaa oravanpyörää, joka pyyhki korkealentoiset aatteet sivuun.

Ja jotteivat itse urheilusuoritukset unohtuisi, niin minkä urheilusuorituksen nostaisin ikimuistoisten joukkoon vuoden 1964 kisoista? Ehkä se olisi voimapakkaus Bob Hayesin räjähtävä nopeudenpurkaus satasella ja ennen kaikkea pikaviestissä. Suomalaisista jäivät mieleen kultamitalimiehet Pentti Linnosvuo, Väinö Markkanen sekä Pauli Nevala ja hänen jälkikäteen selostettu ”kaamea heittonsa” (82,66!). Kotimainen piristysruiske oli Eila Pyrhösen neljäs sija sadan metrin perhosuinnissa, urotyö uinnissa.

::::::::::::::::::

Kehitys kehittyy: Tokiossa 2020 (oikeammin vuonna 2021) nähdään ensimmäistä kertaa mukana kiipeilyä, karatea, lainelautailua ja rullalautailua. Baseball ja softball palaavat olympiaohjelmaan pienen tauon jälkeen. Uusien lajien virta on katkeamaton. Avajaiset ovat jälleen kerran mahtipontiset. Luvassa on jotain ennenkuulumatonta. Japanilainen teknologia elää ja voi hyvin! Anti-doping on esillä tulevien kisojen kotisivuilla näyttävästi. Tietenkin.

Kisat käydään nyt keskikesällä (?) verrattuna viime kerran lokakuun loppuun, jolloin muistan useana päivänä olleen kurja sää. Päivän maksimilämpötila liikkuu Tokiossa heinä-elokuussa 25 ja 28 asteen välillä, joten olosuhteet ovat inhimilliset.

Tänä päivänä ei puhuta mitenkään mahtipontisesti olympia-aatteesta. Paradoksaalisesti kisat vetävät nyt paljon enemmän maita mukaan kuin aiemmat kisat. Mukana on noin 150 maata (93 vuonna 1964). Eikö tämä ole olympiahengen toteuttamista lähes täysimääräisenä? ”Kaikki” yritetään saada mukaan. Lipunmyyntii on organisoitu maailmanlaajuisesti tarkkojen pelisääntöjen mukaan: kisat ovat todella koko maailman kisat.

Mitkä ovat Suomen menestymismahdollisuudet? Jo edellisten Tokion kisojen tapaan viiden mitalin saalistaminen olisi huomattava saavutus. On lukemattomia syitä, miksi menestys on vähäisempää kuin kisojen alkuvuosikymmeninä. Kliseisesti voidaan sanoa, että kilpailu on kiristynyt. Urheilijoiden osanottajamäärä on kasvanut valtavasti, eikä urheilu ole meille niin elintärkeä asia kansallishengen nostattamismielessä kuin aiemmin. Urheilusankareita syntyy muihin kuin olympialajeihin, mutta heitä juhlitaan kuin aiemmin olympiavoittajia.

TV määrittää hyvin pitkälle, mitä lajeja ja mihin aikaan katsomme Tokiosta (aikaero Suomeen on seitsemän tuntia). Kunkin alueen prime time eli paras katseluaika sanelee, milloin urheillaan. Olemme tässä asiassa – useissa lajeissa - USA:n saneleman aikataulun armoilla. Siellä on suurimmat yleisöt. Seurauksena eurooppalaiset joutuvat heräämään aamuyöstä.

:::::::::::::::::::::::

Niin, pitäisikö meidän hakea uutta vauhtia menneestä saavuttaaksemme jonkin uuden ihannetilan? Uutta on kai se, että lajirunsaudella pyritään ottamaan huomioon kaikkien maapallon osien ”vahvuudet”. Tukehtuvatko kisat tällä reseptillä lopulta omaan mahdottomuuteensa?

Haaveellisimmissa mielikuvissa milloin mikäkin vanhan ajan olympialainen kisa on kaukokaipuun kohteena. Helsingin olympiakisat – noin esimerkiksi – olivat viimeiset kunnon olympialaiset, jotka eivät pullistelleet mahtipontisuudellaan!

PS

Tuo edellä oleva on kirjoitettu kolme viikkoa sitten ja päivitetty vastaamaan tämän päivän tilannetta. Silloin ei tiedetty, että koronavirus siirtää olympiakisat lähes puolentoista vuoden päähän. Päätös oli välttämätöntä tehdä. Mutta kisat siis joka tapauksessa pidetään, vaikka siirrettynä.

Henkisesti ja taloudellisesti kisojen siirto oli äärimmäisen vaikea päätös Tokiolle ja koko Japanille. Panostukset ovat olleet valtavat.

Epäilemättä kisat tulevat onnistumaan myös vuonna 2021.