maanantai 12. lokakuuta 2020

Maskipolitiikkaa

 


 

Viime päivien koronaan liittyvät riidat ovat turhauttaneet vanhan demokratian kannattajan, sellaisen,  jona itseäni pidän:  jos näin jatkuisi,  olisi politiikan tekeminen itsetarkoituksellista pintavaahtoa. Mistä on kysymys? Kysymys on tietenkin parin viime päivän ajan eduskunnassa velloneesta maskikiistasta ja sen ympärille rakennetusta näytelmästä.

Maskikiistassa on haluttu nähdä  THL:n pääjohtajaan Markku Tervahautaan kohdistuvaa ”poliittista ohjausta”, jonka tarkoituksena  olisi ollut vaikuttaa maskien  käyttöönoton suositeltavaan ajankohtaan viime keväänä.  Kun kirjoitan tätä, ei kukaan ole vielä esittänyt todisteita siitä, että poliittista ohjausta olisi harjoitettu. Väitteet ovat heiveröisellä pohjalla. Ne perustuvat oletuksiin, jotka perustuvat omintakeisiin spekulaatioihin. Tervahauta on kiistänyt vaikuttamisyritykset.

Sen sijaan panin keväällä merkille,  että asiantuntijat olivat maskin käytöstä hyvin erimielisiä. Kansainväliset lähteet olivat yhtä kirjavia kannanotoissaan kuin kotimaisetkin tahot. En väitä, että  kukaan tarkoitushakuisesti yritti hämmentää tilannetta, asia nyt vain oli vaikea ratkaista kokemuksen puutteesta johtuen. Jokainen virus käyttäytyy omalla tavallaan, niin myös korona.

 Maskista metakan nostaneiden perusteluissa nousee esille kerta toisensa jälkeen,  että olimme tehneet kansainvälisesti poikkeavan ratkaisun maskin suhteen: muualla maski otettiin vastaan kritiikittömämmin. Suomen menestys koronan ensimmäisen aallon hoidossa -  ilman maskin käyttösuositusta -  osoittaa, että maskin merkitystä on liioiteltu. Maskit ovat koronan vastaisessa taistelussa yksi väline, kuten käsihygienia tai etäisyyksien pitäminen.  On tärkeää korostaa,  että koronan yhteydessä vastausten löytäminen esiin tulleisiin haasteisiin oli ja on edelleen osin hapuilua.  

Entä jos keväällä kaiken epävarmuuden keskellä olisi päädytty vahvaan maskisuositukseen? Silloin olisi törmätty Sanna Marinin jo keväällä esille ottamaan maskipulaan. Olisi  ollut mahdotonta saada riittävän laadukkaita maskeja yleisön käyttöön riittävän nopeasti ja riittävässä määrin. 

Kaikesta päätellen kehittyi  hyvin poliittinen näytelmä, jossa pääosassa on puolueiden välinen kilpailu. Mutta mitä kummaa, eikö hetki sitten vallinnut  tilanne, jossa kaikki puhalsivat yhteen hiileen, oli vain yksi vihollinen,  ja se oli korona?  Tähän saakka on yritetty pitää pitkän aikavälin taloudenhoito erossa itse koronasta ja siihen liittyvästä elvytyksestä, mutta nyt niitä halutaan käsitellä yhdessä. Kokoomus pyrkiikin Krista Kiuruun kohdistuvalla epäluottamuslauseella sanoutumaan irti ”koronarauhasta” kaikilta osin. Hätä tuntuu olevan suuri.

Kupletin juoni kokoomuksessa oli suunniteltu niin, että kun syksy koittaa ja päästään puhumaan taloudesta, gallupit rupeavat käyttäytymään ”oikeaoppisesti”, so.  talouden realiteetit satavat kokoomuksen laariin. Ensimmäiset gallupit tänä syksynä kuitenkin osoittavat,  että talouden synkeän tilan käyttäminen poliittisena aseena tai liittolaisena ei toiminut. Kansalaiset ovat ymmärtäneet,  että koronarauha ja talous ovat yhtä ja samaa jatkumoa, mutta eivät luotaantyöntävällä tavalla vaan luonnollisella  ja ymmärrettävällä tavalla.

Jotta epäluottamus yhtä ministeriä (tai miksei koko hallitustakin kohtaan) voisi toimia täytyisi epäluottamuslauseen olla uskottava. Väitteiden esittäjällä pitää olla vahvat argumentit.

Uhriksi valittiin Krista Kiuru, kun pääministeriin ei uskallettu tarttua. Kiuru on ollut keskeinen hahmo  hallituksen päähankkeissa. Ministeri on hyvin työteliäs. Matkan varrella hän on ilmeisesti suututtanut toimillaan joitakin tahoja ja nyt on vastapuolella poliittisten velkojen maksun paikka. Aavistelin tätä jo lukiessani Helsingin Sanomista Marko Junkkarin monisivuisen analyysin Kiurun toimien syistä ja seurauksista. Kiurun joutuminen liipaisimelle ei ole jutun lukemisen jälkeen ihme. Asiaan kuuluu,  että artikkeli oli pääosin Kiurua kiittävä, mutta se ei paranna hänen asemaansa, vaan ehkä jopa heikentää sitä. Onnistuminen tai  epäonnistuminen, sama se.

Julkisuudessa ristiriitaa on yritetty luoda Kiurun ja keskustan väliin ja vielä tarkemmin Kiurun ja ministeri Lintilän väliin. Tämä johtuu siitä, että Lintilä on symboloinut koronakriisissä elinkeinoelämän etuja ja Kiuru taas on ollut terveys ensin -sloganin lipunkantaja. Näitä on vaikea sovittaa yhteen olipa asialla kuka tahansa. On annettu kuva, että Kiuru istuu koronakriisin hoidon päällä  ja on jättänyt Lintilän huutamaan korpeen.

Tämän näytelmän johtolauseeksi sopisi Mika Salmisen kommentti: ”Kannattaisi ehkä nyt keskittyä siihen epidemiaan”. Tämä on ainoa oikea neuvo. Tuntuu siltä,  että poliittisesti on tehty kärpäsestä härkänen. Sivupoluille harhailemisella  kadotetaan keskeinen reitti ylös ja ulos  koronakriisissä. Salminen totesi asiassa harrastettavan saivartelua ja on siinä täsmälleen oikeassa.

::::::::::::::::::::::::

Poimin seuraavassa kriittisesti joitakin  kiinnostavia tiedonmuruja koronakriisistä ja luon samalla   yhteenvetokatsauksen epidemian hoitoon  yrittäen ymmärtää niitä,  jotka ovat joutuneet tekemään ratkaisuja akuutissa tilanteessa. Toki taustalla on ollut koko ajan strategia,  joka on edesauttanut  ratkaisujen valmistelussa ja teossa.

Kun kriisi puhkesi viime keväänä,  saatoin panna merkille,  kuinka monilla asiantuntijoilla oli  halu osoittaa pätevyytensä kollegojen ja suuren yleisön silmissä. Mitäpä sitä peittelemään osaamistaan. Lausuntoautomaatteina toimivien asiantuntijoiden kohdalla on kuitenkin se riski, että kun eksperttejä on sanokamme puoli tusinaa niin lausunnoissa alkaa näkyä erituumaisuus. Näin kävikin.  Tämä on tietenkin ristiriidassa sen kanssa,  että kansalaiset haluaisivat  ajatella,  että totuus näin tärkeässä asiassa on jakamaton ja ehdoton.  

Jakolinjoja kulkee myös poliitikkojen ja virkamiesten välillä.  Presidentti Niinistö ehdotti ”nyrkin” perustamista johtamaan koronan vastaista käytännöntyötä. Vastakaikua Niinistö on saanut osakseen vaihtelevasti. Jostakin syystä en itse lämmennyt presidentin ajatukselle. Meillähän on vakiintuneet toimintamuodot,  joiden avulla hoidetaan  asioita,  eikä lopputulos ole ollut hassumpi verrattuna moniin muihin maihin. Ehkä nyt käytössä oleva päätöksenteon mekanismi on hiukan viritettynä sittenkin kohdallaan.

:::::::::::::::::::::

Mika Salminen on todennut viisaasti, että tilanteet ja arvot kehittyvät ja uusia asioita opitaan koko ajan: ei siis ole sellaista tietoa,  joka  olisi kriisin  jokaisessa vaiheessa ehdoton fakta. Lokakuussa tiedetään maskeista huomattavasti enemmän kuin toukokuussa. Niinpä ”lopullisia”  kantoja ei kannata hakata kiveen.

Tärkeä havainto on,  että kysymys  on koko ajan ollut toimenpiteiden kokonaisuuden hallinnasta (etäisyydet, käsihygienia, kokoontumisrajoitteet, maskit, testeihin hakeutuminen, ulkomaanmatkat….) jossa varsinkin keväällä onnistuttiin hyvin. Keväällä ja alkukesästä maskeja ei suosittu,  koska kansainväliset terveysorganisaatiot (mm. WHO) suhtautuivat  maskeihin maltillisen pidättyvästi. Kevät ja kesä  eivät toisaalta houkutelleet käyttämään maskeja johtuen viruksen hiljaisesta vaiheesta.  Suomessa maskit koettiin välttämättömiksi vasta, kun tautipesäkkeitä syksyllä ilmeni ympäri maata.

                                                                                                                                       

2 kommenttia:

  1. Demareissa on vahvoja naisia,Kiuru yksi vahvimmista.
    Toisaalta on ogelmallista nykyisessä oikeistolaisessa ilmapiirissä että meillä on näinkin vasemmistolainen hallitus.
    Olisi ehkä ollut viisastaa perustaa vaalien jälkeen hallitus demareiden,persujen ja kokomuksen kesken.
    Nyt on vaarana seuraavien vaalien jälkeen maan siirtyminen täysin äärioikeiston hallintaan.

    VastaaPoista
  2. Onhan kaikki mahdollista. Jotenkin menneet vuodet kuitenkin osoittavat, että tulevan hallituksen arvuuttelu on visaista puuhaa.

    VastaaPoista