Kun katselee Yhdysvaltain demokratian toteutumista
presidentinvaalien alla, joutuu
hämmennyksen tilaan, johon viittasin ehdokkaiden
ensimmäistä vaaliväittelyä koskeneessa kirjoituksessa. Miten kauas onkaan
edetty säällisestä kansanvallan toteutuksesta!
Juuri nyt amerikkalaisen
demokratian haaksirikon yhteydessä tulee mieleen Yhdysvaltain presidentti, joka
pakotti ”väittelyssä” vastustajansa jakamaan kanssaan öykkärimäisen käytöksen.
Todellakin syyllinen tapahtumaan on se, joka heittää ensimmäisen kiven. Ja se
on helppo määrittää: Donald Trump keskeytti Joe Bidenin ja tilaisuuden
puheenjohtajan Fox Newsin Chris Wallacen 120 -145 (!) kertaa laskentalähteestä
riippuen. Vallantäyteys on kasvanut niin suureksi, että koko keskustelutila
täyttyi Donald Trumpin itsekkäällä oman oikeassa olemisen julistuksella.
Tietenkin nykydemokratian karikoiden historia Yhdysvalloissa
on laajempi ja pidempi kuin mitä ensimmäisessä vaaliväittelyssä nähtiin. En
kuitenkaan jatka pidemmälle asioiden kertausta kuin toteamalla, että Suomessa
ei sentään olla näin eksyksissä.
::::::::::::::::::::::::::::
Entä meillä Suomessa, mikä on demokratian ja sivistyksen
asema?
Helsingin Sanomissa juhlittiin 1.10. 2020 pääkirjoituksessa ”Demokratia
kasvaa koulusta” Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen juhlapäivää
pohtimalla demokratian tilaa Suomessa, ja ennen kaikkea sen muuttumista
vuosikymmenien saatossa. Pääkirjoitus on hyvä sytyke myös omille pohdinnoille.
Kansanedustaja Sillanpäästä tuli ensimmäinen naisministeri
Suomessa. Hänet nimettiin toiseksi sosiaaliministeriksi Väinö Tannerin vähemmistöhallitukseen vuonna
1926. Tulevina vuosina Sillanpää vaikutti muun muassa ensikotitoiminnan ja
Naistenklinikan perustamiseen sekä äitiysavustuslain säätämiseen. Sillanpää oli
vanhoille päivilleen saakka äärimmäisen työteliäs ja aikaansaava.
Miina Sillanpää on oiva esimerkki siitä, kuinka kenestä tahansa voi tulla mitä
tahansa, kunhan ahkeruus ja pää kestävät. Sillanpään ura osui
yhtenäiskulttuurin ajalle, jolloin yhteiskunnan laajaan sivistykseen perustuva rakenne
oli vasta muotoutumassa. Vaikka poliittisesta suunasta taisteltiinkin, solidaarisuus
ja sopu yhteiskuntaryhmien välillä voittivat.
Hesarin pääkirjoituksessa todetaan, että nyky-Suomessa
eletään yhä vähemmän sillanpääläisten hyveiden mukaisesti. Tapahtunut yhteiskuntarakenteen
eriytyminen on toteutunut kaikkialla saman kehitystason maissa. Silti demokraattiset
prosessit ovat Suomessa korkealla tasolla. Poliitikot taistelevat
kannattajiensa päämäärien puolesta
välillä mitään kaihtamattomilla tavoilla ”Amerikan malliin”, mutta kansanvallan
perusrakenne on säilynyt vahvana. Silti haasteet kasvavat koko ajan.
Koulutus levisi aikoinaan yhä laajempiin kansankerroksiin. Omana
aikanani tapahtui suurten ikäluokkien oppikouluun ryntäys 1960-luvun vaihteessa
ja vastaava invaasio yliopistoihin 1960-luvun
lopulla ja 1970-luvun vaihteessa.
Kysymys ei ollut vain suurten
ikäluokkien invaasiosta, vaan siitä, että yhteiskunta oli valmis ottamaan
massojen sivistymisen vastaan.
Tässä on jotain tuttua, jotain sellaista,
jolle löytyy vertauskohta aiemmasta historiasta. Joudumme palaamaan
1920-luvulle…….
Mitä sanoikaan Matti Kurjensaari (1907-1988)
teoksessaan ”Taistelu huomispäivästä” (1948, 1967): ”Meidän sukupolvemme on
1920-luvulla alkaneen ylioppilastulvan täysivaltaista edustajistoa. Silloin
käyrät kohosivat huimaavasti…… Auditoriot täyttyivät”. Se oli sen ajan
joukkoryntäystä sivistymään, opiskelijamäärä lähes kolminkertaistui vuodesta
1920 vuoteen 1938. (Vielä hurjempi nousu tapahtui 1960-luvulla, kun
opiskelijamäärä kolminkertaistui vain vuosikymmenessä). Kurjensaari: ”(1920-luvulla)
opiskelijoita saapui korkeakouluihin laajemmista piireistä kuin koskaan
aikaisemmin. Yhä useammin merkittiin isän ammatiksi vahtimestari, työmies,
maanviljelijä, pika-ajuri, palomies….”. Näitä polkuja pitkin ihmisistä tuli
tuomareita, maistereita, lääkäreitä, pappeja.
Kurjensaari kokee ihailun – ehkä pikkuisen
kateudenkin - kohteena ne vanhemmat (1900-luvun alun) ikäluokat, jotka saivat
jo kotonaan nauttia sivistysperinteistä: aiemmat sukupolvet osaavat enemmän
kuin me! ”Heillä oli etumatkaa”, sanoo Kurjensaari. ”Heillä ei ole tulokkaalle
ominaista jännittynyttä, kireää otetta.” Ja edelleen: ”1920-luvulla meidän
lähtökohtamme oli toinen….. tehtävämme oli suorittaa henkilökohtaista
uudisraivausta…. suoritimme ensimmäisen polven sivistyneistön tavoin
jättiläismäistä sopeutumis- ja omaksumiskamppailua”. Ehkä tässä on vähän
tyypillistä oman sukupolven uudisraivaushengen ylikorostamista, mutta totta
toinen puoli.
Tietenkin Kurjensaaren opiskelijasukupolvella
(työmiesten, vahtimestareiden lapsilla…) oli ankarat aineellisista puutteista
johtuvat haasteet opinnoissaan: ”Vasta toisena lukukautena rupesin syömään
sunnuntaisinkin”, sanoo Kurjensaari. Terve.
Matti Kurjensaaren aikalaiskertomus ja sitä muutama
vuosikymmen myöhemmin seurannut suurten ikäluokkien pakkautuminen opintoihin ovat
elimellinen osa suomalaista sivistyksen ja demokratian voittokulkua, kivuliasta,
mutta kuitenkin.
:::::::::::::::::::::::::
Olisi teeskentelyä väittää, etteikö luottamus
edustukselliseen demokratiaan olisi heikentynyt Suomessakin viime vuosina. Osa
pettynyttä keskiluokkaa on ryhtynyt hakemaan
populistisista lupauksista parempaa huomista
ja osa hakee suorasta demokratiasta keinoja muuttaa ympäröivä todellisuus haluamakseen.
Tälle päivälle on ominaista, että tietä raivataan omille mielipiteille jyrkkien
kannanottojen ja vastakkainasettelujen kautta.
Netti tarjoaa debattiin/sapelinkalisteluun alustan.
Keskiluokkainen kipuilu on osoitus siitä, että
tulevaisuudelta ei odoteta suuria, pikemminkin päinvastoin: keskiluokan heikkenevä
yhteiskunnallinen asema vaanii nurkan
takana, jos ei ole osin jo toteutunut.
Tämä kaikki on merkki siitä, että yhteiskunnallista eriytymistä
on tapahtunut. Sama, mikä koskee
yhteiskunnallista asemaa koskee myös koulutusta. On vaara, että tulevat sukupolvet ovat heikommin
koulutettuja ja palkattuja kuin ne, jotka nyt ovat työmarkkinoilla. Pisa-tuloksissa on näkynyt oppilaiden
välisten osaamiserojen kasvua, samoin koulujen väliset erot ovat kasvaneet.
Molemmat merkkejä eriytymisestä.
Globalisaatio hämärtää tavallisen kansalaisen näkymää siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Syy- ja seuraussuhteiden
ymmärtäminen vaatii poikkeuksellisen syvällistä paneutumista asioihin.
Samaan aikaan edellä mainittujen prosessien kanssa vielä
voimassa olevat yhtenäiskulttuurin elementit saattavat rapautua monien muidenkin
kehityskulkujen seurauksena. Polarisaatio eri kansanryhmien välillä on vaarassa
kasvaa. Sopimisen kulttuuri, joka on
ollut omiaan pitämään kansakunnan koossa on uusien haasteiden edessä.
::::::::::::::::::::::::::::::
Demokratian vahvuus on siinä, että sen avulla
voidaan harjoittaa epävarmuuden sietokykyä. Kurinalainen äärivasemmisto- tai
oikeisto-oikeamielisyys viehättää selkeydellään monia (” tulisi joku ja löisi
nyrkin pöytään”). Suomalainen kansanvalta on kuitenkin kestänyt: huojuttuaan ja
horjuttuaan hetken suomalaiset eivät lähteneet lapualaiseen, fasistiseen
kokeiluun mukaan. Antti Blåfield toteaa HS:n kolumnissa ”Fasismi kasvaa tunnetilasta
yhteiskunnalliseksi voimaksi” 18.8.2015, että ”suuri enemmistö suomalaisista on
valmis sietämään elämän epätäydellisyyttä mieluummin kuin marssimaan
hurmahenkisen totuuden tahdissa”.
Demokratia on väline, joka vakiinnuttuaan sammuttaa
suuret yhteiskunnalliset palot. Se ei ole kovin ripeä liikkeissään, joka
harmittaa monia. Silloin, kun pitäisi ryhtyä tekoihin, se jaarittelee, riitelee
ja hakee loputtomiin kompromissia. Mutta toisaalta se tuo tavallisen ihmisen
näkökulman yhteiskunnallisiin kiistelyihin ja avoimiin haavoihin eikä antaudu
tuulen vietäväksi niin helposti kuin mitä tapahtuu nopealiikkeisemmälle
älymystölle. Kansanvalta toimiessaan tuo tervettä vakautta ja ennustettavuutta
yhteiskuntapolitiikkaan.
”Suomalaisen demokratian peruskivi on koulutus”,
toteaa HS pääkirjoituksensa lopuksi. Katson myös itse, että nämä kaksi –
demokratia ja koulutus - ovat kulkeneet ja kulkevat käsi kädessä. Suomalaisen kansanvallan ja koulutuksen
historia Miina Sillanpää esimerkkinä vahvistaa tapahtuneen kehityksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti