Selfie-vallankumous

 

 Niin kauan kuin muistan olen harrastanut valokuvausta. Vuodesta 1979 lähtien olen kuvannut järjestelmäkameralla. Sittemmin mukaan  ovat tulleet zoom-kamerat, joilla voi korvata useampiakin objektiiveja.

Oma lukunsa ovat kännykkäkamerat, joiden kuvanlaatu lähenee varsinaisten kameroiden kuvanlaatua ja usein saavuttaakin ne. Kännykkäkuvaus on tarjonnut valokuvaukseen vallankumouksen: kuka tahansa voi olla valokuvaaja. Miltei samaa tahtia kännykkäkameroiden yleistymisen kanssa on tullut tavaksi kuvata selfieitä. Halutaan itse olla osa kuvaustapahtumaa, yksi osa kohdetta.

Tämän aasinsillan kautta pääsen varsinaiseen asiaan. Se,  mitä tapahtui Capitol-kukkulalla loppiaisena on edelleen järkyttävänä mielessäni. Kysymys kuuluu: ovatko ihmiset tulossa hulluiksi? Sitä paitsi, mitä todennäköisimmin,  murheellinen tapahtumaketju saa vielä jatkoa.

Lukemattomissa eri lähteissä on pyritty löytämään vastaus kysymykseen,  miksi tämän kaiken piti tapahtua?

Käytän ohessa tapahtumista Capitolilla nimeä selfie-vallankumous. Satuin katsomaan tapahtumia suorana TV:n välityksellä useamman tunnin ajan. Heti alkuun kiinnitti  huomiota kännykkäkuvaamisen  paljous ja hiukan myöhemmin välkkyvien puhelinkameroiden määrä, kun hämärä laskeutui. Viranomaisten harvat ja ohuet ketjut hämmensivät :  jos tämä vihamielisyyttä huokuva massa lähtisi liikkeelle, mikä sen pysäyttäisi….

Ei ole sattuma,  että ihmiset halusivat kuvata itsensä osana tapahtumaa selfien avulla : olin siellä minäkin , oli varmaan kuvien oton peruste. Tämä on kuvauksen suuri muutos: minä itse olen osa happeningia.

Kuvallisia todistejälkiä tragediasta jäi yllin kyllin:  luotettavasti  tunnistettuja,  syytteeseen asetettuja on paljon. Osa ei mitenkään peitellyt osallistumistaan tapahtumaan tuntiessaan tiettyä ylpeyttä mukanaolosta.

Mutta mihin ihmiset olivat tyytymättömiä kohdistettuaan niin massiivisen raivon vastustajiksi kokemiinsa? Moni muukin kuin minä on pohtinut tätä problematiikkaa.  Yksi syy on eliittiä kohtaan tunnettu vihamielisyys.  Asemiin päässeet ihmiset ovat väitteiden mukaan aiheuttaneet tilan,  jossa on syntynyt tyytymättömyyttä muissa ihmisissä.  Itsekin olen tuonut esille keskiluokan tunteman turhautumisen,  kun elintaso ei ole parantunut odotetusti tai on suorastaan taantunut. Pahoinvointia ei pystytä kanavoimaan hyvinvointiyhteiskunnan kautta,  kun vakautta tuova sosiaaliturva on historiallisista syistä niin ohut.

Lisäksi kaksipuoluejärjestelmä on aivan liian karkeajakoinen täyttämään ihmisten poliittiset tarpeet.  Miten olisi järjestelmä,  joka tukisi neljän  valtapuolueen demokratiaa? Vasemmalla olisivat ”sandersilaiset” ja keskellä maltilliset liberaalit demokraatit, Keskustaoikeistona olisivat maltilliset konservatiivit ja oikealla reunalla  ”trumpilaiset”. Hallitus muodostettaisiin tästä yhdistelmästä neuvottelujen pohjalta sen mukaan,  kuka tulee toimeen kenenkin kanssa. Toimivuuden mahdollistamiseksi tarvittaisiin iso edustuksellisen demokratian ja vaalijärjestelmän remontti.

:::::::::::::::::::::::::::::   

Anu Kantola Hesarin Kolumnissaan ”Narsismi on politiikan aisapari” pyrkii näkemään levottomuuksien taustalla myös arvokysymykset. Osittain hän narsismiviittauksella lähestyy omaa selfie-lähestymistapaani. Kantola asettuu mieltään osoittavan,  massaan kuuluvan  asemaan ja kysyy:  mitä arvoa minulla on. Kysymys hänen mukaansa on siis itsekunnioituksesta, joka on toistuvasti  kärsinyt vaurioita. Hän viittaa ”putoajiin”,  kuten minäkin edellä puhuessani keskiluokan tarjoaman vakauden murtumisesta.

Pisimmälle Kantola vie yksilöpsykologisen ajattelun ottaessaan lähtökohdaksi ihmisten tyytymättömyyden itseensä ja siitä kumpuavan tarpeen pönkittää itsetuntoa välineellisesti esimerkiksi hyvän koulutuksen, arvostetun ammatin ym. avulla. Häviäjien rooli – joista tässä on kysymys - jää niille,  jotka eivät saavuta em.  tavoitteita  ja jotka saattavat kohdistaa aggression syrjään jäämisestään onnistujiin, siis vaikkapa eliittiin, jolla on ärsyttävän yleviä tavoitteita,  kuten ilmastonmuutoskysymyksissä onnistuminen

En kuitenkaan näe,  että arvokysymykset ovat kaikkein ratkaisevimpia syitä kapinointiin. Hakisin aivan konkreettisia syitä pahoinvointiin. Edellä esitettyjen parin näkökulman lisäksi voisin mainita kapinallisten ominaispiirteenä seuraavat: he  kuuluvat erilaisiin konservatiiviryhmiin,  aina äärioikeistoryhmittymiin saakka (viime mainittuaja ovat mm. Proud Boys, Alt-Right, MAGA), ovat koulutukseltaan enintään high school  -tasoa, ovat maahanmuuttokielteisiä eivätkä suhtaudu suopeasti etnis-rodullisiin vähemmistöihin. He puolustavat tavalla tai toisella ”valkoista ylemmyyttä”.

Yle  Teemalla on meneillään tätä kirjoitettaessa kaksiosainen dokumentti Ku Klux Klanista. Siinä eräs entinen Klanin jäsen pohti,  miksi hän meni mukaan itsekin arveluttavana  pitämäänsä hämäräyhteisöön. Kävi ilmi,  että hän tunsi ylpeyttä saadessaan (vihdoin)  kuulua johonkin isompaan ryhmään, joka viittaa siihen,  että saavutettu kollektiivinen turvallisuuden tunne voittaa epäilyn toiminnan eettisestä kestävyydestä.  Johtopäätös voisi siis olla,  että arveluttava ja rikollinen klaani (tai Trumpin toimintaan viehtynyt opetuslasten ryhmä)  menestyy yksilön arvomaailmaa pönkittävän ja kollektiivisen samaistumisen tunteen yhdistelmän avulla.

Entä mitä toiminnan sisältöjä kapinaa yrittävillä on? Näitä ovat ainakin salaliittoteorioihin uskominen, taikauskoisuus, vihapuhekeskeisyys, epäluottamus demokratiaa kohtaan, virallisen tahon kyseenalaistaminen (vrt.  ”vaalivarkaudet”), vihamielinen suhtautuminen liberaaliin mediaan,  tuontirajoituksiin perustuvan ulkomaan kaupan tukeminen, autoritaarisuuden ihannoiminen  (ml. johtajakeskeisyys), kriittinen suhtautuminen yhteiskunnan tukiin, kritiikin kohdistuminen liberaalin demokratian hitaaseen  päätöksentekokykyyn, kristillisen fundamentalismin vahva asema…..

Mitä he vastustavat?   Poliittisena ykkösvastustajana he pitävät liberaalia Amerikkaa edustavia tahoja (vrt .Barack Obama) kaikkine seurannaisineen.

He huutavat jonkin menneen perään tietämättä itsekään, mitä se on. Itse asiassa Trump päästi heidät pälkähästä määrätessään heidät palaamaan kotiin.  Mitä muuta he olisivat  osanneet tehdä paikkojen särkemisen ohella? Vallankumouksen?  Ei sentään. Trumpin puuttumisen  jälkeen heillä oli argumentti: tehtävä  suoritettu tältä yöltä.