Muunneltu totuus, valhe, emävalhe, hyvä usko

 

 

Tätä kirjoitettaessa Washingtonin kongressitalon valtaus on takanapäin. Vaikuttaa siltä, että Donald Trumpin poliittinen ura on taitekohdassa. On syytä kerrata vielä yhteenvedonomaisesti  niitä keinoja,  joita Trump käytti saadakseen menestystä äänestäjien keskuudessa. Näytti siltä, että kun hän oli vakauttanut poliittisen  kannatuksensa, hän oli valmis siirtymään seuraavaan vaiheeseen,  jossa hän ei olisi tarvinnut perinteisessä mielessä puoluetta, vaaleja eikä normaaleja kannattajiakaan. Ehkä hän olisi tarvinnut tuekseen vain ihmisiä,  jotka palvovat kulttihahmoaan. Edustuksellinen demokratia olisi tässä asetelmassa ollut vain sivujuonne.

Mitkä olivat ne propagandistiset keinot,  joilla Trump eteni asemiinsa? Käytän seuraavassa imperfektiä viitatessani Trumpiin. Eli tämä vaihe miehen elämässä on ohi, mutta sellainen hytinä on,  että Trumpin tarina ei ole vielä lopussa.

Ne, jotka ovat lukeneet Trumpin kirjan ”The Art of the Deal” panostavat kahteen menestysteoriaan. Ensinnäkin ihmiset haluavat kuulema kuulla ”totuudellista liioittelua” (joka on Trumpin mielestä ”liioittelun viaton muoto”). Toisen teorian mukaan Trump uskoo ”suuren valheen teoriaan”. Ihmiset epäilevät pieniä valheita, mutta suuria valheita uskotaan, koska niitä ei voida hahmottaa: ne menevät niin sanotusti yli hilseen. Näitä Trumpin (muka) kaikkein sisimmän paljastuksia levitettiin periaatteella, ”keksinpäs, mikä tässä on takana, mitä hän ajattelee!” On ihmisiä, jotka selittivät Trumpin päähänpistot, lupaukset ja teot noilla kahdella tavalla.

Jostakin syystä em. teoriat eivät tehonneet esimerkiksi  tämän kirjoittajaan, ei sen takia, etteikö Trumpilla olisi ollut taipumusta moiseen häikäilemättömään toimintamalliin, vaan sen takia, että selitys on aivan liian yksioikoinen. Monet oikeistokonservatiivit halusivat uskoa näihin goebbelsiläisiin selityksiin, koska ne kuitenkin selittivät miehen ominaislaatua. Oleellista on, että republikaanit lukivat hänet viime kädessä ”meihin” eli kunnon konservatiiveihin. Koska Trump käytännössä sortui jättimäisiin ylilyönteihin, täytyi hänen käytöstään selittää jotenkin älyllisesti,  teorioiden kautta.

Veikö Trump mediaa kuin pässiä narussa? En suostu purematta nielemään tällaisia arvailuja. Siltä osin ollaan kuitenkin oikeilla jäljillä, että media kulki hänen perässään,  jos ei muusta syystä,  niin skuuppeja saadakseen. Trump eli julkisuudesta ja tuntui itse uskovan uskomattomimpiinkin tarinoihinsa. Trumpin luonteenlaadulle on  ominaista periksiantamattomuus, herkkähipiäisyys, huumorintajuttomuus (tosikkomaisuus) ja epätoden ja toden sekoittaminen.

HS:n Saska Saarikoski totesi eräässä kommenttipuheenvuorossaan, että Trumpilla ei ollut mitään syytä muuttaa (liioittelijan) tapojaan - ”eikä hän varmaan osaisikaan”. Tuo viime mainittu lausahdus kertoo totuuden Trumpista. Ei ollut  taktista suunnitelmaa; hän ei yksinkertaisesti pystynyt poikkeamaan itsepintaisista päähänpinttymistään. Niinpä kerta toisensa jälkeen jouduimme toteamaan, kuinka Trump taisteli viimeiseen saakka epätotuuksiensa (vaalivoiton ryöstäminen ym.)  puolesta.

Trump on loi itselleen  mallikäyttäytymisen, johon hän on lainannut tiedostamatta osia Itä-Euroopan autoritäärisiltä johtajilta, osia liikemiesuransa varrelta ja  osia pakkomielteistään.

Hän tuotti itse twitter-viesteillään tai puheillaan perättömiä uutisia (esim. että kaikki kielteiset uutiset hänestä ovat valeuutisia,  tai että terroriteot ovat niin yleisiä kaikkialla Euroopassa, ettei epärehellinen media enää edes uutisoi niistä). Valkoisen talon yksi lehdistöpäälliköistä,  Sean Spicer lupasi kerran, että uutisoimattomista terrori-iskuista toimitetaan  julkisuuteen  lista. Tämä tosin muutettiin trumpilaiseen tyyliin muotoon, että tulee lista terrorioteoista, joista on raportoitu ”liian vähän”. Seuraus: julkaistiin sekava lista, johon sisältyivät mm. kaikki laajasti uutisoidut terroriteot. En voi ymmärtää tätä muutoin, kuin että lista julkaistiin Trumpin kaiken uskovaa kannattajakuntaa varten.

Joseph McCarthy käytti 1950-luvulla samantyyppistä metodia pelotellessaan amerikkalaisia perusteettomasti kommunistiuhalla. McCarthy ei koskaan julkaissut kommunistilistaansa, jota mitä ilmeisemmin ei edes ollut.

Näytti siltä, että Trump projisoi omat totuuden vastaiset puheensa kotimaiseen ja kansainväliseen mediaan. Näin lehdistöstä (valemediasta) tuli totuuden muuntelija hänen itsensä sijasta. Ei taida olla ihan ensimmäinen kerta historiassa, kun tehdään tällainen ”kääntö”. Tällä tavoin leimattiin suuri osa lehdistöstä perusteettomasti Trumpin vastaisen propagandan tuottajaksi.

Oli täysin turhauttavaa todistella Trumpin väitteitä vääriksi, koska niiden paljoudella oli tarkoitus turruttaa ihmiset. Oli huvittavaa seurata, kuinka kansainvälinen media tunnollisesti ja uskollisesti kerta toisensa jälkeen ”oikaisi” Trumpin juttuja, joiden ei trumpilaisittain alun  perinkään pitänyt sisältää faktaa, vaan ”vaihtoehtoisia totuuksia”. Olimme siirtyneet maailmaan, johon eräät pinttyneet konservatiivit,  kuten Timo Soini suhtautuivat kyynisesti: ”tämä on vain Trumpin taktiikkaa”. Ei se ollut taktiikkaa, hän uskoi itse taruihinsa.

Presidentti rakensi pelon ilmapiirin, jossa liioitellulla uhalla peloteltiin,  ei suinkaan poliittisia vastustajia, vaan lapsenuskoisia  kannattajia. Kaikenlaista toki sattui, mutta ne eivät olleet missään suhteessa Trumpin niistä maalaamaan kauhukuvaan, jolla vaalikarja pidettiin kurissa ja nuhteessa.

Mikä on kaikkien Trumpiin liittyvien salaliittoteorioiden äiti?

Tietenkin ”Pizzagate”, jonka mukaan Yhdysvaltoja johtaa laaja pedofiilirinki,  jonka sijainniksi määritettiin   washingtonilainen pizzaravintola. Siellä pyöritettiin lapsiseksirinkiä. Lapsia olivat hyväksikäyttäneet mm. Hillary Clinton. Tämä ei ehkä ollut pizzagaten pihvi vaan se, että vainoharhainen aseistettu mies matkusti kaukaa tullakseen – ase kädessä - lopettamaan touhun.

Trumpin kannattajissa on paljon salaliittoteorioihin uskovia. Mikä synnyttää ihmisissä kuviteltuja salaliittoja? Yksi varteenotettava selitysmalli on, että on mukava kokea olevansa fiksumpi kuin muut: voi tuntea ylemmyydentunnetta muita kohtaan, joiden ajatuksenjuoksu ei ole yhtä nokkelaa. Sillä ei näytä olevan väliä, vaikka miljoona muuta ihmistä osoittaisi olevansa fiksummasta päästä kertomalla, että viranomaisten selitys on potaskaa ja takana on tiettyjen tahojen salajuoni.

Salaliittoteorioiden määrä kasvaa potenssiin, koska totuus lienee, että jos uskoo yhteen salaliittoteoriaan, uskoo herkästi myös muihin vastaaviin.

On olemassa salaliittoteorian selitys, jonka mukaan teoria on eräänlainen selviytymismekanismi, jonka avulla taistellaan elämän merkityksettömyyttä vastaan: ei kestetä sitä, että , että kukaan ei tiedä, mitä maailmassa tapahtuu,  ja ”että mitään suurta suunnitelmaa ei ole”. On ”helpottavaa” löytää ”maailman selitykseksi” salaliitto. 

Voidaan ajatella, että Trumpin kannattajissa on paljon pettyneitä elämän merkityksettömyyden kokeneita.

Tästä voisin johtaa ajatuksen, jossa ihmisten välisiä eroja selittää osaltaan kyky sietää epävarmuutta. Osalle ihmisistä on sietämätöntä, kun he eivät pysty hahmottamaan, mitä tapahtuu tässä ja nyt. Kun puuttuu polku totuuteen eikä totuutta ole löydettävissä näkyvissä olevan tulevaisuuden ajan, nojaudutaan suureen salaiseen suunnitelmaan, joka selittää kaiken.

Jotkut toiset taas pystyvät elämään sujuvasti ympärillä vellovan epävarmuuden kanssa.

Mitä on salaliittoteorian tuolla puolen, jos kysymys ei ole todistettavasti ihmisten välisestä sopimuksesta tehdä kauheuksia? Useimmiten ei mitään! Ei ole mitään salaliittoa. Mutta joissakin tapauksissa saattaa löytyä yksilön paranoia. Ja paranoia on usein puolustusjärjestelmä välinpitämättömyyttä vastaan, ”että siis kukaan ei välitä sinusta”, kuten toteaa  David Aaronovitch kirjassaan ”Voodoo Histories. The Role of the Conspiracy Theory in Shaping Modern History” (2009).

::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Yllä kuvattu ajatus- ja toimintamalli johti – vuosia kestäessään – tragediaan Washingtonissa 6.1.2021. Kapinaan yllytettiin hyväuskoisia hölmöjä väitteellä, että ihmisillä ei ole vapautta. Nämä vapauden lähettiläät ja vartijat tuhosivat paikkoja ja omaisuutta ja vahingoittivat ihmisiä. Kapinallisten pilkka kohdistui demokraattiseen järjestelmään.

Seurasi irvokas näytelmä pommiautoineen, hirttolavoineen ja demokratian häpäisemisineen. Karmiva totuus on,  että kapinayritys ei olisi saanut niin tuhoisaa jälkeä aikaiseksi,  jos sitä ei olisi tuettu hallinnon sisältä. Tämä viides kolonna -tyyppinen toimintatapa herättää suurta huolta niissä  ihmisissä,  jotka yrittivät estää aidosti ja vilpittömästi rettelöinnin.

Tavan mukaan Trump ehti toimia sekä kapinaan yllyttäjänä että organisaattorina ja kaiken kukkuraksi vielä aiheuttamansa tilanteen isähahmoisena rauhoittelijana: menkääpä nyt kotiinne.

Koko absurdi tapatumasarja saa kylmäävän selityksen,  kun YouGov-tutkimuslaitos  kertoi,  että 45 prosenttia republikaanien kannattajista tuki kapinoijien kongressin valtausta.