Historian roskajoukot rynnäköivät nykypäivään?

 

  

Olen seurannut tarkasti kaikkea sitä,  mitä tapahtui Washingtonissa Capitol-kukkulalla 6.1.2021.  Katsoin suoraa lähetystä paikan päältä armaan yleisradiomme kautta kaksi-kolme tuntia tuona kohtalokkaana yönä. Sen jälkeen olen yrittänyt tarkentaa kuvaa  siitä,  mitä tapahtui. Mitä enemmän asiaa tutkin,  sitä vastenmielisemmältä se on tuntunut. Tulee mieleen roskaläjän penkominen…. tai sitten olen vain ymmällä……

 Muistin hämärästi,  että olen kirjoittanut aiheesta jotain tätä teemaa sivuavaa. Ja löytyihän se blogikirjastostani. Palautan nyt mieleen,  mitä kirjoitin ”historian roskajoukoista ” 7.9.2014. Kertauksen jälkeen yritän luoda blogikirjoituksestani joitakin yhtymäkohtia murheelliseen tapahtumasarjaan Washingtonissa.

Olen säilyttänyt kirjoituksen, ”Roskaväkeä vai tavallista kansaa?, alkuperäisessä muodossa. Siinä viitataan monin kohdin mielenosoitustapahtumiin vuonna 2014, jotka ovat saattaneet hämärtyä muistikuvissa. En kuitenkaan ole lähtenyt sen aikaisten  tapahtumien kertaamisen tielle,  vaan julkaisen  tekstin sellaisenaan. 

 Ja tarina alkaa…..

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Roskaväkeä vai tavallista kansaa?

Timo Vihavainen kirjoittaa blogissaan vuonna 2014, että roskaväen valta on palannut. Hänen mukaansa poliittinen korrektius estää meitä sanomasta, että roskaväki on roskaväkeä. Hän kytkee roskaväen käsitteen huonouteen. Korrektissa puheessa huonoja ei saa sanoa huonoiksi.

Vihavainen ajattelee, että on syytä paljastaa totuus mielenosoitusten takaa. Puheet jalosta yhteiskunnallisesta taistelusta ovat usein sievistelyä, demokratian väärin käsittämistä. Roska on roskaa.

Kytken tässä roskaväkikäsitteen Ranskan vallankumoukseen, josta se ainakin minulle on tutuin. Muutkin kuin Vihavainen ovat käsitelleet roskaväkikäsitettä kyynisesti. Muistan kuinka opiskeluaikana luennolla professori Aira Kemiläinen kertoi, että Ranskan suuren vallankumouksen roskaväki oli ärsyyntynyt ja käyttäytyi väkivaltaisesti, kun ihmisillä oli nälkä! Paljastavaa, sillä sanoessaan tuon hän naurahti itsekseen.

On kiva keksiä uusia selityksiä vanhoille historiallisille tapahtumille. Vihavainen yrittää sanoa,  miksi emme oikeasti käytä roskaväestä nimeä roskaväki, kun se sen ansaitsee. Erityisesti etniset ryhmät osoittaessaan mieltään tuntuvat kuuluvan tähän ryhmään. Pelkäänpä, etten voi erottaa "kansaa" ja "rettelöitsijöitä" Vihavaisen tavoin.

Mikä on ”vanhanaikainen” selitys Ranskan suuren vallankumouksen roskaväen käyttäytymiselle? Minusta sitä voidaan selittää kansalaisten lopullisella kyllästymisellä Versailles´n 10 000-päisen hovin tuhlaavuudelle. Vai oliko kyseessä irrationaalinen mellakka, eräänlainen ”a rebel without a cause”? Enpä usko. Ludvig XIV, tuo kuuluisa ”aurinkokuningas” on tuhlaavuuden ääriesimerkki. Hänen seuraajansa Ludvig XV ja Ludvig XVI olivat eräänlaisia surullisen hahmon ritareita. Heillä kummallakin oli syvällä sisimmässään halu ajatella koko kansan etua, ehkä jopa valistusaatteiden nimissä, mutta kaikki heidän pyrintönsä kääntyivät itseään vastaan. Kuningasvallan puolustajat olivat itsepintaisempia kuin kuninkaat itse. Heikkotahtoiset Ludvigit horjuivat uudistajien ja säilyttäjien välissä loputtomien kompromissien keskellä.

Eräässä aikaisemmassa blogikirjoituksessa luonnehdin Ludvig XVI aikaa seuraavasti:

”Selvältä näyttää, että yksinvaltius säilyi liian kauan. Modernit kansanvallan elementit söivät monarkian perusteita. Näiden voimien välissä kuningas oli voimaton, epätoivoinen ressukka. Neuvojia oli liikaa, erilaisia valtaryhmittymiä oli liikaa. Näissä koettelemuksissa Ludvig jauhautui päättämättömäksi häviäjäksi.”

Ja edelleen:

”Kaiken jälkeen häpeä oli se tunne, joka jäi ristiriitaiselle kuninkaalle päällimmäisenä mieleen. Oliko hän se kuningas, jonka täytyi alistua vapauden ja tasa-arvon nimissä aatelin nimeämälle ”roskajoukolle” ja olla nöyryyttävästi viimeinen itsevaltias kuningas?”

Oliko alkeellisen parlamentarismin vaatiminen Ranskassa jokin sattuman oikku historiassa? Ei ollut, kyllä ihmiset vihdoin halusivat oikeutta omille pyyteilleen. Olihan Englannissakin edetty, miksei mannermaalla?                                                                                                                                                                                                                                       

Entä roskaväen käytännön toimenpiteet? Toki he sortuivat väkivaltaan, mutta mielestäni eivät tällöinkään olleet mitään pelkkää irrationaalista rähinöitsijäporukkaa. He huutelivat alhaisen sivistystasonsa takia kuningattarelle hävyttömyyksiä. Marie Antoinette oli pelkkä itävaltalaislutka. Äärimmillään vallankumouksen kuluessa päitä katkotiin ja ripustettiin seipään nokkaan. Roskaväkeä on helppo arvostella nimenomaan karkeudesta ja sivistymättömyydestä. He huusivat ilmoille sen, mistä olivat jääneet paitsi!

Ja tietenkin heillä oli nälkä.

Eikö väkivallan määrä ole lopulta suoraan verrannollinen demokraattisten uudistusten viivästymiseen vuosilla, jos ei peräti vuosikymmenillä (Venäjä, Ranska….)? Lopulta sananvaltaa vaativien malja läikkyi yli.

Minusta vallankumouksen roskaväki oli ainakin osittain etujoukkoa! He olivat niitä, jotka uhrautuivat toisten puolesta. ”Ne toisetkin” olisivat halunneet olla mukana, mutta itsesäilytysvaisto, perhesyyt tai pelkkä rohkeuden puute estivät heitä osallistumasta vuoden 1789 kumoukseen. Totta kai joukossa oli pelkkiä rähinöitsijöitä, mutta sen kieltäminen, etteikö roskajoukko olisi oikeutetusti vaatinut aatelisten oikeuksien purkamista ja kansalliskokouksen koollekutsumista on pelkää panettelua.

Miten usein historiassa toistuukaan tämä, että rajallinen joukko on barrikadeilla ja muut peesaavat! Melko naiivin käsityksen mukaan Venäjän lokakuun vallankumous oli muutaman epäuskottavan vallankumouksellisen vallankaappaus, jolla ei ollut kansan tukea ja jota tavallinen kansa katseli silmät pyöreinä sivusta. Ei nyt sentään. Etujoukon takana olivat valtavat kansanjoukot, jotka halusivat muutosta. On eri asia, ketkä panivat itsensä likoon käytännössä.

Kirjamessuilla pari vuotta sitten pari tutkijaa esitteli tutun teeman: yliopiston taistolaisten  pieni joukko yritti saada aikaan kumouksen vallankumouksellisilla aatoksilla 1970-luvun vaihteessa. Mutta he olivat vain pieni vähemmistö. Aivan oikein kuulijakunnasta nousi esille tuon ajan elänyt ”tavallinen” opiskelija, joka sanoi, että etujoukon takana oli iso määrä opiskelijoita, jotka taistelivat yhtä lailla opiskelijoiden etujen puolesta vanhakantaisia rakenteita vastaan (joskaan ei välttämättä sosialistisin tunnuksin), mutta eivät välttämättä olleet kamppailevissa etujoukoissa. Monet niistä eduista, joiden puolesta silloin taisteltiin, ovat nyt opiskelijoiden käytössä! Jälleen tarvittiin roskajoukko kärkeen!

Myönnän, että kuuluin peesaajiin, en ollut eturintamassa, en ainakaan ideologisesti, mutta juuri sen takia – enemmän tarkkailijana kuin  osallistujana - kuvittelen ymmärtävinäni ilmiön laajuudesta jotain.

Entä jos tuo Ranskan suuren vallankumouksen etujoukko - se roskaväki - projisoitaisiin historian kulussa tähän päivään? Ketä he olisivat? Kyllä he olisivat tavallisia työtätekeviä ihmisiä, joista ei päältä tiedä ovatko he yläluokkaa, yhteiskunnan hyväosaisia, hyvin toimeentulevia duunareita, kaupan kassoja, siivoojia tai henkensä pitimiksi työskenteleviä pätkätyöläisiä. Haluttiin säälliset elämänolosuhteet.  Senhän puolesta ”alkuperäinen” roskajoukko taisteli sitä itsekään välttämättä tiedostaen: he ”keksivät” sosiaalisen koheesion, jonka avulla liberaalissa demokratiassa heikoistakin lähtökohdista saattoi nousta mille yhteiskunnan portaalle pystyi tai halusi. Ranskassa demokratian juurtuminen oli työlästä, mutta Yhdysvaltojen ”ranskalainen” demokratiasovellus toimi paremmin.

Tietenkin Maidanin tai Tahrinin aukiolla, Rinkebyssä, Tampereella (!) tai jossakin muualla tapahtumien keskiössä on kaikenlaista porukkaa. Nykypäivänä joukot saattavat sekoittua etujen ajajien, rähinöitsijöiden ja vahingontekijöiden sekavaksi joukoksi, josta on vaikeaa saada mitään otetta. Maidanissa oli varmasti uusnatseja ajamassa omia tavoitteitaan. Sosiaalisen median avulla porukka saadaan salamana kokoon ja pesuveden mukana tulee kaikenlaista sakkia. En yritä puolustella pelkkiä rähinöitsijöitä.

Kun ihmiset menevät kadulle heillä on suuri odotus muutoksesta, mutta välttämättä mitään muutosta ei tapahdu, tai jos tapahtuu, tapahtuu epätoivottavaan suuntaan. Vihavaisen ajattelu saattaa johtaa päätelmään, jossa sakki kadulla on ”roskajoukkoa”, jos positiivista muutosta ei saada aikaan, mutta muuttuu hyveelliseksi kansannousuksi, jos tavoitteet toteutuvat.

Yhdysvalloissa Fergusonin ryöstelijät ovat saaneet osakseen ”roppakaupalla ymmärrystä”, sanoo Vihavainen. Ehkä ovatkin – ja monesti älyttömistä syistä. Mutta kuka heitti ensimmäisen kiven, kuka ampui ensimmäisen laukauksen, ei vaan kuuden perättäisen laukauksen sarjan, yhteen ihmiseen? Hätävarjelun liioittelua? Pelkkä raaka murha? Mistä on kysymys? On selvää, että white backlashin (valkoisten vastaiskun) varjo vaikuttaa taustalla. Kansalaisoikeusliikkeen saavutusten vastareaktio lyö kasvoille. Oliko Ferguson vain a rebel without a cause? Tuskinpa.

Mikä on tulevaisuuden yhteiskunnan kauhukuva? Että meillä on oikeasti roskajoukkoa (huono-osaisia, rettelöitsijöitä, ryöstäjiä)? Voin sanoa, että tällainen yhteiskunnallinen tilanne ei välttämättä ole kaukana, jos ei huolehdita siitä, että ihmisillä on etenemisväylät yhteiskunnassa. Jos en väärin ole ymmärtänyt, niin suuri osa juuri käydyistä (2014!)  budjettineuvotteluista keskittyi koulupudokkaiden – potentiaalisen ”roskajoukon”! – mahdollisimman vähäisenä pysyttämiseen.

On hyvin vaikeaa, jollei mahdoton tehtävä, eritellä roskajoukkoa osana ”demokratian vääristymää” tai osana oikeutettua taistelua parempien elinolosuhteiden puolesta. Juuri mahdollisimman laajamittaisen kansanvallan ja sivistysvaltion tavoitteena on taistella demokratian vastaisia ilmiöitä vastaan. Kun Vihavainen erottelee – Ranskan vallankumouksen väkivallantekoihin viitaten – kansan roskaväestä, asettaa hän itselleen lähes mahdottoman tehtävän.

Vihavainen yrittää siis erottaa toisistaan ”roskaväen” ja ”kansan”. Mutta entä jos kysymys on rauhallisesta mielenosoituksesta, joka esim. provokaation seurauksena leimahtaa väkivaltaiseksi. Veikkaan, että selvittelyt vievät pitkän aikaa, kuka on syytön ja kuka syyllinen, kuka on ”kansaa” ja kuka on ”roskajoukkoa”.

::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Ja sitten tähän päivään ja kirjoitushetkeen 11.1.2021 klo 04.51…..

Kun arkkikonservatiivi Timo Vihavainen  kirjoitti aiheesta,  viittasi hän todennäköisesti vasemmistosta tulevaan vallankumouspyrintöön ja siihen liittyvään ”roskajoukon” valtaan: roskajoukko on roskajoukkoa. Washingtonissa melkoisen yksimielisen konsensuksen perusteella oli kysymys  (ääri)oikealta tulevasta kapinayrityksestä.

Onko tässä järjettömän hävitysvimman ja toisten ihmisten verenhimoisten ahdistelujen keskellä mitään  punaista lankaa,  johon voi tarttua. Nämä ihmiset,  jotka rynnivät Capitolille eivät olleet nälkää näkevää ryysyläisköyhälistöä,  vaan tulivat paikalle hyvin ravittuina. Heidän todennäköisin ykkösvihollisensa oli ”eliitti”, mitä sillä sitten tarkoitetaankaan.

Ihmiset näyttävät tarvitsevan henkisen ulospääsyn umpikujasta,  jonka  - liioitellusti tai ei – ovat rakentaneet elämänsä sisällöksi. Tarvitaan purkautumisväylä. Epämukavuuteen he hakevat syyllistä,  joksi sopii epämääräinen käsite ”eliitti”. Ehkä se tarkoittaa vain parempiosaisia  päättävissä tehtävissä olevia henkilöitä, jotka käsitetään ylemmyydentuntoisiksi.

Tietenkin tarvitaan katalysaattori, johtaja,  joksi sopii Donald Trump, jonka idea ei ole America First vaan Trump First, kuten Jari Tervo sen eräässä kolumnissaan ironisesti  totesi. Alunperinkin tavoitteet ovat olleet ristissä suurella johtajalla ja massalla. Tarvitaan siis kaksi epämääräistä tavoitteenasettelua, toinen  ”johtajalla” ja toinen pahantahtoisella porukalla,  joka marssiessaan kohti Capitolia tuhoten samalla toisten omaisuutta,  ei ehdi/jouda/pysty miettimään tekojensa seuraamuksia. Tarvitaan villiä äksöniä, kuten  johtaja tapahtuman merkitystä  epä-älyllisesti eritteli.

Onko kysymys vaikutusvaltavajeesta, suoran demokratian väärin käsittämisestä vai sen irvikuvasta? Eli kapinaan osallistujat antavat ymmärtää, että osaamme päättää asioista ilman kongressin käsittämättömiä koukeroita. Kadun päätösvalta riittää. Mitä sitten seurasi? Ei mitään,  koska kadun väkivallan tehtävä päättyy tähän.  Riittää, että eliitille on annettu opetus. Sen pitää itse tajuta,  että parasta siirtyä syrjään. Jälkipohdinta kuuluu muille, kuvitellulle johtajalle tai johtajille, joka tai jotka päättävät,   mitä seuraavaksi tehdään. Johtajalle tämä sopii,  sillä hänhän alun perinkin laski, että roskajoukko  - nuo kunnon kansalaiset -  tekevät likaisen työn.

Jos tavoitteena oli nykyistä suorempi kansanvalta,  antoi kapinoijien esimerkki kavahduttavan mallin huutoäänestykseen perustuvasta ”suorasta” demokratiasta.

Tuolloisesta blogikirjoituksestani (2014) huokui tietty myötätunto niitä ihmisiä kohtaan, jotka taistelijat 1700-luvun lopulla yrityksen ja erehdyksen menetelmällä edes alkeellisen demokratian puolesta.

Kun siis suhtauduin tietyllä ymmärryksellä neljännesvuosituhannen takaiseen vallankumoukseen,  joka sitä paitsi söi omat lapsensa, eikö minun pitäisi  löytää jotain rakentavaa elementtiä Capitol-kukkulan valtaukselle? Eivätkö Washingtonin mellakoijat huutaneet joidenkin demokraattisten uudistusten puolesta,  vaikkeivat välttämättä  itse edes tajunneet sitä? Oliko siis eliitti kaapannut vallan vuosikymmenien ajaksi  tehdäkseen  itselleen mieluisia uudistuksia. Onko demokratiamme eliitteineen yhtä pysähtynyt kuin ranskalainen yhteiskunta omana aikanaan?

Lukuisat seikat ovat sitä vastaan, että 6.1.2021 tapahtumissa olisi mitenkään ollut kysymys vallankumouksen ”etujoukosta”. Nämä ryöstelevät pahoinpitelijät olivat oikeasti roskajoukkoa, etevämpiensä sätkynukkeja. Onko  kanttia sanoa, että oikealta tuleva kaappausyritys oli väkivaltaisuuksineen todellisen roskaväen miehittämä. Että tästä joukosta ei löydy mitään hyvää.

En pysty siis näkemään Washingtonin tapahtumia vasten Ranskan suurta vallankumousta. Väkivallanteot  Washingtonissa  ovat ehdottomasti torjuttavia, mutta pohdittavaksi jää,  mitä edes jossain määrin  perusteltuja syitä liikehdinnälle oli.  Liian suuret tuloerot? Jos näin olisi, missä on voimakas paine tuloerojen tasoittamiseksi. Ei Trumpin hallinto ole pyrkinyt aktiivisesti kaventamaan tuloeroja, pikemminkin kysymys on demokraattien tavoitteista.

Entä sitten ”vapauden” kaipuu, joka tuntui olevan kapinoijien huulilla. Mitä sillä tarkoitetaan? Ymmärrän niin,  että kukin kapinoija haluisi irrationaalista henkilökohtaista vapautta. En vain usko yhteenkään yhteiskuntaan,  jossa säännöt on sysätty syrjään,  ”ja jokainen saa tehdä,  mitä haluaa”.

Viime mainitussa tapauksessa puhutaan anarkiasta, josta kongressitalon valtauksessa saimme hyytävän esimerkin.

Jäljelle jää Trumpin kuviteltu yhteiskuntamalli, jossa yhden ihmisen vääristyneet mielijohteet  ohjaavat yhteiskunnan suuntaa kohti sisään päin kääntynyttä valkoisen miehen valtakuntaa,  kehityksen maailmalla ollessa juuri päinvastainen, kohti suurempaa keskinäisriippuvuutta. Lähellä on ajatus, että amerikkalaisen imperiumin alamäki häämöttää tai on jo meneillään. Se on juuri päinvastainen tila, mitä Trump on kailottanut:  Let´s Make America Great Again!