Tämä on kaksiosaisen kirjoituksen ensimmäinen osa.
”The King” on palkittu, Amerikkaa viihteen kautta luotaava
yhteiskunnallinen dokumentti, jolla on paljon sanottavaa tämän päivän
ihmiselle, ulottuuhan siinä käsiteltyjen asioiden ajallinen kaari nykypäivään
saakka. Dokumentin tekijöistä kiinnittävät
huomiota ohjaaja ja käsikirjoittaja Eugene Jarecki, joka on kerännyt mainetta
yhteiskuntaa syväluotaavilla dokumenteilla sekä tuottaja Errol Morris, joka hänkin
on yksi johtavista dokumentaristeista. Morrisin töistä olen kirjoittanut
tässäkin blogissa.
Taustalla soi musiikki levyiltä tai livenä, jonka avulla siirretään
amerikkalaista kulttuuria elämänmakuisesti uusille sukupolville. Minulle Elvis
Presley ei ole ollut koskaan ykkössuosikki, mutta historiasta kiinnostuneena olen perehtynyt hänen uraansa ja
musiikkiinsa lukemattomista eri lähteistä.
Muistan, että 60-luvun alussa Elvikselle ja rock and rollille
ehkä hiukan jo naureskeltiinkin (?). Toisentyyppinen populaarimusiikki oli silloin
vallannut markkinat eikä Elviskään ollut enää Elvis. Tunnustan Elvis Presleyn tietenkin
populaarimusiikin ja viihteen jättiläiseksi. Elvis Aaron Presleytä ei voida ohittaa
millään muotoa käsiteltäessä populaarimusiikin
historiaa.
Elviksen autenttista puheääntä kuullaan dokumentissa vanhoista
haastatteluista. Mitään mullistavaa ei tule esille, onpahan todiste siitä, että
musiikin ulkopuolella Elvis oli varsin tavallinen jokamies.
Niin, musiikkiin on
pakko ottaa kantaa. Elvis Presleyn rock and roll -kauden parhaita hätkähdyttäjiä
on ihan uran alussa levytetty
”Heartbreak Hotel”, josta englantilaisen musiikkilehden Melody Makerin toimittaja
sanoi tuoreeltaan, että jos tämä on musiikkia, niin minä luovutan! Voin kuvitella,
miltä Heartbreak Hotelin rakkaudennälkäinen mumina kuulosti vuonna 1956. ”Hound Dogissa” (1956) Elvis on jo keskellä
rock and rollin ydintä. Eräänlainen rock and roll -kauden synteesi on ”Jailhouse
Rock” (1957), jossa rockin kiihkeys ja estetiikka on kehittynyt huippuunsa. Jo
näitä kappaleita voidaan kiittää/syyttää koko läntisen maailman läpäisseen
nuorisokulttuurin synnyttämisestä unohtamatta Chuck Berryä ja kumppaneita.
Rock and roll oli ilmiönä hyvin
lyhytaikainen, mutta kulttuuriseltaan vaikutukseltaan pitkäaikainen.
Elviksen ääni oli täyteläisimmillään italoiskelmässä ”It´s
Now Or Never”. Uran loppuvaiheiden merkkiteos on hienosti rakennettu ”Suspicious
Minds”, jonka pyörivä ja vyöryvä soundi on ylittämätön.
Dokumentin johdannossa sanotaan, että se on myös amerikkalaisen
unelman kuvaus. Mitä Amerikalle tapahtui 1950-luvulta 1970-luvulle siirryttäessä?
Suuri osa tuosta ajanjaksosta on piirtynyt
mieleen ”oikeana amerikkalaisuutena”. Siitä on muodostunut aikaa myöten legenda.
Elettiin aikaa (erityisesti 1950-luku), jolloin Yhdysvallat vaurastui aivan silmissä.
Muistan, kun Paul Nitzen komitea määritti
strategisesti vuonna 1950, että Yhdysvalloilla
on varaa olla johtava sotilaallinen valta ja silti pitää yllä verrattomasti korkeinta
elintasoa maailmassa. Se oli vaurauden
ylistystä.
Yhteiskunta oli patriarkaalinen:
isä kävi töissä ja äiti hoiti kodin,
yhdellä palkalla pärjättiin hyvin. Koin tahattomasti melkoisen aivopesun aiheesta,
kun katselin amerikkalaisia sarjafilmejä
telkkarista: ”Kolme poikaani”, ”Isä tietää kaiken”, ”Beaver”ja vaikka kuinka
monta muuta. Ainakin amerikkalainen keskiluokkainen elämäntapa tuli tutuksi jo
tuolloin. Nuo sarjafilmit esitettiin Suomessa 1960-luvulla mutta alun perin Yhdysvalloissa
jo 1950-luvulla, mutta siihen emme ymmärtäneet kiinnittää huomiota. Elvis-dokumentissa
ihmiset vanhemmasta päästä muistelevat kaiholla lapsuutensa onnelaa, verraten sitä nykypäivän ankeuteen. Oikein tai väärin, mutta legenda vanhoista
paremmista ajoista elää!
Dokumentissa kruisaillaan Elviksen Rolls Roycella ympäri
syvää etelää, joka saa jotkut puritaanit ärähtämään: ”Miksi ajatte Rollsilla, Cadillac
sen olla pitää?”. Joka tapauksessa Amerikanraudan takapenkki on tärkeä osa Amerikan
historiaa. Siellä tehtiin kaikkea: kerrottiin tarinoita, kuunneltiin musiikkia,
syötiin ja juotiin, ja pantiin elämä alulle…….Joku joskus varmaan kirjoittaa
takapenkin historian, ellei ole jo kirjoittanut. Dokumentissa Rolls Royce
kuljettaa vaihtelevasti mukana olevia asianosaisia muistelijoita mukavasti
paikasta toiseen läpi koko dokumentin. Autossa kouluikäinen pirtsakka
bluestyttö valloittaa ensin takapenkin ja mahdollisesti joskus suurempia
saleja.
Dokumentti on laadittu siten, että melkein mistä tahansa
kohtaa Elviksen uraa päästään hyppäämään maailmanmenoon mukaan. Ihan dokumentin
alussa näytetään vilaukselta, mitä tuleman pitää, nimittäin Elviksen turpeat kasvot lyhyeksi jääneen elämän (42 v.)
ehtoopuolelta. Samalla hetkellä äänet kuvan ulkopuolelta ihmettelevät, mihin Amerikka oikein on menossa. Siinäpä
kysymys johon dokumentissa haetaan vastausta.
Tarina täydentyy dokumentin teon aikaan meneillään olevista
vuoden 2016 presidentinvaaleista, joiden kautta vedetään punainen lanka
nykypäivään ja josta annetaan kaunistelematon kuva. Trump saa kyytiä:
”toivottavasti hän ei näiden (vaali)puheiden jälkeen voita”. Nykypäivää verrataan
vanhoihin hyviin aikoihin Tupelossa (Elviksen syntymäkotikaupunki) ja Memphisissä.
Ajat ovat muuttuneet. Joku totesi, että amerikkalaista unelmaa ei enää ole. Ihmiset
valittavat, että ei ole enää työtäkään. Memphisin asukkaista 29 prosentilla ei
ole työtä dokumentin teon aikoihin.
Elämä kuitenkin jatkuu. Kaupungeissa tuetaan Clintonia,
maaseudulla Trumpia…… Elviksen kopiot esittävät kuninkaansa musiikkia. lhmisillä
on pohjaton tarve palata aikaan, jota ei enää ole… varsinkin ikäihmisillä,
niillä, joilla on muistikuva Elviksestä…… Samassa työpakassa oltiin 30-40 vuotta, eläkkeelle saakka…… Sitä maailmaa ei enää
ole.
Dokumentissa pyritään hapuillen seuraamaan Elviksen jalanjälkiä
kodista irtautumisen jälkeen. Samalla
jäljitetään musiikillisia vaikutteita. Ja juuri Memphis oli tärkeä eri musiikin
suuntien sulatusuuni. Elvis oppi kirkossa kuoroilta bluesia ja gospelia, joista hän piti yli kaiken.
Memphis oli myös rotuerottelun keskus. Tähän kaikkeen
liittyi valkoisten pelko, että mustilta omaksutaan syntisiä tapoja musiikin
mukana: valkoista ihonväriä on
suojeltava villeiltä! Myöhemmin kommunismin ja rotujen sekoittumisen pelko
lisäsivät pelottelua valkoisen väestön keskuudessa. Mutta siihen meni vielä
aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti