Vallankumous paikallisesti?

 

Helsingin Sanomien Jussi Pullinen on kirjoittanut artikkelin ”Suomessa voi sunnuntaina olla edessä merkittävä vallansiirto” (HS 8.6.2021), jolla viitataan tuleviin kuntavaaleihin. Artikkelin lähtökohtana on London School of Economicsin (LSE) raportti, jossa luodataan Donald Trumpin kannatuksen syitä ja kytketään raportin tulokset Suomen poliittiseen tilanteeseen ja perussuomalaisten potentiaaliseen vaalimenestykseen.

Trumpin menestystä seurataan LSE:n tutkimuksessa aluemittareilla. Pullinen viittaa aluksi taloudelliseen kurjistumiseen  useilla teollistuneilla paikkakunnilla Trumpin menestyksen lähteenä. Eli globalisaation aiheuttamat muutokset kilpailutilanteessa ovat johtaneet erityisesti tiettyjen alueiden taantumiseen. Tällaisia ovat varsinkin  ns. ruostevyöhykkeen alueet Yhdysvaltain koillisosissa.  Trumpin presidenttikaudellaan  tarjoamat populistiset lääkkeet tehosivat osaan äänestäjäkunnasta,  mutta eivät riittävään suureen osaan: Joe Biden voitti vaalit.

LSE:n raportti ei pyri kumoamaan varhempia käsityksiä teollisuusväestöstä, mutta tuo julki yhden merkittävän uuden piirteen, joka on ”korkea sosiaalinen pääoma”, ts. yhteenkuuluvuuden tunne oli näillä taantuneiden alueiden ihmisillä korkealla tasolla taloudellisista ym. takaiskuista huolimatta. Vedettiin yhtä köyttä, mutta lopulta kamelin selkä katkesi ja pitkään jatkunut turhautuminen purkautui varsinkin demokraatteja kohtaan : ”Kun näivettyminen nakertaa … yhteisöllisyyden perustaa, alkaa protesti”. 

Kaikki viittaa siihen, että Hillary Clinton ei aikanaan osannut ottaa tätä muutosta huomioon. Hän rakensi vaalikampanjansa modernin Yhdysvaltain näkymien varaan. Loppuun kulutettu teollinen perinne tuli hylätä ja korvata uudella. Näiden ihmisten kollektiivisen tahtotilan Trump sai vedettyä puolelleen, vaikka teollisuusväestön henkinen koti oli demokraattisessa puolueessa.

Aiemmin on Trumpin kannatuksen yhteydessä puhuttu ”alueiden kostosta”, jolla on tarkoitettu  puuttuvaa kykyä kehittyä muun maan tahdissa ja siitä  juontunutta katkeruutta tai huono-osaisuutta, jotka sitten on projisoitu vihana päättäjiin.

Jussi Pulliainen aivan oikein arvelee, että muualla kehittyneessä maailmassa koettu jonkin väestöryhmän tuntema nöyryytys (esim. Ranskan keltaliivit)  saattaa näkyä  kuntavaalin tuloksessa myös Suomessa. Ainakaan se ei olisi yllätys.

Pulliainen ennakoi kuntavaaleissa alueellisia valtasiirtymiä. Tällaisia voivat olla kannatuksen siirtymät keskustan ja perussuomalaisten välillä, toki muitakin muutoksia saattaa tulla. Tosin keskusta saanee lukuisissa kunnissa lähes aiemman suuruisen kannatuksen,  mutta toisaalta vaihteluväli kannatuksessa eri kuntien kesken voi olla suuri.

Muutokset voivat olla merkittäviä erityisesti ns. seutukaupungeissa. Näihin kuuluvat seudun kakkoskaupungit, kuten Heinola, Iisalmi, Kuusamo, Savonlinna ja  Valkeakoski.  Arvioiden mukana juuri näiden kaupunkien typpisissä kaupungeissa  kytee protesti. Perussuomalaiset menestyivät seutukaupungeissa jo viime eduskuntavaaleissa hyvin.

Kalevi Sorsa -säätiön julkaisema raportti ”Eriarvoisuuden tila Suomessa 2020” kertoo taustaa tapahtuneelle myös Suomessa. Ainakin jotain yhtäläisyyttä Yhdysvalloissa tapahtuneeseen  on havaittavissa: ”Ylimmän yhden prosentin varallisuus Suomessa 4,5-kertaistui, kun taas alimmassa 90 prosentissa ei ole juuri kasvua vuodesta 1987 vuoteen 2016. Varallisuuserot ovat Suomessa jatkaneet kasvuaan vuonna 2008 alkaneen finanssikriisin jälkeenkin ja myös tuloerot ovat aivan viime vuosina kääntyneet uudelleen kasvuun”.

Vuosina 1966–1990 tuloerot pienenivät, kun tulojen kasvu oli sitä suurempaa, mitä pienempiin tuloihin mentiin. Vuosina 1990–2017 kehitys on ollut päinvastaista: mitä suuremmat tulot, sitä kovempaa kasvua.

Tuoreista Tilastokeskuksen julkaisemista tiedoista vahvistuu käsitys, että vauraus keskittyy Suomessa entistä enemmän. Vaurain 10 prosenttia piti vuonna 2019 hallussaan noin 50 prosenttia Suomen kotitalouksien nettovarallisuudesta.

Raportissa tulo- ja varallisuuserot -osan kirjoittajat  Marja Riihelä ja Matti Tuomala  toteavat yhteenvedonomaisesti seuraavasti: ”Paremman puutteessa varhaisempaa ajanjaksoa vuodesta 1966 1980-luvun loppuun voisi kutsua hyvinvointivaltion rakennusajaksi, ja sen jälkeistä ajanjaksoa 1990–2017 kutsumme globaalin kilpailuvaltion kaudeksi”.

Edellä esitetty on tärkeää taustatietoa erityisesti määritettäessä ajallisesti tuloerokehityksen jaksollisuutta.  Toisaalta esimerkiksi Veikko Vennamon protestiliike osui hyvinvointivaltion  rakennusvaiheeseen. Ilmeisesti Vennamon kannattajat kokivat,  etteivät saaneet modernisoituvasta yhteiskunnasta itselleen kuuluvaa osuutta.

Tuntevatko Suomen taantuvilla alueilla asuvat ihmiset samalla tavalla yhteenkuuluvuutta kuin Yhdysvaltain ruostevyöhykkeellä asuvat? Juuri tämä yhteenkuuluvuuden tunne on samoista lähtökohdista tulleille ihmisille ominainen piirre. Jotain tästä kulttuurista itsekin havainnoin jo 1960-luvulla isovanhempieni maatilalla. Kaikki asiat tuntuivat olevan järjestyksessä: leipää, maitoa ja voita  saatiin maan ja karjan antimista, vauraus pisti pikkupojan silmiin. Työnjako oli tilalla selvä: emäntä lypsi karjan, isäntä huolehti puitteista. Nyt tuo kaikki on muisto vain.

Taantuvilla alueilla asuu Sorsa-säätiön tutkijoiden mukaan puoli miljoonaa ihmistä. Yhteisiä kokemuksia voisivat olla vanhan elämänmuodon murtuminen ja kulttuurinen muutos, johon yhdistyy taloudellinen taantuma. Juuri näistä protestihenki kumpuaa, muttei kovin räikeänä. Itse arvelisin, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta patoaa suuressa määrin protestia, jonka ilmenemismuodoksi jää vaikkapa polttoaineen hinnankorotuksen vastustaminen.

:::::::::::::::::::::::::::

Sekä vasemmalla että oikealla tarjotaan pohdittavaksi johtopäätöstä, että keskiverto-Suomea on hyvin vaikea toteuttaa koko Suomen alueella. Kysymys kuuluu: pitääkö kaikkien kuntien tarjota samat palvelut kuntalaisille?

Itse näen tällaisen kehityksen arvokkaaksi koetun hyvinvointivaltion kyseenalaistamisena. Yksityinen palvelutuotanto ei pysty kattamaan harvaanasutulla alueella ihmisten tarpeita. Muuttoliikkeen kiihtyminen on todennäköinen seuraus palveluiden heikkenemisestä. Vaihtoehtona näkisin palvelujen maltillisen ohentamisen samalla,  kun tehokkuutta parannetaan.

Itse vaalien osalta perussuomalaisten mahdollinen jytky nostaisi esille vahvasti uusien persuvaltuutettujen kyvyn toimia yhteistyössä keskenään ja toisten puolueiden edustajien kanssa.