Useimmat ovat sitä mieltä, että Jussi Halla-ahon aikana
perussuomalaiset ovat liukuneet puoluekartalla oikealle. Samaan aikaan
Halla-aho on valitellut, ettei hän ole
pystynyt hallitsemaan kentän liikeitä riittävällä tasolla. Liekö tämä ollut
yksi (vähäinen) syy hänen luopumisessaan perussuomalaisten puheenjohtajan paikalta?
Puoluekartta tuntuu vasemmalta reunaltaan selkeämmältä.
Vasemmistoliito ja sdp yhdessä vihreiden selkeän enemmistön kanssa muodostavat
vasemmiston. Sanon näin, vaikka vihreissä onkin porvarivihreitä kuten Pekka
Haavisto. Isommassa kuvassa vihreiden kannattajat ovat selvästi vasemmalla. Oleellista
tässä on, että vasemmalla toiminta on asettunut jäsentyneesti liberaalin demokratian pelikirjan mukaan.
Oikealla poliittinen kenttä on paljon sekavampi.
Otetaan esimerkiksi Ano Turtiainen, joka lienee yksi – mutta
vain yksi - näistä Halla-ahon päänsäryistä (tai oli) , joita hän ei pystynyt hallitsemaan.
Kerta toisensa jälkeen Turtiainen sooloili antaen ymmärtää rasisminsa olevan
perusteltua. Totean nyt itsekin erehtyneeni Turtiaisen osalta, kun luulin hänen olevan äärilinjan politiikan melko
harvoja yksinäisiä susia. Se, että
Turtiainen on perustamassa omaa ”Valta kuluu kansalle” -puoluetta osoittaa, että hän ei ole puhunut sooloilijana, vaan hänellä on ollut tukijoukko takanaan
kannustamassa käyttämiinsä puheenvuoroihin mm. eduskunnassa. Lopulta Halla-aho
hermostui lopullisesti Turtiaiseen, joka
sai lähteä puolueesta, mutta ehkäpä tämä oli asioiden tilan ajamista tarkoituksellisesti
kohti nyt toteutumassa olevaa ratkaisua.
Myönnän hätkähtäneeni lievästi, kun luin, että tarvittavat
5000 kannattajaa löytyivät yhdessä päivässä. Tämä vain todistaa sen jo aiemmin
esille tulleen ilmiön, että perusuomalaisissa ja erityisesti sen oikeassa reunassa
on sekava joukko monenlaista yrittäjää. Puolue on yrittänyt hillitä arveluttavaa
tai torjuttavaa moniäänisyyttä, mutta huonolla menestyksellä: aina löytyy uusia
kokeilijoita tai vakaumuksensa puolesta taistelemaan pyrkiviä.
Viime mainituista esimerkiksi sopii myös puheenjohtajaksi
pyrkinyt Ossi Tiihonen, joka koronavähättelyineen edustaa vanhapopulistista protestilinjaa.
Onko Turtiaisella mahdollisuuksia eduskuntavaaleissa horjuttaa
perussuomaiset valta-asemaa oikealla reunalla? Veikkaan, että Riikka Purra joutuu pitelemään persujen kannattajia
aisoissa samaan tapaan kuin Halla-ahokin. Muodostuuko Turtiaisen joukoista huolenaihe
perussuomalaisille niin laajassa määrin,
että puolue joutuu linjoissaan ottamaan huomioon oikean reunan pyrinnöt.
Vaikea sanoa, sillä meillä on pitkä
perinne oikean reunan marginaali-ilmiöistä ilman sen kummempaa laajempaa liikehdintää
Keski-Euroopan tai Yhdysvaltojen tapaan.
Erillisenä pienpuolueena läpimeno eduskuntavaaleissa on paljon
työläämpää kuin eteneminen yksin tai muutaman samoin ajattelevan kanssa ison
tai keskisuuren puolueen joukoissa. Turtiaisen pitäisi ainakin kaksin- ellei
kolminkertaistaa äänimääränsä eduskuntavaaleissa 2023 päästäkseen läpi ja
muilla puolueen tuntemattomilla kellokkailla on vielä vaikeampaa.
Entä mitä on suorademokratia, mitä puolue sanoo ajavansa? Mielenosoituksissa
ja nettikyselyissä saa kyllä huomiota osakseen, mutta realisoituvatko äänet vaaleissa?
Propagandassa voi ampua pahasti ohi, sillä useimmat suomalaiset suhtautuvat kriittisesti
tuulen tupia rakentaviin luuhailijoihin. Suomalaisessa demokratiassa tarvitaan
yhteistyökykyä, jotta edes jonkinlainen
menestys poliittisilla ohjelmamarkkinoilla on mahdollista. Turtiaiselle
kaverien saanti muista puolueista on kiven alla.
Perussuomalaiset joutuvat kuitenkin ottamaan huomioon uuden tulokkaan,
sillä vaalimenestys pääministeripuolueeksi
saakka voi olla yhdestä kansanedustajasta kiinni. Paljon riippuu myös siitä, miten paljon uusi puolue ja sen todennäköinen
johtaja saavat ruutuaikaa televisiosta. Toisaalta esimerkiksi Hjallis Harkimo
on onnistunut kuvaruutunäkyvyydessä hyvin. Mutta jälleen pitää kysyä riittääkö
se eduskuntavaalipaikkoihin. Harkimolla riittää työsarkaa. Ihmiset ovat äänestyskäyttäytymisessään
realisteja ja pragmaattisia eivätkä tuhlaa äänestyspotentiaaliaan
hukkaehdokkaisiin.
Tärkeämpää tässä vaiheessa on huomioida, että itse asiassa
perussuomalaiset ovat muodostaneet tulpan vielä radikaalimmalle oikeiston eteenpäinmenolle.
Nyt voi olla tilauksessa muutos Turtiaisen myötä. Näen tässä yleisemmällä
tasolla arveluttavan ilmiön, joka hiipii pikku hiljaa puoluekentälle.
Yksinkertaistaen voi sanoa, että perussuomalaisissa on
voimassa kaksi suuntausta, ensinnäkin
pyrkimys päästä politiikan päättäviin tehtäviin esimerkiksi hallitusvastuun kautta
ja toisaalta jatkaa populistista oppositiopolitiikkaa, mikä kumpuaa heterogeenisestä
eduskuntaryhmästä. On selvää, että Riikka Purran johdolla persut valitsevat
ensin mainitun vaihtoehdon ja porvariyhteistyön, jos vaalikannatus sen suo.
::::::::::::::::::::::::
Sekä perussuomalaiset, että kokoomus ovat viihdyttäneet toisiaan
erilaisilla kosintamenoilla ikään kuin leikitellen ajatuksella laajemmasta yhteistyöstä.
Kokoomuksen taholta on annettu vastakaikua houkutuksille. Jopa kokoomuksen konservatiivien
näkeminen omana fraktiona on johdettavissa tällaisesta oikeistokonservatismin kantavuuden
kokeilusta. Kumpi siis liikkuu? Antaako kokoomus periksi luopumalla pitkäaikaisesta
liberalismin perinnöstä vai sulauttaako Purra omaan politiikkansa potentiaalisen
hallituskumppanin liberalismiin omaksumalla siitä joitakin peruspiirteitä. Kaikkien
muistissa lienee Sipilän yhden päivän tentti vuoden 2015 vaalien jälkeen sen selville
saamiseksi, onko Timo Soinista yhteistyökumppaniksi. Jäljet pelottavat monia
perussuomalaisia, sillä persut ajautuivat
Sipilän kosiskelun ja tenttauksen seurauksena tuhon tielle pahan liberalismin kosketuksesta.
Lopulta kaikki on kiinni vaalimenetyksestä: joko kokoomuksen
tai perussuomalaisten on päästävä suurimmaksi puolueeksi. Se on helpommin sanottu
kuin tehty, vaikka nyt nähtäisiinkin lupaavia merkkejä tuon suuntaisesta
trendistä. Nyt nähtynä meillä on eurooppalaiseen taustaan verrattuna varsin liberaali
oikeisto. On selvää, että kokoomuksen pitää antaa oikeistokonservatismin
houkutuksille periksi, jotta yhteistyötä
oikealla voidaan vakavasti harkita. Ei tästä ole kauaa, kun perussuomalaisten
ja kokoomuksen yhteistyö tuntui hyvin haasteelliselta. Maahanmuutto,
etnonationalismi sekä EU ja syvenevä integraatio ovat kynnyskysymyksiä
yhteistyölle. Simon Elo puhuu ihmis- ja maailmankuvien eroista ja on sikäli oikeassa, että perussuomalainen
seepra ei pääsen raidoistaan irti vaikka orastavaa tahtoakin olisi.
Turtiaishenkisiä persuja riittää moneen lähtöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti