Hallitus taktikoinnin välikappaleena

 

Pitkään on ollut nähtävissä,  kuinka Suomen keskusta on pyrkinyt löytämään poliittiselle ”loukkaantumiselleen” syitä hallituksen kaatamiseksi.  Hallituskumppaneita pyritään syyllistämään milloin mistäkin aiheesta. Ongelmana on,  että todellisia aiheita hallituskriisiin  on vaikea keksiä. Rehellisesti voidaan sanoa,  että riittävän merkittäviä syitä kaataa hallitus ei ole ilmennyt.

Demokratian (ja hallituksen) sisällä voidaan tietysti harjoittaa minkälaista poliittista peliä tahansa, mutta olen niin vanhanaikainen, etten suostu ymmärtämään tarkoitushakuista hallituksen kaatamisyritystä ilman vahvasti perusteltua syytä. Lähtökohta on tietenkin se,  että monipuoluehallitukseen mentäessä mielipidekirjo on sisäänrakennettu  ja vastaavasti aitoa kompromissihalukkuutta tarvitaan. Fakta lienee, että Suomessa,  jossa vähemmistöhallitus on harvinaisuus,  joudutaan aina - millä pohjalla tahansa - puolueiden väliseen sovitteluun ennen hallituksen muodostamista. 

Sellaisiakin aikoja on Suomen historiassa eletty,  että hallitukset istuivat vain keskimäärin vuoden ja sitä aikaa ei muistella kaiholla. Pikemminkin nähtiin niin, että poliittinen peli oli päällä koko hallituksen lyhyen eliniän ajan. Olosuhteet olivat toki toisenlaiset muutamia vuosikymmeniä sitten. Jouduttiin esimerkiksi ottamaan huomioon ulkopuolisena vaikuttajana Neuvostoliitto. Mutta kyllä silloin pystyttiin hallituksen kaatuminen saamaan aikaiseksi kotimaisinkin voimin.

Nyt vain tuntuu siltä, että demokratiaa kohdellaan kaltoin,  jos luovutaan 1980-luvulta lähtien noudatetusta käytännöstä että hallitus istuu  (toki yksittäinen ministeri saattoi vaihtua, tai puoluekin) koko nelivuotiskauden. Joskus tätä 40 vuoden ajan noudatettua käytäntöä on pidetty demokratian kypsymisen merkkinä, mitä se tietenkin onkin. Banaanitasavallat vallankaappauksineen ovat sitten asia erikseen.

Mutta ajat, ne muuttuvat…

Nyt tuntuu siltä, että hallituksen kaataminen on pääasia tai itsetarkoitus, mutta kaatamiselle pitäisi vielä löytää syy. Ja löytyyhän niitä useampikin, esimerkiksi talous, velanotto tai jokin riitainen uudistus. ”Syy” kyllä voidaan löytää.

Erikseen on sitten median rooli: on paljon lehtiä ja muita aviiseja, joista näkyy, että nykyinen hallitus – vaikka toimisi miten virheettömästi – halutaan kaataa. Mediatoimijat ovat monessa kohtaa valinneet puolensa. Journalisti-lehdessä oikein tutkittiinkin millaisia valintoja johtavat kommentaattorit ovat kolumneissaan tehneet. Esimerkiksi Iltasanomien Timo Haapala oli kyennyt kirjoittamaan lähes 30 hallitukseen negatiivisesti asennoitunutta kirjoitusta verrattuna saman kirjoittajan hallitukseen positiivisesti asennoituviin kirjoituksiin, joiden määrä on ympyriäinen nolla. Kuitenkin hallitus saa mielipidetiedusteluissa myönteisiä puoltoja toiminnalleen yli 50 prosentilta kansalaisista. Mutta eihän lehden kommentaattorin tarvitse toistaa kansalaisten mielipidejakaumia. Eihän?

Helsingin sanomien ”sitoutumattomuus” herättää paljon epäilyjä, joiden takana on halu osallistua politiikkaan. Nykyinen hallitus on Hesarin liipaisimella esimerkiksi pääkirjoituksissa.

Lukijan tehtäväksi jää asenteellisuuden määrän arvioiminen. 

Hallituksen sisällä kummastusta on herättänyt, että osaa puolueista halutaan syyllistää jo etukäteen: mitään hallitusohjelman rikkomiseen viittaavaa ei ole tapahtunut.

Ahdistavan riitakuvion taustalla on se tosiasia, että puoluekartta on muuttunut. ”Uusi”, nyt jo vanha tulokas, perussuomalaiset on muuttanut voimasuhteita. Samalla ideologisoituminen on voittanut alaa. Tässäkin on nähtävissä vastakkainasettelun terävöitymistä.

Toki hallituksen sisälle on tullut kahtiajakoja,  kuten keskusta/vihreät (jossa vihreiden ehdottomuus on yksi hallituksen keskeisistä ongelmista)  ja osin sdp/keskusta,  mutta riittävää syytä hallituskriisiin on silti vaikea löytää. Merkitseväksi  syyksi ongelmiin jää Suomen keskustan odotuksiin nähden alhainen gallupkannatus. Kannatuksen jääminen mielipidetiedusteluissa kerta toisensa jälkeen 12 prosentin tienoille olisi istuvien kansanedustajien näkökulmasta pelottava lopputulos. Mutta ovatko keinot oikeita,  joilla keskusta yrittää korjata asemiaan. Ihmiset eivät pidä riitelystä ja tarkoitushakuisista hallituksen kaatamisyrityksistä. Epäilen,  että pää tulee vetävän käteen... Vain piinkovat peruskannattajat saadaan näillä toimenpiteillä asettumaan…..

Hallituksen suurimmaksi ongelmaksi jää riitakysymysten käsitteleminen julkisuudessa. Tietenkin kaikki tämä kielii hallituksen kitkaisesta hengestä tai ainakin siitä,  että poliittista profiilia halutaan terävöittää aluevaalien alla.

Edellä esitetty ei tietenkään koske vain istuvaa hallitusta. Demokratiaa vaivaa tauti, jonka diagnosoiminen vaatii muun muassa nykyisen tiedonvälitysympäristön ymmärrystä. Some on selvästi lisännyt vastakkainasettelun mahdollisuuksia. Kärsimättömyys on lisääntynyt samoin turhautumiset.

Oikeastaan kaikki hallitukset (Jäätteenmäki, Vanhanen, Kiviniemi, Katainen , Stubb, Sipilä, Rinne….) ovat olleet tikun nokassa tällä vuosituhannella niiden enemmistöluonteesta huolimatta. Edustuksellisen demokratian ympäristön on täytynyt muuttua. Kansanvaltaisen hallinnon sisäinen  riitely on ollut osasyynä autoritaaristen hallintojen syntyyn eri puolilla maailmaa.