Pitkään on ollut nähtävissä, kuinka Suomen keskusta on pyrkinyt löytämään poliittiselle ”loukkaantumiselleen” syitä hallituksen kaatamiseksi. Hallituskumppaneita pyritään syyllistämään milloin mistäkin aiheesta. Ongelmana on, että todellisia aiheita hallituskriisiin on vaikea keksiä. Rehellisesti voidaan sanoa, että riittävän merkittäviä syitä kaataa hallitus ei ole ilmennyt.
Demokratian (ja hallituksen) sisällä voidaan tietysti
harjoittaa minkälaista poliittista peliä tahansa, mutta olen niin
vanhanaikainen, etten suostu ymmärtämään tarkoitushakuista hallituksen kaatamisyritystä
ilman vahvasti perusteltua syytä. Lähtökohta on tietenkin se, että monipuoluehallitukseen mentäessä
mielipidekirjo on sisäänrakennettu ja
vastaavasti aitoa kompromissihalukkuutta tarvitaan. Fakta lienee, että
Suomessa, jossa vähemmistöhallitus on
harvinaisuus, joudutaan aina - millä
pohjalla tahansa - puolueiden väliseen sovitteluun ennen hallituksen muodostamista.
Sellaisiakin aikoja on Suomen historiassa eletty, että hallitukset istuivat vain keskimäärin
vuoden ja sitä aikaa ei muistella kaiholla. Pikemminkin nähtiin niin, että poliittinen
peli oli päällä koko hallituksen lyhyen eliniän ajan. Olosuhteet olivat toki
toisenlaiset muutamia vuosikymmeniä sitten. Jouduttiin esimerkiksi ottamaan huomioon
ulkopuolisena vaikuttajana Neuvostoliitto. Mutta kyllä silloin pystyttiin hallituksen
kaatuminen saamaan aikaiseksi kotimaisinkin voimin.
Nyt vain tuntuu siltä, että demokratiaa kohdellaan
kaltoin, jos luovutaan 1980-luvulta
lähtien noudatetusta käytännöstä että hallitus istuu (toki yksittäinen ministeri saattoi vaihtua, tai
puoluekin) koko nelivuotiskauden. Joskus tätä 40 vuoden ajan noudatettua
käytäntöä on pidetty demokratian kypsymisen merkkinä, mitä se tietenkin onkin.
Banaanitasavallat vallankaappauksineen ovat sitten asia erikseen.
Mutta ajat, ne muuttuvat…
Nyt tuntuu siltä, että hallituksen kaataminen on pääasia tai
itsetarkoitus, mutta kaatamiselle pitäisi vielä löytää syy. Ja löytyyhän niitä
useampikin, esimerkiksi talous, velanotto tai jokin riitainen uudistus. ”Syy”
kyllä voidaan löytää.
Erikseen on sitten median rooli: on paljon lehtiä ja muita
aviiseja, joista näkyy, että nykyinen hallitus – vaikka toimisi miten
virheettömästi – halutaan kaataa. Mediatoimijat ovat monessa kohtaa valinneet
puolensa. Journalisti-lehdessä oikein tutkittiinkin millaisia valintoja
johtavat kommentaattorit ovat kolumneissaan tehneet. Esimerkiksi Iltasanomien
Timo Haapala oli kyennyt kirjoittamaan lähes 30 hallitukseen negatiivisesti
asennoitunutta kirjoitusta verrattuna saman kirjoittajan hallitukseen
positiivisesti asennoituviin kirjoituksiin, joiden määrä on ympyriäinen nolla.
Kuitenkin hallitus saa mielipidetiedusteluissa myönteisiä puoltoja
toiminnalleen yli 50 prosentilta kansalaisista. Mutta eihän lehden
kommentaattorin tarvitse toistaa kansalaisten mielipidejakaumia. Eihän?
Helsingin sanomien ”sitoutumattomuus” herättää paljon
epäilyjä, joiden takana on halu osallistua politiikkaan. Nykyinen hallitus on
Hesarin liipaisimella esimerkiksi pääkirjoituksissa.
Lukijan tehtäväksi jää asenteellisuuden määrän
arvioiminen.
Hallituksen sisällä kummastusta on herättänyt, että osaa
puolueista halutaan syyllistää jo etukäteen: mitään hallitusohjelman
rikkomiseen viittaavaa ei ole tapahtunut.
Ahdistavan riitakuvion taustalla on se tosiasia, että
puoluekartta on muuttunut. ”Uusi”, nyt jo vanha tulokas, perussuomalaiset on
muuttanut voimasuhteita. Samalla ideologisoituminen on voittanut alaa. Tässäkin
on nähtävissä vastakkainasettelun terävöitymistä.
Toki hallituksen sisälle on tullut kahtiajakoja, kuten keskusta/vihreät (jossa vihreiden
ehdottomuus on yksi hallituksen keskeisistä ongelmista) ja osin sdp/keskusta, mutta riittävää syytä hallituskriisiin on
silti vaikea löytää. Merkitseväksi syyksi
ongelmiin jää Suomen keskustan odotuksiin nähden alhainen gallupkannatus.
Kannatuksen jääminen mielipidetiedusteluissa kerta toisensa jälkeen 12 prosentin
tienoille olisi istuvien kansanedustajien näkökulmasta pelottava lopputulos.
Mutta ovatko keinot oikeita, joilla keskusta
yrittää korjata asemiaan. Ihmiset eivät pidä riitelystä ja tarkoitushakuisista hallituksen
kaatamisyrityksistä. Epäilen, että pää
tulee vetävän käteen... Vain piinkovat peruskannattajat saadaan näillä toimenpiteillä
asettumaan…..
Hallituksen suurimmaksi ongelmaksi jää riitakysymysten
käsitteleminen julkisuudessa. Tietenkin kaikki tämä kielii hallituksen kitkaisesta
hengestä tai ainakin siitä, että
poliittista profiilia halutaan terävöittää aluevaalien alla.
Edellä esitetty ei tietenkään koske vain istuvaa hallitusta.
Demokratiaa vaivaa tauti, jonka diagnosoiminen vaatii muun muassa nykyisen
tiedonvälitysympäristön ymmärrystä. Some on selvästi lisännyt vastakkainasettelun
mahdollisuuksia. Kärsimättömyys on lisääntynyt samoin turhautumiset.
Oikeastaan kaikki hallitukset (Jäätteenmäki, Vanhanen,
Kiviniemi, Katainen , Stubb, Sipilä, Rinne….) ovat olleet tikun nokassa tällä
vuosituhannella niiden enemmistöluonteesta huolimatta. Edustuksellisen
demokratian ympäristön on täytynyt muuttua. Kansanvaltaisen hallinnon
sisäinen riitely on ollut osasyynä
autoritaaristen hallintojen syntyyn eri puolilla maailmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti