Joskus kun seuraa Nato-keskustelua, tulee mieleen, että Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg käsittelee aihetta Suomen kannalta hienovaraisemmin ja tahdikkaammin, kuin eräät kotimaan poliitikot ja lehdet. Stoltenberg on ”avannut oven” Suomelle, mutta ei halua työntää Suomea väkisin sisään. Onhan se tietenkin pidemmälle viety lauseke kuin se, että todetaan liittymisen olevan Suomen asia. Tosin tätäkin ilmaisua Stoltenberg käytti Suomen vierailunsa aikana. Jotkut suomalaiset suorastaan kerjäävät pidemmälle vietyjä lausahduksia Naton pääsihteeriltä. Stoltenberg ymmärtää kuitenkin historialliset syyt, miksi Suomi ei ole Naton jäsen. Yhtälailla Baltian maat historiallisista syistä riensivät Naton jäseniksi heti, kun se oli mahdollista.
Naton kannattajat ovat kehittäneet Natoon
liittymistä puolustavia iskulauseita, joista viime aikoina suosituin lienee
seuraava: jos Suomi pysyy Nato-kumppanina, ei sitä sitouduta auttamaan, mutta jos se
liittyy Natoon, niin sopimuksen
viidennen artiklan mukaan se saa
sitovasti apua. Tästä lisää hiukan myöhemmin.
Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva julkisti vastikään
kyselyn, jonka mukaan 26 prosenttia suomalaisista haluaisi Suomen liittyvän
Natoon, kun taas vastustajia oli 40 prosenttia. Kolmasosa ei ottanut kantaa.
Kuulun itse tuohon 40 prosenttiin ja kantani on ollut pysyvästi tällainen. Kansalaisten kannat ovat hiukan vaihdelleet
vuosien saatossa. 2010-luvulla käytiin Nato-kannatuksessa 26 prosentissa, mutta
sitten on tultu alemmas. Nyt nousua edelliseen mittaukseen oli nelisen
prosenttia. Vankka enemmistö on siis liittoutumattomuuden kannalla. Kantaa
ottamattomia oli noin kolmannes.
Seuraavassa referoin vuonna 2015 kirjaamiani
Nato-kantoja. Vieläkö ne ovat relevantteja?
1) Sanotaan, että Nato-maan kimppuun ei ole koskaan
hyökätty. Ei ole myöskään hyökätty Euroopan sotilaallisesti liittoutumattomien
maiden kimppuun (Ruotsi, Itävalta, Sveitsi, Suomi, Irlanti) kertaakaan Naton
olemassa olon aikana.
2) On väitetty, että Naton jäsenenä Suomi on
”oikeassa” demokraattisesti johdettujen maiden viiteryhmässä. Päinvastoin
Natossa on runsaasti autoritäärisesti johdettuja korruption vaivaamia maita, kuten Unkari, Puola ja Turkki.
Liittoutumattomana maana - kohdassa yksi mainittujen maiden joukossa - Suomi on
itselleen soveliaassa seurassa.
3) Nato-sopimuksen viidenteen artiklaan uskotaan
naiivisti ja sokeasti. Monet poliitikot länsi-Euroopassa ihailevat Putinia.
Nato-maa Turkki osoittaa mieltään Yhdysvaltoja kohtaan. Solidaarisuus
Nato-maiden kesken ei toimi odotetulla tavalla. Viimekädessä sisäpolitiikka
monissa maissa ratkaisee yhteistyön ja avunannon määrän.
4) Viides artikla on kaikkea muuta kuin
yksiselitteinen määrittäessään tuen periaatteita. Kyseisen artiklan mukaan
kukin jäsenmaa päättää itsenäisesti ja kansallisten päätöksentekomenettelyjen
mukaisesti antamansa avun luonteen ja laajuuden. Realismia on 5. artiklan
kohta, jossa todetaan avustuskeinona ”poliittiset toimenpiteet”. Useimmat Nato-maat
jättäytynevät tämän klausuulin taakse. Natoon projisoidaan ylimitoitettuja toiveita.
5) Viides artikla on siis sanamuodoltaan erittäin
väljä. Se mahdollistaa kunkin jäsenmaan tuen toiselle jäsenvaltiolle täsmälleen
sellaisena kuin apua antava maa itse määrittelee sen. Nato-maat eivät ole
yhtenäinen blokki, vaan niiden välillä on eturistiriitoja. On naiivia
kuvitella, että Nato ryntää apuun yksissä tuumin. Keskustelu Natosta päätetään
lähes aina viidennen artiklan turvalausekkeeseen, ilman että todella
analysoidaan, mihin Naton turvalauseke konkreettisesti yltää.
6) Suomen saama tuki – jos olisimme Naton jäseniä –
voi olla ”kansallisten päätöksentekomenettelyjen mukaisesti” luonteeltaan lähinnä
henkistä tukea samaan aikaan, kun liittoutumisen kaikki rasitteet lankeavat
osaksemme (altistumme vaaralle, että aluettamme käytetään Naton jäsenenä
vihollista vastaan – joka on Naton vihollinen, muttei välttämättä meidän!).
7) Venäjälle Suomen vastainen raja on sen kaikkein
rauhallisin raja. Jos Suomi ja Ruotsi muuttaisivat kantaansa
liittoutumiskysymyksessä, merkitsisi se Euroopan geopoliittisen aseman
muuttumista. Itämerestä tulisi Naton sisämeri. Venäjä ei sitä hyväksyisi:
konfliktin vaara muuttuu todelliseksi.
8) On täysin mahdollista, että Venäjän ja Suomen
yhteinen pitkä raja tuo Suomelle Naton jäsenenä ajan mittaan vastuita, joita
emme ole alun perin halunneet. Entä ovatko muut maat valmiita puolustamaan
Suomen pitkää rajaa?
9) Suomi on Venäjälle erittäin merkittävä
yhteistyökumppani kaupankäynnissä. Kaupankäynnin riskit ovat pieniä verrattuna
sotilaallisesta liittoutumisesta aiheutuviin riskeihin. Liittoutumattomana
maana Suomen asema ei ole - pakotepolitiikasta huolimatta - heikentynyt
poliittisesti nykykriisin aikana.
10) Suomi ei ole ollut Venäjän hyökkäyksen kohteena
muulloin kuin suurvaltojen pelinappulana (Venäjä itse, Saksa, Ruotsi, Ranska).
Liittoutuminen tai liittoutumisen epäily lisää sodan riskiä. Natossa Suomi on
mahdollisen suurvaltasodan osapuoli ja sen ensi-iskun potentiaalinen kohde.
Oikeastaan ainoa asia, jota Venäjä Suomessa pelkää on, että sen aluetta
käytetään hyökkäykseen Venäjää vastaan.
11) Itsenäinen uskottava puolustus, jossa Suomi itse
päättää puolustusvoimiensa koosta ja aseistuksesta, nostaa hyökkäyskynnystä
mistä tahansa ilmansuunnasta. Suomi on hakeutunut uskottavaa puolustusta vahvistavaan
yhteistyöhön Ruotsin kanssa.
Mitään dramaattista korjaustarvetta en näe
suhtautumisessani vuosien 2015 ja 2021 välillä.
On kuitenkin selvää, että Venäjä on lisännyt asevarusteluaan ja
valtaansa vaikutuspiirissään olevilla alueilla tultaessa 2020-luvulle. Vastaavasti
Nato on lisännyt toimeliaisuuttaan Itämeren piirissä. Tämä huomioiden Suomen
toimet ovat olleet ajantasaisia: on
lisätty puolustuskykyä ja puolustusyhteistyötä Skandinaviassa. Nato-yhteistyö
on tiivistynyt ja se tuo oman lisänsä (mutta myös riskinsä) suhteidemme
kehitykseen.
Suomi hoitaa rauhanaikaisia suhteitaan Venäjään
käytännönläheisesti, ei
periaatteelliseen vastustukseen perustuen. Siksi Suomella on liikkumavaraa
enemmän kuin monella muulla maalla. Mikään helppo naapuri Venäjä ei ole. Sillä
on tapana koetella pikkuista Suomea vaihtelevin keinoin, kuten Saimaan kanavan
puunkuljetusten tukkimisella, huostaanottokiistoilla, turvapaikanhakijatulvalla
pohjoisrajalla. Jännitteet ovat olleet kuitenkin hallittavissa.
Kyllähän ne natointoilijat ajavat maamme sinne jäseneksi,eisnä tulla paljoa kansalta kyselemään.
VastaaPoistaRiskinä on onko nykymuotoinen nato enää silloin olemassa,kun liittouman jäsenten väliset ristiriidat lisääntyvät, miltei jokasuunnalla.
Ranska ja Britannia virittelevät kalastuksen kohdalla jopa kauppasotaa.
Ranska on liittoutunut Kreikan kanssa,varautuen natomaa Turkin ja Kreikan väliseen konfliktiin.
Matti Kurjensaarella oli viesti, joka on pätevä tänäkin päivänä: Hän viittaa kolmekymmentäluvun ”pelottavaan oppiin Suomesta länsimaisen kulttuurin etuvartiona” ja jatkaa: ”Etuvartio ei ole itsenäinen, se odottaa aina päävoimia muualta. Sillanpääasema on aina vaaranalainen. Etuvartio on aina alistettu jollekin muulle, itseään voimakkaammalle ryhmittymälle. Etuvartiona Suomi on aina oleva suurempien käskyläinen ja juoksupoika”.
VastaaPoistaOnneksi tuo käsite ei viellä ole ilmaantunut,edes kiihkeimpien transatlantistien puheenparteen.
PoistaKun tuo käsite ilmaantuu silloin alkaa maamme asema olla, todella hädänalainen.
Verkkouutisten ulkomaanosio on täynnä venäjäuhkaa erimuodoissaan, lisäksi myös esittelyä minkälaisessa kurjuudessa Venäjä on.
Kommentointi tuolla alkaa saavuttaa mielestäni suorastaan viharikoksen statuksen täyttävät mittasuhteet.
Ryssästä saa siellä kommentoida, vain hampaitaan kiristellen.
Olen myös pannut merkille massiivisen paineen edetä liittoutumisen suuntaan.
VastaaPoista