Dokumentin alkuperäinen nimi, ”The Reagans”, on oireellinen: Reaganeita oli kaksi, Nancy ja Ronald, jotka molemmat osallistuivat
tulevan presidentin uran rakentamiseen. Nancy Reagan olikin melkoinen kannustaja ja miehensä uran taustavaikuttaja. Hän pysyi
näennäisesti taustalla, mutta ohjaili kulisseista käsin miestään päätöksenteossa. Hän oli yksi
tärkeistä Reaganin uran luovijoista.
On haastavaa arvioida
Ronald Reagania (1911-2004) itsenäisenä päätöksentekijänä. Hän toimi niin usein
muiden laatiman käsikirjoituksen mukaan.
Reaganin vakuuttavin puoli oli hänen ulkoinen esiintymiskykynsä. Ehkä odotukseni Reaganin kaltaisen poliitikon
osalta olivat liian korkealla tasolla. Kuulun siis niihin, joiden on vaikea hahmottaa
Reagania totutuin mittarein. Eniten kritisoin aikanaan Reagania asiahallinnan
puutteista. Hän oli suuresti riippuvainen avustajiensa ohjailusta. Myönnän toki liioittelun vaaran.
Mitä odotin Reaganilta? Ehkä sitä, että hänellä olisi merkittävää itsenäistä ajattelua,
”omaa politiikkaa”, ”omaa kehityskykyä”. Tätä piirrettä en Reaganissa
havainnut. Sen sijaan olen nähnyt hänessä ehkä stereotyyppisesti poliitikon, jolle joku on kirjoittanut ”käsikirjoituksen”,
ja kun se on valmis kutsutaan ”näyttelijä” Ronald Reagan paikalle. Hän esiintyy
sujuvasti, hän näyttele erinomaisesti ja tekee kaiken muunkin näyttelijän
näkökulmasta oikein. Reagan suunnitteli alun perin – syystäkin - elokuvanäyttelijän uraa, mutta hänestä ei tullut
suurta elokuvamaailman staraa. Olen päätellyt,
että häneltä puuttui tarmokkuutta kehittää omaa uraansa.
Joku dokumentissa haastatelluista kuvaa Reagania amerikkalaisuuden
karrikatyyrinä. Tästä voisi päätellä,
että dokumentissa on kriittinen ote Reaganiin. Kaikkea muuta! Haastateltavat silittävät myötäkarvaan
päähenkilöä - myös silloin, kun
rohkenevat sanoa jotain poikkipuolista sankaristaan. Ajatuksellisesti tahdin
dokumentissa määrää Reaganin oma poika,
Ron, joka silloinkin, kun leukailee Reaganin toilailuille tai muille
osaamattomuuksille, muistaa höräyttää naurun päälle: pieniähän nämä asiat ovat.
Dokumentti alkaa hyvin luonteenomaisella kohtauksella, jossa
Reagan on jo ilmeisesti presidentti. Hänen ympärillään hyörivät lukuisat avustajat,
jotka valmistavat presidenttiä pitämään rennon, mutta
saavutetuista suurteoista kertovan puheen. Kaikki näyttää valmiiksi
pureskellulta, puheen sisältö, painotukset ym.
Puhe tulee kuin apteekin
hyllyltä. Reagan selviytyy tilanteesta rautaisella rutiinilla. Näyttelijäkokemus
paistaa kaikesta läpi.
Koko dokumentti on rakennettu niin, että Reaganin ympärillä
olleet ihmiset muovailevat kuvaa presidentistä ja vartioivat hänen
integriteettiään, ”eheyttään”.
Dokumenttisarjan ensimmäisessä
osassa kerrataan Reaganin matka lapsuudesta Kalifornian kuvernööriksi. Tähän
Reaganin elämänvaiheeseen keskityn tässä kirjoituksessa.
Tulevan presidentin juuret ovat New Dealin aikaisessa
Amerikassa. Elämisen ehdot olivat niukat. Kysymys oli selviytymisestä ja Franklin Rooseveltin
ohjelma tarjosi Reaganeille selviytymiskeinon. Isä oli alkoholisti ja kavensi perheen
elämisen mahdollisuuksia. Isän kohtaloita ei peitellä dokumentissa, joskin
niihin sisältyy osin legendaa, epätosia tarinoita. Tässä kaikessa on aineksia
amerikkalaiseen myyttiin: vaikeuksien kautta voittoon. Dokumentissa annetaan
ymmärtää, että Reagan kätki tarinan taakse
todellisen minänsä. Kysymys oli suojautumiskeinosta.
Armeijaan häntä ei hyväksytty toisen maailmansodan aattona näkökyvyn ongelmien
takia. Ilmeisesti tämä jäi vaivaaman nuorta Reagania: annetaan ymmärtää, että
hän olisi halunnut olla James Stewartin kaltainen sotasankari. Hän teki sodan
aikana elokuvamoguli Jack Warnerin alaisuudessa propagandafilmejä ja myi
sotaobligaatioita, kuten niin moni muukin
näyttelijä tuohon aikaan.
Reagan pärjäsi mainosalalla, kun elokuvaura jäi
keskinkertaiseksi. Reagania avitti se,
että hän tapasi oikeat henkilöt (esimerkiksi tähtientekijä Louella
Parsonsin) oikeaan aikaan ja pystyi luomaan pitkäkestoisia ystävyyssuhteita
vaikutusvaltaisiin henkilöihin.
Reaganin suhdepääoma kasvoi, kun hän nai näyttelijä Jane
Wymanin. Tässäkin oli taustalla Louella Parsons, joka ”käsikirjoitti” Reaganina
elämää eteenpäin. Tuleva presidentti yritti monenlaista, hän mm. pyrki jalkapallotähdeksi,
mutta ei menestynyt. Sen sijaan hän pääsi jalkapallotähdeksi elokuvaan.
Sodan jälkeen Reagan havaitsi, että ”jotain oli tekeillä”.
Se ”jotain” oli, että sodanaikaiset liittolaiset USA ja Neuvostoliitto
kääntyivät kylmässä sodassa toisiaan vastaan ja todellinen tai keksitty
vainoharhainen epäily toisen pahoista aikeista valtasi mielet. Dokumentissa
nähtävässä vanhassa haastattelussa Reagan antaa ymmärtää, että FBI otti häneen
yhteyttä kommunistien vastaisessa taistelussa. Reagan oli näyttelijäliiton
puheenjohtaja ja tarttui innolla uuteen haasteeseen. Reagan toteaa, että hänen haluttiin toimivan yhteyshenkilönä
kommunistien vastaisessa taistelussa. Tehtävä oli vähintäänkin arveluttava, sillä
hän toimi näyttelijäkollegoitaan vastaan usein huhutietojen varassa. Toinen asia oli sitten se, että ”kommunistiksi”
pääsi tuonaikaisessa Amerikassa hyvin vähillä ”näytöillä”. Sodanaikainen
liittolaisuus Neuvostoliiton kanssa (jossa työssä moni oli mukana
vilpittömästi) kääntyi nyt itseään vastaan. Moni näyttämötyön
huippuammattilainen joutui luopumaan
urastaan kommunistiksi leimaamisen takia.
Eniten ihmetyttää, miten heikkona amerikkalaista kaikkivoipaa
demokratiaa ja kapitalismia oikein pidettiin,
kun muutaman tuhannen kommunistiksi epäillyn uskottiin uhkaavan amerikkalaista
elämänmuotoa. Reagan luovi tilanteesta
irti leimautumatta pahimpiin kollegojensa syöjiin lukeutuvaksi.
On vaikeaa sanoa,
miten syvälle Reagan sukelsi viisikymmentäluvun mccarthyismiin, koska
aihetta ei käsitellä dokumentissa syvällisemmin.
Reaganin osalta kommunistivainoihin osallistuminen merkitsi
myös siirtymistä politiikan pariin niin
kokonaisvaltaisesti, että Jane Wyman pakkasi kapsäkkinsä ilmoittaen syyksi
Reaganin ajankäytön: ei ollut kotielämää. Wymanin ura kääntyi samalla nousuun,
kun taas Reaganin elokuvaura ei oiennut vaan lasku syveni.
Tähän aallonpohjaan osui avioituminen Nancyn kanssa, mikä sitoutuminen
ei Reaganin taholta tapahtunut aivan kivutta. Reaganin uran kannalta se oli
kuitenkin onnenpotku, niin täydellisesti vaimo osallistui miehensä uran
luontiin. Nancy ajoi miestään eteenpäin urallaan.
Reaganin siirtyminen amerikkalaisittain vasemmalta oikealle
kuvataan dokumentissa tapahtuneeksi
Nancyn äidin varakkaan (ääri)oikeistolaisen aviopuolison vaikutuksesta.
Elokuvauran sijasta Reagan menestyi TV-juontajana ja General
Electricin mainosmiehenä. GE lahjoitti Reaganille ”täysin sähköistetyn GE-talon”,
joten talousmurheet väistyivät. Dokumentissa on pitkä pätkä molempien
Reaganeiden yhteisestä talomainoksesta.
GE:n kautta Reagan siis lavensi uraansa yritysmaailman
eläväksi mainokseksi. Hänen arvioitiin mainoskampanjoissa puhuneen 200 000
ihmiselle, joista varmaankin suuri osa oli hänen tulevia äänestäjiään. Samalla
konservatiivinen maailmankuva edelleen vahvistui. GE:n mukana hän omaksui sloganin, että ammattiliittoja ei
tarvittu! Siis juuri sitä työtä, mitä hän oli pitkään tehnyt. Kuitenkin vuonna
1962 hän sai GE:ltä potkut monopolitutkinnan yhteydessä. Tutkimukset juontuvat
Robert Kennedyyn ja oikeusministeriöön. Vasta tässä yhteydessä Reagan - demokraatteihin suuttuneena - siirtyi
virallisesti republikaanien kannattajaksi.
Kuusikymmentäluvun yhteiskunnallinen liikehdintä vahvisti
konservatismia Reaganissa. Ideologinen katsanto oli selvä: Reaganin
demokraateista luopuminen tapahtui, koska demokraatit eivät suostuneet olemaan
valkoisten amerikkalaisten puolue. Vuoden 1964 presidentinvaaleissa Reagan
asettui luonnollisesti Barry Goldwaterin kannattajaksi. Kysymys ei ollut
mistään päiväperhoeleestä, vaan voimakkaasta ideologisesta tuesta
äärioikeistolaiselle ehdokkaalle. Goldwater jatkoi vaalikampanjansa loppuun
saakka kovalla oikeistolaisella linjalla ilmeisen tietoisena lopputuloksesta. Sekä
Goldwater että Reagan olivat sitä vastaan, että ”valtiovalta toimii
kansalaisten puolesta”. Heidän mielestään ”valtion piti palvella suurpääomaa”,
kuten eräs haastateltava sanoo.
Dokumentin hämäävä Reagan-hymistely tulee räikeästi
esille, kun siinä todetaan, että republikaanit olivat Goldwaterin myötä
nousussa. Tosiasiassa republikaanit ja Goldwater kärsivät maanvyörymätappion
vuoden 1964 vaaleissa, joka sivuutetaan
ohimennen dokumentissa. Vuosia myöhemmin Goldwatwer koki jonkinlaisen
uudistusmielisen heräämisen ja jopa radikalisoitumisen, joilla hän nousi vanhaa
konservatiivi-Goldwateria vastaan. Reaganin kohdalla sellaista ei tarvinnut pelätä. Voidaan vain arvailla,
miten esim. kansalaisoikeusliikkeelle olisi käynyt, jos oikeiston nousu olisi ajoittunut 60-luvun
alkuun.
Ronald Reaganin tähti nousi laajaan kansalliseen näkyvyyteen,
kun hän piti vuoden 1964 presidentinvaalitaistelun tiimellyksessä kuuluisan puheensa
”A Time for Choosing”, jolle uskollisimmat kannattajat antoivat kunnianimen
”The Speech”. Koko puheen punaisena lankana oli valtion roolin pienentäminen. Puhe
nousi yhteiskunnallisen saarnan asemaan oikeistopiireissä. Tästä puheesta
oikeastaan käynnistyi myöhempi konservatiivisuuntaus Yhdysvaltain politiikassa.
Oikeistopiireissä Reaganista innostuttiin ”The Speechin” aktivoimana.
Seurauksena Reaganin ympärille kerääntyi
varakkaita sponsoreita hänen poliittisen uransa tukemiseksi.
Tavoitteeksi asetettiin Kalifornian kuvernöörinvaali vuonna
1966. Nancy Reagan oli miehensä uskollinen tuki kaikissa vaalikampanjoissa,
niin tässäkin. Monet dokumentissa haastatellut uskovat, että ilman vaimoaan häntä ei olisi valittu
tehtäviinsä.
Osavaltiovaalien yhteydessä Reaganin tukijat keksivät uuden sloganin
”kansalaispoliitikko”, jolla kai lähinnä tavoiteltiin koko kansan poliitikon
asemaa ilman poliitikko/puoluekytkentää. Tottuneena imagonrakentajana hän
onnistui vaikuttamaan ihmisiin.
Reagan luotti myyttiseen uskoon, joka kohdistui tavalliseen kansalaisen voimaantumiseen ja
tietenkin hän uskoi kansakunnan
perustajaisiin. Hän halusi olla myyttinen ”kansalaissankari”. Siihen tarvittiin
varakkaiden kansalaisten tuki, jotka
pitivät huolen, että Reagan kannatti ”oikeita asioita”.
Dokumentin ensimmäinen osa päättyy Kalifornian kuvernöörin vaalien
voittoon. Kuvernöörinä Reagan palveli
kaksi kautta (1967-1975). Sen jälkeen hän alkoi valmistautua vielä suurempiin
tehtäviin…
Reaganilla on tervejärkinen poika, joka omaa oikeanlaista sosiaalista mielenlaatua.
VastaaPoista