Liittoutumisen arpa on heitetty

 

Valtioneuvosto on julkaissut ”ajankohtaisselonteon turvallisuusympäristön muutoksesta”. Selonteossa tarkastellaan kaikkien esillä olleiden yhteistyökumppanien roolia Suomen turvallisuusympäristössä. Avainkohde on kuitenkin Nato,  jonka kanssa arvioidaan yhteistyön tiivistämisen mahdollisuuksia sekä ”mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksia” (selonteko s. 25-28). Monille selvitys onkin Nato-selvitys. Keskityn tässä Nato-jäsenyyden vaikutusten arviointiin selvityksen viitoittamalla tavalla ja poimimalla muutamia kriittisiä seikkoja kommentoinnin kohteiksi. 

Toki selonteossa perehdytään moniin muihinkin turvallisuutta edistäviin teemoihin, jotka tässä kirjoituksessani kuitenkin sivuutan. Tuore selonteko ei ole itsenäinen pumaska, vaan täydentää aiempaa  valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa.

Suomen valmiudet toimia Natossa arvioidaan hyviksi sekä puolustuskyvyn että kriisinsietokyvyn puolesta. Suomen ja Ruotsin liittyminen Naton jäseniksi katsotaan lisäävän vakautta Itämeren alueella. Olisin toivonut tähän arviota Venäjän asemasta uudessa tilanteessa. Pietari on laajentuvan Naton oloissa sotilasliiton rajaaman ”Naton sisämeren” takana Suomenlahden pohjukassa.

Selonteossa katsotaan,  että Suomen panos lisättynä Naton jo valmiina olevaan voimaan ennaltaehkäisisi kriisin syntyä. Viidennen artiklan mukaisesti liittouman takana olisivat koko liittokunnan suorituskyvyt. Vastavuoroisesti Suomi varautuisi tukemaan  liittolaisia,  jos yhteisestä puolustuksesta syntyy tarve. Joukkojen lähettämisestä Suomi päättäisi kansallisen päätöksenteon pohjalta.  Vastavuoroisuus lienee kuitenkin fakta.

Strategisen sijainnin vuoksi Suomi osallistuisi yhteiseen puolustukseen puolustamalla omaa maataan, minkä se tietysti tekisi muutoinkin. Naton jäsenenä Suomi jatkaisi oman puolustuksensa kehittämistä Naton muiden jäsenten kanssa.

Nato-jäsenyys ei sulje pois asevelvollisuusarmeijaa. Suomella säilyisi siis  asevelvollisuus ja monet muut itsenäistä ja yhteistyöpohjaista puolustusta koskevat periaatteet.

Aiempien esimerkkien viitoittamana jäsenyys ei velvoittaisi Suomea ottamaan ydinaseita , pysyviä tukikohtia ja joukkoja alueelleen rauhan aikana. Varsinkin puoluekartan oikeassa reunassa haluttaisiin näköjään väljennystä tukikohtia koskevaan rajaukseen. Uusimmat Naton laajennukset ovat kuitenkin perustuneet periaatteelle,  että em. rajaukset on tehty. Jää nähtäväksi muuttaako Venäjän käynnistämä Ukrainan sota tätä käytäntöä.

Venäjä on uhannut sijoittaa (tai lisätä) ydinaseita Itämeren alueelle. Venäjä voi lisätä ydinasearsenaaliaan,  vaikka Ruotsi ja Suomi Naton myötä pidättäytyisivätkin ydinaseiden ottamisesta maaperälleen. Voi olla, että Itämeri - aiempi ”rauhanmeri” - muuttuu pahimmassa tapauksessa ydinasevarustelukilpailun näyttämöksi.

Nato-jäsenyyden puolustusbudjettia vuosittain kasvattava vaikutus on noin 1-1,5 prosenttia nykyiseen verrattuna. Suomi panostaa jo nykyisellään Naton vaatimusten mukaisesti noin 2 prosenttia bkt:stä puolustukseen. Nato-jäsenyys vaikuttaisi moniin kansallisiin ja kansainvälisiin velvoitteisiin,  jotka Suomi joutuu huomioimaan.

Suomen Natoon liittyminen kaksinkertaistaisi sotilasliiton  maarajan Venäjän kanssa. Selonteossa todetaan aivan oikein, että monet Venäjän strategisista painopistealueista sijaitsevat Suomen rajan tuntumassa, joten Natoon liittyminen toisi nuo alueet lähemmäksi liittokuntaa. Samalla Matti Kurjensaaren aikoinaan mainitsema  ”Suomi lännen etuvartiona” -ajattelu saa lihaa luiden ympärille.

::::::::::::::::::::::::

Suuressa kuvassa Venäjä suhtautuu jyrkän kielteisesti  Naton laajentumiseen, joka aiheuttaisi Venäjältä ”tasapainottavia” toimia. Toisaalta Venäjä on korostanut päätöksenteon liittymisestä kuuluvan Suomelle ja Ruotsille. Kuitenkin Sergei Lavrovin suulla (vuodenvaihteessa 2021-22) Suomen ja Ruotsin puolueettomuus lisää Pohjolan vakautta. Tässä on selvä ristiriita. Onko Venäjä jotenkin herännyt viiveellä tulevaisuuden kuvaan? Vielä on kysyttävä, onko Ruotsi loppuun saakka mukana kovassa ja kovenevassa pelissä?

Minulle on syntynyt kuva, että Venäjälle Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon on paljon suurempi merkitykseltään kuin kysymys pelkästään Nato-yhteistyön laajenemisesta, joksi sitä – muutosta vähätellen - meillä on markkinoitu. Sitä voidaan verrata venäläisten suurentelevaan kuvaan natsismin uhasta Ukrainassa, jota myöskin meidän lännessä on miltei mahdotonta ymmärtää.

Joka tapauksessa selonteon mukaan Suomen ja Ruotsin on liittymistapauksessa valmistauduttava hybridi- ja kybervaikuttamiseen. Selonteossa pidetään mahdollisena, että erityisesti liittymisprosessin aikana Nato-maihin kohdistuu ”ulkopuolista vaikuttamista ja painostusta”.

Aivan selonteon lopussa vedetään yhteen Venäjän toimenpiteet seuraavasti: ”Venäjä tullee pitämään Euroopan turvallisuutta koskevia vaatimuksiaan esillä myös jatkossa. Tilanteessa, jossa Venäjä pyrkii rakentamaan etupiiriä sopimuksin ja sotilaallisin keinoin, reagoimatta jättäminen muuttuneeseen turvallisuusympäristöön saattaisi johtaa Suomen kansainvälisen aseman muuttumiseen ja liikkumatilan kaventumiseen”.

Tällä lausumalla torjutaan Suomen pysyttäytyminen Venäjän aiheuttamien muutosvaikutusten ulkopuolella ja ennakoidaan Suomen – jos muutokseen ei reagoida - liikkumatilan kaventumista. Toisaalta tuskin Suomi jää reagoimatta muutokseen riippumatta siitä,  onko Suomi liittymässä Natoon vai ei. Esimerkiksi Naton ulkopuolella Suomi satavarmasti kehittää yhteistyötä Ruotsin ja Yhdysvaltain kanssa Natoa unohtamatta. Ero on lähinnä siinä,  että Venäjä tekee suuren eron virallisen Natoon liittymisen ja asteittain laajenevan yhteistyön välillä.

On väitetty, että selonteossa ei oteta kantaa haetaanko Nato-jäsenyyttä vai ei. Kirjaimellisesti kyllä, mutta tosiasiassa selonteko on äärimmäisen Nato-myönteinen. Kysymys on kai lähinnä aikatauluista, itse päätöksen taakse on jo henkisesti asettauduttu.

Liittymällä Natoon valitsemme tietoisesti jännitystä lisäävän ympäristön Pohjolaan ja laajemminkin, tilanteessa, jossa meitä eivät uhkaa suuremmat vaarat kuin ne, joista olemme selvinneet  viimeisten 77 vuoden aikana toisen maailmansodan jälkeen.

Gallupien mukaan nuorista  alle 30-vuotiaista vain 39 prosenttia kannattaa Nato-jäsenyyttä. Hyvin monet nuoret tuntevat vaaran ja vastuun, joka lankeaa heille vuosikymmenien ajaksi.