Helsingin Sanomat on ajanut Suomea Natoon 15-20 vuotta. Nyt
se näyttää saavuttaneen voiton taistossaan, ellei jotain yllättävää tapahdu.
Muut mediat tukevat Hesarin perässä Nato-linjaa varsin yksituumaisesti.
Päättäjien enemmistö on taipunut liittoutumisen kannalle ja vastustajat tai epäröijät
ovat hiljaisessa liikkeessä samaan suuntaan.
En kuitenkaan usko, että prosessi menee läpi aivan ”sukkana”.
On kuitenkin todettava, että kriittiset näkemykset liittoutumista kohtaan ovat
vaimentuneet muutamien huudoksi korvessa. Missä he ovat? Epäilen, että kriitikot ovat maanhiljaisia, jotka eivät
tässäkään asiassa halua herättää epäsopua. Toivottavasti liittoutumisen
vastustajat kuitenkin rohkaistuvat, säilyttävät ryhtinsä ja pitävät päänsä.
Nyt voiton hetkellä Hesari heittää ”epäilyn varjon” liittymishankkeelle
ehkä tasoittaakseen muodollisesti vähän punnuksia. Pääkirjoituksessa ”Myös
ei-ääniä tarvitaan Nato-keskustelussa” 23.3.2022 lehti ehkä huonon omantunnon
vaivaamana kääntää näennäisesti kelkkansa toteamalla, että ”Naton vastustajat
eivät uskalla avata suutaan”. Lehti likipitäen pahoittelee tapahtunutta. Eihän
tässä näin selkeää eroa pitänyt syntyä!
Meillä presidentti on korostanut, että sen kannan, jolla on selvä enemmistö, pitää saada tunnustus voitostaan ja vähemmistön
on alistuttava enemmistön päätökseen. Tulkitsen niin, että liittoutumiskannan
voittaessa Naton vastustajien tulee myöntää tappio, mutta toki liittoutumattomuutta
parempana pitävien mielipiteen säilyttämistä kukaan ei estä. Muutoin emme eläisi demokratiassa. Nyt Hesari katsoo pääkirjoituksessaan, että
sillä on varaa vastalauseiden rohkaisemiseen: ”(Natoa) vastaankin voidaan
esittää painavia perusteita”.
Pääkirjoituksessaan 2.4.2022 ”Nato-prosessi on riskiarvio” Hesari
palaa toisesta näkökulmasta samaan aiheeseen huomauttaen liittymisen
potentiaalisesta hinnasta. Lehti muistuttaa Venäjän todennäköisistä
vastatoimista. Niitä on – Hesarin sanoin - opittava sietämään ja
valmistauduttava ”vastaamaan päättäväisesti”.
Naton kannattajien on syytä muistaa, että Suomella on oltava
valmius toimia Naton joukoissa Suomen rajojen ulkopuolella. Voimme tietenkin
jättää menemättä, mutta tuskinpa Naton jäsenet auttavat meitä, jos me emme sitoudu auttamaan muita. Näitä ja
monia muita argumentteja olen eritellyt blogini ”Nato-selvityksissä”. Juuri käynnissä
olevassa Nato-prosessissa arvioidaan em. seikkojen aiheuttamia riskejä.
Viime aikoina olen joutunut rypistelemään kulmakarvojani,
kun Baltia ja Viro ovat vaatineet (!) Suomea liittymään Natoon
eikä vähiten siitä syystä, että odotus
on, että Suomi puolustaa Viroa. Olemme nyt todella suosittuja, mutta
pyyteettömyydestä ei voi puhua. Tuntuu siltä, että hädän hetkellä viidennen artiklan
realisoiminen - Viroa koskien - on
odotuksissa erityisesti Suomen kontolla.
Suomen tie Natoon on jonkin verran sumuinen, jos Ruotsin demarit eivät muuta selkeästi
kantaansa empivästä päättäväiseksi liittoutumisasiassa. Ruotsin demarien
kannatus on noussut kirkkaasti yli 30 prosentin eräissä tuoreissa mielipidetiedusteluissa.
Mutta mihin se tietä viitoittaa? Selvyys Ruotsin ja Suomen demareiden kantaan
saataneen muutaman viikon päästä.
Liittoutumiskriitikot odottavat virkamiesten laatimaa
turvallisuuspoliittista selontekoa yhtä suurella jännityksellä kuin Naton
kiihkeät kannattajat. Tärkeää on, että kriittiset
kannat tulevat niiden vaatimalla painolla esille selonteossa. Muutoin tulos on
puolivillainen.
Jos Nato-vaihtoehtoon päädytään, niin liittoutumisehdot ovat
neuvottelukysymys. Maat voivat liittyä Natoon erilaisin sopimusehdoin (koskien esim.
sotaharjoitusalueita tai tukikohtien
sijoittamista).
Minkälaiseen näkymään Suomi asemoituu geopoliittisesti?
Ukrainan tie rauhaan kulkee mahdollisesti sen turvatakuin vahvistetun puolueettomuuden
kautta. Ruotsin pysyessä liittoutumattomana (jos niin käy) jää Suomi
liittoutuneena Naton etuvartioksi. Oma historianseurantani vahvistaa käsitystä,
että Suomen ja Ruotsin liittoutumattomuus lisää Pohjolan vakautta. Mikä on tämän merkitys päätöksenteossa?
Niin, jos ei liittouduta, niin rajan takana on täysin arvaamaton ja epäluotettava tyranni, joka saattaa milloin vain omista harhaisista syistään hyökätä tänne. Jos liittoudutaan, hyökkäys saattaa siinäkin tapauksessa toteutua, mutta paljon pienemmällä todennäköisyydellä - ja onpahan kuitenkin enemmän rautaa tulijalla vastassa. Ruotsin suoma vakaus Pohjolassa on kyllä yhtä tyhjän kanssa niillä lihaksilla; niin, elleivät he onnistu värväämään matujengejä hoitamaan tuon tappelun. Itse valitsen tässä tilanteessa liittoutumisen, come what may.
VastaaPoistaTaidat aliarvioida Ruotsia. Vakausvaihtoehto ei ole hullumpi käytettävissä olevista vaihtoehdoista.
PoistaLiittoutumisvaihtoehto näyttää toteutuvan.
Antaa mennä kun on alamäki,taas.
VastaaPoistaNäitä tämänkaltaisia polittisia vaiheita ollaan nähty kansakuntamme itsenäisyytemme aikana aikaisemminkin.
Suomen eliitti on luottanut Saksaan ja sen keisarikuntaan, silloin kun sen romahtaminen oli jo tarkkanäköisimmlle nähtävissä.
Muutamma hetkeä myöhemmin lähdettiin tekemään suurta Suomea Saksan, tuon senhetken maailmanvaltiaan asemaa tavoittelevan kumppanina.
Molemmilta retkiltä ollaan palattu ontuen,kun reaalimaailma on meitä koulinut.
Suomi selviytyi molemmista maailmansodista kahden suurvallan välistä kuin ihmeen kaupalla, mutta molemmilla kerroilla urheasti taistellen. Herrraonneakin lienee ollut mukana.
Poista