On selvää, että osa äänestäjistä tuntee helpotusta, kun porvarihallitus
oikeistosävytettynä sai vallan. Tästä hallituksesta odotetaan porvaripuolella parannettua
painosta verrattuna Juha Sipilän porvarihallitukseen. Sipilän porvaririntama toimi
ikään kuin jäänsärkijänä puoluekentän ahtojäissä, mutta törmäsi lopulta liian paksuun
jäähän. Suomalaista hyvinvointivaltiota lisukkeineen on vaikea murtaa, vaikka sitä
aina silloin tällöin yritetään. Pääosin tämä johtuu siitä, että kaikki puolueet
ovat enemmän tai vähemmän sen kannalla.
Oikealla ykköshuoli
on valtion velkaantuminen. On päässyt unohtumaan, että velka muodostui koronaepidemiasta,
Natoon liittymisestä ja yleisestä talouden rospuutosta (korkea inflaatio,
korkeat korot ym.). Näihin reagoitiin aikoinaan yhteisvastuullisesti velkaa
lisäämällä. Hallitus on luonut velkaan kohdistuvan vimmaisen pelon, jossa toki
on vinha perä. Velka on kuitenkin nyt keskimääräistä eurooppalaista tasoa.
Pelkona on tulevaisuuteen kohdistuvan velan hallinta. Hallitus katsoo, että
uhkaavasti kytevää tulipaloa tulee torjua ennakolta.
Vasemmalla on oltu huolissaan sosiaaliturvajärjestelmän leikkauksista,
eikä kysymys ole turhasta huolesta. Nykyinen hallitus tuntuu olevan tosissaan
leikkaustarpeista. Nyt vallitsee syvä erimielisyys leikkausten
toteuttamisajankohdasta, onhan valtakunta vaipumassa jonkinasteiseen
taantumaan.
Suomalaisessa kansanvaltaisessa järjestelmässä muutokset ja uudistukset
etenevät hitaasti, koska asialle kuin asialle syntyy vastaliike. Toisaalta järjestelmälle
on ominaista suuren arvon antaminen riittävälle harkinnalle. Lopulta esim.
Marinin hallituksen aikana lainsäädäntötyö eteni kuitenkin kohtuullisen rivakasti
ottaen huomioon hallituksen kokemat isot haasteet.
::::::::::::::::::::::::::::
Arvioin ohessa suurimpia puolueita niiden saaman henkisen perinnön
ja tulevaisuudenodotusten kautta. Aloitetaan gallup-ykkösestä sdp:stä.
Harmaaseen sdp:hen syttyi tähti viime vaalikauden alussa. Sanna Marinin
perintöä on vaikea arvioida, se on monitahoinen ja ristiriitainen. Alleviivaan
hänen menestyksekästä toimintaansa ”uuden” Suomi-kuvan luojana. Tässä mielessä
hän on ilmiö. Esiintymiskykyisyys kansainvälisissä ympyröissä on suomalaisilla
vielä hakusessa, mutta Marinin esimerkin avulla tämäkin korjaantunee.
Joskus hänen
esiintymisensä oli järkähtämätöntä. Toisaalta taas bile-Marin rikkoi jo totutut
säännöt, johon ihmiset eivät olleet vielä valmiit. Oliko hän vasemmistodemari vai
tilaisuutta odottava uraohjus. En usko, etteikö hän olisi ollut vilpitön ajatuksissaan,
mutta silloin tällöin jouduin epäilemään hänen arvostelukykyään. Hänen menestyksensä
ulkomaisessa mediassa on ollut kiistatonta. Hän ei leimautunut liiallisesti bile-Marinina,
vaan otti taitavasti yllätysmomentit käyttöön puheissaan ja pukeutumisessaan.
Nyt ihmisten pitäisi tottua Antti Lindmanin tavanomaisempaan
käyttäytymiseen. Hän on kuin standardi sdpläinen. Ehkä muutos ei kuitenkaan ole
niin suuri kuin kuvittelemme. Tämä näkyy – toistaiseksi – myös puolueen gallup-kannatuksessa.
Tärkeämpää sittenkin opposition kannalta on hallituksen kannatus.
Se oli em. gallupissa 47,7 % (pudonnut 3,3, % kesän aikana). Edellinen hallitus
ei ollut näin heikoissa kantimissa kertaakaan.
Kokoomuksen valtti on ollut sen kannatuksen tasainen vahvuus.
Kokoomusta eivät muut puolueet varsinaisesti ahdistele. Se saa olla ja elää
omalla reviirillään, joka ulottuu oikeistosta jopa hieman keskiviivan vasemmalle
puolelle. Kannatukselle on tyypillistä,
että puolue kerää noin 20 prosentin (plus-miinus 3-4 prosenttia) ääniosuuden
valtakunnallisesti vaaleista toiseen. Puolue on liberaalien aatteiden ja
maltillisten konservatiivisten ajatusten muodostama kokonaisuus, joka kelpaa
päällisin puolin huomattavalle joukolle suomalaisia.
Kokoomusta voi uhata sen aika ajoin ilmenevä ylimielisyys
tai ainakin sellaiseksi mielletty käyttäytyminen. Uudessa hallituksessa kokoomuskin
on uudessa tilanteessa, kun se joutuu
perussuomalaisten takia ottamaan kriittisesti kantaa oikean reunan ilmiöihin
pitkästä aikaa. Puolue joutuu punnittavaksi siitä, kuinka humaania linjaa se
pystyy perussuomalaisten paineessa toteuttamaan.
Perussuomalaiset ovat agendalleen valinneet sellaisia
uudistuksia, jotka vetoavat osaan sen
kannattajakunnasta, varsinkin niihin, jotka näkevät hyvinvointiyhteiskunnassa holhousyhteiskunnan
piirteitä. Mutta toisaalta uudistukset herättävät myös vastareaktioita, ja
puolueen kannatusta uhkaa keskustapuolue, joka himoitsee perussuomalaisille menettämäänsä
kannatuspotentiaalia.
Kokoomuksen kannattajakunta pysynee melko vakaana, muttei ole
kasvanut kuitenkaan taannoisiin gallup-kannatuksen lähes 25 prosentin lukemiin,
vaan on päinvastoin hieman laskussa. Hyötyjä tästä äänestäjien kierrossa on
sdp, mutta sen varjona ovat ne taktiset äänestäjät, jotka vihreiden ja
vasemmistoliiton sijaan äänestivät kevään vaaleissa sdp:tä (pyrkiessään
torjumaan perussuomalaisten hallitukseen nousun) ja haluavat nyt palata vanhaan
puolueeseensa. Tämä näkyy Hesarin mielipidetiedustelussa 13.9.2023 pienenä paluuliikenteenä.
Sdp ei ole kärsinyt tästä, vaan on päinvastoin pitänyt hyvin puolensa kannatusmittauksissa
ehkäpä juuri ihmisten turvallisuushakuisuudesta johtuen. Myös keskustan
kannatus oireilee kasvutrendiä, joskin sitä on liian aikaista vahvistaa, niin monta kertaa kasvu
on tyrehtynyt alkuunsa. Perussuomalaisten ääniä hamuavat monet eri tahot.
Puolue joutuu taistelemaan, jottei se koe samanlaista heiluriliikettä kuin
aiemmin 2010-luvulla.
Muutoin puoluekenttä on hyvin staattinen. Rkp:n ja kd:n,
samoin kuin Liike NYTin ja mikropuolueiden ryhmä ”Muut” kannatus ei juuri liiku.
Perussuomalaiset saivat kevään 2023 vaaleissa 621 000
ääntä (sosiaalidemokraatit 617 500). Puolueen tunkeutuminen kärkitaistoon
kannatusmittauksissa osoittaa, että
puoluekenttään sovitettuna se tarjoaa
uuden vaihtoehdon oikeistokonservatiivisella ohjelmalla. Kokoomuksesta
se eroaa sikäli, että liberalismi on sille myrkkyä.
Puolue on kerännyt joukon ”puolueetonta” sivistyneistöä
puolueen jäseniksi ja kansanedustajiksi saakka. Tällä tavalla se parantaa
mainettaan kykypuolueena. Muutama nuori skarppi kansanedustaja tekee hyvää puolueelle
kuin puolueelle.
Toisaalta puolueella on suunnaton työ valvoa omia joukkojaan
päästämästä suustaan sammakoita tai rasistisia kommentteja, joita joudutaan
pyytämään heti anteeksi. Puolueen monien jäsenten käsitys rasismista poikkeaa valtavirran
käsityksistä. Siksi puolueen yksittäisten jäsenten käytös on arvaamatonta. Puolueella on edelleen jotain protestimaista menettelyssään.
Se protestoi esimerkiksi ”liian pitkälle” vietyä hyvinvointivaltiota vastaan.
::::::::::::::::::::::::::
Puolueiden vaalien jälkeisissä gallup-tuloksissa näen
tiettyä turvallisuushakuisuutta, joka ei kuitenkaan vielä ole kovin
selväpiirteistä. Hallituksen ohjelma on niin vahvasti sosiaaliturvaa
kaventava, että ihmiset ovat levottomia
ja hakevat tukea vanhasta sdp:stä, joka ehkä koetaan turvasatamana. Sen
vanavedessä etenevät myös vihreät ja vasemmistoliitto.
Voisiko puoluekenttä muuttua radikaalisti viiden-kymmenen vuoden
kuluessa? Ei voi. Mikään pienpuolueista ei näytä nousevan irti mitättömyydestä,
ei edes Hjallis Harkimon Liike Nyt, joka törmää kokoomuksen vakiintuneeseen
kannatukseen ja perussuomalaisten räyhäkonservatismiin.
Juuri nyt oikeistopuhuri käy yli poliittisen kentän ja
perussuomalaiset ovat hyötyneet tästä. Kysymys on oikeistoideologisesta
llmapiiristä, joka on saanut jalansijaa laajalti varsinkin Euroopassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti