Mikä se on se asiantuntija? Onko se sellainen, joka katselee korkeasta tornista alas ja heittelee 10 sentin kolikoita sieltä alas?
Sitä tuntee itsensä Havukka-ahon ajattelijan nykyversioksi, kun miettii asiantuntijoiden mielipiteitä vaikkapa meidän velkaantumisestamme. Joku maalaa pirun seinälle ja joku toinen taas antaa armon käydä oikeudesta: meidän valtiollamme ei ole mitään hätää.
Julkisuudessa käyty keskustelu kiteytyy muutamiin avainlauseisiin. Yhden mukaan meidän on pysäytettävä velkasuhteen kasvu nykyiselleen, toisen mukaan meidän on käännettävä velkasuhteemme laskuun, kolmannen mukaan meidän on käännettävä euromääräinen velka laskuun ja neljännen mukaan meidän ei tarvitse hötkyillä, vaan sen sijaan on kaikin tavoin vältettävä äkkinäisiä päätöksiä velkaantumisestamme.
Yhdessä ääripäässä on taloustieteen professori Turusta, Matti Viren, jonka mukaan olemme tuhon tiellä. Hän on kotimainen ”Tohtori Tuho”. Toisessa päässä meillä on keynesiläisiksi tunnistamiani taloustieteilijöitä kuten Aalto-yliopiston professori Pertti Haaparanta ja professori Matti Tuomala Tampereen yliopistosta. Omalla spesifillä tarkkailupaikalla asioita seuraa Danske Bankin neuvonantaja Lauri Uotila omine lähestymistapoineen. Hieman yllättäen myös Aktia pankin pääekonomisti Timo Tyrväinen näkee tuho- ja leikkauskeskustelun hyvin negatiivisena.
Meillä puhutaan asiantuntijoista ikään kuin he olisivat iso yhtenäinen joukko, eränlainen Delfoin oraakkeliporukka, joka lausuu viisaita kansalaisten ihmeteltäväksi. Tosiasiassa kannattaa panna merkille, kuka puhuu ja sitten keskittyä kuuntelemaan, mitä asiaa hänellä on. Jokaisella on oma suhteellisen helposti tunnistettava ajattelutapansa.
Oma lukunsa on talouden tilasta uutisointi.
Otetaan tähän esimerkki Kauppalehden tuoreesta uutisoinnista. Etusivulla otsake kirkuu ”Velka ampaisee huippulukuihin” (onhan lehteä myytävä), sisäsivun otsake samasta asiasta kuuluu: ”Velka kasvaa ja verotus kiristyy” (lehti on jo myyty, neutraali otsake riittää) ja otsakkeen alla Lauri Uotila pilaa koko hyvän uutisen toteamalla, että ”Suomi on kokonaisuudessaan jokseenkin velaton kansantalous”. Terve.
Voitaisiin tehdä niin, että joka toisena päivänä maailmanlopun ennustaja repii otsakkeet ja joka toisena päivänä toisen laidan asiantuntija passaa, että ”eihän tässä ole mitään hätää”. Lukijat voisivat joka toinen päivä kauhistua ja joka toinen päivä henkäistä helpotuksesta.
Mutta mennnään asiaan. Yritetään saada jotain tolkkua tähän…
Otetaan pohjaksi Matti Virenin haastattelulausunnot Kauppalehdestä (4.2.2014): ”Koska julkisten menojen bkt-suhde on näin korkea, Suomea ei pitäisi kutsua markkinataloudeksi” ja jatkaa vähän myöhemmin samassa haastattelussa: ”Mielestäni Suomi on siirtymätalous vähän samaan tapaan kuin itäblokin maat kaksi vuosikymmentä sitten”.
Onko Viren tosissaan vai pelotteleeko hän vain saadakseen talouspolitiikassa aikaan haluamiaan muutoksia ? Pyrki hän kumpaan tahansa vaihtoehtoon, en pidä tällaista uhkailua asiallisena saati järkevänä.
Lauri Uotila toteaa puolestaan samaisessa Kauppalehden haastattelussa mm.: ”Valtiolla on huomattavia rahoitussaamisia, vaikka velka on noussut”. Velkasuhteesta hän toteaa, että suhdeluku oli 1990-luvun loppupuolella yli 20 prosenttiyksikköä nykyistä korkeammalla tasolla. Edelleen hän toteaa: ”Velka ei ole lähelläkään huolestuttavia lukemia”. Uotila huomauttaa, että velkaa ei pidä maksaa takaisin, vaan ”sitä on ylläpidettävä” (jolloin velan bkt-suhde luonnollisesti alenee).
Lopputulemana Uotila ohjeistaa vielä: ”Paniikkiratkaisuihin ja hirveän raskaisiin leikkauksiin ei näissä oloissa ole syytä”.
Tässä on monilta osin kysymys keynesiläisten ja antikeynesiläisten välisestä ristiriidasta. Yhtä hyvin voi eroa tulkita käsitteen austerity näkökulmasta. Toiset vastustavat henkeen ja vereen kurjistamissäästämistä (sisältää myös julkisten palvelujen leikkaukset) ja sitten on himoleikkaajat, jotka haluaisivat leikata julkista taloutta raskaalla kädellä mahdollisimman pikaisesti. Suurin osa taloustieteilijöistä sijoittuu tietenkin ääripäiden väliin.
En kaihda pistää omaa lusikkani tähän soppaan. Vaikka olenkin eri linjoilla asuntovelkahuolistamme Lauri Uotilan kanssa, on hän mielestäni oikeilla linjoilla koskien julkista velkaa. Julkista velkaa ja kotitalouksien velkaa ei pidä rinnastaa keskenään.
En ymmärrä, miksi meidän joillakin taloustieteilijöillämme on paniikki päällä. Tekemällä yksioikoisia leikkausratkaisuja murramme mahdollisuudet tervehtyvään talouteen. Ymmärrän tässä hyvin sekä Urpilaista että Kataista. Molemmat ovat juuri nyt hyvin varovaisia sanomisissaan. On syytä välttää ylireagointia, jolla mahdollisesti tyritään orastava kasvu.
Toki suhtaudun varauksella Uotilan jatkuvasti esillä pitämiin kansantalouden makrosuhteisiin (velat ja saatavat ovat yhtä suuret). Ei saatavia voi muuttaa järkevästi rahaksi kuin optimaalisissa olosuhteissa.
Odotan myös mielenkiinnolla aineettomien erien (aineettomat investoinnit) laskemista mukaan bruttokansantuotteeseen tänä keväänä, jos olen oikein ymmärtänyt. Ainakin periaatteessa Skandinavian maiden korkeiden innovaatiopanosten pitäisi nostaa bkt:tä ja alentaa velan suhdetta. Pian olemme tässä asiassa viisaampia.
Austerity-miehet (sillä miehiä he pääosin ovat) ovat hirttäneet meidät AAA-loukkuun (siitä putoamista pidetään kauhistuttavana, jota se ei ole), 60 prosentin velka/bkt -loukkuun (joka ei ole hätkähdyttävä Euroopan mittakaavassa eikä laajemminkaan), budjettivajeloukkuun (joka on suhdannesyistä siedettävä tässä tilanteessa) sekä suurten summien loukkuun (esimerkiksi valtion velan 100 mrd euron määrä, joka ei ole hätkähdyttävä).
Talouden asiantuntijoiden käyttäytyminen nostattaa kulmakarvoja sikälikin, että taannoin oltiin tavattoman huolestuneita, että hallitus pyrkii pitämään ohjelmastaan kiinni ”vaikka siltä on pudonnut pohja pois”. Nyt kun on esitetty hallituksen taholta varaumia sen suhteen kannattaako kolmen mrd lisäsäästöjä tunkea ahtaisiin aikataulurakoihin, niin austerity-miesten taholta vaaditaan jyrkkään äänensävyyn pysyttäytymään alkuperäisissä hallituksen ja VM:n säästöaikatauluissa.
Presidentti Niinistö lausui valtiopäivien avajaisissa huolensa Suomen velkaantumisesta, mikä on täysin ymmärrettävää. Puheen jälkeisessä haastattelussa hän meni hiukan pidemmälle. Minulle ei tarkkaan selvinnyt, mitä hän tarkoitti huolellaan velkavastuun siirrosta. Hallituksen tehtävänä on jaksottaa menosäästöt ja tulolisäykset tuleville vuosille. Jos presidentin tarkoituksena oli kiirehtiä säästöjä, niin en usko, että hänen asiantuntemuksensa riittää näin konkreettiseen tarkasteluun.
Emme mielestäni ansaitse Tohtori tuhon pelotteluennusteita, joita heitellään asiantuntijatornista alas. Tarvitaan viileää, paniikitonta analyysiä taloutemme tilasta ja järkevästi asetettuja maltillisia sopeutustavoitteita, jotta viriävää talouden piristymistä ei tuhota alkuunsa.
www.historiajatkuu.blogspot.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti