keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Tarvitsemmeko tsekkausnetin?

Mikä on tsekkausnetti? Se on faktatietojen vartija. Se ei puutu ensisijaisesti mielipiteisiin, mutta tarttuu vääriin tai vääristeltyihin faktatietoihin. Yhdysvalloissa on tallaisia faktatietojen vartijoita (esim. check.org), jotka vahtivat, että esimerkiksi poliitikkojen puheissa ei käytetä virheellisiä tietoja oman asian ajamiseen. Myönnän heti, että Suomessa tällaisen välineen käyttöönotto on kulttuurillemme vierasta. Meillä on iskostunut ajatus sisäänrakennetusta rehellisyydestä ja laajasta yleissivistyksestä. Mutta onko rehellisyyskulttuurikin vesittynyt?

Yhdysvaltain poliittisesti ja ideologisesti polarisoituneessa ympäristössä on taipumus käyttää tietoa omaksi hyväksi olosuhteissa, joissa tiedotusvälineetkin ovat jakautuneet kahtia, liberaaleihin ja konservatiiveihin. Tilanne on muodostunut aivan räikeäksi, mutta jääköön tällä kertaa käsittelystä sivuun.

Meillä Suomessa Tommi Uschanov on lähtenyt ristiretkelle vääriä faktoja vastaan, mikä on kiitettävää, mutta tarvitsisimmeko lisäksi laajemman foorumin asian tiimoilta?

Miten vääriä tietoja voidaan tuottaa? Mahdollisuuksia on lukemattomia. Ensinnäkin on tarkoitushakuisen väärän tiedon tuottaminen. Silloin yleensä ajetaan omaa asiaa niin kiihkeästi, että välineeksi käy melkein mikä tahansa disinformaatio.

Toiseksi väärän tiedon markkinaksi nostaisin ympäristön, joka perustuu tietämättömyyteen ja perehtymättömyyteen. Tämä on yleissivistyskysymys ja juuri se on alkanut horjahdella, kuten olen yrittänyt näissä blogikirjoituksissa tuoda esille. Suomalaiset ovat perinteisesti olleet tietokilpailukansaa, mutta viime aikoina kisailu on kohdistunut aivan erityyppisiin asioihin. ”Tupla tai kuitti” ei tehoa tänään.

Kolmantena nostaisin esiin hieman hankalammin määriteltävän asian, eli jonkin mielipiteen nostamisen esille painotetusti ”faktana”. Esimerkki: ”Ronald Reagan voitti kylmän sodan”. Tämä ei ole varsinaisesti virhe, se on mielipide. Kun joku asiantuntija sanoo tämän mielipiteen ja jokin toinen keksii saman, niin kolmas jo vahvistaa asian. Tästä ei olekaan pitkä matka trendinomaiseen tietoon, jossa kylmän sodan voittaja julistetaan yleisesti hyväksytyksi tosiasiaksi, vaikka päätelmä olisi hyvin kyseenalainen (niin kuin se esimerkiksi minun mielestäni on). Mielidepelkistykset viedään äärimmäisen pitkälle: moniulotteinen finanssikriisi ei ole enää finanssikriisi, se on ”Lehman Brothers -kriisi”.

Otetaan vielä vähän hankalampi esimerkki. Viime aikoina on faktana toitotettu, että Suomen julkinen sektori muodostaa 58 prosenttia bkt:stä. Onhan se vahvasti tulkiten näinkin, mutta ei riitä tosiasia-argumentoinnin pohjaksi. Edes presidentti selkärankaseminaarissa ei viitsinyt eritellä, mitä tuo prosenttilukema pitää sisällään, hän vain toisti sen, minkä valtiovarainministeriö päästi julkisuuteen.

Mikä tässä esimerkissä on oleellisinta? Sekö, että ei viitsitty kertoa, mistä prosenttiluku muodostuu? Ei sittenkään, vaan se, että kaiken talouden anemian keskellä piti löytää syyllinen talouden alakuloon. Siihen sopi julkinen sektori tuon prosenttiluvun avulla. Asia esiteltiin kauhistuneena: ”katsokaa, mihin mahdottomiin mittoihin meidän julkiset palvelumme ovat kasvaneet!”

Edes sitä ei viitsitty tuoda esille, että talouden taantumassa julkisen sektorin koko kasvaa luonnollisista syistä, puhumattakaan, että olisi eritelty tuon 58 prosentin sisältöä.

Entä vastareaktio? Se on ollut vaimea. Meillä on sellainen tyyli, että viranomaiset hyvin laiskasti reagoivat virheellisiin, vääristyneisiin tai tulkinnallisiin tietoihin muutoin kuin ääripakosta. Onhan se tietysti niin, että jos näihin lähtisi vastaamaan, ei muuta ehtisi tehdäkään. Juuri sen takia tarvittaisiin organisoitu vastaelementti väärän tai harhaanjohtavan tiedon levittäjiä vastaan.

Miten asiasta olisi pitänyt kertoa? Esimerkiksi sillä tavalla kuin Tilastokeskuksen Tieto&trendit -lehden (helmikuu 2014) tuoreessa artikkelissa ”Julkiset menot kasvoivat suhteessa bkt:hen”. Artikkelissa todetaan, että Suomen julkisen sektorin koosta on esitetty suhteettoman suuria ja harhaanjohtavia arvioita. Niinpä palvelut (julkisen sektorin arvonlisäys) muodostavat noin 19 prosenttia bkt:stä ja työllisten määrä julkisella sektorilla on noin 24 prosenttia kansantalouden kokonaismäärästä. Ja tästä voi sitten jatkaa kohti tarkempaa erittelyä….

Tämän blogin kirjoittaja joutuisi tietenkin itsekin alistumaan tsekkauksen kohteeksi ja hyvä näin. Tarvitsemme moniarvoista tietoa, mutta sen on kestettävä kriittinen faktatarkastelu.

Tsekkausnetti on tietenkin ajatuskoe. Sen toteuttaminen vaatisi monien käytännön ongelmien ratkaisua.

www.historiajatkuu.blogspot.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti