”Parasta olisi tehdä kaikki kerralla. Siten voidaan kansalle kertoa, että kaikki on tehty, ollaan pohjalla, enempää ei tule. Siitä syntyy positiivinen kasvukierre”. Näin totesi Helsingin Sanomissa Kimmo Sasi muutama päivä sitten. Tällaista voi lukea lapsille satukirjoista, mutta että oikein politiikan ohjenuorana…
Sasi tarkoitti, että entisten miljardisäästöjen lisäksi pitää kertalaakista toteuttaa vielä kolmen miljardin lisäsäästöt. Vaikka säästöjen loppusumma olisikin sinne päin (epäilen, että alle jäädään reilusti), olisi muutama periaatteellinen asia kuitenkin syytä käydä läpi. Ensinnäkin säästöjen suunnittelun pitää olla kovatasoista, sitten tarvitaan käytännön toteutusta varten laskelmat ja sen jälkeen tulee olla konkreettinen sisältö ja aikataulutus. Ja lopuksi vielä varsinaisessa toteutuksessa pitää onnistua nappiin. Missä tahansa vaiheessa asiat voivat mutkistua ja tosiasiassa mutkistuvatkin. Asiat eivät tule sujumaan Sasin toivomalla tavalla missään olosuhteissa. Siksi ei kansalle pidä kertoa tällaisia loruja. Ja nyt ei ole kysymys sateenkaarihallituksen toiminnasta. Tällainen yksioikoisuus ei mene läpi missään hallituksessa.
Olisihan se ihanaa, kun maailma olisi valmis: ruvettaisiin oikeasti elämään onnellista elämää. Jos suunnittelee näin auvoista tulevaisuutta, on syytä valmistautua jo etukäteen turhaumiin.
Mutta onhan näitä satulinnoja rakennettu muuallakin. Yhdysvallat purkavat parhaillaan quantative easingiä eli keskuspankin ohjelmaa, jolla ostetaan joukkovelkakirjoja markkinoilta. Vieläkin päällä olevaa – nyt jo väistyvää - taantumaa pyritään suitsimaan lisärahan tarjonnalla markkinoille. Useimmat pitävät ohjelmaa oikeana, mutta tuskin kukaan tietää, mitä osto-ohjelman vähittäisestä päättämisestä seuraa. Meillä on jälleen suuri arvoitus edessämme. Monet laskevat sen varaan, ettei tapahdu mitään dramaattista.
Setä Samuli on puskenut keskuspankissa tehtailtua rahaa markkinoille, joka on kulkeutunut tukemaan kehittyvien maiden taloutta ja valuuttoja. Kun rahan syöttämistä nyt vähennetään, ovat monet kehittyvät maat pulassa. Raha pakenee niistä.
Alun perin hyvää tarkoittaneella rahan pumppauksella on taipumus muodostaa kuplamaisia muodostelmia milloin millekin markkinalle. On jatkuvan pohdinnan aihe, mihin raha virtaa.
Pohjalla on 1980- ja varsinkin 1990-luvun ja 2000-luvun vaihteen rahamarkkinoiden säätelyn purkaminen, joka johti rahan kasautumiseen asuntomarkkinoille, joka johti finanssikriisin, joka johti rahan avulla elvyttämiseen, joka johtaa uusiin kupliin……
Yksi järki-ihmisistä, nykyinen Intian keskuspankin pääjohtaja Raghuram Rajan, joka kirjoitti aikanaan mainion kirjan ”Fault Lines”, on aivan oikein todennut, että ”globaalilta rahapolitiikalta puuttuu toimiva koordinaatio” (Helsingin Sanomat, 2.2.2014). Nyt Rajan vetoaa Yhdysvaltoihin, että se tajuaisi politiikkansa vaikutukset muuhun maailmaan.
Miten edellä kuvattu vaikuttaa Suomeen?
Sasin ajatuksenjuoksussa on suuri kompastuskivi. Ei voida ennakoida maailmantalouden kehitystä riittävällä tarkkuudella. Siispä kategoriset - Sasin esittämät – kriisinhallintatoimet eivät ole oikea linjavalinta tähän tilanteeseen.
On oltava tarkkana, miten taloudellinen tilanne määritetään. Mielestäni hirttäytyminen max 60 prosentin velkasuhteeseen (julkinen velka/bkt) on hyvin arveluttavaa. En tosiaankaan ole mikään velkaantumisen puolestapuhuja, mutta fakta on, että meidän julkinen velkamme on yksi alhaisimmista Euroopassa. Velkasuhde nousee jonkin verran samaan aikaan kun sopeutus puree.
Tarvitaan pitkäaikainen sopeutus, johon sitoutuvat sekä hallitus- että oppositiopuolueet. Sopeutukseen sisältyvä palkkamaltti tarkoittaa palkankorotusten karkeasti ottaen nollatasoa (pienin veronkevennyksin) ja uusien tehtäväien välttämistä julkisella sektorilla, mistä on jo päästy kompromissiin. Talouskasvu on oleellinen väylä parempaan tulevaisuuteen. Siksi panostamisen kasvuun pitää olla vahvempaa kuin leikkauslistojen laatiminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti