Demokraatit ja republikaanit – vaihda paikkaa!

 

 Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa arvuutellaan  – tosissaan tai spekuloiden  – Yhdysvaltain presidentinvaalien vaaliasetelmalla, jossa entinen työväenpuolue (demokraatit) ja entinen varakkaan väestönosan kannatuksen saanut puolue (republikaanit) vaihtavat paikkaa. Lähtökohdaksi on otettu fakta, että Kamala Harrisin kampanja on kerännyt vaalimainontaa varten tänä vuonna yli miljardi dollaria, kun taas Trumpin keruun tulos on noin 700 miljoonaa dollaria. Eihän tässä näin pitänyt käydä. Saattaa käydä niin, että republikaanit valtaavat sijaa aiemmin demokraattien vahvoilta kannatusryhmiltä  ja  demokraatit vastaavasti republikaanien  vahvoilta kannatusryhmiltä. Katsotaanpa.

Hesarin pääkirjoitus on otsikoitu räväkästi ”Vanha vasemmistopuolue on USA:ssa rikkaiden suosikki”. Klikkiotsikkoliioittelu on näköjään levinnyt jo Hesarin pääkirjoituksiin.

Joitain yhtymäkohtia historiaan voi löytyä. Tässä voi ainakin osittain tunnistaa vanhan déjà-vu -ilmiön (tämä on koettu ennenkin). Nimittäin,  ei olisi ensimmäinen kerta, kun puolueet Yhdysvalloissa vaihtavat paikkaa jonkin teeman kannattelemana.

Olen kirjoittanut – aihetta sivuten - tästä historianvaiheesta ennenkin. Blogikirjoituksessa ”Minne menet Amerikka” (23.11.2020) viittaan joidenkin kirjeenvaihtajien spekulointiin koskien republikaanisen puolueen tulevaisuuskuvaa. Esillä blogikirjoituksessa oli kolme vaihtoehtoista ennustetta: 1) Republikaanit jatkavat Trumpin viholliskuvia korostavalla linjalla ilman Trumpia, 2)  Puolue palaa takaisin perinteiseksi pientä valtionvelkaa kannattavaksi konservatiivioikeistoksi, 3) Puolueet vaihtavat paikkoja ja republikaaneista tulee aito työväenpuolue, joka kerää ääniä myös työväenluokkaisilta latinoilta ja muilta etnisiltä ryhmiltä.

Oikaisen jatkokäsittelyssä suoraan kohtaan kolme, jossa kuvataan puolueiden ”paikanvaihtamisen” juuria: Historiallisena lähtökohtana 1800-luvun puolessa välissä demokraatit kannattivat orjuutta ja republikaanit Lincolnin johdolla orjuuden lakkauttamista. Republikaanit nousivat pohjoisen suurimmaksi puolueeksi vuoteen 1860 mennessä. Orjuuden lakkauttaminen sinetöitiin sisällissodassa 1860-65, mutta rotusorto ei päättynyt. Tilanne muuttui vasta 100 vuotta myöhemmin 1960-luvun puolessa välissä, kun demokraatti Lyndon B. Johnson ajoi läpi oman Great Society -ohjelman kansalaisoikeuslakeineen. Johnson totesikin inhorealistisesti, että ”taidettiin menettää etelä”. Ja niinhän siinä kävi: demokraatit voittivat sodan rotusortoa vastaan, mutta menettivät etelävaltioiden väestön enemmistön kannatuksen. Samaan aikaan republikaanit ovat säilyttäneet vanhoillisten etelävaltioiden ja keskilännen enemmistöjen kannatuksen.

Hesari toteaa em. pääkirjoituksessa, että  ”vaihda paikkaa” ei ole luonteva lopputulos näinä aikoina. Rikkaudet eivät kerro läheskään samaa arvopohjasta kuin aiemmin. Otetaan esimerkki: muutama vuosi sitten upporikas Warren Buffett valitti, että hänen sihteerinsä veroprosentti oli korkeampi kuin konsanaan hänen itsensä, mitä hän ei suostunut ymmärtämään. Buffett edustaa ajattelultaan suhteellisen liberaalia omistajatahoa.

Moderneissa yrityksissä ja yhteisöissä Yhdysvalloissa omistajatahojen äänestyskäyttäytymistä on yhä vaikeampi arvioida. Kamala Harrisin keräämä isompi vaalirahoituspotti kertoo toki jotain vallitsevasta tilanteesta, mutta ei sitä, että suuret lahjoitukset menisivät säännönmukaisesti Harrisin laariin ja Trumpin (ja republikaanien) kampanjan taas saadessa tyytyä säännönmukaisesti vähäisempiin panostuksiin.

On muistettava, että Trump on hyvin eksentrinen hahmo presidenttiehdokkaiden joukossa. Häntä vierastetaan monilla tahoilla, eivätkä vanhat rahasuvut välttämättä enää hyväksy Trumpin toilailuja.

Nuoret, latinot ja Itä- Aasiasta tulleet samoin kuin mustat käyttäytyvät ryhminä äänestystilanteessa arvaamattomalla tavalla. Vanha jako  rikkaat äänestäjät - köyhät äänestäjät ei pidä enää paikkaansa. Äänestyspäätökset menevät ristiin ja äänestäjäryhmien järjestys vaihtuu. Pakka mene sekaisin.

Edellä mainitusta syistä ei ole lainkaan selvää, että napaisuus vaihtuu näissä tai seuraavissa vaaleissa. Aivan kuten polarisoitumista tapahtuu keskiluokkaan kuuluvien äänestäjien keskuudessa,  tapahtuu myös eliitin jakautumista.