Eugene Fama palkittiin taloustieteen Nobelilla tänä syksynä. Hänen kuuluisa panoksensa taloustieteeseen on tehokkaiden markkinoiden teoria (Efficient market hypothesis). Samaan aikaan palkittiin Robert Shiller, joka lähestyy markkinoita käyttäytymistieteiden näkökulmasta (Behavioral finance). Hänen mukaansa esimerkiksi pörssikurssit eivät noudata rationaalista johdonmukaisuutta. Shiller on kirjoittanut mm. teokset Animal Spirits (yhdessä George Akerlofin kanssa) ja Irrational Exuberance, jotka molemmat käsittelevät markkinoiden reagoimista inhimilliseen käytökseen ja päinvastoin. Shiller ja Fama ovat taloustieteen oppisuuntien taistelussa vastakkaisilla puolilla.
Tehokkaiden markkinoiden teorian mukaan markkinat hakeutuvat automaattisesti tasapainoon ilman erillisiä tasapainotustoimia. Korkeasuhdanteessa ja matalasuhdanteissa markkinat osaavat itse tasapainottaa itsensä. Fama kuuluu uusklassiseen tai chicagolaiseen koulukuntaan, joiden mukaan ihmisen käyttäytymistä ohjaa rationaalisuus.
Toisen teorian mukana suhdanteita voidaan tasapainotta esimerkiksi valtiovallan toimesta. Matalasuhdanteessa voidaan elvyttää finanssi- tai rahapolitiikalla ja korkeasuhdanteita voidaan hillitä, jottei synny ylikuumenemisilmiöitä, jotka taas johtavat usein taantumaan. Suhdanteiden tasapainottamisteoria oli taloustieteen valtateoria kymmeniä vuosia, kunnes se ikään kuin korvautui tehokkaiden markkinoiden teorialla. Kahdeksankymmentäluvulla chicagolainen koulukunta löi läpi ja syrjäytti suhdannevaihteluiden tasaamiseen pyrkivän keynesiläisen koulukunnan. Yhtenä keskeisistä syistä muutokseen olivat mielestäni epäselvät syy-seuraussuhteet koskien öljykriisiä vuonna 1973, jolloin syntyi tilanne jossa inflaatio ja taantuma olivat päällä samanaikaisesti (stagflaatio). Keynesiläisyyden mukaan tämän ei pitänyt olla mahdollista. Näytti siltä, että keynesiläisyys ei pystynyt selittämään tapahtunutta kehitystä. Oliko niin, että keynesiläisyys ei pystynyt reagoimaan äkilliseen muutokseen markkinoilla, jota edusti OPEC-maiden yhdessä yössä tekemä öljynhinnan dramaattinen korotuspäätös?
Pelkistäen tilanne johti keynesiläisyyden vieroksumiseen mielestäni kovin kevyin perustein. Vastakkainasettelu ilmeni karkeimmillaan Yhdysvaltain kansantaloustieteen yhdistyksen puheenjohtajan Robert Lucasin puheissa. Opetustehtävässään hän tokaisi opiskelijoilleen, että jos joku heistä sanoo ääneen käsitteen keynesiläisyys, voivat kaikki muut purskahtaa pilkalliseen nauruun!
Markkinat ovat kuitenkin käyttäytyneet monista erilaisista syistä johtuen kelvottomasti ja näissä olosuhteissa teoriat ovat joutuneet koville.
Tehokkaiden markkinoiden teorian ongelmat nousivat esille finanssikriisin yhteydessä. Nyt näyttää siltä, että tehokkaiden markkinoiden teoria toimii vain vakaissa olosuhteissa, jossa suhdannevaihtelut ovat pienet ja markkinoilla on riittävästi toimijoita.
Kun asuntojen hinnat alkoivat nousta voimakkaasti Yhdysvalloissa 2000-luvun alkuvuosina ei chicagolaisten mukaan pitänyt puuttua kehitykseen, koska markkinoiden piti tasapainottaa hintakehitys kohtuullisessa ajassa. Yhdysvaltain keskuspankin johtaja Alan Greenspan oli opin keskeisiä puolustajia. Niinpä asuntokuplan kehittymiseen ei puututtu, vaikka ilmiselvästi olisi pystytty. Kaksituhattaluvun vaihteen IT-kuplan puhkeamisen jälkihoitona korkoja pidettiin matalalla tasolla, jotta talous saataisiin nousuun. Periaatteessa oikeaoppinen toimenpide johti harhaan, koska korot pidettiin liian alhaalla aivan liian kauan, peräti neljä vuotta 2001-2004. Tämä kiihdytti asuntojen hinnat huippuunsa vuonna 2006. Hintojen käsittämättömään nousuun oli toki monia muitakin syitä (ideologinen omistajuusyhteiskunta, asuntojen hintojen piti nousta ikuisesti, asuntolainat arvopaperistettiin eksoottisiksi CDO-paketeiksi, luottoluokittajat nukahtivat tai olivat pankkien kanssa samassa juonessa, sijoittajat luottivat luottoluokittajiin, asuntomeklarien bonukset sidottiin myytyjen asuntojen määrään ilman yhteyttä asunnon hankkijan tulotasoon jne.). Näitä asioita olen käsitellyt yksityiskohtaisesti lukuisissa blogikirjoituksissa muutaman viime vuoden aikana.
Kun Alan Greenspan siirtyi eläkkeelle vuonna 2006, oli hänen maineensa huipussaan. Häntä pidettiin vapaiden markkinoiden siunauksellisuuden apostolina. Hän oli ikään kuin kehittänyt rahantekokoneen, joka perustui asuntojen hintojen nousuun. Asunnon ostajalle sai käydä melkeinpä miten vain, sillä hintojen nousu piti asunnot aina luottojen arvoisena.
Asuntojen hinnat saavuttivat kuitenkin lakipisteen, jonka Robert Shiller oli ennustanut jo vuonna 2005 ja syöksyivät sen jälkeen Shillerin ennustamalla tavalla laskuun vuosien ajaksi. Greenspan joutui syksyllä 2008 nöyryyttävästi kongressin kuultavaksi, jossa häntä kohdeltiin kaltoin – syystäkin. Greenspanin avainlause kuulusteluissa oli, että hänen ”ajattelussaan oli virhe”. Mikä se virhe oli? En ainakaan itse pannut merkille, että hän olisi sen määritellyt tarkasti, mutta aivan ilmeisesti hän tarkoitti, että tehokkaiden markkinoiden teoria ei toiminut poikkeusolosuhteissa.
Näytti siltä, että chicagolaiset taloustieteilijät eivät ratkoneet taloustieteen ongelmia, vaan olivat itse osa ongelmaa.
Emme ole vieläkään vapautuneet finanssikriisin jälkitilasta. Toipuminen on ollut hidasta, kun huomioidaan, että finanssikriisi laukaisi pitkäaikaisen eurokriisin ja Yhdysvalloissakin toipuminen on kesken. Jos arvioidaan kriisinkehittelyvuosiksi 2000-luvun alkuvuodet, on ankeuden kesto pitkälti yli 10 vuotta. Ja selviytymistaistelu jatkuu edelleen.
Jos siis keynesiläisyys ei pystynyt selittämään äkillisesti syntynyttä öljykriisiä, jota seurasi ”mahdoton asia” eli stagflaatio, niin nyt voitaneen sanoa, että tehokkaiden markkinoiden teoria ei toimi kuplaolosuhteissa. Itse asiassa puuttumattomuus markkinoiden toimintaan oli aiheuttamassa kuplan muodostumista ja sitä kautta kriisiä.
Mitä siis olemme oppineet? Kyynikko voisi vastata, että emme todennäköisesti mitään. Menneisyys on täynnä itsepäistä ”oppimattomuutta”. Mistä tämä voisi johtua? Olen päätynyt johtopäätökseen, että syy on ideologinen. Ketjussa arvot (ideologiat)-tunteet-asenteet-ajatus, ideologia on syvimmällä ihmisessä ja ajatus lähinnä pintaa. Omaksuttua ideologiaa saattaa olla vaikeaa ellei mahdotonta muuttaa em. ketjun viimeisellä käsitteellä eli ”ajattelemalla”. Niinpä Chicagon pojat ovat kehittäneet lukuisan määrän selityksiä, joiden avulla he ovat pyrkineet vapauttamaan itsensä finanssikriisin esille tuomista virheistä. Vääristyneeseen ideologiaan he eivät halua puuttua.
Berkeleyn yliopiston professori Robert Reich on tuonut esille mielestäni varteenotettavan näkökulman koskien poliittisia mielipiteitä: ihmiset haluavat omaksua yksinkertaisesti ja selkeästi esitettyjä mielipiteitä. Mitä tehdään (talous)poliittisella ajattelulla, jos sitä ei saada myytyä yleisölle? Monipuolisesti ja analyyttisesti asioiden eri puolia valaiseva henkilö on politiikassa heikoilla. Esimerkiksi teapartylaiset keksivät yksinkertaisia selityksiä monimutkaisiin ongelmiin ja osaan kansalaisista nämä selitykset tehoavat. Reaganilainen voodoo- eli uskomustaloustiede, jonka juuret ovat uusliberalismissa ja chicagolaisuudessa ja jonka perintönä ainakin osin Tea Party on mielestäni syntynyt, on ollut menestystarina perustuttuaan yksinkertaistuksiin. Sen julkituotu avainasia on pieni valtio, johon keynesiläinen puuttuminen ei lainkaan sovellu. Se on syntynyt ideologisista lähtökohdista (kts. blogikuvani ”Movement Conservatism”). Konservatiiviliike ja uusliberalismi ovat antiteesejä keynesiläiselle New Dealille, jonka loiston päivät ulottuivat 1930-luvulta 1970-luvulle.
Monet ihmiset siis haluavat kuulla, että markkinat ovat tehokkaat, että olemme matkalla kohti pientä valtiota, että laajat yhteiskunnan palvelut ovat kommunismia, että vapaus saavutetaan säätelemättömyydellä….
Mikä sitten selittää Nobel-palkinnon tasajaon Shillerin ja Faman välillä (kolmantena jakajana Lars Peter Hansen)? Olisikohan tässä syynä Paul Krugmanin kehittelemä balance cult (jonka kääntäisin tasapuolisuuskultiksi)? Jos siis TV:ssä esitetään tunnin pituinen ohjelma, joka käsittelee maapallon muotoa, niin puolet haastatelluista on – esimerkinomaisesti - sillä kannalla, että maapallon on nimensä mukaisesti pyöreä, kun taas toinen puoli on sitä mieltä, että se on litteä. Juontajan yhteenveto ohjelman lopussa kuuluu: ”maapallon muodosta on erilaisia käsityksiä”. TV-ohjelma pitää siis saada myytyä mahdollisimman monelle.
Kritisoin voimakkaasti tällaisia tasapuolisuuskultista johtuvia ”kompromisseja” Nobel-palkinnon jaoissa. Ei kaikkien kanssa voi olla eikä pidä olla samaa mieltä.
www.historiajatkuu.blogspot.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti