Tämä on 200. blogikirjoitukseni tänä vuonna.
Seurasin Pekka Himasen ja Manuel Castellsin ”Kestävän kasvun malli – globaali näkökulma” -julkistustilaisuutta kiinnostuneena netistä , olenhan kirjoittanut suhteellisen kriittisen arvion tähän blogiin edellisestä vaiheesta, ”Sinisestä kirjasta” (”Pekka Himasen hyvinvointivaltio 2.0” 13.4.2013). Näin kuinka Castells oli jännittynyt ja tyytymättömän oloinen, mutta pystyi kuitenkin peittämään pahimman ärtymyksensä.
Arvostamani tutkijat Pertti Haaparanta (”tunnen myötähäpeää…”) ja Heikki Hiilamo (”pamfletti…”) ovat lintanneet Himasen ja Castellsin työn harvinaisen suorasukaisesti. Minun olisi nyt päätettävä, ketä kohtaan tunnen myötähäpeää….
Tämä tutkimus on saanut jo käynnistyessään todella raskaan painolastin taakakseen. Pääministerin moitittu menettely, jossa hän yritysjohtajan oikeuksin palkkasi Himasen tutkimuksen tekijäksi unohtaen, että kysymys oli julkisista varoista, oli huono enne. Itse asiassa monet olivat jo etukäteen päättäneet, ettei tästä tule mitään. Ja kun julkistustilaisuus tuli he - yllätys, yllätys - pahoinpitelivät henkisesti molemmat tutkimuksen tekijät.
Helsingin Sanomissa seuraavana päivänä Castells taas tuomitsi tuomitsijat. Arvostelu, jonka hän esitti – vaikka otetaankin huomioon oikeutetut kriittiset arvioinnit hänen työstään ja siitä johtuva henkilökohtainen loukkaantuminen – on perehtymisen arvoista. Hän kiinnitti huomiota meidän suomalaisten tapaan suhtautua asioihin vuonna 2013 ja vertailun vuoksi siihen aikaan, kun hän Himasen johdattelemana perehtyi Suomalaiseen yhteiskuntaan 2000-luvun alussa. Jotain tässä välillä on tapahtunut, myönnän.
Suurin piirtein kaikki kynnelle kykenevät ovat tuominneet hankkeen, osa lukematta kirjaa. Taustalla on tietenkin suurehko maksettu palkkio, joka on taantumaoloissa ärsyttänyt suunnattomasti ihmisiä.
Olen lukenut nettiversion läpi, mutta en aio ottaa kantaa itse työhön laajemmin tässä vaiheessa. Sen kuitenkin uskallan sanoa, että kysymys ei ole pamfletista. Näin voi sanoa vain ylemmyydentuntoinen professorikollega! Jos en käyttäisi sanaa tutkimus tässä yhteydessä, niin voisin sanoa, että tässä on kysymys ainakin selvityksestä vertailevalla ja tutkimuksellisella otteella.
Kommenttien ja reaktioiden taustalla näen heikon taloudellisen tilanteen, johon kaikki huutavat apua. Huutojen kohteena oli myös tämä teos, jonka olisi pitänyt olla ilmestyskirjan kaltainen sensaatio, jotta se oli selvinnyt kritiikin seulan läpi kunnialla.
Onko arvostelijoilla ihmelääke meidän taloudellisiin ongelmiimme? Ei riitä, että kuljeskellaan kadulla ja syljeskellään vasemmalle, oikealle ja keskelle. Hyvin monille näyttää olevan selvää, että ongelmamme ovat ratkaistavissa, kunhan toimeen tartutaan ja tehdään oikeita asioita. Entä jos ratkaisujen hakeminen kestää 5-10 vuotta? Entä jos meidän on jatkossa tingittävä elintasostamme pysyväluontoisesti?
Castellsin loukkaantumisen ymmärtää. Hän otti aikanaan esille aivan perustavaa laatua olevan asian, nimittäin suomalaisen yhteiskuntamallin, joka näytti toimivan sekä innovatiivisesti että huolehtivan kansalaisista parhaalla mahdollisella tavalla. Vertailukohtana hänellä oli Piilaakso ja kalifornialainen ympäristö, jonka hän näki keskittyvän vain business-ulottuvuuteen. Muistan, kun hän jossain vaiheessa finanssikriisin käynnistyessä tokaisi, että ”älkää sitten pettäkö minua” (kun olen mainostanut toimivaa yhteiskuntamallianne). Nyt taitaa olla se hetki, jolloin pettymys purkautuu….
www.historiajatkuu.blogspot.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti