Seppo Lindblom kirjoittaa tuoreessa Kanava-lehdessä 7/2013 artikkelissaan ”Pelastuuko euro lääkkeellä vai myrkyllä?” keskuspankkien roolista nykyisen kriisin ratkaisukeinona. Hän toteaa, että ”itse asiassa euro pysyy enää pystyssä keskuspankin setelirahoitusta koskevien lupausten varassa”. Hän myöntää, että ”keskuspankki on toimillaan rauhoittanut markkinat”, mutta kysyy ”onko se samalla tainnuttanut ne?”
Kommentit ja kysymykset ovat hyviä, mutta mitä sitten on sanottava Yhdysvaltain tilanteesta, jossa keskuspankkirahoitus ei ole lupaus, vaan tosiasia jo pitkällä aikavälillä? Yhdysvaltain keskuspankin Fedin nollakorko ei riitä elvyttämään taloutta. Niinpä se on kehittänyt quantitative easingin rauhoittamaan taantuman uudelleenkäynnistymisen pelossa räpiköiviä markkinoita. Fedin arvopaperien osto-ohjelma jatkuu 85 mrd dollarin kuukausivauhtia, jotta kansantalouden rattaat pyörivät. Ollaan vielä kaukana finanssikriisistä toipumisesta.
Kun Fed muutama kuukausi sitten varovasti ilmoitti, että se saattaa hidastaa velkojenosto-ohjelmaa, hermostuivat markkinat heti. Pörssikurssit laskivat ja BRICK-maiden valuutat syöksyivät. Fedin piti kiireesti ilmoittaa, että jatketaan kuten ennenkin! Vaikutukset ovat siis globaalit. Markkinat ovat ”tottuneet” rahan pumppaamiseen eivätkä voi ainakaan toistaiseksi elää ilman sitä. Rahantekokoneessa on ikiliikkujan piirteitä. Kysymys on kuin alkoholistista, joka saa koko ajan ilmaista viinaa tai lapsesta, jolla on aina joulu. Äläkkä syntyy heti, jos jäädään ilman.
Toinen esimerkki asioiden kummallisesta tilanteesta tuli syyskuussa, kun Yhdysvalloissa työpaikkojen määrä nousi odotettua vähemmän. Seurasi noususysäys osakemarkkinoilla. Miksi? Siksi, että heikkojen lukujen arvioitiin estävän rahan pumppaamisen vähentämisen. Kun epätervettä tilannetta aletaan pitää normaalina tulisi huolestua, mutta siitä ei ole juuri merkkejä.
Kaikki kuitenkin päättyy aikanaan enkä usko kenenkään tietävän, mitä sitten tapahtuu. Parhaassa tapauksessa markkinat sopeutuvat uuteen tilanteeseen talouden pystyessä toimimaan riittävän dynaamisesti. Sitä ennen pörssikurssit kuplivat ennätyslukemissa, sillä osakkeiden hintoihinhan tuo markkinoille syydetty raha on mennyt. Kurssit ovat tavallaan inflaation kourissa ja koko talouden pelkona on, että jos quantitative easingin alasajossa ei onnistuta, tarttuu inflaatioepidemia myös esimerkiksi kuluttajatuotteisiin.
Onnistuuko siis rahan imeminen markkinoilta, jos ajaudutaan tilanteeseen, että keskuspankkiraha uhkaa mennä hintoihin? Taitekohdan määrittäminen on haaste. ”Pitkään jatkuva löysyys on yksi valuvika muiden rinnalla. Se johtaa ennen pitkää sijoitusmarkkinoiden sairastumiseen”, toteaa Lindblomkin. Haaste on molemmilla puolilla Atlanttia.
Lindblom puhuu vulgäärikeynesiläisyyden kaudesta, jota em. rahan pumppaus edustaa. Pitäisi siis päästä aitoon ”aktiiviseen” keynesiläisyyteen. Pidän ajatuksesta, mutta epäilen samalla sen toteuttamismahdollisuuksia. Pikemminkin on näyttänyt siltä, että korkeasuhdanteessa ei ole haluttu jarrutella eikä matalasuhdanteessa elvyttää finanssipolitiikalla. Tietenkin vieläkin voimissaan oleva uusliberalistinen aatemaailma tekee myyräntyötä elvytysajatuksen sorruttamiseksi. Markkinathan - kuten finanssikriisistä opimme - tietävät, mikä niille on parasta!
”Anglo-amerikkalainen” Björn Wahlroos ajaa Eurooppaan amerikkalaistyyppistä setelielvytystä, kun taas saksalaistyyppisen austerityn kannattajat eivät tätä hyväksy. Suo siellä, vetelä täällä.
Tärkeintä olisi tietenkin saada reaalitalous toimimaan edes kohtuullisesti. Ongelmat ovat paitsi finanssikriisin itseaiheutetuissa virheissä, niin myös globalisaation haasteissa, koska Yhdysvallat ja varsinkin Eurooppa ovat tuotteiden valmistuksessa ja hinnoittelussa jääneet haastajan rooliin.
Kysymys on tietenkin suuresta kokonaisuudesta. Euroopalla on sen omasta heterogeenisyydestä johtuva ongelma: kilpailukyky vaihtelee valtioittain merkittävästi. Ongelma ei poistu, vaikka nykyinen kriisi väistyy. Pankkiunioni, liittovaltio…. kaikki vaihtoehdot joudutaan punnitsemaan, jotta EU:n valtiot olisivat edes jossain määrin samalla viivalla.
www.historiajatkuu.blogspot.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti