Keräilijän aarrearkusta

Olen keräilijä. Mistä keräilijän tunnistaa? Tietenkin siitä, että hän kerää kaikenlaista, itse asiassa ihan mitä vaan. Muistan kymmenvuotiaana keränneeni intohimoisesti Walt Disneyn villieläinluontoa käsitteleviä kuvia Etelä-Saimaasta. Keräsin niitä ilmestyneistä lehdistä päivittäin, mutta myös vuosien takaa. Kuvia kertyi satoja. Omat vintiltä löytyneet lehdet eivät riittäneet, vaan kiipesin myös isovanhempieni vintille. Eikä tässä vielä kaikki: myös ystävien vintit tulivat tutuksi. Pahoittelen vieläkin aiheuttamiani järjestelyjä. Tuskallisinta tässä on, että muuton yhteydessä pieneen vaneeriseen laatikkoon kerätyt kuvat jäivät johonkin komeroon. Jos joku löytää, niin…… eihän tästä ole kuin 50 vuotta…

Seuraavaksi keräsin eri yleisurheilulajien 20 parasta tulosta/kesä. Kun Helsingin Sanomia ei tullut kotiin, kävin kirjastossa lukemassa tulokset päivittäin. En iljennyt merkata niitä millekään paperille, joku olisi voinut havaita ujon miehenalun puuhat. Niinpä painoin tulosluettelot ulkoa mieleeni ja kiirehdin kotona merkkaamaan ne ruutuvihkoon lyijykynällä (lyijykynä ja kumi olivat pakollisia, koska järjestystä piti voida muuttaa). Tällaista se oli kivikaudella, ennen tietokoneita. Onneksi ajat otettiin silloin vain kymmenyksen tarkkuudella.

Sitten keräsin ”kapeita lehtiä”: Tex Willeriä, Viidakkoa ja Villiä länttä. Muistan edelleenkin ensimmäisen ostamani Tex Willerin: kädet hikosivat monta kertaa ennen kuin uskalsin mennä ostamaan kioskilta Tex Willerin numeron 13 vuodelta 1961. 30 markkaa! Koulussa niitä vaihdeltiin, ostettiin ja myytiin. Myyntitouhut tulivat opettajien tietoon ja rehellisenä jouduin tunnustamaan paljonko olin joutunut maksamaan eräästä tärkeästä lehdestä. Mitä enemmän ammuntaa sitä kalliimpi lehti! Minulla on edelleen pitkälti toista sataa kapeaa lehteä. Vanhimmat ovat vuosilta 1955-1956. Kirjamessuilla tulee käytyä antikvariaattiosastolla ihailemassa näytillä olevia lehtiä.

Samoihin aikoihin 1960-luvun alussa rupesin keräämään ”Kuvitettuja klassikoita”. Mainokset kertoivat, että harrastus on hyvä, tutustuttiinhan sitä kautta klassikkokirjoihin. Tutuksi tulivat Robert Louis Stevenson, Harriet Beecher-Stowe, H. Rider Haggard, Mark Twain, Aleksandre Dumas…… Valitettavasti jonkun muuton yhteydessä kymmenet Kuvitetut klassikot hukkuivat matkalle. Kaiholla tulee katsottua Kirjamessuilla tuttuja kansikuvia. Jos joku löytää, niin…… Aku Ankka on ehdoton klassikko keräyskohteena. Pistin vuosikerrat kansioon ensimmäisestä kotiin tilatusta lehdestä alkaen, jonka oli vuoden 1959 numero 24 B (Jouluparaati). Joulukuusen kuva siinä oli. Valitettavasti tämäkin kokoelma on jäänyt matkalle….

Yksi ehdoton keräämiskohde oli jenkkipurukumien silloisen SM-sarjan pelaajien kuvat, joista minulla oli yhtä vaille täysi sarja. Kyllä harmitti. Vielä pahempaa: olen hukannut sarjan.

Parhaiten olen onnistunut Pekka Lipposten ja Kalle-Kustaa Korkkien keräilyssä. Minulla on lehtien pitkistä sarjoista 1957-1964 täydelliset sarjat (96 Lipposta ja 73 Korkkia). Ja nämä ovat tallella. Sain kaverilta jonkin vaihtokaupan seurauksena numeron 1: Suezin sulttaani. Se oli juhlava hetki. Laskin joskus Kirjamessuilla, että sarjojen arvo on noin 5000 euroa antikvariaatin ulosmyyntihinnoilla, mutta ei kokoelmani ole myynnissä. Siirrän sen perintönä jälkipolville. Vanhimpia lehtiä tilasin suoraan kustantajan varastosta. Postinkantaja niitä sitten toi hiukan vinosti hymyillen kotiin.

Vinyylilevyt olivat myös keräyksen kohteena. Jäljellä on enää muutamia kymmeniä levyjä mutta ne ovat sitäkin rakkaampia. Silloin kerääminen oli tosi työlästä sillä levyt piti hakea lähimmästä kaupungista. Santanan Abraxas ja Emerson, Lake and Palmerin Pictures at an Exhibition ovat muistorikkaita levyjä. Ja olihan niitä muitakin. Tekniikan maailmat, tietokonelehdet, Kameralehdet…. Nyt niitä on ullakot ja varastot täynnä. Olen parantumaton sanomalehtileikkeiden kerääjä: joskus kesällä niitä tulee sitten plerattua…. Epäonnistumisiakin osuu kohdalle: erilaisten ruuvimeisseleiden kerääminen jääköön historiaan kaikkein korneimpana keräyskohteena. Lopetin sen vähin äänin.

Kirjamessuilta tulee kiikutettua kotiin vanhoja Suomen kuvalehtiä. Perhepiirissä katsotaan vähän pitkään, mutta ei se haittaa. Niitä on viety nyt myös mökin puuceen lehtitelineeseen. Jostakin syystä vuodet 1956-1962 näyttävät oleva suosiossani. Tutkin kiinnostuksella esimerkiksi tuon aikaisia mainoksia. Niissä on oma tyylinsä ja hohtonsa. Myös ajan kirjoitustyyli on jotain sellaista, mitä ei tänä päivänä tapaa: jotenkin haastatteluista paistaa syvä ja kohtelias kunnioitus haastateltavaa kohtaan. On jännittävää nähdä noiden päivien uutisointia esimerkiksi vakavista kriiseistä, joiden lopputuloksen tietää: miten ihmiset asennoituivat tuolloin, mitä he ajattelivat, mikä oli heille tärkeää….

Olen pannut merkille, että keräilyinnostus ulottuu myös tiedonhankintaan: on ollut tärkeää tietää kaikesta jotain. Niinpä on tullut kerätyksi triviaalia tai tärkeää tietoa omaksi huviksi ja hyödyksi. Kymmenien vuosien tiedonhankintaan liittyen ”kerään” nyt näitä itse tehtyjä blogikirjoituksia…. Neljän sadan raja on ylittynyt. Ehkä tämä on tauti, josta ei koskaan toivu, mutta haitanneeko tuo?