Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma on nyt ilmestynyt. Ehkä kaikkein tärkein yksittäinen asia, mikä tähän kokonaisuuteen liittyy, sisältyy Martti Hetemäen kalvoesitykseen. Kohdassa ”talouspoliittinen valinta” annetaan kaksi väylää. Toisen mukaan budjettivaje kurotaan umpeen nopeasti. Sen seurauksena kysyntä ja työllisyys heikkenisivät. Toisen väylän mukaan tehdään nyt (siis rakenneohjelmassa) päätökset kestävyysvajeen paikkaamisesta, jolloin on ”aikaa budjettivajeen poistamiseen”.
Aivan oikein, mitään monien odottamaa leikkauslistaa ei esitetty, vaan talouden vajeet pyritään poistamaan pidemmällä aikajänteellä. Tästä sinänsä oikeasta prinsiipistä seuraa monia haastavia asioita, koska - jotta saataisiin riittävän laajat vaikutukset - täytyy puuttua koko julkisen sektorin palvelujärjestelmään.
On päädytty ratkaisuun, jossa menojen pienentämistavoitteet on esitetty eksakteina lukuina, mutta toteutusaikataulu on määritetty enemmän tai vähemmän väljästi. Osa lainsäädäntöhankkeista on jo toki meneillään, mutta hyvin monissa kohdin viitataan vuosiin 2014 ja 2015. Tätäkin epätarkempia aikatauluja on runsaasti: todetaan, että ”toimeenpanoaikataulu täsmentyy myöhemmin”.
Luonteenomaista nyt tehdylle esitykselle on, että valmistelu eri palasten osalta on hyvin eriasteisessa vaiheessa. Iso laiva kääntyy hitaasti. Kärsimättömät median edustajat olisivat halunneet saada selkeät numerot ja selkeät aikataulut. Todennäköisesti tällaiseen ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia: varsinainen työ käynnistyy nyt ja tietää virkamieskoneistolle helteisiä työrupeamia.
Hetemäen mukaan kysymys ei siis ole välittömästä leikkausohjelmasta. Juuri tämä tullaan varmaan asettamaan kyseenalaiseksi, sillä ohjaustoimet johtavat monissa kohdin palvelujen vähenemiseen tai ohenemiseen joka tapauksessa ja on tulkinnanvaraista käytetäänkö tästä nimeä rakenneuudistus vai leikkaus.
Hallitus pyrkii puuttumaan rakenteisin niin, että normiohjausta joustavoitetaan ja esim. viran tai toimen pätevyyksiä väljennetään. Ajatus on oikeansuuntainen. Ongelma on varmaan siinä pystytäänkö näistä aidosti saamaan säästöä. Todennäköisesti asiat selviävät vasta, kun ko. toimenpiteet pannaan täytäntöön.
Hallitus on ikään kuin ”sitovasti” kartoittanut kokonaisuuden, ja konkretisointi on vain osittain selvillä. Tuleville vuosille jää siis suuria paineita. Valitun ratkaisun ytimessä on se, että nyt oikeastaan ensimmäisen kerran yritetään pysäyttää kokonaisvaltaisesti palvelujen kasvu. Sikäli tämä pyrintö on ennenkuulumaton.
Monet ovat halunneet siirtää vastuita aiemmille hallituksille. Mikä ettei! Jos aikajänne venytetään vuosille 1994-2008 niin jo tänä aikana olisi pitänyt tehdä ratkaisuja, koska Suomen BKT kasvoi tuona ajanjaksona lähes neljän prosentin vuosivauhtia. Monet olettivat kasvun olevan ”normaalia”, vaikka se oli vahvasti mm. nokiavetoista. Juuri tuon 15 vuoden aikana tapahtui globalisaatioilmiö niin, että se näkyi kaikille. Olisi siis pitänyt jarruttaa hyvinvointipalvelujen kasvua (+ maksaa velkoja pois sekä rakentaa puskureita) ja varautua kehittyvien maiden asettamiin haasteisiin. Tämä on kuitenkin jälkiviisautta.
Kannattaa myös muistaa, että velkaantuminen on koskenut koko yhteiskuntaa: myös yritykset ja kotitaloudet ovat velkaantuneet tällä välillä. On helppo syljeskellä kadulla ja unohtaa, että koko kansantalous yrityksiä ja kotitalouksia myöten on elänyt varsin huolettomasti, vaikka se ei välttämättä ole siltä vaikuttanut.
Monet olisivat kaivanneet talouden kasvuruiskeita. Tässä paperissa on kuitenkin keskitytty kuntiin ja valtioon ja niiden keskinäiseen resurssivastuuseen ja kasvu on sen oletuksen varassa, että nyt käynnistettävät toimenpiteet saavat välillisesti aikaan kasvusysäyksiä. Yritystoiminnan edistämistä koskevat päätökset on tehty jo aiemmin.
Vannon edelleen kasvun nimiin. Suomen on saatava koneistostaan enemmän irti, jotta julkiset palvelut saadaan rahoitettua. Eri asia on, onnistuuko se opposition esittämällä tavalla myymällä valtionyhtiöitä ja sijoittamalla varat kasvuyrityksiin valikoiduille aloille. Tulee tunne, että kuvitellaan, että sateenkaaren päässä on kulta-aarre ja se voidaan hyödyntää pelkästään hakemalla aarre pois.
Onko nykyinen hallitus laajemman julkisen talouden parantamisohjelman este? En olisi tästä ihan varma. Sateenkaarivärisen hallituksen on vaikea tehdä päätöksiä, mutta toisaalta sen poliittinen kirjo kattaa koko mielideympäristön ja jos tällä kokoonpanolla päästään yksimielisyyteen niin tulos kelvannee suurimmalle osalle suomalaisista.
Onko rakenneuudistus pienituloisten vastainen paperi? Kieltämättä palvelujen tosiasialliset leikkaukset, vaikka ne naamioitaisiinkin rakenneuudistuksiksi, vaikuttavat pahiten pienituloisiin.
Otetaan tähän loppuun vielä esimerkki hallituksen paperista. Vapaan sivistystyön rahoitusta vähennetään kuntien osalta 15 miljoonalla eurolla. Jos oletamme, että kuntien kansalaisopistorahoitus on ollut 150 miljoonaa euroa yhteensä, merkitsisi hallituksen ”rakenne” 10 prosentin suuruista leikkausta. Mutta mihin leikkaus kohdistuu? Jos ajatellaan, että hallinto (usein rehtori+toimistovirkalija+kiinteistönhuolto) kaikesta huolimatta säilyy, merkitsisi tämä sitä, että oppituntien määrässä pitäisi säästää selvästi enemmän kuin tuo 10 prosenttia, ehkä jopa 20 prosenttia. Tähän esitetään lääkkeeksi nykyistä laaja-alaisempia oppilaitoksia, jolloin hallinnon osuus suhteessa opetuksen pienenee. Hallitus laskee, että kuntien kansalaisopistotulot laskevat – menosäästöjen väistämättömänä seurauksena - 8,5 miljoonaa euroa rakenneuudistuksessa. Todennäköisesti tulorahoitusta on lisättävä eli kurssimaksuja korotettava. Tämä osuisi kipeimmin kaikkein köyhimpiin. Epäilen, että edellä esitetty kuvio toistuu useissa rakenneuudistuksen asiakohdissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti