Loskaodotuksia

En väitä millään muotoa olevani Slush-asiantuntija, mutta maallikkona ja hiukkasen elämänkokemusta omaavana haluaisin luoda katsauksen tapahtuman yhteydestä historian kulkuun. Olen pitkään toiminut ICT-perheyrityksen taustalla, joten olen läheltä seurannut maailman muuttumista 1980-luvun dos-käyttöjärjestelmästä pilvipalveluihin.

Viimeksi kirjoitin pessimismin ja optimismin aikakausien vaihtelusta lähihistoriassa Tommi Uschanovin tekstin innoittamana. Tänä päivänä yleistä ilmapiiriä moititaan liian pessimistissävyiseksi.

Slush oli pimeän ja sateisen - joskaan ei tällä kertaa loskaisen - Helsingin keskellä vähän samanlainen välähdys, kuin jos talouden taantuman keskellä tulisi yhtäkkiä jokin yllättävä positiivinen talouden viesti. Voisiko tästä luoda sillan maailmansodan jälkeen - varsinkin 1960-luvulla nousseeseen - optimistisen tulevaisuuden odotukseen tänä päivänä monin tavoin koetun pessimistisen odotuksen tilalle?

Tällä kertaa ei mielestäni ole kysymys 1980-luvun velkavetoisesta ylioptimismista, joka päättyi 1990-luvun alussa katastrofiin, eikä ehkä myöskään uutuudenviehätyksestä, joka tuhosi 2000-luvun vaihteen nousun järjettömään it-kuplaan. Voisiko nyt meneillään olevasta hehkutuksesta kehittyä kupla? Tällä hetkellä on mahdoton esittää arviota edes siitä, mistä kautta kupla kiertyisi päälle. Näkemykseni Slushista perustuu TV:n välityksellä saatuun kuvaan. Seurasin lähes koko ohjelma-ajan tapahtumia messukeskuksesta. Kiitokset tästä mahdollisuudesta Ylen Teemalle. Tilaisuudessa vierailleet kotimaiset ja ulkomaiset tähtiesiintyjät jäivät tällä kertaa pääosin näkemättä ja kuulematta.

Maalaisin jopa kuvan uudenlaisesta yrittäjyydestä, jossa ICT-yritykset kantavat myös yhteiskunnallisen vastuun maksamalla veronsa positiivisella (!) mielellä. Ja todellakin veroparatiiseihin varojaan piilottajat tai muilla tavoin yhteiskunnallisista vastuistaan tinkivät ovat olleet sukupolven tai parin takaisia yritysjohtajia, jotka edustavat, jos ketkä, vanhaa itsekästä kulttuuria. Ehkä osa tästä on haavetta vain, mutta totta toinen puoli. Ehkä nämä nuoret ihmiset muuttuvat samanlaisiksi kuin edeltävät sukupolvet, mutta ainakin voidaan haaveilla John Lennonin sanoin ”imagine no possessions”. Jälleen kerran tärkeintä on odotus…..

Nimenomaan tämän uuden yrittäjyyden myötä voitaisiin ajatella myös yrittäjien sosiaaliturvan kehittyvän. Miksi? Koska monilla näistä yrityksistä tuntuu olevan ”uudesta yhteiskunnasta” hyvin yhteisöllinen kuva.

Huonoimmillaan uudet innovaatiot saattavat synnyttää halpatyömarkkinat, joita osa poliitikoista ilmeisesti toivookin. Hjallis Harkimo sanoi tämän ruman sanan ihan avoimesti taannoin Ajankohtaisessa kakkosessa. Puhutaan ”silpputyötä tekevistä miniyrittäjistä”. Ihmisiä yritetään totuttaa ”jakamis- ja keikkatalouteen”. Joku voisi puhua rehellisemmin hyväksikäyttötaloudesta, sillä palkkioilla ei juuri pysty elämään. Asia markkinoidaan siten, että ”aluksi”, kun nuori yrittää totuttautua työelämään, hän joutuu tyytymään vähään. Hieno ajatus toisaalta, jos ei synny pysyviä halpatyömarkkinoita, joka sekin on täysin mahdollista, jopa todennäköistä.

Hyödyn saanti on voimakkaasti polarisoitumassa. Ohjelmistoalan asiantuntijat ja yritysten johto nappaavat hyödyt ja saattavat oikeasti rikastua, jos kaikki menee nappiin. Samaan aikaan duunariporras muuttuu matalapalkkaisesta naisalasta opiskelijapohjaiseksi rekrytointialustaksi. Ikääntyvät naiset joutavat työmarkkinoiden syrjäpoluille.

Työelämän murroksen nimiin vannova toteaa, että tutkainta vastaan ei voi taistella. Kyllä voi, jos toimeen tartutaan. Tällaiset muutokset huutavat perustuloa avuksi, sillä perheen perustaminen, asunto ja normaalit elämisen kustannukset vaativat vakaata tuloa. On helppoa nähdä, että varsinaiset duunin tekijät halutaan löytää opiskelijoista ja turvapaikanhakijoista, joille oikeastaan mikään ei ole liian vähän.

Toisen onni on toisen kärsimys. Tasan ei käy onnen lahjat. On helppoa olla kyyninen. Samaan aikaan hallituksen suunnittelemat sääntöjenpurkutalkoot luovat vapauksia, mutta myös kovia paineita pitää yllä korkeaa moraalia ja vastuukulttuuria, kun ne ovat meidän itsemme varassa. Sääntöjen purku luo vapauksia, mutta kuin moni muistaa, että säännöillä myös luodaan vapauksia?

::::::::::::::::::::::::::::::::::

Slushista on tullut yksi syksyn kohokohdista. Tilaisuuden luonteeseen kuuluu paljon arkisia yhteydenottoja, jotka eivät välittyneet TV:n kautta. Uskon, että suurimmalle osalle osallistujista messut olivat nimenomaan kovaa työtä.

Slush 100 -yrityskilpailun tavoitteena oli erotella jyvät akanoista. Voittajia olivat saksalainen sähköautoja ja operaattoreiden latauspalveluja yhdistävä yritys, satelliittitietojen käyttöä edistävä yritys, datasiirtoa valon avulla hyödyntävä yritys ja ykköseksi selviytynyt lapsien terveystietoja kouluille ja harrastusyhteisöille välittävä yritys.

Kilpailusta välittyi ehkä hieman yksipuolinen kuva start-upien miljonäärihaaveista, ei sen puoleen, etteikö näinkin olisi asian laita, mutta itse uskon, että suurin osa ICT-alan yrityksistä on otsansa hiessä leipänsä tienaavia yrityksiä, joille ei ehkä kerry sitä gloriaa, jonka he ansaitsisivat.

Slushissa oli paljon yrityksiä, jotka olivat löytäneet pienen markkinaraon joidenkin jo vakiintuneiden asioiden välistä, jotka täytettiin omalla innovaatiolla. Monista älynväläytyksistä toki huomasi, että kaupalliseksi tuotteeksi oli vielä matkaa.

Käsitemaailma lyö silmille Slushin kautta: on tarjolla augmented realitya, disruptiota, bigdataa, ratkaisukeskeisyyttä jne. Jälleen on tuo tunne, että elämme aivan uuden maailman kynnyksellä. Kaikki vanha disruptoituu, murenee uuden edestä. Käsiteltävät tietomäärät ovat valtavia, mutta nyt tietokoneiden tehokkuus on niin huikea, että jonkin aihealueen ”koko tietomäärä” on analysoitavissa ilman otantaa. Mikä valtava edistysaskel!